Onko koira lapsen korvike?

Aika kauan minulle oli. Puhuin koirille itsestäni äitinä ja paapoin niitä. 

Sitten sain onneksi miehen ja lapsia, pääsin olemaan oikeasti äiti. Koiria on silti ollut perheessä rakkaina lemmikkeinä.

Otitko huomioon että osa koirista on myös työkoiria ja harrastuskoiria?

Metsästyskoirat, etsijäkoirat, poliisikoirat, huumekoirat jne.

Jotkut kuvittelee koiran pidon olevan niin helppoa, että kupillinen ruokaa ja puoli tuntia silittelyä päivässä riittää, ja sen jälkeen se heitetään taas ulos narun päähän räksyttämään koko naapuruston iloksi. Nimim. "Naapuri"

Vierailija kirjoitti:

Elämäni paras päätös! Vaihdoin sian sonniin!

Sonni on siittänyt 2 lasta meille

Ja tuntuu, että rintoja taas puristaa ja mahani pömpöttää siunatusti

YÄÄK !

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Työläämpi ja sitovampi kuin lapsi.

Perustele tuo väite. Vai pidätkö lapsesta (jos sinulla sellainen on) huonommin huolta kuin keskiverto koiranomistaja?

Minun ei ole tarvinnut ulkoiluttaa lastani 20 vuotta säällä kuin säällä kolme kertaa päivässä.

Lapsi kasvaa, kehittyy ja itsenäistyy. Hyvä niin.

Miksi hankkisin lapsen korvikkeen, jos olisin todennäköisesti täysin kykenevä saamaan ihka oikeankin lapsen? Ymmärrän, että joku tahattomasti lapseton voisi pitää koiraa lapsen "korvikkeena", mutta itse vapaaehtoisesti lapsettomana en näe siinä väitteessä logiikkaa. Ei ole tarvetta korvata jotain, mitä en halua. 

Koira on ennemmin sellainen lapsen mukavampi ja söpömpi light-versio. Koira lisää sosiaalisuutta, on mukava huolehtia koirasta, se tuo merkitystä, liikuntaa ja iloa elämään. Koira sitoo, mutta ei lähellekkään niin paljoa kuin lapsi. Koiraa ei tarvitse synnyttää, koiran takia ei tarvitse uhrata omaa uraa, koiran elinikä on huomattavasti lyhempi, joten sitoutuminen on vain noin kymmeneksi vuodeksi kerrallaan, jonka jälkeen voin päättää aina uudelleen, haluanko koiran. 

Eli kyllähän se tavallaan antaa elämään jonkin verran samoja positiivisia piirteitä kuin lapsi joillekin, mutta helpommalla, halvemmalla, vähemmällä sitoutumisella ja yksinkertaisesti pidän koirista enemmän kuin pienistä lapsista. 

Ehkä. Onko se hoivavietin tyydytystä? Ainakin mulla on....ja koira on kaveri, huolehtii siitä että menen ulos. Kuuntelee mun tyhmätkin jutut. 

Itsellä on aina ollut koira 4-vuotiaasta lapsesta saakka, ja tuli tehtyä siinä ikävälillä 28 v- 40 v. 4 lastakin. Välillä oli vähän taukoja koiran pidossa luonnollisen poistuman vuoksi. Nyt  kun meillä ei enää asu kuin yksi teini-ikäinen, niin tämä uusin nuori koira on kyllä meidän "iltatähti". Molemmat hössötetään sille ja puetaan sille villapaitoja....Ja on monta hoitopaikkaa koiralle....mutta en tiedä, otanko tämän jälkeen enää koiraa. Olen nyt 55 v. ja koirat elää kuitenkin sen noin 15 vuotta. Minä en välttämättä...

Lapsistamme kyllä näkee, että ovat oppineet sen hyvin myötätuntoisen suhtautumisen luontoon ja eläimiin kotoaan. 

Eräs kaveri sanoi, että hänelle ja puolisolleen riittää lapsiksi, että heillä on useampi koira kotona. Eli joillekin tämä on selkeä korvike. En ole raaskinut kysyä, miksi ajattelevat näin, eli mikä lapsessa on niin vastenmielistä.

Olen mies ja olen tykännyt vauvasta kovasti. Se jotenkin aktivoi myös miehellä piilossa olleita tunteita ja tuo iloa eri tavoilla kuin esimerkiksi harrasteet. Toki rajoittaa alkuvaiheessa elämää, mutta myös nuoren elämän kehittyminen on kiehtovaa seurata. Ja olen ajatellut, että jos on itse elänyt mielestään lopulta kivan lapsuuden, niin miksei sitten yrittäisi tuottaa tuleville sukupolville samanlaista kivan lapsuuden ja elämän kokemusta.

Jos ei tykkää toisten lapsista niin se ei vielä kerro mitään. Itse en välitä toisten lapsista, mutta jotenkin omaan lapseen on miehenäkin erilainen yhteys kun ventovieraisiin.

Eikä meistä lopulta jää jälkipolville muuta kuin meidän lapset ja heidän muistonsa meistä.

Mulle koirat ovat niin rakkaita, että pelkään ettei lapsesta voisi edes tulla yhtä rakas

Lapsia ei synny koska nykyisin h o m o i l u on muotia. Lapsella pitää olla vanhemmat, joista toinen naispuolinen ja toinen miespuolinen. Ja h-pareille ei missään nimessä saa antaa lasta.

Vierailija kirjoitti:

Ennemmin olisin huolissani niistä naisista, jotka kohtelevat nukkea aitona vauvana. Nukkeko on heille oikean vauvan korvike? 

Välillä tuntuu, että monet kohtelevat lapsiaan nukkeina. Puetaan ja esitellään, ei välttämättä olla läsnä tai leikitä. Lapsen hoidossa materia näyttelee suurta osaa ja siitä ollaan lapsekkaan innoissaan. Jättää kylmäksi, aikuisten nukkeleikit.

Vierailija kirjoitti:

Miksi hankkisin lapsen korvikkeen, jos olisin todennäköisesti täysin kykenevä saamaan ihka oikeankin lapsen? Ymmärrän, että joku tahattomasti lapseton voisi pitää koiraa lapsen "korvikkeena", mutta itse vapaaehtoisesti lapsettomana en näe siinä väitteessä logiikkaa. Ei ole tarvetta korvata jotain, mitä en halua. 

Koira on ennemmin sellainen lapsen mukavampi ja söpömpi light-versio. Koira lisää sosiaalisuutta, on mukava huolehtia koirasta, se tuo merkitystä, liikuntaa ja iloa elämään. Koira sitoo, mutta ei lähellekkään niin paljoa kuin lapsi. Koiraa ei tarvitse synnyttää, koiran takia ei tarvitse uhrata omaa uraa, koiran elinikä on huomattavasti lyhempi, joten sitoutuminen on vain noin kymmeneksi vuodeksi kerrallaan, jonka jälkeen voin päättää aina uudelleen, haluanko koiran. 

Eli kyllähän se tavallaan antaa elämään jonkin verran samoja positiivisia piirteitä kuin lapsi joillekin, mutta helpommalla, halvemmalla, vä

Vatsataudissa oleva koira oksennuksineen ja ripuleineen on ihan heavy versio lapsesta. 

On ja ei. Mun vähäinen hoivavietti kohdistuu eläimiin. Lapsia kohtaan en tunne mitään sen tyyppistäkään. En oikein osaa olla lasten kanssa, ne on vähän kuin jotain avaruusolioita; aavistuksen pelottavia, ja ihan todella outoja.

En mä silti koiraa lapsenkorvikkeena pidä siinä mielessä kuin jotkut ajattelevat. En pue sitä (ellei kelien takia koiran hyvinvoinnin kannalta ole pakko), lässytä, anna sen tehdä mitä huvittaa jne. Eikä se ole mikään pieni fifi, vaan käyttölinjainen sakemanni jonka kanssa treenataan jälkeä sun muuta.

Koira noin yleisesti ottaen on parempaa seuraa kuin ihmiset, myös lapset. En pidä hälinästä, koira on hiljaa eikä pälätä kaiken aikaa. Koira ei valehtele, petä, huijaa. Koiran voi aina luottaa olevan suoraan ja rehellisesti sitä mitä se on, se ei koskaan esitä olevansa mitään muuta. Ja koiran kanssa on paljon vähemmän velvollisuuksia kuin lasten kanssa. Lapsi vaatii paljon enemmän aikaa, rahaa, ja huomiota kuin koira. Lapsi tarvitsee enemmän koulutusta, sosiaalistamista, lääkäreitä, hoitopaikkoja, harrastuksia ym. kuin koira voidakseen ja käyttäytyäkseen hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

On koiraihmisiä ja kissaihmisiä. 

Jossain luki miten koiran omistajat haluavat koiran olevan kuin ihminen. 

Kissan omistajat haluavat olla itse kuin kissa. 

Siinäpä ero. 

Höpönlöpöä. Ihmiset on ihmisiä, koirat koiria ja kissat syntyneet kissoiksi. Kaikilla on omat fysiologiset ja perityt taipumuksensa, mutta kaikki ovat kuitenkin yksilöitä. Ystävyyksiä voi syntyä luonteista riippuen yli lajirajojen. Yhteisymmärrystä myös, siinä missä saman lajin yksilöiden kesken mennä ohi korkealta ja kovaa. Tunnen monia hienoja ihmisiä, koiria ja kissoja. Myös monia "persoonallisia" tapauksia löytyy joka sortista :).

Kyllä se on lapsi koiran korvike...

Ei, koirat on vaan kaikin tavoin parempia kuin lapset. 

Ei ole, koira otetaan sen takia että jatkuvalla haukkumisella voi kiusata naapuria loputtomasti t.minullaeiolekoiraa

Vierailija kirjoitti:

Oman lapsen hankkiminen on suuri ja paljon tärkeämpi asia kuin nykynaiset ymmärtävät. Katumus lapsen puutteesta tulee 100% varmasti yksinäisyyden iskiessä viimeistään vanhana. Siinä on kyseessä elämän tärkeimmän ihmissuhteen kokemisesta, olemalla vanhempi omalle lapselleen. Se on rakkautta ilman ehtoja ja yhteisen elämän kokemusta. Omassa lapsessa on parasta se pyyteetön rakkaus lapseen.

Oman lapsen elämää haluaa auttaa ja kokea yhdessä. Suhde lapseen on usein koko elämän mittainen eikä sitä korvaa suhde koiraan, poikaystävään tai tiktokkiin.

Naisia vaivaa yksinäisyys kun vanhuus tulee. Ilman lapsia nainen kokee yksinäisyyden lisäksi turhautuneisuutta ym. Nainen ilman lapsia on surullinen tapaus. Sellainen on vanhapiika.

Hulluja on ne ihmiset jotka jättävät kokematta tärkeimmän suhteen elämässään ja kärsivät yksinäisyydestä lapsellisen lapsivihan tms. takia.

jotkut ovat silti yksinäisiä vanhana vaikka olisi lapsiakin

mammat, joille koira on "perheenjäsen", ovat sairaita

Ei ainakaan minulla sillä vaikka en saisi pitää koiria, en hankkisi lapsia.