Miksi suomi ottaa joka vuosi velkaa useita miljardeja vaikka täällä on lähes maailman kovin verotus?
Suomessa kokonaisveroaste on noin 50% eli palkasta noin puolet menee veroina valtiolle ja siihen päälle valtio ottaa miljardi tolkulla velkaa joka vuosi.
Eikö tämä ole aika uhkaava tilanne ja minne nuo kaikki rahat oikein menee?
Ymmärtäisin kyseisen veroasteen jos valtio ei ottaisi velkaa juuri yhtään ja ymmärtäisin velan määrän jos verotus täällä olisi todella alhaista mutta sitä en ymmärrä että verotus ja velan määrä on rajua.
Kommentit (258)
Vierailija kirjoitti:
Tasaisin väliajoin tulee vasemmistohallitus joka ottaa velkaa niin kuin huomista ei olisi. Sitten kun tulee oikeistohallitus, joudutaan leikkaamaan jotta edes saadaan velan korot maksettua ja kansa kokee tämän kurjistuksena vaikka siivotaan vain vasemmiston jälkiä.
Esim Sipilän hallituksen aikana velan kasvava osuus BKTseen saatiin pysähtymään, Marinin aikan velka suhteessa BKTseen nousi taas oikein reippaasti, nyt taas Orpon aikan tavoite ainakin pysäyttää velan suhteen nousu.
Näin juuri. Aina kun vasurit hallituksessa, talous notkahtaa. Tärkeää on pitää huoli heikoimmista yhteiskunnassamme, mutta kultainen keskitie olisi paras eikä liian helpolla pitäisi saada korkeaa elintasoa eli tekemättä mitään kuten nyt on monilla.
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva, että palkasta kaikki rahat ei menisi veroihin. Miten ostan palveluita/tuotteita, kun kaikki menee valtiolle?
Itse tienaan 250k/v ja käteen jää n. 120k. Kyllä sillä aika paljon pystyy ostamaan ja kuluttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Ja syöttiläitä ihan liikaa. Ukrainalaiset tulivat aiempina vuosina marjoja poimimaan, nyt vuoden täällä oltuaan totesivat ettei kannata mennä töihin kun tuet laskevat. Sama muillakin ja marjat mätänevät pelloille.
Mutta ne ukrainalaiset, joita tänne on tullut, niin tähänkin pieneen kaupunkiin on tullut 2 uutta parturia, siivouspalvelu ja kahvila. Minunkin työpaikalleni tuli töihin 5 ukrainalaista ja ovat täällä edelleen.
Hieman yllättäen vähiten valtiovelkaa per capita on Itä-Timorissa, vain 149 dollaria per asukas.
https://worldpopulationreview.com/country-rankings/countries-by-nationa…
Vierailija kirjoitti:
"Ei varmaankaan ainakaan pyri tekemään huvikseen - tästä huolimatta julkisen sektorin omana tuotantona vanhustenhoito on helposti 30% kalliinpaa"
On mutta tuo vertailu ei ole ihan reilu. Ensinnäkin yksityisellä puolella on myös ihan itse hoitonsa maksavia vanhuksia ja nämä kattavat osan yksityisen puolen kustannuksista jolloin se kunnille myytävä palvelu voidaan hinnoitella kilpailukykyisemmin. Toiseksi yksityisellä puolella on myös tuetun asumisen palveluita joissa asukas maksaa itse asumisen ja hoivan ja tämä on paljon halvempaa hoivaa kuin ympärivuorokautinen asuminen. Kolmanneksi kunta tekee edelleen osan työstä kun se ostaa hoivapalvelun yksityiseltä. Se huolehtii osan byrokratiasta, valvonnasta, laskutuksesta jne. joka jää sitten pois siltä yksityiseltä.
Ja sitten vielä se kilpailuaspekti. Eli jos meillä ei olisi sitä julkisen sektorin omaa toimintaa, ei olisi mitään vertailuhintaa jonka sen yksityisen pitäisi alittaa jotta se o
Höpö, höpö. Yksityisellä puolella ei taatusti ole kilpailutetuissa julkean sektorin ulkoistamissa palveluissa ristisubventiota kaupallisten palveluiden puolelta. Tietysti, jos samoilla resursseilla tuotetaan sekä ulkoistettuja että kaupallisia palveluita, niin tiettyjä tehokkuusetuja voi löytyä. Jos asiaa haluaa tällä tasolla lähteä perkaamaan, niin toiselle puolelle pitää sitten laskea myös kaikenlaista eli vaikkapa se, että julkea sektori on saanut lainaa lähes nollakorolla investointeihin kun taas pörriäiset ovat joutuneet maksamaan markkinakorkoa, julkealla sektorilla ei ole tuottovaatimuksia jne.
Mitä tulee kolmanteen väitteeseesi, että "kunta tekee edelleen osan työstä", niin luuletko, että nämä kustannukset jotenkin vyörytettäisiin kunnallisten hoivakotien kustannuksiin? Ei näiden kustannusvertailuiden tekijät ihan noin tyhmiä sentään ole.
...ja sitten kilpailuaspekti - tähän ei siis mielestäsi riitä se, että markkinoilla toimii useampi yksityinen palveluntarjoaja?
Koska ne rahat hassataan turhuuteen. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä pesä-selvitys ja katsoa, että minne kaikkeen ne rahat vuotaa ja sen jälkeen tukkia ne turhat reiät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julkisella puolella kallis organisaatiorakenne. Kehitystyö ja digitalisointi on varmaan vienyt ison siivun valtion varoista.
Julkinen puoli joutuu esim terveydenhoitopuolella hoitamaan koulutuksen ja tehohoidon ja muutenkin hankalimmat tapaukset. Privaatti (mm työterveys) kerää rahat niistä helpoimmista ja kannattavimmista tapauksista.
Jos nyt yksityisen terveydenhoidon potilaat laitettaisiin kaikki julkisen puolen jonojen jatkoksi sakkasi koko Suomen terveydenhoitojärjestelmä kuluihin ja resurssipulaan.
Yksityinen terveydenhoitojärjestelmä keventää julkisen puolen taakkaa ja kustannuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julkisella puolella kallis organisaatiorakenne. Kehitystyö ja digitalisointi on varmaan vienyt ison siivun valtion varoista.
Julkinen puoli joutuu esim terveydenhoitopuolella hoitamaan koulutuksen ja tehohoidon ja muutenkin hankalimmat tapaukset. Privaatti (mm työterveys) kerää rahat niistä helpoimmista ja kannattavimmista tapauksista.
Julkiselle jää enemmän rahaa vaikeisiin hoitoihin kun nuhakuumeiset käy hoidattamassa itsensä yksityisellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ja samalla palveluita on karsittu ja esim terveydenhoito valittaa ettei ole rahaa.
1990 luvulla melkein joka kylässä oli terveyskeskus,kirjasto,uimahalli.. jne jotka pyöri verorahoilla.
Ap
Tosiaan. Kirjastoauto kävi pienellä kylällä, kauppa-auto kävi. Pientä puotia naapurikylässä pitävä kauppias toi ruoat kotiin. Koulu oli joka tienmutkassa.
Sitten tuli 2000-luku ja jäätelöauto - ja kaikki muu lähti. Yksityiset voitot ja niiden maksimaalinen kasvattaminen on ajan henki. Kaikille vähemmän - paitsi minulle. (kok)
Olen kanssanne äärimmäisen samaa mieltä, niimpä 'peukutin' ylöspäin.
Ja samassa tuli myös "automaattipeukku" alas!?
Onko muille tapahtunut tätä samaa?
Synnyttäkää niitä veronmaksajia lisää. Väki vanhenee, eivätkä he ole enää työelemassä tuomassa veromarkkoja ja kuluttamassa. Vastaavasti uutta sukupolvea ei tule. Se mitä on, on osin niin heikkoa ainesta ettei heistä ole oikein mihinkään.
Kannattaa huomata että vanhustenhoidossa ruotsinkielinen Folkhälsan hoitaa ruotsinkieliset vanhukset ruotsinkielisten säätiöiden rahoittamissa hoivakodeissa.
Se on iso säästö suomalaiselle yhteiskunnalle ja rahaa jää suomenkielisten vanhusten julkiseen hoitamiseen.
"Näin juuri. Aina kun vasurit hallituksessa, talous notkahtaa."
2000-luvun taite Paavo Lipposen (SDP) hallitusten aikoihin oli lähihistorian kovimman talouskasvun aikaa.
Yhdysvallat rahoittaa mm. puolustuksena kokonaan velkarahalla. Joka vuosi otettavan velan määrä kasvaa ja kasvaa. Ja lainaraha saadaan Kiinasta.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi pitää kysyä, että mihin valtion rahat menevät kun ne budjetit ovat ihan verkossa kaikkien luettavissa:
https://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2024&lang=fi&maindoc=/202…:
Isoin menoerä: Valtiovarainministeriö, 38 miljardia.
Tuosta 38 miljardista menee 6 miljardia eläkkeisiin ja 24 miljardia soteen.
Seuraavaksi suurin menoerä: Sosiaali- ja terveysministeriö 16 miljardia.
Siitä menee 5 miljardia eläkkeisiin.
Sotekuluja eivät aiheuta terveet ja työssäkäyvät ihmiset, vaan ne, joilla on vaivoja ja eivät ole työelämässä. Käytännössä siis eläkeläiset.
87 miljardin euron menoista menee siis 35 miljardia eli n. 40% siihen, että Suomen vanhusväestö pidetään hengissä. Onko se oikein, onko se väärin, se täytyy jokaisen itse päättää. Mutta siihen ne verovarat menevät.
Kyllä ja senkin jälkeen tulee isoina menoerinä sellaiset varsin tärkeät asiat kuin koulutus (esiopetus, koulut, ammatillinen opetus, korkeakoulut) ja turvallisuus (poliisi, rajavartiosto, puoleustusvoimat).
Vierailija kirjoitti:
"Näin juuri. Aina kun vasurit hallituksessa, talous notkahtaa."
2000-luvun taite Paavo Lipposen (SDP) hallitusten aikoihin oli lähihistorian kovimman talouskasvun aikaa.
Ja Marinin hallituksen aika oli myös kovan talouskasvun aikaa. Budjetit ilman koronaa ja Ukrainansotaa, johon liittyi ennätyssuuri potti puolustusvoimille hävittäjähankintoineen, olivat lähes tasapainossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Julkisella puolella kallis organisaatiorakenne. Kehitystyö ja digitalisointi on varmaan vienyt ison siivun valtion varoista.
Julkinen puoli joutuu esim terveydenhoitopuolella hoitamaan koulutuksen ja tehohoidon ja muutenkin hankalimmat tapaukset. Privaatti (mm työterveys) kerää rahat niistä helpoimmista ja kannattavimmista tapauksista.
Pitäisikö näiden harhautusten sijaan ihan oikeasti ihmetellä sitä, miten vaikkapa Tanskassa perhelääkäreihin perustuvassa perusterveydenhoidossa yksi lääkäri voi hoitaa jopa 10x enemmän potilaita päivässä kuin suomalainen terveyskeskuslääkäri. Tuskinpa suomalaiset lääkärit ovat niin tumpeloita tai laiskoja, että erot selvittyisivät - eli pitäisikö vähän miettiä prosesseja ja tehtäviä uudestaan? Kun jotain kaikkien vassareiden inhoaman pörriäisen johtajaa haastateltiin siitä, miten ulkoistetut terveyskeskukset ovat niin tehokkaita, niin vastaus oli, ettei heillä ole varaa olla tehottomia vaan prosessien pitää olla kunnossa - olisiko tässä vähän ajattelemisen aihetta?
Sairaanhoitajapulankin kanssa kannattaisi varmaankin miettiä syitä vähän uudelleen, kun huomioi sen, että meillä on sairaanhoitajia väestöön suhteutettuna enemmän kuin monessa muussa länsimaassa. Eikä homma kuitenkaan toimi.
Vierailija kirjoitti:
Synnyttäkää niitä veronmaksajia lisää. Väki vanhenee, eivätkä he ole enää työelemassä tuomassa veromarkkoja ja kuluttamassa. Vastaavasti uutta sukupolvea ei tule. Se mitä on, on osin niin heikkoa ainesta ettei heistä ole oikein mihinkään.
Ei ole varaa edes kunnolla ruokkia itseään enää ja pitäisi lapsia tehdä kärsimään tähän kokoomushelvettiin. Just joo
Valitettavasti se vasemmiston hellimä ajatus, että talouden voi aina laittaa kuntoon vain veroja rikkaille lisäämällä, on pelkkä yksinkertaistus ja höttöunelma.
Suomessa kuitenkin talous perustuu tuohon ajatukseen. Miksi sitten niissä maissa, joissa noin ei ajatella, menee paremmin? Jääköön kotitehtäväksi mietittäväksi.
Koska kokoomus persu terroristi hallitus. Työn tekemisestä ja varsinkin tulevaisuudessa halutaan väkisin tehdä kannattamatonta. Halutaan estää aivan väkisin nuorten aikuisten mahdollisuus turvata työelämä, mahdollisimman epävarmaksi juuri se hetki kun pitäisi uskaltaa lisääntyä ja tehdä koko elämän investoinnit. Irtisanomissuojan poistaminen tuhoaa kaiken.
Julkinen puoli joutuu esim terveydenhoitopuolella hoitamaan koulutuksen ja tehohoidon ja muutenkin hankalimmat tapaukset. Privaatti (mm työterveys) kerää rahat niistä helpoimmista ja kannattavimmista tapauksista.