Lue keskustelun säännöt.
Kun lapset toisella vanhemmalla uusperheessään, onko teillä ulkopuolinen olo?
04.02.2024 |
Tää on ihan järjetöntä ja ristiriitaista: nautin omasta ajasta, olin eilen auttamassa ystävää muutossa ja lähdimme sitten syömään pitkän kaavan mukaan. Tänään kuitenkin melankolinen olo (ei krapulasta, en juo) ja mietin mitähän lapset uusperheessään puuhaavat, onko pikkuinen uuden äitipuolen sylissä, mitä isompi kertoilee (vaikken välittäisi kuulla) heidän tekemisistään. Miksi tuntuu tältä, ja miten siitä tunteesta pääsisi yli?
Kommentit (51)
Vierailija kirjoitti:
Etäisänä en nakkaa paskaakaan siitä mitä toisessa paikassa tekevät keskenään enkä hiisku omista hommista minnekään. Kun lapset on mun luona niin tehdään normi arkijuttuja ja sitten kun eivät ole täällä elän samaa elämää kuin ennen lapsia.
Miksi kenenkään pitäisi välittää mitä toisessa paikassa tehdään jos lapsilla ei ole ongelmia?
Siksi, että lapsistaan oikeasti välittävä vanhempi haluaa luonnollisesti olla lastensa kanssa.
Tietäisitpä, kuinka karua on se, että joutuu olemaan erossa lapsistaan tahtomattaan, kun lasten isä oli täysin kikkelinsä vietävissä eikä välittänyt siitä, että lasten hyvä olisi ollut ehjä perhe. Meillä siis oli rakkautta ja ystävyyttä eikä riitoja, mutta pettäjänainen kuiskutteli jotain korvaan, niin siinä ei lasten hyvä paljoa painanut. Lapsille on vain ja ainoastaan väärin, etteivät saa olla molempien vanhempiensa kanssa. Ehjää perhettä halunnut vanhempi on myös kärsijä tässä tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tahtoisi viisastella, mutta kannattaa tosiaan miettiä pitkään ennen kuin eroaa.
Tietenkin, eikä tunteesta pääse mitenkään yli, eikä voikaan päästä, sen kanssa on vain opittava elämään.
Toki on hyvä olla tekemistä niille päiville tai sitten vain levätä. Yleensä teen kaiken valmiiksi.
Onneksi olen lähihuoltaja, joten poissaolot ovat vain joitakin päiviä.
Vastaaja 24, mikä fiils sulla lasten uutta äitipuolta kohtaan? Mustasukkaisuutta?
Kun lapset tulevat takaisin miltä tuntuu, kertovatko paljon? Mulle ne vaikeita hetkiä ja seuraava yö huono.
Vierailija kirjoitti:
Tietenkin, eikä tunteesta pääse mitenkään yli, eikä voikaan päästä, sen kanssa on vain opittava elämään.
Toki on hyvä olla tekemistä niille päiville tai sitten vain levätä. Yleensä teen kaiken valmiiksi.
Onneksi olen lähihuoltaja, joten poissaolot ovat vain joitakin päiviä.
Tai korjaan vielä, että on ikävä, mutta ei kylläkään varsinaisesti ulkopuolisuuden tunne, sehän aloituksessasi lukikin. En mieti mitä toisaalla tapahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etäisänä en nakkaa paskaakaan siitä mitä toisessa paikassa tekevät keskenään enkä hiisku omista hommista minnekään. Kun lapset on mun luona niin tehdään normi arkijuttuja ja sitten kun eivät ole täällä elän samaa elämää kuin ennen lapsia.
Miksi kenenkään pitäisi välittää mitä toisessa paikassa tehdään jos lapsilla ei ole ongelmia?
Siksi, että lapsistaan oikeasti välittävä vanhempi haluaa luonnollisesti olla lastensa kanssa.
Tietäisitpä, kuinka karua on se, että joutuu olemaan erossa lapsistaan tahtomattaan, kun lasten isä oli täysin kikkelinsä vietävissä eikä välittänyt siitä, että lasten hyvä olisi ollut ehjä perhe. Meillä siis oli rakkautta ja ystävyyttä eikä riitoja, mutta pettäjänainen kuiskutteli jotain korvaan, niin siinä ei lasten hyvä paljoa painanut. Lapsille on vain ja ainoastaan väärin, etteivät saa olla molempien van
Ja omien kokemuksien perusteella päätit että edellinnen etäisä ei ollut se joka halusi ehjän perheen ja ettei hänen exänsä ollut se joka lähti jonkun chadin matkaan?
Ristiriitaiset tuntemukset varmaan kuuluvat tähän kuvioon. Musta on tosi hienoa, että lapsilla on nyt kaksi tasapainoista kotia yhden riitaisan tilalle, mutta onhan heitä ikävä ja välillä huolestuttaakin silloin kun lapset eivät ole meillä. Se ikävä on itselleni merkki siitä, että rakastan ja välitän lapsista ja olen oppinut suhtautumaan siihen myötätuntoisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minua ei miehen lapset voisi vähempää kiinnostaa. Tästä olen saanut av:lla haukkuja. Nyt huomaankin, että minähän toimin oikein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisin päin. Olen se "äitipuoli". Ulkopuolisuuden tunne tulee kun lapset kertoo äidistään/toisesta perheestään ja kaikesta mitä ovat tehneet ym. En oikein tunne koskaan oikeasti kuuluvani kunnolla perheeseen, vaikka lapsien kanssa välit ovat läheiset ja hyvät. Äidissäkään ei ole siis mitään pahaa vaan kaikin puolin ihana ihminen. Ehkä tunne korostuu entisestään, kun käymme miehen vanhempien luona kylässä ja tunnen aina olevani se "kakkosvaihtoehto".
No mutta näinhän se onkin. Et sinä ole näiden lasten äiti. Sinun tunteesi eivät ole myöskään mitään verratuna äidin tuskaan siitä, että äiti ei saa olla lastensa kanssa.
Aika paksua. En tainnut väittää olevani lasten äiti. Jos aletaan vertailemaan siis tuskan määrään, niin onko se äidin tuskakaan siis edes paha kuin esim. Verrattuna äitiin joka menettää lapsensa sodassa/sairauteen tms. Jokaisella on oma tuskansa ja omasta mielestä kenenkään kokemaa tuskaa ei pidä vähätellä tai vertailla. Jokainen saa tuntea ja olla niinkuin on. Ilman vertailua. Valitse mielummin rakkauden polku, äläkä tule tänne lietsomaan eriarvoisuutta. Kiitos. Muutoksen voit tehdä tästä päivästä lähtien.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toisin päin. Olen se "äitipuoli". Ulkopuolisuuden tunne tulee kun lapset kertoo äidistään/toisesta perheestään ja kaikesta mitä ovat tehneet ym. En oikein tunne koskaan oikeasti kuuluvani kunnolla perheeseen, vaikka lapsien kanssa välit ovat läheiset ja hyvät. Äidissäkään ei ole siis mitään pahaa vaan kaikin puolin ihana ihminen. Ehkä tunne korostuu entisestään, kun käymme miehen vanhempien luona kylässä ja tunnen aina olevani se "kakkosvaihtoehto".
No mutta näinhän se onkin. Et sinä ole näiden lasten äiti. Sinun tunteesi eivät ole myöskään mitään verratuna äidin tuskaan siitä, että äiti ei saa olla lastensa kanssa.
Pakko nyt vähän sanoa vastaan tähän. En ole se, jolle vastasit, mutta olen eronnut nainen, jolla lapsia exän kanssa, ja uusi mies. Kyllä mun nykyinen mies on ehdottomasti se ykkösvaihtoehto. Hän ja minä ollaan paljon parempi match, kuin mitä olin exäni kanssa. Exän kanssa ehkä alkuun oli jotain hyvää, mutta lopulta olimme todella sopimattomia toisillemme. Suoritettiin sitä elämää jonkun kaavan mukaan. Nykyisen kanssa meillä on oikeasti paljon yhteistä, nautitaan samoista asioista, meillä on mahtavia syvällisiä keskusteluja (exän kanssa suhde oli tosiaan paljon arkisempi), oikeasti rakastan nykyistä miestäni ja hän on kyllä mulle paljon oikeampi kumppani kuin mitä exä oli.
Ei tarvi olla lasten äiti/isä ollakseen ykkösvaihtoehto kumppanilleen.
Ja aloitukseen: en juurikaan koe tuskaa lasten ollessa isällään. Ehkä johtuu siitä, että lapset asuu minun luonani ja ovat paljon vähemmän isällään. Minulla on yleensä aika paljon ohjelmaa sovittuna niille viikonlopuille, kun lapset on isällään.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos edellinen <3 Juuri näin tunnen. Ja koen kuukausi kuukaudelta menettäväni osaani enemmän, kun he lähtevät sukuloimaan, viettävät synttäreitä, luovat muistoja. Koen olevani vähemmän äiti ja tärkeä, kun heillä onkin läheistä toisaalla. Näen näistä jopa surullisia unia ja jään valvomaan. Miten sitä käsitellä?
Miten tunteita nyt yleensä käsitellään? Sanoitetaan että nyt tuntuu tältä ja tuosta se taitaa johtua. Pohditaan, miten asian voisi hyväksyä tai muuttaa.
Loppujen lopuksi on vain mahtava asia, että lapsilla on paljon aikuisia hyviä ihmissuhteita elämässään. Ajattele vaikka tilannetta että sinä yhtäkkiä kuolisit, tai että sinun pitäisi pelätä lapsen hyvinvoinnin puolesta kun ovat isällään..?
Tottakai äiti on tärkeä, eikä mikään sitä muuta, vaikka eri elämänvaiheissa suhde elää. Sinä et tule koskaan menettämään lapsia, vaikka he välillä aikaansa muualla viettävät. Toisaalta lapsien on helpointa rakastaa onnellista äitiä: sinun pitää rakentaa elämäsi sellaiseksi, että lapset ovat tärkeä ja rakas osa sitä, mutta eivät se ainoa syy elää. Lapset ovat lainassa ja heidän ei pidä kantaa murhetta oman äidin pärjäämisestä. Valitettavasti äidin osa on aina lopulta luopua lapsista ja päästää heidät elämään omaa elämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuntuu vaan, että eroperheessä se lapsista luopuminen täytyy kestää jo liian varhain, on jotenkin luonnotonta ja siksi niin repivää. Iän ja itsenäistymisen myötä se tuntuu eri kuin sen että lapset elävät lapsuuttaan toisessa perheessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etäisänä en nakkaa paskaakaan siitä mitä toisessa paikassa tekevät keskenään enkä hiisku omista hommista minnekään. Kun lapset on mun luona niin tehdään normi arkijuttuja ja sitten kun eivät ole täällä elän samaa elämää kuin ennen lapsia.
Miksi kenenkään pitäisi välittää mitä toisessa paikassa tehdään jos lapsilla ei ole ongelmia?
Siksi, että lapsistaan oikeasti välittävä vanhempi haluaa luonnollisesti olla lastensa kanssa.
Tietäisitpä, kuinka karua on se, että joutuu olemaan erossa lapsistaan tahtomattaan, kun lasten isä oli täysin kikkelinsä vietävissä eikä välittänyt siitä, että lasten hyvä olisi ollut ehjä perhe. Meillä siis oli rakkautta ja ystävyyttä eikä riitoja, mutta pettäjänainen kuiskutteli jotain korvaan, niin siinä ei lasten hyvä paljoa painanut. Lapsille on vain ja ainoastaan väärin, etteivät saa olla molempien van
Tässä hyvä esimerkki siitä, kuinka myös nainen laittaa itsensä lasten edun edelle. Oma katkeruus menee ohi hyvästä vanhemmuudesta. Johon kuuluisi miettiä ex miestä lasten isänä, ei puolisona. Miehelläsi on voinut olla hyvät syyt erota. Lapsilla voi olla hyvä elämä kahdessa kodissa jos molemmat vanhemmat kykenevät laittamaan omat vihansa syrjään ja olemaan kypsiä vanhempia. Katkeruus pilaa lasten elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etäisänä en nakkaa paskaakaan siitä mitä toisessa paikassa tekevät keskenään enkä hiisku omista hommista minnekään. Kun lapset on mun luona niin tehdään normi arkijuttuja ja
sitten kun eivät ole täällä elän samaa elämää kuin ennen lapsia.
Miksi kenenkään pitäisi välittää mitä toisessa paikassa tehdään jos lapsilla ei ole ongelmia?
Siksi, että lapsistaan oikeasti välittävä vanhempi haluaa luonnollisesti olla lastensa kanssa.
Tietäisitpä, kuinka karua on se, että joutuu olemaan erossa lapsistaan tahtomattaan, kun lasten isä oli täysin kikkelinsä vietävissä eikä välittänyt siitä, että lasten hyvä olisi ollut ehjä perhe. Meillä siis oli rakkautta ja ystävyyttä eikä riitoja, mutta pettäjänainen kuiskutteli jotain korvaan, niin siinä ei lasten hyvä paljoa painanut. Lapsille on vain ja a
Tämäpä, voi luuoja miks nämä akat on niin katkeria!? Ilmeisesti joku psykologinen peli houkuttaa naisia mitä on vaan pakko saaha pelata ja voittaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etäisänä en nakkaa paskaakaan siitä mitä toisessa paikassa tekevät keskenään enkä hiisku omista hommista minnekään. Kun lapset on mun luona niin tehdään normi arkijuttuja ja sitten kun eivät ole täällä elän samaa elämää kuin ennen lapsia.
Miksi kenenkään pitäisi välittää mitä toisessa paikassa tehdään jos lapsilla ei ole ongelmia?
Siksi, että lapsistaan oikeasti välittävä vanhempi haluaa luonnollisesti olla lastensa kanssa.
Tietäisitpä, kuinka karua on se, että joutuu olemaan erossa lapsistaan tahtomattaan, kun lasten isä oli täysin kikkelinsä vietävissä eikä välittänyt siitä, että lasten hyvä olisi ollut ehjä perhe. Meillä siis oli rakkautta ja ystävyyttä eikä riitoja, mutta pettäjänainen kuiskutteli jotain korvaan, niin siinä ei lasten hyvä paljoa painanut. Lapsille on vain ja ainoastaan väärin, etteivät saa olla molempien van
Vai kuiskutteli pettäjänainen korvaan. Kyllä parisuhteessa elävillä on ihan ikioma tahto ja valinnanvapaus.
On jatkuvasti ulkopuolinen olo, mutta uusperheisiin on vähän kuin sisäänrakennettuna se, että aina joku on ulkopuolinen. Omasta erostani on jo yli viisi vuotta, ja tunne on ehkä lieventynyt, mutta ei se ole mihinkään poistunut. Olen tavallaan menettänyt lasteni lapsuudesta puolet. Puolet ajasta he ovat toisessa kodissa, toisenlaisessa kasvatus- ja arvomaailmassa, matkustavat ja puuhaavat keskenään. Heidän bonusäitinsä viettää heidän kanssaan ajallisesti yhtä paljon aikaa kuin minä, heidän äitinsä. Lapsilla voi olla itselleni vieraita arvoja, kokemuksia, sanontoja, sisäpiirijuttuja, jopa kotiin tullessa tuoksuvat hetken "vieraalta".
Olen työstänyt tätä terapiassa ja yrittänyt vain ajatella, että nämä kortit nyt sain, tällaista tämä nykyajan vanhemmuus usein on. Yritän keskittyä luomaan omasta elämästä mahdollisimman hyvän ja meidän kodista meidän näköisen. Lasten kautta se toisen kodin elämä kuitenkin vyöryy myös omaani.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aivan ohis, mutta kuinka teille ero tuli jo siinä vaiheessa, kun kuopus on aivan pikkuinen?
Mies lähti H u o ra A maan kuten ne sontiaset aina tekevät.
No mutta näinhän se onkin. Et sinä ole näiden lasten äiti. Sinun tunteesi eivät ole myöskään mitään verratuna äidin tuskaan siitä, että äiti ei saa olla lastensa kanssa.