Lue keskustelun säännöt.
Jos on lapsena elänyt epänormaalissa ja kuormittavasta ympäristössä niin voiko se aiheuttaa aikuisena voimakasta uupumista?
25.05.2025 |
Tämä nyt ei ole sitä, että syytän voimakkaasti tässä vanhempiani nykytilanteesta. Minä en vain ymmärrä omaa uupumusta. Avaan vähän.
Lapsena jouduin olemaan tietyllä tavalla vastuussa vanhempieni tunteista. He eivät olleet juuri koskaan henkisesti läsnä vaan aina oli jokin painava ilmapiiri tai sitten olivat humalassa. Elämänsä loppuun saakka juovia alkoholisteja.
Minusta tuli aivan liian kiltti miellyttäjä joka ei tuntenut omia rajojaan. Tunsin aina riittämättmyyttä ja edelleenkin mutta suhtaudun siihenkin eri tavalla. Elämäni on ollut todella epävakaata. Töissä suoritin aina todella tunnollisesti kaiken ja niin hyvin sekä nopeasti kuin pystyn ja tietenkin aina muita nöyristellen. Tein niin paljon töitä että uuvuin mutta siksi koska en ymmärtänyt niitä rajojani. Olen monta kertaa yrittänyt nousta, takaisin työelämään uudelleen ja uudelleen. Aina uupunut ja joutunut jäämään pois.
Olen yrittänyt toipua uupumuksesta niin että totaali kielto kaikille päihteille ja nautinoaineille, terapiaa, hengitysharjoitukset, meditaatio, lenkkeily, luonto, lääkkeet, ruokavalio erityisesti, verikokeita otettu ja kaikki ok.
Minä en vain ole normaali. En kykene paljon mihinkään oikeasti fyysisesti enää. Henkisesti kuormitus valtavasti ihmisten läsnäolosta. En tiedä pystynkö palaamaan enää työelämään.
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
Voi. Olen itse samanlainen. Kauhua ja väsymystä kokoajan.
Minulla kanssa suhteettomia pelkotiloja. Onneksi olen terapiassa, siitä on ollut iso apu mutta uupumus valitettavasti on aika sitkeä vaiva ja turhauttavaa. Voimia sinulle. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkäaikainen stressi lapsuudessa vaikuttaa hermoston kehitykseen, esim. myeliinituppien paksuusessa voidaan havaita ihan mitattavia eroja kompleksisesti traumatisoituneilla vs. "terveillä". Eli hermosto käyttäytyy eri tavalla mikä voi näkyä juurikin kuormittumisherkkyytenä.
Vierailija kirjoitti:
Pitkäaikainen stressi lapsuudessa vaikuttaa hermoston kehitykseen, esim. myeliinituppien paksuusessa voidaan havaita ihan mitattavia eroja kompleksisesti traumatisoituneilla vs. "terveillä". Eli hermosto käyttäytyy eri tavalla mikä voi näkyä juurikin kuormittumisherkkyytenä.
Olen huomannut tämän esimerkiksi tilanteissa joissa olen toisten silmien edessä joutunut vaikkapa tekemään jotain työtä niin koen painon tunteen ja pelkään arvostelua. Haluan pärjätä kuitenkin yksin ja pelkään epäonnistumista, etenkin nöyryytetyksi tulemista tai pelkoa siitä. On ollut paljon tilanteita kun aivoni on mennyt niin ylikierroksilla riittämättömyyden ja pelon tunteiden vuoksi, että hikoilen, en saa puhuttua selvästi, koko ajatus tuntuu katoavan ja menen hermostollisesti todella jännittyneeksi. Tämä voi tapahtua ihan vaikka vain ihmisten seurassa jos heitä on paljon tai vaikka ei olisikaan. Joskus kehoni menee jännittyneeksi vaikka en edes itsekään ymmärrä miksi.
Tuo on kuormittavaa sekä syy etten jaksa enää ihmisiäkään juuri tavata. On harvoja joiden kanssa tuntee olonsa rennoksi. Ap
Sinulla on ahdistuneisuushäiriö ja saat paniikkikohtauksia. Parantumisesi on yhä kesken. Nopein tie on kuormittavuustekijän poistuminen kuviosta.
Minulla auttoi toisen kuolema yllättäen onnettomuudessa. Ei tarvinnut enää painia hankalan ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on ahdistuneisuushäiriö ja saat paniikkikohtauksia. Parantumisesi on yhä kesken. Nopein tie on kuormittavuustekijän poistuminen kuviosta.
Minulla auttoi toisen kuolema yllättäen onnettomuudessa. Ei tarvinnut enää painia hankalan ihmisen kanssa.
Ahdistuneisuushäiriö on mutta ei paniikkikohtauksia. Se on joo kesken mutta onneksi parempaan päin.
Olen kyllä kaikki kuormittavat ihmisetkin heittänyt elämästäni. Muutama on jotka ovat oikeasti hyviä ihmisiä ja he ovat upeita. Muihin en ole yhteydessä, siihen kuuluu myös perheenjäseniä. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla myös autismia, hermosto on herkkä.
Vierailija kirjoitti:
Voi. Olen itse samanlainen. Kauhua ja väsymystä kokoajan.
Minulla myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa selviää paremmin vaikeuksista ja jopa traumaattisista tilanteista. Osa jää sinne lietteeseen piehtaroimaan.
Tunnen ihmisiä, jotka uupuvat ja väsyvät kaikesta ja kaikki on niin raskasta; eilinen, nykyisyys ja huominen. Kaikki uuvuttaa.
En epäile raskaita kokemuksia, mutta nyt ollaan aikuisia ja jokainen voi ottaa vastuun nykyisyydestä. Joillekin se tarkoittaa tarkempaa menneisyyden perkaamista. Mutta välillä tuntuu, että jotkut eivät edes tahdo ottaa vastuuta vaan hakevat/ saavat lapsuudesta syitä toimia miten sattuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se helpota kokonaan kuin vasta kun itse on haudassa.Kaikki muu on hötöpuhetta
Minulla on täysin sama, 100% sama!
En tiedä mitä tästä tulee vai tuleeko mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä ainakin koen olevani jotenkin pysyvästi vaurioitunut. Kannattelin omia vanhempiani ikävuoteni 9-18v kun heidän suhteensa ajautui kriisiin, tuli perheväkivaltaa ja kamalia riitoja. Kuin munankuorilla kävelin sen ajan kotona. Yritin auttaa ja suorittaa kaiken oikein, siivosin yksin kodin, hoidin nuoremmille sisaruksille ruokaa ja saatoin heitä harrastuksiin kun vanhemmat oli usein suutuspäissään häipyneet kotoa. Tuntuu kuin mun jaksamistasoista olisi pysyvästi leikattu puolet pois verrattuna terveeseen ihmiseen. Vaikka olen edelleen yrittänyt suorittaa asiat oikein ja huolehtia terveydestäni, se ei vain palaudu.
Hassua, olen juuri itsekin alkanut ajatella, että syy pohjattomaan väsymykseen voisi ainakin osittain johtua lapsuudesta, sekä ajasta pitkälle aikuisuuteen äitini kuolemaan saakka. 30 vuotta stressitasot tapissa, keho ja mieli taistele tai pakene-moodissa vuosikymmenet. Olin jo lapsena sellainen, että nukahtelin milloin minnekin jos oli rauhallista. Joskus kaverit ihmettelivät kun menin metsäretkellä sammalmättäälle ja vedin pienet unet siinä.
Ehkä se oli jatkuvan väsymyksen purkamista, en usein saanut öitä nukutuksi kun pelkäsin että isä känniraivoissasn tappaa äidin tai sytyttää talon palamaam kuten usein uhkaili.
Nyt kun aikuisena on tullut kohdalle lisää vastoinkäymisiä kuten miehen ja lapsen vakavat sairastumisen, olen entistäkin väsyneempi. Juuri otettiin laajat verikokeet eikä niissä ollut mitään hälyttävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina kun joku sanoo "minusta tuli aivan liian kiltti miellyttäjä joka ei tunne rajojaan", ajattelen, että ihminen on itseään täynnä oleva herkkää esittävä marttyyri, joka tekee muiden ihmisten elämästä piinaa. Eikä kyllä todella tunne muiden rajoja.
Vierailija kirjoitti:
Aina kun joku sanoo "minusta tuli aivan liian kiltti miellyttäjä joka ei tunne rajojaan", ajattelen, että ihminen on itseään täynnä oleva herkkää esittävä marttyyri, joka tekee muiden ihmisten elämästä piinaa. Eikä kyllä todella tunne muiden rajoja.
Aha.
Ehkäpä sinulla on vaan liian seesteinen energia työpaikoille. Jos harrastaisit liikuntaa vaikkapa 3 kertaa viikossa ja joisit kahvia, saattaisit sopia joukkoon paremmin. Työelämä ei ole "seesteistä", niin kuin kuvaat harrastuksiasi.
Mutta suomihan ei ole mikään orjayhteiskunta. Työttömyys ei ole laitonta. Nauti elämästäsi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkäaikainen stressi lapsuudessa vaikuttaa hermoston kehitykseen, esim. myeliinituppien paksuusessa voidaan havaita ihan mitattavia eroja kompleksisesti traumatisoituneilla vs. "terveillä". Eli hermosto käyttäytyy eri tavalla mikä voi näkyä juurikin kuormittumisherkkyytenä.
Olen huomannut tämän esimerkiksi tilanteissa joissa olen toisten silmien edessä joutunut vaikkapa tekemään jotain työtä niin koen painon tunteen ja pelkään arvostelua. Haluan pärjätä kuitenkin yksin ja pelkään epäonnistumista, etenkin nöyryytetyksi tulemista tai pelkoa siitä. On ollut paljon tilanteita kun aivoni on mennyt niin ylikierroksilla riittämättömyyden ja pelon tunteiden vuoksi, että hikoilen, en saa puhuttua selvästi, koko ajatus tuntuu katoavan ja menen hermostollisesti todella jännittyneeksi. Tämä voi tapahtua ihan vaikka vain ihmisten seurassa jos heitä on paljon tai vaikka
Joskus nämä tuntemukset ovat ihan aiheellisia ja jos koet energian tuollaiseksi, sanoisin että on erittäin todennäköistä, että energia oli juuri sellainen. Itsekin aistin vihamielistä ja "epäilyttävää" energiaa. Jotkut ihmiset ovat sellaisia, että saatan alkaa vaan spontaanisti itkemään heidän seurassaan (tätä ei tapahdu koskaan yksin ollessa). Keho aistii jotakin, mitä mieli ei.
Ja näitä tarinoita on paljon. Lapsi itkee joka ilta uuden kodin huoneessa. Vanhemmat kuittaavat tämän muuttoon liittyväksi stressiksi. Perhetuttu psyykikko tulee paikalle ja mainitsee raskaasta energiasta, joka on lapsen huoneessa. Haastattelun jälkeen selviää, että talossa asui mies, joka ei olisi halunnut muuttaa pois, ja hänen makuuhuoneensa oli tuon tytön huoneessa.
Myös vauvojen sanotaan aistivan tällaisia energioita herkästi ja siksi saattavat spontaanisti alkaa itkemään jossakin.
Luota itseesi, äläkä yritä änkeä sellaiseen muottiin, joka ei tunnu hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Hassua, olen juuri itsekin alkanut ajatella, että syy pohjattomaan väsymykseen voisi ainakin osittain johtua lapsuudesta, sekä ajasta pitkälle aikuisuuteen äitini kuolemaan saakka. 30 vuotta stressitasot tapissa, keho ja mieli taistele tai pakene-moodissa vuosikymmenet. Olin jo lapsena sellainen, että nukahtelin milloin minnekin jos oli rauhallista. Joskus kaverit ihmettelivät kun menin metsäretkellä sammalmättäälle ja vedin pienet unet siinä.
Ehkä se oli jatkuvan väsymyksen purkamista, en usein saanut öitä nukutuksi kun pelkäsin että isä känniraivoissasn tappaa äidin tai sytyttää talon palamaam kuten usein uhkaili.
Nyt kun aikuisena on tullut kohdalle lisää vastoinkäymisiä kuten miehen ja lapsen vakavat sairastumisen, olen entistäkin väsyneempi. Juuri otettiin laajat verikokeet eikä niissä ollut mitään hälyttävää.
Harrastatko groundingia? Eli pääseekö kehon negatiivinen energiavaraus purkautumaan kotonasi? Tätä ei välttämättä tapahdu luonnostaan kerrostaloissa ja muualla, missä on paljon muovipintoja. Sammalmättäällä energiavaraus purkaantuu suoraan maahan. Saattaisi olla sinulle tutkimisen arvoinen juttu.
Ehkä enemmänkin tuo lapsuuden kuormitus saa aikaan sellaiset persoonallisuuden piirteet, jotka itsessään aiheuttavat uupumusta. Eli tulee perfektionismia, rajattomuutta jne, joka johtaa uupumukseen. Toki ne lapsuuden kokemukset on siellä "uupumuspankissa" pohjalla jo, mutta jos voisi aikuisena toimia terveellä tavalla ja osaisi hoitaa itseään ja pitää kiinni omista rajoista, niin tuskin vakavasti uupuisi.
Olen itse kroonisesti uupunut ja jollain tavalla sen hyväksynyt. Elämäni on todella erilaista kuin ns. normaaleilla ihmisillä. Tarvitsen hirveän paljon omaa tilaa ja aikaa ja todella paljon lepoa ja rauhoittumista. Ihan normaalit asiat, kuten kaupassakäynnit ym. kuormittaa todella paljon. En myöskään pysty harrastamaan mitään sykettä nostavaa liikuntaa, koska keho menee heti ylikierroksille, eikä osaa rauhoittua.
Voi. Olen itse samanlainen. Kauhua ja väsymystä kokoajan.