Oletteko säilyttäneet nuoruudestanne mitään?

Paljonkin. Mulla on mm ensimmäinen uninukkeni tallessa, jonka sain vauvana.

Puolison!

Paljon kaikkea hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Teiniaikoina ja nuoren aikuisen vuosinani kirjoittamat päiväkirjani. Välillä mietin, mitä niille oikein pitäisi tehdä, sillä teksti ei sovi muiden silmille En esim. halua, että omat lapseni niitä lukevat koskaan. Mutta vaikea olisi hävittääkään, koska tykkään itse lueskella niitä ja muistella villejä aikoja. Pohdin vaan, että jos tulee ennakoimaton äkkilähtö, niin joku ne löytää........ Ehdotuksia, mitä voisin tehdä? 

 

Olen itse säilyttänyt kaikki päiväkirjani. Niitä on tullut kirjoitettua ahkerasti, mutta suurin osa on matkakertomuksia erittäin pikkutarkasti. Monet sanovat, että ei päiväkirjoja tarvitse, että muistot jäävät. Ei muuten jää! Kun ihminen tulee vanhemmaksi, ei todellakaan muista enää kaikkia vanhoja asioita. Siksi haluan säilyttää mukavat asiat. On kiva lukea myöhemmin, paljonko hotelliyö on maksanut New Yorkissa jne.

 

Edelleen matkustelen jonkun verran. Vanhoista päiväkirjoista ajattelen näin, että mitä jos lentokone tippuisi yhtäkkiä ja kuolisin, mitä kirjoituksia jättäisin lapsien, puolison tai muitten sukulaisten nähtäväksi? Ei minua haittaa se, että he lukevat ensimmäisestä poikaystävästäni, ensimmäisestä alkoholikokeilusta tai vastaavasta. Mutta avioeroni jälkeen vietin pari vuotta villiä sinkkuelämää. En todellakaan halua niitä jakaa muitten kanssa. Siksi olen päätynyt repimään ne sivut pois päiväkirjoistani ja tuhoamaan ne. En kuitenkaan heitä koko päiväkirjaa pois, sillä 80% kirjoituksesta on ollut ihan asiallista, vain 20% tätä baarielämää.

 

Minulle oli myös pettymys lukioaikana, kun äitini luki päiväkirjaani, eikä yrittänyt edes peitellä sitä vaan naureskeli kokemuksilleni. Sen jälkeen päädyin kirjoittamaan englanniksi. Olen sitä mieltä, ettei tuo ole tarpeeksi hyvä syy lopettaa päiväkirjan pitoa, jollei äiti sitten ole kaksikielinen. Sen sijaan ystävättären päiväkirja varastettiin hänen viimeisenä iltana, kun hän oli Jenkeissä vaihto-oppilaana. Hän oli kirjoittanut joka päivä. Tuo oli mielestäni pätevä syy lopettaa päiväkirjan pito. 

Samat kivekset on yhä tallella, tosin ne roikkuu alempana.

M55

"Itseltä on kyllä kaikki nuoruudessa ostetut cd-soittimet hajonneet. Silloin 1990-luvulla myytiin JVC:n mini ja midi stereoita 3500 markalla. "

Jahas. Selvitit sitten mieltäni painanneen asian. 80-luvulla jouduimme pariin otteeseen uusimaan sterolaitteet. Ihmettelin, etteivät ne kestäneet. Olimme siihen mennessä ostaneet kaikki samaa merkkiä, koska luulimme, että niin piti tehdä.

90-luvulla sitten panostimme kunnollisiin steroihin eli kaikki olivat eri merkkiä: Levysoitin, kasettidekki, cd-soitin ja radio/vahvistin.

Ja ne toimivat vieläkin erionmaisesti. LP-levyistä ja kaseteista säilytin ne, joita ei enää löydy esim.Spotifysta. CD-levyjä edelleen ostan netistä. Harvinaisuuksia, joita ei löydy Spotifysta tai muualta.

VHS ja DVD:t tuottavat harmia. Meillä on kotona Elisa viihde ja DVD-laitteen kytkeminen päälle on aina iso ohjelmanumero! Lähinnä siksi, että kaukosäädin toimii huonosti. On hankittu uusi kaukosäädin; sellainen jonka pitäisi toimia kaikkien mallien kanssa. Ei apua! Siksi katson hyvin harvoin DVD-elokuvia televisiosta. Onneksi tietokoneessa on vielä dvd-levyille paikka.

Pianon ja urut

Kaiuttimet

Mulla on 1970-luvulta säilynyt muutoissa mukana muutama c-kasetti (soitin on tuoreempi 1990-luvulta) sekä kirjeitä ja postikortteja. Aikamoisia aarteita nykyään... Nyt mummona mukava muistella nuoruutta. 

Kun lähdin lapsuuskodistani niin jätin kaiken taakseni. Mitä olisin ottanut, missä pitänyt, mitään en tarvinnut enkä halunnut.

En ole koskaan ollut tavaran jemmaaja vaan pyrkinyt tarpeettomaksi käyneestä bopeasti eroon.

On tosi paljon kaikenlaista. Lapsuuden lelujakin löytyy paljon.