Miksi jotkut ajattelee, että se on aina miehessä vika jos nainen ei saa orgasmia?
Mun mielestä kummallinen ajattelutapa joillakin. Ei hyväksytä sitä, että vika voi olla myös naisessa. Ei se voi olla vain miehestä kiinni laukeaako nainen. Luulisi aikuisten ihmisten nykypäivänä tietävän, että naisen orgasmi ei ole niin yksinkertainen asia. Monella naisella ongelmia saada orgasmia ja se on ihan fakta.
Itse olen saanut yhden miehen kanssa kolme kertaa orgasmin kun mies pani takaapäin ja itse hieroin klitorista. On ollut useampi mies ja hyvät taidot ollut monella. Kyllä se vika on silloin mussa, ei näissä miehissä.
Vika on siinä, että mä jotenkin jännitän toisen seuraa vaikka nautinkin paljon ja olen ollut monesti lähellä laukeamista. En vain pääse sen rajan yli. Yksin ollessa laukean kuitenkin helposti. Nautin kuitenkin vakipanon antamasta suuseksistä, sormettamisesta ja itse yhdynnästä. Himoitsen miestä ja haluan seksiä hänen kanssaan. En mä todellakaan suostuisi seksiin kenenkään kanssa jos en siitä nauttisi vaikka en orgasmia saakaan.
Mulla ei ole mitään traumoja enkä tarvitse mitään terapiaa. Ei tämä ole mulle mikään ongelma. Vakipano on tehnyt paljon sen eteen, että laukeaisin. Ei voi miestä yrityksen puutteesta syyttää. Seuraavaksi pitää koittaa josko laukeaisin lelun avulla kun mies on vieressä.
En vain voi käsittää, että miksi joillekin tuntuu olevan kamala ongelma, että kaikki naiset ei saa orgasmia toisen ihmisen seurassa. En myöskään käsitä sitä, että miten nämä jotkut ei usko, että silti voi nauttia seksistä ja haluta sitä. En käsitä myöskään sitä, että tällä palstalla tyrmätään naisten omat kokemukset, tunteet ja tuntemukset eikä uskota niitä.
Tulee tunne, että mä en saisi edes harrastaa seksiä joidenkin mielestä kun en kerran saa orgasmia miehen kanssa.
Kommentit (242)
Vierailija kirjoitti:
Tietyllä tasolla ymmärrän ap:ta, koska olin itsekin ennen orgasmiongelmainen. Seksissä on toki muutakin nautintoa kuin orgasmi. Sitten kun aloin saamaan, en todellakaan olisi yhtään seksikertaa ilman orgasmia... Eli ajattelu muuttui täysin.
Pahinta on, jos ap opettaa miehet ajattelemaan, ettei naisen orgasmilla ole väliä, että se on vain bonus. Niinhän tuossa helposti käy, kun ei saa. Annetaan miehelle orgasmi ja jäädään itse ilman, koska "ei se kuitenkaan tule".
Voi luoja mitä aivopiereskelyä ja lapsellista olettamista. En todellakaan opeta miehiä tuollaiseen! Enemmän näyttää olevan teille stressiä kuin mulle itselle. Mä nautin seksistä ja haluan sitä, mutta en saisi niin tehdä teidän mielestä koska en saa orgasmia.
Ap

Sinulle tuntuu olevan vaikea paikka hyväksyä, että orgasmi kuuluu ihan normaalisti naisen seksuaalisuuten? Eli orgasmittomuutesi haittaa sittenkin sinua.
Ja miten niin et opeta, jos olet harrastanut seksiä lukuisten miesten kanssa, mutta et etsi orgasmiasi etkä näe sitä työstämisen arvoisena? Silloinhan juuri opetat miehille, että ei naisille tarvitse orgasmia tehdä.
Vierailija kirjoitti:
"Miksi jotkut ajattelee, että se on aina miehessä vika jos nainen ei saa orgasmia?"
Koska useimmiten näin on. Toki harvoissa tapauksessi kyse voi olla naisen henkisistä ongelmista. Niihin auttaa terapia.
Suurin ja yleisin este naisen orgasmille löytyy korvien välistä. Se on fakta. Jos saa runkkaamalla, niin pitäisi saada itse seksissäkin.
Miltä mä näytän?
Miltä mä kuulostan?
Onko perseeni tarpeeksi hyvä?
Roikkuuko tissini liikaa?
Pitäisikö olla hiljaa vai ei?
Miltä miltä ja miltä...
Ja kaiken huipuksi en varmasti kerro mistä pidän ja mitä haluan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän minä jo ounastelin....
AP, aloituksesi oli kuin Don Quijoten urhoollinen yritys tuulimyllyjä vastaan. Kuitenkin, täällä nyt vain tiedetään kaikki paremmin. Sinun orgasmiesi taso ja saatavuus, sinun henkinen tilasi ja terapian tarve, vakipanosi kyvykkyys miehenä, teidän seksinne tyydyttävyys yleensä, kaikki. Ihan kaikki.
Tiedetään, koska panopapan vaimo ja klitorishullun ihanaaseksiäihanjokapäivä. Tiedetään, koska mitään eri ihmis- yksilöitten välistä eroavaisuutta seksissä tai seksuaalisuudessa yleensä ei kertakaikkiaan voi olla olemassa. Koska papan vaimo ja ihanaaseksiäihanjokapäivä.
Tiedetään, että sulla ei ole kaikki muumit laaksossa, kun kerran noita yhdistät. Joku katkeruus joka vaivaa pahasti tai lääkkeet ottamatta, vai yksinkö joudut runkkailemaan.
Taisi osua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietyllä tasolla ymmärrän ap:ta, koska olin itsekin ennen orgasmiongelmainen. Seksissä on toki muutakin nautintoa kuin orgasmi. Sitten kun aloin saamaan, en todellakaan olisi yhtään seksikertaa ilman orgasmia... Eli ajattelu muuttui täysin.
Pahinta on, jos ap opettaa miehet ajattelemaan, ettei naisen orgasmilla ole väliä, että se on vain bonus. Niinhän tuossa helposti käy, kun ei saa. Annetaan miehelle orgasmi ja jäädään itse ilman, koska "ei se kuitenkaan tule".
Voi luoja mitä aivopiereskelyä ja lapsellista olettamista. En todellakaan opeta miehiä tuollaiseen! Enemmän näyttää olevan teille stressiä kuin mulle itselle. Mä nautin seksistä ja haluan sitä, mutta en saisi niin tehdä teidän mielestä koska en saa orgasmia.
Ap
Ollaan muuten saatu palstalle uusi räksyttäjä. Tällekään ei kelpaa mikään muu kuin oma mielipide.
Mutta miksi siis edes vaivautua kyselemään, kun mikään ei kelpaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietyllä tasolla ymmärrän ap:ta, koska olin itsekin ennen orgasmiongelmainen. Seksissä on toki muutakin nautintoa kuin orgasmi. Sitten kun aloin saamaan, en todellakaan olisi yhtään seksikertaa ilman orgasmia... Eli ajattelu muuttui täysin.
Pahinta on, jos ap opettaa miehet ajattelemaan, ettei naisen orgasmilla ole väliä, että se on vain bonus. Niinhän tuossa helposti käy, kun ei saa. Annetaan miehelle orgasmi ja jäädään itse ilman, koska "ei se kuitenkaan tule".
Voi luoja mitä aivopiereskelyä ja lapsellista olettamista. En todellakaan opeta miehiä tuollaiseen! Enemmän näyttää olevan teille stressiä kuin mulle itselle. Mä nautin seksistä ja haluan sitä, mutta en saisi niin tehdä teidän mielestä koska en saa orgasmia.
Ap
Sinulle tuntuu ol
Lisää typeriä ja lapsellisia oletuksia. Sä et tiedä mitä olen miesten kanssa tehnyt joten lopeta olettamiset.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietyllä tasolla ymmärrän ap:ta, koska olin itsekin ennen orgasmiongelmainen. Seksissä on toki muutakin nautintoa kuin orgasmi. Sitten kun aloin saamaan, en todellakaan olisi yhtään seksikertaa ilman orgasmia... Eli ajattelu muuttui täysin.
Pahinta on, jos ap opettaa miehet ajattelemaan, ettei naisen orgasmilla ole väliä, että se on vain bonus. Niinhän tuossa helposti käy, kun ei saa. Annetaan miehelle orgasmi ja jäädään itse ilman, koska "ei se kuitenkaan tule".
Voi luoja mitä aivopiereskelyä ja lapsellista olettamista. En todellakaan opeta miehiä tuollaiseen! Enemmän näyttää olevan teille stressiä kuin mulle itselle. Mä nautin seksistä ja haluan sitä, mutta en saisi niin tehdä teidän mielestä koska en saa orgasmia.
Ap
Ollaan muuten saatu palstalle uusi räksyttäjä. T
Niin on se jännä, että MUN OMISTA asioista mulla on vain yksi mielipide. Ei muut määrää mitä mä saan tehdä ja tuntea. Hyväksy se. Mä en ole toisten tekemisistä määrännyt yhtään mitään, mutta te kovasti määräätte mun tekemisiä ja teette typeriä oletuksia.
Missään kohtaa mä en ole kysynyt yhtään mitään vinkkejä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietyllä tasolla ymmärrän ap:ta, koska olin itsekin ennen orgasmiongelmainen. Seksissä on toki muutakin nautintoa kuin orgasmi. Sitten kun aloin saamaan, en todellakaan olisi yhtään seksikertaa ilman orgasmia... Eli ajattelu muuttui täysin.
Pahinta on, jos ap opettaa miehet ajattelemaan, ettei naisen orgasmilla ole väliä, että se on vain bonus. Niinhän tuossa helposti käy, kun ei saa. Annetaan miehelle orgasmi ja jäädään itse ilman, koska "ei se kuitenkaan tule".
Voi luoja mitä aivopiereskelyä ja lapsellista olettamista. En todellakaan opeta miehiä tuollaiseen! Enemmän näyttää olevan teille stressiä kuin mulle itselle. Mä nautin seksistä ja haluan sitä, mutta en saisi niin tehdä teidän mielestä koska en saa orgasmia.
Ap
Vaikutat hyvin paljon siltä yheltä klitorispapittarelta. Ei sitäkään kiinnosta eikä sekään kykene normaaliin keskusteluun. Puhutko sille vakipanollesi samaan tyyliin kun täällä kirjoittelet?
Parrua perceeseen niin kyllä laukeaa
Vierailija kirjoitti:
Parrua perceeseen niin kyllä laukeaa
Totakin vois kyllä kokeilla.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parrua perceeseen niin kyllä laukeaa
Totakin vois kyllä kokeilla.
Ap
Sä voit aivan vapaasti ottaa jos haluat. Mä oikea ap en estä sua.

Kannattaisi silti kokeilla. Voisi orkku vihdoin ja viimein vyöryä vastustamattomasti yli. Pääsisit vihdoin maaliin saakka.
AP, vaikka sinua uudeksi raksyttäjäksi syytetään, niin aivan oikein huomautit noille että sinä et ole tyrkyttämässä omaa agendaasi muille joka ikisessä ketjussa kuten K "ihanaaseksiäjokapäivä" H ja pano "niinmuttaminunvaimoni" pappa suoltavat.
Eiköhän jokainen tiedä itse parhaiten omat tuntemuksensa.
Pääasia että seksi on kivaa.
Toivottavasti AP kokee joskus, odottamattomasti, kesken muuten vain kivan seksin iloisen yllätyksen.
Kylmä totuus on, että jos nainen saa yksikseen räpläämällä orgasmit muttei miehen kanssa, niin mies on väärä tai epäpätevä tai molemmat. Osaava mies vie naisen nirvanaan. Miksi naiset aina syyttää itseään, vaikka vika on miehessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietyllä tasolla ymmärrän ap:ta, koska olin itsekin ennen orgasmiongelmainen. Seksissä on toki muutakin nautintoa kuin orgasmi. Sitten kun aloin saamaan, en todellakaan olisi yhtään seksikertaa ilman orgasmia... Eli ajattelu muuttui täysin.
Pahinta on, jos ap opettaa miehet ajattelemaan, ettei naisen orgasmilla ole väliä, että se on vain bonus. Niinhän tuossa helposti käy, kun ei saa. Annetaan miehelle orgasmi ja jäädään itse ilman, koska "ei se kuitenkaan tule".
Voi luoja mitä aivopiereskelyä ja lapsellista olettamista. En todellakaan opeta miehiä tuollaiseen! Enemmän näyttää olevan teille stressiä kuin mulle itselle. Mä nautin seksistä ja haluan sitä, mutta en saisi niin tehdä teidän mielestä koska en saa orgasmia.
Ap
Mutta koska et saa orgasmia etkä ole siitä kiinnostunut ja vähättelet asiaa, niin tottakai se opettaa miehille, ettei asialle ole väliä. Orgasmia pitää tavoitella ja ottaa ihan asiakseen. Sinulla on ollut lukuisia miehiä, mutta et ole ottanut asiaksesi laueta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietyllä tasolla ymmärrän ap:ta, koska olin itsekin ennen orgasmiongelmainen. Seksissä on toki muutakin nautintoa kuin orgasmi. Sitten kun aloin saamaan, en todellakaan olisi yhtään seksikertaa ilman orgasmia... Eli ajattelu muuttui täysin.
Pahinta on, jos ap opettaa miehet ajattelemaan, ettei naisen orgasmilla ole väliä, että se on vain bonus. Niinhän tuossa helposti käy, kun ei saa. Annetaan miehelle orgasmi ja jäädään itse ilman, koska "ei se kuitenkaan tule".
Voi luoja mitä aivopiereskelyä ja lapsellista olettamista. En todellakaan opeta miehiä tuollaiseen! Enemmän näyttää olevan teille stressiä kuin mulle itselle. Mä nautin seksistä ja haluan sitä, mutta en saisi niin tehdä teidän mielestä koska en saa orgasmia.
Ap
Siis kuka määrää? Saathan sä jatkaa seksiä niin että vain mies saa tyydytyksen. Eihän sitä kukaan voi kieltää. Mutta onhan se surullista, kun nainen ei halua panostaa omaan orgasmiinsa.
Vierailija kirjoitti:
AP, vaikka sinua uudeksi raksyttäjäksi syytetään, niin aivan oikein huomautit noille että sinä et ole tyrkyttämässä omaa agendaasi muille joka ikisessä ketjussa kuten K "ihanaaseksiäjokapäivä" H ja pano "niinmuttaminunvaimoni" pappa suoltavat.
Eiköhän jokainen tiedä itse parhaiten omat tuntemuksensa.
Pääasia että seksi on kivaa.
Toivottavasti AP kokee joskus, odottamattomasti, kesken muuten vain kivan seksin iloisen yllätyksen.
Sehän se, kun normaalissa seksissä orgasmi ei ole naiselle mikään yllätys tai odottomaton juttu, vaan ihan peruskauraa.
Jos kyseessä olisi vakavampi parisuhde ja nainen olisi sitä mieltä, että orgasmittomuus ei johdu mitenkään minusta, niin toivoisin naisen hakevan apua gynekologilta tai terapeutilta. Seksisuhteessa nyt ei ole niin väliä, mutta kun puhutaan parhaimmillaan vuosikymmenien aktiivista seksielämästä saman kumppanin kanssa... Pitäisin silloin suurena riskinä, että nainen joko a) kyllästyy seksiin tai b) lähtee etsimää orgasmia jonkun toisen kanssa.

Sinäkö miehenä tyytyiset siihen, ettet pystyisi tyydyttämään naistasi. Itse olisi etsinyt vikaa itsestäni ja olettanut, ettei kyvyt hänen tyydyttämiseen riitä tai ei olla toisilllemme sopivia. Olisin lähtenyt suhteesta, vaikka se olisikin riipinyt sieluani. En olisi halunnut pilata hänen tulevaisuuttaan, enkä omaani. Joskus on vain myönnettävä itselle, ettei omat taidot riitä. Itsellä niin iso ego, että se olisi kyllä sen kestänyt.
Juur kuten yllä kirjoitettu.
Mutta Viuhan mies aina nuolla tai sormettaa sen orgasmin, hyvn mmonet naiset saavat noin, ja osa vielä yhdynnässä kun mies samalla sormettaa.