Joensuun lapsimurha: Höyrypesimellä poltetussa pikkupojassa oli aikuisen puremajälkiä. Ensihoitajat: "Silmitöntä väkivaltaa."
Paikalle saapuneet ensihoitajat näkivät heti, että mitään ei enää ole tehtävissä.
"Lapsi oli ensihoitajan havaintojen perusteella kärsinyt "silmitöntä väkivaltaa".
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010223045.html
Paljon julmempi tapaus kuin tiedämmekään. :(
Kommentit (1158)
Juu enpä tee lapsia tähän maailmaan. Ette ansaitse enempää.
Haluaako joku selittää, että mikä logiikka siinä on, että ensin systemaattisesti pahoinpidellään ja kidutetaan lasta pitkällä aikavälillä, ja sitten lopulta kuitenkin soitetaan hätäkeskukseen ja yritetään pelastaa? Eihän kukaan nyt vahingossa kaltoinkohtele lasta noin sadistisesti ja sitten ylläty, ettei se hengitä? En vaan voi käsittää.
Päihdeongelmainen, kuten nämä kaksi ovat, on aina narsistinen, itsekäs, muista piittaamaton. Omat himot ja tarpeet ovat näiden ihmisten primus motor ja kaikki muu saa väistyä niiden tieltä, mukaanlukien omat lapset. Huomiota vaativa lapsi ei tässä yhtälössä ole kuin tiellä, rasite. Itseensä ja nurkkaan vetäytyvällä lapsella voi olla jonkinlainen mahdollisuus selvitä tällaisessa kuviossa, surullista kyllä tässä tapauksessa lasta ei saatu ajoissa irti myrkyllisestä perheestään.
Tämänkin niin hirveä tapaus. Onko meillä oikeasti lasten suojelua. Nyt lapset pois narkkareita heti.
Vierailija kirjoitti:
Siis kuka on kiduttanut 4-vuotiasta poikaa höyrymopilla? Johan tämä menee mielenkiintoiseksi. Sanokaa vain mihin vankilaan se mies sitten joutuu, niin laitan viestiä menemään. Jätkät antaa kurkkuhierontaa ja 100 asteista vettä jo ensimmäisenä päivänä.
Siellä mitään anneta. Olet katsonut liikaa amerikkalaisia vankilasarjoja. Täällä tiedetään, että vapaus koittaa nopeammin kun ei sekaannu. Ei ne siellä mitään koston enkeleitä ole vaan samanlaisia ped a reita ja tappajia kuin nämäkin. Vaikea lähteä tuomaroimaan ketään kun omalla kontolla on samaa eri paketissa.
Se matkasellicase oli yksittäistapaus ja tuskin tulee toista kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Haluaako joku selittää, että mikä logiikka siinä on, että ensin systemaattisesti pahoinpidellään ja kidutetaan lasta pitkällä aikavälillä, ja sitten lopulta kuitenkin soitetaan hätäkeskukseen ja yritetään pelastaa? Eihän kukaan nyt vahingossa kaltoinkohtele lasta noin sadistisesti ja sitten ylläty, ettei se hengitä? En vaan voi käsittää.
Luulivat, että sen pahoinpitelyn jäljet menee ajan mittaan pois.
Kun kävikin tuolla tavalla, oli pakko soittaa, kun tiesivät jäävänsä lopulta kiinni.
Sitä ihmettelen, että miksi lapsen äiti ei soittanut heti apua kun pääsi kotiin. Oliko huostaanoton pelko niin voimakas.
Vierailija kirjoitti:
Milon isoäiti on sosiaalialan perustutkinnon suorittanut lähihoitaja, joka on ainakin hoitanut työkseen lapsia
Luuseri isoäidille en kyllä lastani antaisi hoitoon. Eiköhän häneltä voisi tämän perusteella ottaa hoitsun oikeudet pois, jos nyt on jossain töissä.
Vierailija kirjoitti:
Haluaako joku selittää, että mikä logiikka siinä on, että ensin systemaattisesti pahoinpidellään ja kidutetaan lasta pitkällä aikavälillä, ja sitten lopulta kuitenkin soitetaan hätäkeskukseen ja yritetään pelastaa? Eihän kukaan nyt vahingossa kaltoinkohtele lasta noin sadistisesti ja sitten ylläty, ettei se hengitä? En vaan voi käsittää.
Koska ne seuraukset konkretisoituvat vasta kuoleman jälkeen. Silloin on tajuttu, että tästä ei enää mitenkään selvitä rangaistuksetta ja on yritetty minimoida vahingot eli saada kuolema näyttämään vahingolta. Jos lapsen kuolemaa olisi yritetty salailla niin rangaistus olisi vielä suurempi.
Lasta oli pahoinpidelty ja kaltoinkohdeltu monesti ja selitykset olivat menneet täydestä läpi. Vanhemmat ajattelivat pystyvänsä jatkossakin selittelemään asiasta parhain päin, mutta eivät ymmärtäneet ettei lapsi tai kukaan ihminen kestä elävänä tuollaista rääkkiä pidemmän päälle.
Kauhea tapaus. Lapsesta olisi itsetä tullut luultavasti samaa toistava aikuisena. Geenit ja kokemukset. Jokinhan heistä vanhemmistakin oli tuollaisia tehnyt.
Olisi pitänyt ottaa huostaan heti synnyttyä.
Vierailija kirjoitti:
Siis kuka on kiduttanut 4-vuotiasta poikaa höyrymopilla? Johan tämä menee mielenkiintoiseksi. Sanokaa vain mihin vankilaan se mies sitten joutuu, niin laitan viestiä menemään. Jätkät antaa kurkkuhierontaa ja 100 asteista vettä jo ensimmäisenä päivänä.
4-vuotias poika on kidutettu kuoliaaksi höyrymopilla sekä hakkaamalla, potkimalla, puremalla. Sekopäät eli isäpuoli ja äiti asialla.
En tajua miksei äitiä syytetä murhasta, hän näki palovammat ja antoi särkylääkettä joka itsessääbn oli vaarallista vakavan tulehduksen vuoksi lapselle.
Vierailija kirjoitti:
En tajua miksei äitiä syytetä murhasta, hän näki palovammat ja antoi särkylääkettä joka itsessääbn oli vaarallista vakavan tulehduksen vuoksi lapselle.
Ei se äiti saanut mitään lääkkeitä annettua. Kuolemaa tekevä lapsi ei sellaisia niele.
Vierailija kirjoitti:
Pahinta tässä "oikeusvaltiossa" on se, että kaikenlaiset oksennuspussit saavat tuomioihinsa alennusta, jos tapaus on ollut paljon julkisuudessa.
Samalle tasolle nousevat tekijöiden lisäksi ne juristit, jotka niitä puolustavat yöuniaan menettämättä, sekä selkärangattomat tuomarit. Onneksi tämä ei mene hoviin Lapissa, joka on kuuluisa naisiin ja lapsiin kohdistuneiden rikosten tekijöiden paapomisesta.
Täytyy olla jotain mätää järjestelmässä, jossa murhaaja pääsee 5 v tuomion jälkeen avovankilaan, naiset p!//upassilla helpommalla, uhri jää ilman oikeutta ja juristi saa palkkionsa.
Itse asiassa naiset saavat keskimäärin kovempia tuomioita lähisuhdeväkivallastakuin miehet.
Joensuun Rantakylä on huumelähiö.
Vierailija kirjoitti:
Haluaako joku selittää, että mikä logiikka siinä on, että ensin systemaattisesti pahoinpidellään ja kidutetaan lasta pitkällä aikavälillä, ja sitten lopulta kuitenkin soitetaan hätäkeskukseen ja yritetään pelastaa? Eihän kukaan nyt vahingossa kaltoinkohtele lasta noin sadistisesti ja sitten ylläty, ettei se hengitä? En vaan voi käsittää.
No ei siinä ole mitään muuta selitystä kuin huumeet. Aivot menee sekaisin ja alueet himmenee eikä viesti kulje ja tunteet toimi oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haluaako joku selittää, että mikä logiikka siinä on, että ensin systemaattisesti pahoinpidellään ja kidutetaan lasta pitkällä aikavälillä, ja sitten lopulta kuitenkin soitetaan hätäkeskukseen ja yritetään pelastaa? Eihän kukaan nyt vahingossa kaltoinkohtele lasta noin sadistisesti ja sitten ylläty, ettei se hengitä? En vaan voi käsittää.
Luulivat, että sen pahoinpitelyn jäljet menee ajan mittaan pois.
Kun kävikin tuolla tavalla, oli pakko soittaa, kun tiesivät jäävänsä lopulta kiinni.
Sitä ihmettelen, että miksi lapsen äiti ei soittanut heti apua kun pääsi kotiin. Oliko huostaanoton pelko niin voimakas.
Äidin miesystävä oli toistuvasti pahoinpidellyt lasta eikä äiti tehnyt mitään konkreettista sen estämiseksi vaikka viesteissä esittikin vastalauseensa. Tuskin oli aikomustakaan muuttaa tilannetta, koska ei halunnut vaarantaa parisuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kuka on kiduttanut 4-vuotiasta poikaa höyrymopilla? Johan tämä menee mielenkiintoiseksi. Sanokaa vain mihin vankilaan se mies sitten joutuu, niin laitan viestiä menemään. Jätkät antaa kurkkuhierontaa ja 100 asteista vettä jo ensimmäisenä päivänä.
Siellä mitään anneta. Olet katsonut liikaa amerikkalaisia vankilasarjoja. Täällä tiedetään, että vapaus koittaa nopeammin kun ei sekaannu. Ei ne siellä mitään koston enkeleitä ole vaan samanlaisia ped a reita ja tappajia kuin nämäkin. Vaikea lähteä tuomaroimaan ketään kun omalla kontolla on samaa eri paketissa.
Se matkasellicase oli yksittäistapaus ja tuskin tulee toista kertaa.
Samaa mieltä noi ketkä ei oo lusinu puhuu,sielä ei edes tiedetä mistä kukaa kakkuu on saanu jos itte ei kerro ja naamas peittelee nimes vaihtaa se siitä iha hotellissa lomilla
Tiesin varmaksi, että eräässä päihdeperheessä sekä alaikäiset nuoret, että vanhemmat nauttivat päihteitä illan aikana ja olivat sosiaaliseen mediaan laittamansa sisältökoosteen perusteella aikamoiseissa kuoseissa, perheessä myös todella pieniä lapsia. Soitin sosiaalipäivystykseen, sieltä soitettiin äidille ja äiti oli sanonut että kaikki ok. Heilläkin kävi perhetyö tiiviisti. Kerroin ettei kaikki ole todellakaan ok, todisteita on tuutattu sosiaaliseen mediaan. Soittivat äidille takaisin ja sopivat tarkatuskäynnistä johonkin tunnin päähän, jolloin kaikki päihtyneet oli tottakai saatu siivottua pois kämpästä ja kaikki laitettua kuntoon.
Miksi helvetissä ei mennä suoraan paikalle, miksi kerrotaan milloinka tullaan ja annetaan aika muuttaa kaikki ns. normaaliksi? Ihmettelen ettei kuolemantapauksia ole enempää, koska lastensuojelu on ihan oikeasti yksi suuri vitsi Suomessa. Vanhemmilla on oikeuksia ja vanhempia suojellaan, ei lapsia.
Kieltämättä hyvä kysymys, että miten lapsi on selvinnyt hengissä vauvavuodesta? Ja miten minkäänlaista tervettä kiintymyssuhdetta ei ole lapseen syntynyt senkään jälkeen, lapsi on vaikuttanut olleen äidilleen jopa rasite? En huomaa äidistä katumusta, ikävää, surua, en mitään. Vaikka oma lapsi kuollut aivan järkyttävällä tavalla. Toivon yhtä kivuliasta loppuelämää näille saastoille, ei minkäänlaista armoa eikä sääliä.
Mikäli yhtään nistejä tunnen, niin tuo akka ei ole välittäny sen enempää penskasta kuin tuosta miehestäkään, vain huumeista ja niiden saannista. Mies on ollut väylä huumeiden saamiseen, joten menee arvoasteikossa oman lapsen ohi.
Siltä kaivetaan vankilassa silmät ulos lusikalla ja ne työnnetään pilluun.