Oletteko säilyttäneet nuoruudestanne mitään?

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisen itse ostamani CD-soittimen vuodelta 1991. Sillä Sonyllä kuunneltiin varmaan tuhansia tunteja musiikkia varsinkin kun sain lahjaksi myös myöhemmin stereot (vahvistin + viritin), jotka ovat edelleenkin tuossa vieressä soittamassa nettiradiota. CD-soitin valitettavasti vikaantui käyttökelvottomaksi vuosien käyttämättömyyden jälkeen, levykelkan vaseliinit kovettuivat jne. Taitaa edelleen olla vanhin käytössä oleva tavarani, kohta tulee 35 vuotta täyteen. CD-levyt, joita on muutama sata, ovat kaapissa esillä mutta aktiivisoittoa ei ole ollut enää pitkään aikaan, Spotify vei käytön..

Huono niitä on soitella, jos toimivaa soitinta ei löydy. Halvemmalla pääsee, kun kuuntelee musiikit netistä kuin että hankkii stereot jotain kautta. 

1990-luvulla ostettiin CD-levyjä 100-120 markkaa kappale ja joistakin pakko saada jutuista saattoi joutua pulittamaan 200 markkaa. Yhdestä oon maksanut 199 markkaa Lahden Sokoksen musaosaston kassalla, ja se oli Iron Maidenin tupla-cd Live at Donington '92. Syksyllä 1993 hankittu. Hinnat vähän hirvitti ja siksi niitä CD-levyjä ei tullut ostettua muita kuin ne jotka oli saatava itselle.

1990-luvulla oli vielä C-kasetteja, kauppojen hyllyt täynnä tyhjiä C-kasetteja, niin yksittäin kuin useamman kasetin pakkauksia, joita sitten odoteltiin, että kopioitiin joku kaverilta lainattu CD-levy itselle kasetilta kuunneltavaksi. Tätä silloin aikoinaan moni harrasti musassa säästääkseen tai koska rahat oli loppu eikä voitu sitä jotain levyä ostaa. 

Olisi pitänyt kylmästi säästää se Maidenin tupla-cd, sekin, mutta kun sitä sitten myöhemmin kauppoihin ilmestyi sama setti yhden levyn versiona, niin sitten tuli se ostettua tämän rinnalle ja myöhemmin tuli myytyä se tupla pois, koska onhan mulla näitä kaks ja tämä uudempi on kätevämmässä kotelossa. No nii nii, mutta kun siinä kätevämmässä ei ole niitä kaikkia biisejä, mitä tuplasta löytyy, koska se on semmonen leikattu versio. Onneksi en ole mitään muita helmiä hävittänyt.

Vierailija kirjoitti:

Reilu 600  LP-levyä.
B&W kaiuttimet.
CD-soitin, joka toimii ja on käytössä.
Kaksi taskulaskinta, jotka toimii.
Rippilahjaksi saatu rannekello, joka toimii.
Puolenkymmentä valokuva-albumia.
Pappa-Tunturi.
Vesisukset.
5hv Terhi perämoottori.
Lasikuituinen tasaperäinen avovene.
Ekat kengät, joilla kävelin.
Neljä pahvilaatikollista tietokonekrääsää. Varmaan niistä saisi yhden toimivan 486:sen rakennettua...
Kitara.

Itseltä on kyllä kaikki nuoruudessa ostetut cd-soittimet hajonneet. Silloin 1990-luvulla myytiin JVC:n mini ja midi stereoita 3500 markalla. Niissä oli 3-5 CD-levyn vaihtajat, tuplakasettidekit ja radio, sekä ekvalisaattori, musiikin tahdissa nousevat ja laskevat palkit näytöllä ja kalenteri, josta näki mones biisi levyllä soi. Hienot oli himmelit, mutta se oli sen 2-3 vuotta mitä ne kesti ja sitten oli CD-soitin kaput. Tilalle sitten uus vastaava ja tottakai sen piti olla JVC, mikäpä muukaan. Sitä samaa kertakäyttö paskaa se oli sitten se uusikin, paitsi helvetin kallis. Monet piti ostaa, ennen kuin opin, että ei jumalauta, nyt ei enää JVC:tä mun kämppään. Vielä joskus 2001 tai 2002 tuli ostettua JVC:n stereosarja johonkin älyttömään ylihintaan, vaikkei ollutkaan enää mitään kolmee puolta tonnia. ja se oli sitten se viimottinen. Merkki vaihtui Sonyyn ja jo rupesi soittimet kestämään. Nyt mulla on tommonen Sonyn CD-soitin, jossa ei ole mitään muuta kuin yhden levyn soitin ja radio. USB:n tohon saa, mutta en oo tarvinut. Takana liitännät, että kun katson DVD/bluray-soittimelta leffaa, niin äänet tulee stereoiden kaiuttimista. Tän Sonyn mä ostin parilla sataa vuonna 2014 ja yhä toimii. JVC:n paskoja olis saanut ostella jo neljät tässä ajassa. JVC on semmoinen stereoiden BMW. Valmistetaanko vielä jotain JVC:n romuja? 

Mun vanhimmat CD-levyt ovat pyörineet aika monissa soittimissa. Levyt eivät ole nykyrahassa maksaneet kuin noin 20€ kappale, mutta niiden soittaminen on tässä yli 30 vuodessa tullut maksamaan monta tuhatta mummon markkaa. Hyvä syy olla myymättä noita parhaita levyjä pois. Sitten kun niihin levyihin liittyy joku tarina. Esim. laitettu vitonen Rayn pelihallissa koneeseen ja minuutin päästä kerätty 120 markkaa kaukalosta taskuun ja lähdetty levyä ostamaan. Jos harvinaisella voitoilla on jotain saatu, niin siitä pidetään kiinni. 
 

Olen säilyttänyt kauniit muistot ensirakkaudestani, olimme 15v ja 16v kun aloimme seurustella ja vaikka tämä tarina päättyikin runsaan kolmen vuoden jälkeen,  en tätä ajanjaksoa elämässäni olen unohtanut vaikka 40 vuotta on kulunut.

Edelleen joskus haikeana ajattelen, että ero tuolloin oli iso virhe ja nuorten hätiköintiä ja hölmöyttä.

Tallessa on pienessä pahvilaatikossa 50-luvun leikkikahvikalusto, pienet posliini- ja guttaberkkanuket, filkkarikamera, koulun kotitaloustuntien vihko leipomisohjeineen.

Ja tietysti kaikki valokuvat lapsuudesta 1990-luvulle saakka.

Olen säilyttänyt poikien vauvan vaatteita. Pojat nyt nelikymppisiä. 

Äiti oli säilyttänyt mun 2-3 -vuotiaana käyttämäni tohvelit sekä 6-8 -vuotiaana hankitut balettitossut. 

Tohvelit ovat nahkaiset, punaiset ja kuluneet, n. 8 cm pituiset.

Balettitossut on mustat harjoitustossu nilkkanauhoilla, mustaa nahkaa, 17 cm pituiset. En halunnut balettitunneille itse, äiti se toivoi minusta balettitanssijaa vaikka mulla on moukarinheittäjän ruumiinrakenne. 

Sharp kannettavan kasetti - cd - radion cd soitin vuodelta 1992 kesti n. 15 - 20 vuotta ennenkuin alkoi takkuilla ja skippailla niin paljon ettei levyn kuuntelusta tullut enää mitään, kerran ampui jopa laserlukupään ihan liikeratansa uloimpaan ääripäähän jumiin. 

Kasettipuoli ja radio toimii edelleen joten laite on tietysti vielä tallessa. CD soittimia nyt on muitakin, pleikkareita, Sonyn uudempi kasetti - cd - radio, jne.

CD levyt oli tosiaan aika kalliita joten ei niitä nyt kovin suurta määrää tullut ikinä osteltua, mutta ei kai se määrä vaan laatu.

Sama dvd elokuvissa ja tv-sarjojen bokseissa erityisesti. Esim. vuonna 2004 tai 05 Ritari Ässän 1. kauden boksi maksoi jotain 85 euroa, pakkohan se oli saada mutta eipä niitä muita sarjoja kovin hirveästi tullut keräiltyä. Myöhemmin hinnat laski ja sittemmin käytettynä kirppiksiltä löytänyt lisäyksiä halvalla.

Blu-Ray elokuvia ei ole kuin ihan muutama ja vain yksi 4K UHD levy (E.T) tähän mennessä, mutta en usko että tulee enää enemmälti lisääkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensimmäisen itse ostamani CD-soittimen vuodelta 1991. Sillä Sonyllä kuunneltiin varmaan tuhansia tunteja musiikkia varsinkin kun sain lahjaksi myös myöhemmin stereot (vahvistin + viritin), jotka ovat edelleenkin tuossa vieressä soittamassa nettiradiota. CD-soitin valitettavasti vikaantui käyttökelvottomaksi vuosien käyttämättömyyden jälkeen, levykelkan vaseliinit kovettuivat jne. Taitaa edelleen olla vanhin käytössä oleva tavarani, kohta tulee 35 vuotta täyteen. CD-levyt, joita on muutama sata, ovat kaapissa esillä mutta aktiivisoittoa ei ole ollut enää pitkään aikaan, Spotify vei käytön..

Huono niitä on soitella, jos toimivaa soitinta ei löydy. Halvemmalla pääsee, kun kuuntelee musiikit netistä kuin että hankkii stereot jotain kautta. 

1990-luvulla ostettiin CD-levyjä 100-120 markkaa kappale ja joistakin pakko saada jutuista saattoi joutua pulittamaan 200 markkaa. Y

Muutin itse toissa vuonna. Heitin tai kierrätin paljon tavaraa siinä yhteydessä.

Pakkasin vanhan, mutta täysin ehjän soittimen (radio, C-kasetti, CD- soitin), kaksi erillistä kaiutinta, antenni, johdot, ja käyttöohje (oli tallessa sekin) pahvilaatikkoon. Laitoin post-it -lapun päälle, että "ehjä, saa ottaa" ja vein SER-lavalle, joka oli tilattu muuttoa varten talolle. Epäilin ettei kukaan sitä vie, niin vanhaa teknologiaa.

Seuraavalla kierroksella roskia viedessä n. 15 minuutin kuluttua, huomasin, että joku oli jo laatikon napannut.

En ymmärrä valokuvien hävitystä. Vaikka olisi kuinka "etäiseksi" jääneitä sukulaisia kuvissa, varmaan he toivoisivat että heistä jäisi edes jotain kuvia muistoksi maailmaan. 

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä valokuvien hävitystä. Vaikka olisi kuinka "etäiseksi" jääneitä sukulaisia kuvissa, varmaan he toivoisivat että heistä jäisi edes jotain kuvia muistoksi maailmaan. 

Niitä suvulta perittyjä kuva-albumeja oli meillä n. 11 kappaletta omien lisäksi. Suuri osa henkilöitä, joita emme tunteneet, ei mitään nimiä, vuosia, eikä edes paikkakuntaa merkitty. 

En pystynyt säilyttämään itse, eikä nuorempaa polvea yhtään kiinnostanut edes ne kuvat, joissa tunnettuja henkilöitä. Säästin vain pienen osan itse valokuvia, ne isot pölyä keräävät nahkaiset albumit meni valitettavasti roskiin. 

C-kasetteja muutaman. Nostalgiaa.

Vierailija kirjoitti:

C-kasetteja muutaman. Nostalgiaa.

Mulla oli vielä vähän aikaa sitten tallessa C-kasetteja, joita olin itse äänittänyt joskus 1970-luvun alussa. Harakanvarpaita muistuttavalla kirjoituksella olin merkinnyt kaikki biisit ja esiintyjät. Kasetti oli kirkkaan keltainen ja suurin osa oli Led Zeppeliniin kolmannelta albumilta.

Oikeasti siis 50 vuoden takaa. 

Teiniaikoina ja nuoren aikuisen vuosinani kirjoittamat päiväkirjani. Välillä mietin, mitä niille oikein pitäisi tehdä, sillä teksti ei sovi muiden silmille En esim. halua, että omat lapseni niitä lukevat koskaan. Mutta vaikea olisi hävittääkään, koska tykkään itse lueskella niitä ja muistella villejä aikoja. Pohdin vaan, että jos tulee ennakoimaton äkkilähtö, niin joku ne löytää........ Ehdotuksia, mitä voisin tehdä? 

Onnekas kun olet säilyttänyt päiväkirjat. 
Minun äitini mursi päiväkirjan lukon lukien kaikki . Surullista . Sen jälkeen en ole pystynyt kirjoittamaan mitään . Vielä aikuisena surettaa miten teinivuosien tarinat unohtuivat , en muista yhtään mut olin kirjoittanut siihen päiväkirjaan . Äiti repi sivut irti . Olinko kirjoittanut jotakin

hänestä tai perheestäni sitä en muista . Olin jotakin 12-14v. 

En

Valokuvia ja muistoja ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Onnekas kun olet säilyttänyt päiväkirjat. 
Minun äitini mursi päiväkirjan lukon lukien kaikki . Surullista . Sen jälkeen en ole pystynyt kirjoittamaan mitään . Vielä aikuisena surettaa miten teinivuosien tarinat unohtuivat , en muista yhtään mut olin kirjoittanut siihen päiväkirjaan . Äiti repi sivut irti . Olinko kirjoittanut jotakin

hänestä tai perheestäni sitä en muista . Olin jotakin 12-14v. 

************

Mulle kävi samoin ja minultakin loppu kirjoittainen päiväkirjaan. Eihän toisten kirjeitäkään saa mennä avaamaan ja lukemaan. Myötätuntoni, tiedän miltä se tuntuu, vaikka kukin kokee kaiken omalla tavalla mutta tähän voin todellakin samaistua. Sympatiat sulle.

Poikaystäni. Hyvä mies on edelleen 28 vuotta myöhemmin.

Oikein etsimällä etsin, mutta löytyi, vanha keittokirja jonka ostin kun muutin omaan kotiin. Se on täynnä peruskotiruoka reseptejä joita teen edelleen. Konmari-minimalisti innokkaana tuo onkin ainoa mikä jäänyt jäljelle.

Valokuvia on noin tuhat, 70-80 luvuilta. Faija harrasti kuvaamista.