Haavistoa äänestäneet, mikä fiilis nyt?
Kommentit (1319)
Vierailija kirjoitti:
Oli kolmas kerta kun äänestin Haavistoa pressaksi. Nyt olen kyllä pettynyt että tässä taas kävi näin että suuret ikäluokat sai taas määrätä meidän nuorten asioista. Olin toivonut että ne olisivat näissä vaaleissa niin vanhoja ja väsyneitä etteivät olisi käyneet äänestämässä niin sankoin joukoin, että me nuoremmat sukupolvet oltaisiin saatu Pekka pressaksi. Mutta ei.
Håmå
Ajatukset ihan muissa asioissa kuin vaalituloksessa. Hoidettavana vanhan sukulaisen asioita, omat opiskelut ym.
Mutta joo, jos Haavisto olisi hetero, niin olisi ilmeisesti voittanut. Ei kannata kenenkään väittää, että homothan on ihan tasa-arvoisia jo.
Haaviston ja Stubbin välillä ei niin hirveän paljon minusta eroa ollut. Kummallakin oli tarvittavassa määrin kokemusta ulkopolitiikan hoitamisesta. Lähinnä minua arvelutti Stubbin impulsiivisuus. Aina toisinaan sanoo ensin ja ajattelee vasta sitten, innostuu herkästi asioista ja kyllästyy yhtä herkästi. Vähän heikko yleissivistys, ja en vieläkään ymmärrä miksi vetäisi prosentit hatusta silloin hallintarekisteriasiaa käsiteltäessä. Vahingossa, vai valehteliko? Mutta ehkä ymmärtää pressana olla huolellisempi. Heidi Hautala kehui Stubbia nopeaoppiseksi, ehkäpä luotan hänen arvioonsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ok. Ekalla kierroksella meni Jussille ja tokalla Haavistolle. Demokratia toteutui ja huomenna jatkan taas elämääni niinkun mikään ei olisi muuttunut, enkä vihaa 50% suomalaisista siksi että ovat eri mieltä kanssani.
huom Stubbia ei äänestänyt puolet suomalaisista. Äänestysprosentti oli 70% luokkaa (josta joku n1000 hylätyn äänen murusta). 50% noista 70%sta äänesti stubbia. Enemmistö suomalaisista ei halunnut Stubbista presidenttiä, kun lasketaan yhteen haaviston prosentti ja äänestämättä jättäneet.
Äänestämättä jättäneitä ei lasketa mukaan joten 50 prosenttia äänesti Stubbia.Vai tiedätkö sinä äänestämättä jättäneiden päätökset?Jos heistä suurin osa kannattikinStubbia?
Tässäkö meillä on näyte Stubbin äänestäjien älykkyydestä? Haloo pahvi. Totta kai äänestämättömät lasketaan ihan yhtä lailla mukaan äänioikeutettuihin Suomalaisiin. Et voi mitenkään argumentoida että 50% prosenttia Suomalaisista äänesti Stubbia. Stubbia äänesti n.35% äänioikeutetuista suomalaisista. Äänestämättä jättäminen on myös päätös ja ääni, ääni sille ettei halunnut kumpaakaan presidentiksi. Ensisijaisesti veikkaisin kyllä tätä vaihtoehtoa kuin jotain että mitä jos he kaikki kannattavatkin Stubbia mut ei vaan voida tietäää:)))
Äänestin molemmilla kierroksilla Haavistoa. Ensimmäisellä kierroksella taktikoin persujen Halla-ahoa vastaan, toisella kierroksella äänestin Haavistoa törkeästi ja epäasiallisesti mollaavia perseilijöitä vastaan vaikka tiesin Stubbin voittavan. Alex käy minulle ihan hyvin, kyllä se siitä oppii. Aloittajalle vastaan, ettei harmita yhtään. Pääasia on, että meille saatiin arvoliberaali pressa.
Kokoomus halusi vielä 10v sitten ajaa asevelvollisuusarmeijan alas ja siirtyä halvempiin minikokoisiin palkka-asevoimiin samaan tapaan kuin Ruotsissa oli tehty. Ja Nato olisi ollut se todellinen pidäke, johon olisi käytännössä ollut pakko liittyä, kun oman voiman määrä olisi jäänyt marginaaliseksi. Ei tajuttu yhtään, miten huonolla tolalla Naton jäsenmaiden armeijat ja kalusto tosiasiassa ovat, eli täysin suursotaan riittämättömiä. Onneksi vain osa tästä suunnitelmasta ehti toteutua, eli intin minimikeston lyhennys, varuskuntien lakkautukset ja reservin supistus. Ihme ettei turvallisuuspolitiikan professorismieskään tähän silloin mitään älähtänyt.
Vierailija kirjoitti:
Mitä veikkaat?! Harmittaa todella paljon. Ja suututtaa!
Stubb ihan ok pressa. Se ei ole ok, että Haavisto hävisi homoseksuaalisuutensa vuoksi vaalit. Tämä maa on karsea takapajula!
Et voi tosissasi väittää homofobiaksi sitä, että ei halua kouluja käymätöntä presidenttiä. Presidenttiä, joka vastaa kysymykseen ulkopolitiikan linjasta kertomalla kuinka joku mummo oli torilla kysynyt häneltä parisuhdeneuvoja.
Se ei ole homofobiaa.

Onkos homo stelu nykyään kehittyneisyyden merkki?
Ei, mutta homofobia on taantumuksen merkki.
Håmåiluun se Roomakin kaatui.
Vierailija kirjoitti:
Masentaa junttien homovastaisuus mikä oli syynä tähän.
Mielestäni ei kyse ole niinkään homovastaisuudesta, vaan Haaviston arroganssista. Häneltä kysyttiin vaalitentissä, ottaisiko hän Antonion mukaan maihin, joissa homoseksuaalisuus on kriminalisoitu, ja Haavisto vastasi kyllä. Se vastaa ajatuksena sitä, että marssisit sellaisten uskontokuntien kirkkoon topissa ja shortseissa, missä olkapäät ja polvet tulisi olla peitettyinä ennen kirkkoon astumista.
Presidentti vastaa myös Suomen turvallisuudesta ja suhteista EU:n ulkopuolisiin valtioihin. Noin kolmannes maailman maista kriminalisoi edelleen homoseksuaalisuuden, ja useassa maassa on voimassa vieläpä kuolemanrangaistus. Luuletteko, että piskuisen Suomen presidentillä olisi suurikin vaikutusvalta ja neuvotteluvoima näissä yli 60 maassa, mikäli paikallisten sanomalehtien ja uutiskanavien ykkösuutisena olisi kyseisen maan lainsäädännön mukaan rikollisesti käyttäytyvä Suomen presidenttipari.
Suomen sisäpolitiikassa ja EU:ssa presidentin seksuaalisella suuntautumisella,rekisteröidyllä parisuhteella tai avioliitolla ei ole mitään väliä.
Vierailija kirjoitti:
Olen tosi pettynyt, lähinnä tämän maan henkiseen tilaan. Homofobinen maa, ei tunnista osaamista eikä ymmärrä omaa parastaan. Kusessa ollaan, kun hölöttäjä-Stubb pistää tuulemaan.
Minä olen pertynyt siihen ajattelumalliin, että vaalin tulos johtui homofobiasta. Minusta tällainen ajattelu on piilohomofobista. Useimmille Stubbin äänestäjille Stubb oli ylsinkertaisesti parempi avoimen luonteensa vuoksi ja ehkä puolueensakin. Haavistossa minua vaivasi al-Hol-jutun huono hoitaminen ja oman alaisen työntäminen junan alle. Muutakin ketkupeliä Haavistolla on ollut.
Luonne on tärkeä, seksualinen suuntautuminen on aivan sama. Ymmärrän, että tämän homoasian nostaminen häviämisen syyksi on teille mieleen. Kannattaisiko vähän avartaa maailmankuvaa ja vaikka lukea enemmän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä veikkaat?! Harmittaa todella paljon. Ja suututtaa!
Stubb ihan ok pressa. Se ei ole ok, että Haavisto hävisi homoseksuaalisuutensa vuoksi vaalit. Tämä maa on karsea takapajula!
Onkos homo stelu nykyään kehittyneisyyden merkki?
Ei, mutta homofobia on taantumuksen merkki.
Mikä fobia? Ei kai Suomessa kukaan homoja pelkää.
Lisäksi kaiken sallimisen ja hyväksymisen kulttuuri usein rapauttaa yhteiskunnan, ei edistä sitä.
Oliko Saimi Hoyer kännissä vai muuten sekaisin Haaviston vaalivalvojaisissa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä veikkaat?! Harmittaa todella paljon. Ja suututtaa!
Stubb ihan ok pressa. Se ei ole ok, että Haavisto hävisi homoseksuaalisuutensa vuoksi vaalit. Tämä maa on karsea takapajula!
Et voi tosissasi väittää homofobiaksi sitä, että ei halua kouluja käymätöntä presidenttiä. Presidenttiä, joka vastaa kysymykseen ulkopolitiikan linjasta kertomalla kuinka joku mummo oli torilla kysynyt häneltä parisuhdeneuvoja.
Se ei ole homofobiaa.
Ei hän varmaan sitä väitäkään. Itselle silmiin osui kysely, missä tosi moni Stubbin kannattaja sanoi syyksi Haaviston homouden. Äänissä oli niin pieni ero, että uskon noiden ratkaisee vaalit.
Ymmärrän, että Haaviston voitto olis saanut osan kansasta kapinoimaan kaikilla mahdollisilla kiusanteko tavoilla. Eli Stubbin valinta pitää kansan rauhallisempana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Masentaa junttien homovastaisuus mikä oli syynä tähän.
Mielestäni ei kyse ole niinkään homovastaisuudesta, vaan Haaviston arroganssista. Häneltä kysyttiin vaalitentissä, ottaisiko hän Antonion mukaan maihin, joissa homoseksuaalisuus on kriminalisoitu, ja Haavisto vastasi kyllä. Se vastaa ajatuksena sitä, että marssisit sellaisten uskontokuntien kirkkoon topissa ja shortseissa, missä olkapäät ja polvet tulisi olla peitettyinä ennen kirkkoon astumista.
Presidentti vastaa myös Suomen turvallisuudesta ja suhteista EU:n ulkopuolisiin valtioihin. Noin kolmannes maailman maista kriminalisoi edelleen homoseksuaalisuuden, ja useassa maassa on voimassa vieläpä kuolemanrangaistus. Luuletteko, että piskuisen Suomen presidentillä olisi suurikin vaikutusvalta ja neuvotteluvoima näissä yli 60 maassa, mikäli paikallisten sanomalehtien ja uutiskanavien ykkösuutisena olisi kyseisen
Jossain maailman maissa päämiehellä saattaa olla useita vaimoja tai lapsimorsian, joka tietysti on Suomessa laitonta. Päämiehiä kuitenkin suojaa diplomaattinen koskemattomuus ja eikähän tällaisissa tapauksissa se lapsivaimo jätettäisi vierailulla kotiin, sama epäilemättä toisin päin, jos kohdemaan edustustosta tällainen suositus tulisi, vaikka haastattelussa olisi tullut otettua tarkemmin tuumimatta toinen kanta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oli kolmas kerta kun äänestin Haavistoa pressaksi. Nyt olen kyllä pettynyt että tässä taas kävi näin että suuret ikäluokat sai taas määrätä meidän nuorten asioista. Olin toivonut että ne olisivat näissä vaaleissa niin vanhoja ja väsyneitä etteivät olisi käyneet äänestämässä niin sankoin joukoin, että me nuoremmat sukupolvet oltaisiin saatu Pekka pressaksi. Mutta ei.
Et sinä mikään nuori ole jos olet äänestänyt jo 3 kertaa Haavistoa pressaksi.
Omassa lähipiirissä Haavisto sai eniten kannatusta eläkeläisiltä. Nuoret äänestivät Stubbia.
Itsekin olen kerran äänestänyt Haavistoa. Se oli ennen al-holin sekoiluja. Toista kertaa en äänestä. Ellei Haaviston vastaehdokkaana ole persu tai joku muu äärioikeiston edustaja. Myös äärivasemnistoa vastaan voisin äänestää Haavistoa.
Vierailija kirjoitti:
Presipenttipariskunta ei oikein innosta. Rouvassakaan ei samaa sympaattisuutta kuin Jennissä tai Antoniossa. Suomi on homofobinen maa. Edelleenkin.
Olisiko Pekkaa pitänyt äänestää vain siksi, että se on homo? Pekkaa äänestänyt on siis homofiili jos kerran Pekkaa äänestämättä jättänyt on homofobinen. Minulla painoi vaakakupissa moni muu asia, miksi en Haavistoa äänestänyt.
Minulle on loppujen lopuksi sama kumpi tämän voitti, presidentti kun on lähinnä pelkkä diplomaattinen maansa edustaja joka ei yksin päätä mistään mitään. Äänestin Haavistoa suoraselkäisyydestä vaalitenteissä, rohkeus riitti vastata vaikeisiinkin kysymyksiin suoraan ja rehellisesti, ei väistellyt ja luovinut kuten Stubb. Äänestin Haavistoa myös vastavoimana sille ilkeälle kirjoittelulle ja kommentoinnille, joka liittyi hänen seksuaalisuuteensa. Haavisto oli kaikin puolin pätevämpi presidentiksi, mutta ei se Stubb sentään mikään katastrofi ole sekään. Toivottavasti.
Eikö Halosesta opittu mitään?
Niin että olisi tarkempi valvonta?
Oletettavasti Haavisto on kärsinyt elmänsä aikana koko ajan väkivaltaa jos ei muuten niin henkistä
Vierailija kirjoitti:
Yläkulun opettajana en yliarvioisi koulutuksen ja kirjanoppineisuuden merkitystä verrattuna työssä oppimiseen ja omaehtoiseen sivistyksen kartuttamiseen lukemalla. Siihen ei näet tarvitse lukiota tai yliopistoa.
"Kympin tytöt ja pojat" ovat usein jättäneet oppimatta oman ajattelun taidon koulujärjestelmän annostellessa valmiita ajatuksia. Kriittisen ajattelun kehittäminen koulussa - näkis vaan! Ainoat oikeat oppineet ovat itseoppineet, sanoi joku.
Ei Stubbista sivistyneisyys paista, Haavisto vaikuttaa sivistyneemmältä.
Itse en yliopistolla työskentelevänä äänestäisi ylioppilasta presidentiksi. Enkä äänestänyt.