St1 Mika Anttonen: "Työntekoa ei haluta nähdä ilon ja tyydytyksen lähteenä vaan välttämättömänä pahana." Ehdottaa enemmän iloa kaikille!

Vierailija kirjoitti:

Riippuu varmaan alasta. Vaikea kuvitella että kumppanin alalla raskaissa fyysisissä hommissa kovinkaan iloisia oltaisiin ja tanssien lähdettäisiin aamulla töihin. Eiköhän ne 99% ole vaan palkan takia siellä.

Olisi kyllä kieltämättä aika tylyä mennä töihin "bumtsi-bum nami nami kissa kutsumuksellisessa kiitoksella elää ammatissa -periaatteella". Kyllä se on se raha minkä vuoksi töihin lähdetään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu siltä, että yrittäminen on tehty niin helpoksi että sana yrittäminen johon ennen kuului se riski että mikäli yritystoiminta on huonoa yritts ei menesty ja menee konkurssiin jossain vaiheessa. 

Yrittäminen on tehty helpoksi, mutta siltikään se ja työllistäminen ei kiinnosta juuri ketään?

Miksi ei tehdä hinnaltaan sopivia sekä riittävän laadukkaita tuotteita?  Ja makseta kunnon palkkoja?

Mikä estäisi esim. sua tekemästä niin? Mieti kaksi kertaa.

Ne samat syyt on monella muullakin. Siksi lähes kaikki haluaa mieluummin vain jollekin töihin muulle - sellaiselle joka maksaa lystin, ottaa riskin ja saa sitten kuulla haluavansa kurjistaa duunarit hengiltä.

Jos siinä yrittämisessä on sittenkin riski?   Ja jos (globaali) kilpailu on niin kovaa, että hinnaltaan sopiva & riittävän laadukas tuote on vaikea valmista

Yksinyrittämistähän (ja pk yrittämistä) ei ole tehty helpoksi. Vasta sitten kun olet isompi monikansallinen firma, pystyt kätevästi kiertämään kaikkia veroja tms. Yritystukiakin maksetaan käsittääkseni lähinnä menestyville yrityksille. (Näin ainakin Koronan aikaan) 

Sinänsä ei pitäisi edes rinnastaa jotain suuryritystä ja pienimuotoista yrittämistä. 

Vierailija kirjoitti:

Mä yritin viritellä tuollaista freelancer kuviota, mutta ei työnantajat lämpene. Pitäs olla yhteen sitoutunut ja jostain syystä sen 40 tuntia viikossa minipalkalla, itse kun haluaisin vapaamman osa-aikatyön. 

Minä hakuduin vuokrafirmoihin töihin viimeisinä työvuosina, työt oli keikkaluonteisia ja väliin tuli usein vapaapäiviä jolloin hain ansiosidonnaista, ok ei moraalisesti oikein mutta työkunto raksahommissa pakotti kun vaivoja ilmeni lisääntyvästi, nyt olen tk-eläkkeellä, vieläkin keikkaa voisin tehdä mutta lama iski rakennusalalle.

Työn pitää olla riittävän rentoa ja palkkaa pitää saada riittävän paljon, niin johan alkaa ilon päivät. Ja 8 tunnin työpäivät on liian pitkiä. Ne karsii ilon aika tehokkaasti. Max 5 tuntia pitäisi olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä yritin viritellä tuollaista freelancer kuviota, mutta ei työnantajat lämpene. Pitäs olla yhteen sitoutunut ja jostain syystä sen 40 tuntia viikossa minipalkalla, itse kun haluaisin vapaamman osa-aikatyön. 

Minä hakuduin vuokrafirmoihin töihin viimeisinä työvuosina, työt oli keikkaluonteisia ja väliin tuli usein vapaapäiviä jolloin hain ansiosidonnaista, ok ei moraalisesti oikein mutta työkunto raksahommissa pakotti kun vaivoja ilmeni lisääntyvästi, nyt olen tk-eläkkeellä, vieläkin keikkaa voisin tehdä mutta lama iski rakennusalalle.

Mun mielestä tuo on moraalisesti ihan oikein, koska tärkeintä on pitää itsestään huolta. Jos ei kunto anna enää periksi, niin sit se ei anna. Rahaa pitää kuitenkin saada. Vaikka sitten ansiosidonnaista. 

Onhan työelämä muuttunut.Olin nuorena rautakaupassa töissä ja kivaa oli. Asiakkaalta sain haukkuja ja yksi löi (ehdin väistää...), mutta työkaverien kanssa harrastettiin ja juhlittiin tms. Sitten opiskelujen jälkeenkin sain alan työpaikan ja siellä oli kaikelaisia työyhteisön aktiviteetteja ja juhlia (ei mitenkään pakollisia...). Nykyisin ei edes joululounasta ja en tunne puoliakaan yksikön työntekijöistä (työ siiloutunutta ja yhteisiä (työ)tilaisuuksia ei ole. En nyt mitään turhia tykypäiviä tarkoita)...Kaikki yhteisöllisyys on hävinnyt ja työssä käyn ihan rehellisesti vain palkan takia..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä yritin viritellä tuollaista freelancer kuviota, mutta ei työnantajat lämpene. Pitäs olla yhteen sitoutunut ja jostain syystä sen 40 tuntia viikossa minipalkalla, itse kun haluaisin vapaamman osa-aikatyön. 

Minä hakuduin vuokrafirmoihin töihin viimeisinä työvuosina, työt oli keikkaluonteisia ja väliin tuli usein vapaapäiviä jolloin hain ansiosidonnaista, ok ei moraalisesti oikein mutta työkunto raksahommissa pakotti kun vaivoja ilmeni lisääntyvästi, nyt olen tk-eläkkeellä, vieläkin keikkaa voisin tehdä mutta lama iski rakennusalalle.

Mä teen tuota samaa, samasta syystä sotella (en kovapalkkaisena lääkärinä). Olen yrittänyt vaihtaa alaa, mutta toinen koulutukseni ei työllistä keski-ikäistä vasta-alkajaa. Työkkärissä tietävät ihan hyvin, etten enää pysty tekemään kokopäivätyötä ensimmäisellä alallani, niin paljon kuin siitä pidänkin, ja että vaihtoehto keikkatyölle on täysi työttömyys tai kokopäivätyönantajan kiusaaminen vähän väliä sairastelulla. Ovat sitten antaneet olla rauhassa.

En pode huonoa omaatuntoa, kannan kyllä korttani kekoon niin kuin pystyn, mutten enää jatkuvasti särkylääkkeitä syöden ja kotona vain sohvalla uupuneena maaten. Vähemmän on pakko riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ongelmallista on vain se että kehittyneinkin yhteiskunta tarvitsee näitä "nälkäpalkkaduuneja", joissa nyt on syystä tai toisesta kurjaa ja mälsää.

Ehkä Anttonenkin olisi voinut pohtia miten nimenomaan näistä duuneista saataisiin mielekkäitä ja arvostettuja muutenkin kuin vain juhlapuheissa, ja saattoi ehkä rivien välissä tätä hiukan hakeakin? Itse näkisin kyllä että työtuntien lisääntyminen voisi olla työn mielekkyyden nousemisen mukava pikku seuraus, eikä päin vastoin.

Mikään yhteiskunta ei oletettavasti pyöri kuitenkaan niin että kaikki ihmiset ovat oman intohimoyrityksensä toimitusjohtajia. Aina tulee olemaan "matalan tason duuneja", mutta ne ovat yhtä lailla yhteiskunnan perustaa kuin innovaatiomiljonääritkin.

Hyvin kirjoitettu!

Itsekin teen aika lailla matalan tason duuneja.  J

Eikö kukaan huomannut tätä?

"Itse näkisin kyllä että työtuntien lisääntyminen voisi olla työn mielekkyyden nousemisen mukava pikku seuraus, eikä päin vastoin."

Olette siis tästäkin samaa mieltä? 

Itse sain tehdä yhden syksyn lyhennettyä työpäivää. Työ on fyysisesti raskasta ja hektistä, ihmiskontakteja on kymmeniä päivässä. Tein kuuden tunnin päivää ja jaksoin tuon kuusi tuntia vetää aito hymy huulilla, olin iloinen ja työtehot oli huipussaan. Kotiin päästyä en ollut täysin raato, vaan sama hyväntuulisuus ja energisyys jatkui vielä sinne. Se sellainen tunne, että olet aina töissä ja käyt vain kotona nukkumassa hävisi. Työn ja vapaa-ajan suhde oli tasapainossa ja työpäivästä oikeasti ehti palautua. 

Nyt kun mulla on tuo kokemus taustalla, niin huomaan kyllä, kuinka työtehot alkaa laskea iltapäivällä, viimeinen tunti on se kuuluisa kitutunti, ja usein jo se toiseksi viimein on aika hyödytön, jolloin tekee enää vain pakolliset. Ja kun se väsymyksen tunne ehtii iskeä, se seuraa kotiin asti. Sen sijaan, että tarttuisi kotihommiin, tekee mieli oikaista sohvalle. Hyvästä flowsta on vaikea saada enää kiinni ja sitten huomaat pakertavasi viikosta ja kuukaudesta ja vuodesta toiseen siinä oravanpyörässä, jossa käyt vain töissä ja kotona nukkumassa.

Että v*ttu joo, pistetään työpäivät kymmentuntisiksi, niin kyllä työn mielekkyys siitä "pikku seurauksena" nousee. 🙄

Mulla on ihan ok työ ja mukavat työkaverit, mutta rahan takia mä töitä teen. Iloa yms mä saan sitten ihan muista asioista kuin työnteosta. 

Vierailija kirjoitti:

No ensin pitäis ylitöiden verotusta pienentää. Jos vapaaehtoisesti teet pidempää päivää tai viikonloppuja niin sun veroprosentti nousee kun tuloraja ei riitä. 

Ei ylitöitä sen kummemmin veroteta kuin mitään muutakaan tuloa. Jos ansaitset 2000e/kk normisti ja siihen päälle 1000e/kk ylitöistä niin verotus on ihan sama kuin jos ansaitsisit suoraan 3000e/kk normaalisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuntuu siltä, että yrittäminen on tehty niin helpoksi että sana yrittäminen johon ennen kuului se riski että mikäli yritystoiminta on huonoa yritts ei menesty ja menee konkurssiin jossain vaiheessa. 

Yrittäminen on tehty helpoksi, mutta siltikään se ja työllistäminen ei kiinnosta juuri ketään?

Miksi ei tehdä hinnaltaan sopivia sekä riittävän laadukkaita tuotteita?  Ja makseta kunnon palkkoja?

Mikä estäisi esim. sua tekemästä niin? Mieti kaksi kertaa.

Ne samat syyt on monella muullakin. Siksi lähes kaikki haluaa mieluummin vain jollekin töihin muulle - sellaiselle joka maksaa lystin, ottaa riskin ja saa sitten kuulla haluavansa kurjistaa duunarit hengiltä.

Jos siinä yrittämisessä on sittenkin riski?   Ja jos (globaali) kilpailu on niin kovaa, että hinnaltaan sopiva & riittävän laadukas tuote on vaikea valmista

Mikä riski liittyy sukupolvien aikana monesti perittyyn omaisuuteen ja yritykseen? Mun syy on ettei ollut rikasta isää ja äitiä joka olisi mahdollistanut kaiken tuon. Jos luet kaikki nämä sankaritarinat yrittäjistä, niin siellä on yksi asia joka pistää silmään. Kaikki ovat syntyneet oikeaan perheeseen, jossa on ollut rahaa ja mahdollisuudet. En muista yhtään tällaista tarinaa jossa köyhän lapset olisivat nousseet sankari yrittäjiksi.