Kun lapset toisella vanhemmalla uusperheessään, onko teillä ulkopuolinen olo?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Etäisänä en nakkaa paskaakaan siitä mitä toisessa paikassa tekevät keskenään enkä hiisku omista hommista minnekään. Kun lapset on mun luona niin tehdään normi arkijuttuja ja sitten kun eivät ole täällä elän samaa elämää kuin ennen lapsia.

Miksi kenenkään pitäisi välittää mitä toisessa paikassa tehdään jos lapsilla ei ole ongelmia?

Siksi, että lapsistaan oikeasti välittävä vanhempi haluaa luonnollisesti olla lastensa kanssa.

Tietäisitpä, kuinka karua on se, että joutuu olemaan erossa lapsistaan tahtomattaan, kun lasten isä oli täysin kikkelinsä vietävissä eikä välittänyt siitä, että lasten hyvä olisi ollut ehjä perhe. Meillä siis oli rakkautta ja ystävyyttä eikä riitoja, mutta pettäjänainen kuiskutteli jotain korvaan, niin siinä ei lasten hyvä paljoa painanut. Lapsille on vain ja ainoastaan väärin, etteivät saa olla molempien van

Pettäjänainen kuiskuttelivat korvaan, älä nyt viitsi aikuinen ihminen, sun ukkos on H u o r i p ukki siksi se niitten naisten kanssa menee, täysin ukkosi syy. Valitsit ääli on sait ää liön. 

Ystäväni oli tosi suruissaan aina etäviikolla ensimmäiset kaksi vuotta. Sitten alkoi löytää hyviäkin puolia etäviikoissa. Alkoi mm. urheilemaan paljon, johon taas ei ollut aikaa lapsiviikoilla. Eihän ihmisillä sen kuvitteelisen napanuoran kuuluisi katketa kovin aikaisin, joten ihan evoluutiobiologisista syistä sen "kuuluukin" tuntua pahalta. Mutta kyllä sä selviydyt siitä ja alat joskus nauttiakin omasta ajastasi.

Edellinen, mitä olennaisinta tähän liittyen terapiassa ollut, olet saanut näkökulmia tai neuvoja jotka auttaneet? 

Kipuileva kyselee.

Mulle raskasta on, kun meillä taloudelliset tilanteet eroavat rajusti ja näyttäytyy lasten kautta niin vahvasti. Isän kodissa on sähköautot, ulkomaanmatkat, pelireissut, ravintolat. Minä asun vuokralla ja teemme eväsretkiä ja uimahallikäyntejä.. lapset teini-iässä, joten saan kuulla ja kokea: isän luona kaik ki niin paljon houkuttelevampaa. Minun kanssa ei huvita mikään tekeminen (et sä kuitenkaan suostu viedä ravintolaan) ja isän perheen kanssa mikä vaan kivaa (ku ne ostelee samalla kaikkea). Arvomaailma-puheeni ei voisi 11-15v vähempää kiinnostaa. Minkä voin? Lapsiani menetän toiseen kotiin.

Ei kai siinä muuta auta kuin ajatella, että lapset ovat vain lainassa. Et omista heitä. He vain tulevat kauttasi tähän maailmaan. Heillä on omat arvot, omat lempi-ihmiset, oma elämä.

Me olemme vanhempina ainoastaan välineitä meidän lapsillemme, välineitä joiden avulla kasvaa ja kehittyä vapaiksi, terveiksi ja onnellisiksi yksilöiksi. 

Näin se pitää ajatella. Kuitenkin lähivanhempana olet se läsnäoleva aikuinen kaikkine velvotteineen, aikasi menee kotitöihin ja yöunesi jos lapsiin liittyviä murheita. Miten siinä pidät eheyden ja luot omaa hyvää vointia, kun joudut koko ajan kuulla lasten muusta (toisen perheen) elämästä?

Elämä on raastavaa, ihania kirjoituksia. Tv yksi etä.

Vierailija kirjoitti:

Oletko kokeillut oikeaa kohtaamista?

 

Etäisän näkökulma: meistä tuli lasten kanssa paljon läheisemmät, kun alettiin tavata vartavasten silloin kun huvittaa. Nähdään lyhyemmin mutta tiheämmin. Jutellaan paljon enemmän asioista. Ennen ne tuli luokseni ja linnoittautui huoneisiinsa, nyt käydään syömässä, kahviloissa jne. ja kohdataan oikeasti. Äitinsä pisti hanttiin myös ja yritti jopa lastensuojeluilmoitusta tehdä.

Meillä mies yritti tehdä noin eli kaikki vastuut ja velvollisuudet minulle, hänelle "oikeat kohtaamiset". Laitoin lasten puhelimiin estot isän soitoille ja kerroin lapsille, että sopimuksen mukaan he ovat isällä joka toisen viikon. Kun se ei isälle sovi, niin äidistä on ihanaa, että olette täällä, mutta se tarkoittaa sitä, että koulu ja harrastukset on edelleen ykkösenä, isän hese-kutsut kesken koulupäivän on kielletty. Lastenvalvoja oli samaa mieltä, isästä tehtiin 4 kertaa lasu ja sen jälkeen hän oppi, että satunnaisia tapaamisia ei ole.

En ole eronnut ja lapsikin asuu jo omillaan, mutta luulen, että jos olisin ollut tilanteessasi, olisin kokenut juuri noin kuin sinäkin. Iloinnut vapaa-ajasta ja silti tuntenut haikeutta ja ulkopuolisuuden tunnetta. 

Vierailija kirjoitti:

Toisin päin. Olen se "äitipuoli". Ulkopuolisuuden tunne tulee kun lapset kertoo äidistään/toisesta perheestään ja kaikesta mitä ovat tehneet ym. En oikein tunne koskaan oikeasti kuuluvani kunnolla perheeseen, vaikka lapsien kanssa välit ovat läheiset ja hyvät. Äidissäkään ei ole siis mitään pahaa vaan kaikin puolin ihana ihminen. Ehkä tunne korostuu entisestään, kun käymme miehen vanhempien luona kylässä ja tunnen aina olevani se "kakkosvaihtoehto".

Toivottavadti et ole mun exän nyxä, olisi kamalaa jos sulla on tuollainen olo. Lapset ja minä tykätään susta niin paljon ja ne mun ex-appivanhemmat nyt on vaan hanurista muutenkin.

Up