Haavisto on ollut tenteissä paljon parempi kuin Stubb
Jostain syystä aiheeseen liittyvät ketjut katoavat, vaikka olisivat asiallisia.
Haavisto on ollut paljon asiantuntevampi ja esiintyi maltillisemmin ja rauhallisemmin, vaikutti kaikin puolin valmiimmalta pestiin. Huomasi, että hänellä on laaja-alaisempaa kokemusta eri puolilta maailmaa. Vaikutti olevan myös paremmin perillä turvallisuusuhkiin liittyvästä protokollasta.
Stubbista välittyi malttamaton kuva, hän puhui päälle, eikä vaikuttanut kuuntelevan keskustelukumppania - mikä on suuri ongelma politiikassa.
Kun Haavisto puhui asiasta, Stubb puhui itsestään. Stubbin puhe poukkoili asiasta toiseen, kuin puhuisi suunnittelematta mitä aikoo sanoa. Välillä (esim IS:n susikysymyksessä) Stubb tuntui suorastaan matkivan Haaviston vastauksia.
Tuli myös kuva, että Stubb oli opetellut ulkoa ympäripyöreitä vastauksia, joista uskoi katsojien pitävän. Esim se populistinen heitto ettei naapurimaan diktaattorille vastattaisi, vaikka juuri sellaisten vaikeiden puheluiden hoitaminen suoraselkäisesti ja kunnialla on sitä presidentin tärkeintä työtä.
Haavistolla on paljon huonoja puolia kuten Stubbillakin, mutta kokemuksessa, vakaudessa ja asiaosaamisessa menee kirkkaasti ohi.
Kommentit (4025)
Vierailija kirjoitti:
Millainen ihminen voi olla sitä mieltä että Pekka on aidosti parempi? Mitä hänen aivoissaan liikkuu? Ei edes aja Suomen etua kaikissa tilanteissa
Haavisto näkee kokonaisuuksia, siis syy- ja seuraussuhteita. Asia x mikä voi lyhytnäköisesti ajatellen olla Suomen etu, voikin pitemmällä aikavälillä olla vahingollisempi. Se on se ero noiden ajattelussa. Minä luotan enemmän juuri Haaviston näkemyksiin.
Jaahas, molemmat keskusteluketjut illan vaalitentistä on poistettu. Niihin oli tullut tunnin sisään yli 200 viestiä (toka perustettiin kun eka poistettiin melkein saman tien) ihan asiallista keskustelua. Siellä vaan ilmeisesti yläpeukutettiin ja kehuttiin väärää ehdokasta. Millä oikeudella keskustelua noin rajoitetaan? Eikö Suomen isoimman median järjestämästä presidentinvaalitentistä saa keskustella reaaliajassa Suomen isoimpiin kuuluvalla keskustelupalstalla, kun vaalipäivään on aikaa enää alle viikko? Luulin asuvani Suomessa, enkä Unkarissa.
Alex tentistä:
Tänään Helsingin Sanomien tentti. Kiva, vähän erilainen tentti.
Puhuimme muun muassa Suomen edusta. Presidentin tehtävä on aina ajaa koko Suomen etua tilanteesta riippumatta.
Jäljellä vielä kolme tenttiä.
https://www.instagram.com/alexstubb/p/C3BPpsvNpRs/?img_index=1
Vierailija kirjoitti:
Stubb on todella rento ja osaava. Ihmettelen että ihmisiin vetoaa Haaviston menneen maailman jähmeä harmaa ja ponneton tyyli. Suhteilla edennyt kiukuttelija, ei johtamisosaamista, rallienglanti. Niille joille Pekka on niin ihku niin voivat kavererata Peksun kanssa virsi-illoissa, kylänraiteilla ja kauppakeskuksissa, joissa hän kuulemma viihtyy.
Mutta ei pressan hommiin.
Minä haluan asua ja ennen kaikkea myös elää suomessa myös 6 vuoden jälkeenkin. Sotahullua ei kaivata tämän maan johtoon nyt, eikä tulevaisuudessakaan.
Ja hauska että puhut suhteilla etenemisestä. Mitä ne Pekan suhteet on ollut? Itse on tiensä raivannut, Stubb on raivannut tietään perheen rahalla alkaen jo peruskoulusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stubb ja Niinistö ovat hyvissä väleissä. Stubb puhui hienosti hänestä.
Niinistö tuskin puhuu hienosti Stubbista.
He ovat tiiviisti yhteyksissä, viimeksi ekan kierroksen jälkeen. Vanhoja kamuja. Stubb pitää yhtenä oppi-isänään.
Ah persulampaani. Teidät saa äänestämään sanomalla: venäjä, ydinase, pensanhinta ja homo.
Vierailija kirjoitti:
Stubbilta hieno veto viimeiseen lyhyeen suomenkieliseen puheeseen: presidentin vakava ja rohkaiseva puhe Suomen kansalle. Siinä näimme välähdyksen presidentti Stubbista. Ruotsin- ja englanninkieliset puheet myös Haavistoa selkeästi parempia.
Stubbhan myönsi itsekin, että Pekan enkunkielinen puhe oli parempi, ja ettei hänellä ollut puheessaan sisältöä.
Stubb -keskustelut ja Orpo -keskustelut poistuvat nyt samaa vauhtia kuin mitä Halla-aho -möläytysketjut päivällä
Lieköhän Vauvasta mitään jäljellä huomenna?
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Stubb on todella rento ja osaava. Ihmettelen että ihmisiin vetoaa Haaviston menneen maailman jähmeä harmaa ja ponneton tyyli. Suhteilla edennyt kiukuttelija, ei johtamisosaamista, rallienglanti. Niille joille Pekka on niin ihku niin voivat kavererata Peksun kanssa virsi-illoissa, kylänraiteilla ja kauppakeskuksissa, joissa hän kuulemma viihtyy.
Mutta ei pressan hommiin.
Kyllä se paistaa läpi kun henkilö näyttelee ja haluaa miellyttää eikä ole aito. Pekan vaalimainos yksi parhaimmista tällä vuosituhannella. Pekka on aito ja symppis. Eikö sota sota sota, Nato, Nato, Nato. Hyvä Pekka. Täydet pisteet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en äänestä kumpaakaan. Li sai jo ääneni. En myy aatteita. Mutta naurua pidätellen katselen, kun persut myy. Ei jessus mitä porukkaa. Jussikin sai itkupotkut tänään äänestyksen jäljeen.
Juu ihan varmasti näin.
Ihmiset noudattaa nyt vaan Sanna Marinin ohjetta taktisesta äänestämisestä.
Vai onko #eriasia
Et siis nää eroa, kun vihervassari äänestää vihervassareita ja siinä kun persu äänestää globalistia, joka ei näe rajoja. Ei muutossa, ei taloudessa ei laeissa? Ok. No antaa mennä sit. Älä itke myöhemmin.
Ja sä et näe eroa siinä, et oikeistolainen äänestää oikeistolaista?
Haavisto on sataprosenttisesti vihervassari vaikka nyt muuta esittääkin.
Ja Stubb 100 prossanen globalisti. Oikeistolaista on vain talousnäkemys, mut sekin yhteisvaluutasta. Mutta tehän pääsette Stubbin kanssa taistelemaan natoriveissä nyt ympäriinsä. Kivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en äänestä kumpaakaan. Li sai jo ääneni. En myy aatteita. Mutta naurua pidätellen katselen, kun persut myy. Ei jessus mitä porukkaa. Jussikin sai itkupotkut tänään äänestyksen jäljeen.
Juu ihan varmasti näin.
Ihmiset noudattaa nyt vaan Sanna Marinin ohjetta taktisesta äänestämisestä.
Vai onko #eriasia
Ei kahdesta voi äänestää taktisesti. Siinä ei ole mitään järkeä. Siinä vaiheessa kun ehdokkaita on 8 ja vain kaksi pääsee toiselle kierrokselle taktinen äänestys toimii.
Voihan.
Äänestää Pekkaa vastaan.
Teiltä opittu.
Stubb pyrkii turvaamaan koko Suomen turvallisuuden sekä hämäämään Putinia. Miten se kääntyy jonkun päässä sotahulluudeksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stubbilta hieno veto viimeiseen lyhyeen suomenkieliseen puheeseen: presidentin vakava ja rohkaiseva puhe Suomen kansalle. Siinä näimme välähdyksen presidentti Stubbista. Ruotsin- ja englanninkieliset puheet myös Haavistoa selkeästi parempia.
Stubbhan myönsi itsekin, että Pekan enkunkielinen puhe oli parempi, ja ettei hänellä ollut puheessaan sisältöä.
Eli Stubbin puheessa ei ollut sisältöä. Stubbhan itsekin naurahti ja myönsi, että pisteet meni Peksille.
Vierailija kirjoitti:
On suuri häpeä ja märkä rätti vasten kasvoja myös Niinistölle jos Stubbista tulee presidentti, hänhän nimenomaan toivoi Haavistoa jatkajakseen. Juuri äskenhän Niinistö ärähti siitä nato-presidentti jutusta.
Stubb on kertonut kampanjan aikana, että on erittäin hyvissä väleissä Niinistön kanssa nykyään, juttelevat usein ja viestittelevät lähes joka päivä.
Olisi mukava kuulla myös Niinistön näkemys asiasta.
Eihän TP:n arvovallalle sovi sanoa, että nyt Stubb viilaa kansaa linssiin. Tuohan on myös tietoturvariski. Ihme lavertelija on Stubb.
Suomen edusta kun puhutaan, niin ei sekään ole Suomen etu, jos saadaan maine esim. umpiracistisena ja Unkarin kaltaisena maana. Jos ajattelee vaikka sijoittajia. NATO-jäsenyys on tehnyt Suomesta houkuttelevamman sijoituskohteen, mutta ei mikään nazcimeininki houkuttele esim. USAn usein jüütalaistaustaisia rahamiehiä.
Sitä Suomen etua pitää usein osata punnita hyvin monelta kantilta.
Stubb ei taida olla ihan tosissan kisassa, kun totesi lähtevänsä takaisin Firenzeen kävipä sunnuntaina miten tahansa.
Pitäskö kielitaidollaan leuhkivan ehdokkaan osata suomea
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stubbilta hieno veto viimeiseen lyhyeen suomenkieliseen puheeseen: presidentin vakava ja rohkaiseva puhe Suomen kansalle. Siinä näimme välähdyksen presidentti Stubbista. Ruotsin- ja englanninkieliset puheet myös Haavistoa selkeästi parempia.
Stubbhan myönsi itsekin, että Pekan enkunkielinen puhe oli parempi, ja ettei hänellä ollut puheessaan sisältöä.
Puhutte eri puheesta, Stubb voitti nämä 2-1.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja nyt kuulimme presidentti Alexander Stubbin suomenkielisen puheen. Vakuuttava. Odotan jo hänen puheitaan tulevaisuudessa.
Noista suomenkielisistä puheista kuitenkin se Pekan puhe, jossa oli esimerkki tilanteesta koulun naulakolla, ole parempi. Se oli konkreettinen tilanne. Stubbilla oli luennointimainen tylsä puhe. Ruotsinkielinen puhe ehkä oli Stubbilla hauskempi, kohderyhmä kun oli lapsia. Englanninkielinen Stubbin puhe oli liian kauppamiesmäinen, ei oikein viralliseen tilanteeseen paras mahdollinen. Stubbilla ei ole tilannetaju aina kohdillaan.
No eihän tuo naulakkopuhe ollut mikään puhe, vaan muisto. Lapsellista ja vaaleanpunaista höttöä, jota Haavisto kylvää puheissaan. Sellaista prinsessameininkiä. Stubbin puhe oli juuri sellainen kuin piti, toivoa antava ja jämäkkä, suoraan kansalle kohdistettu, niin kuin pitikin olla.
Niin, Haaviston puhe ei todellakaan ollut mikään puhe. Vaan turhaa lepertelyä. Stubb piti presidenttimäisen lyhyen puheen, joka oli kohdistettu meille jokaikiselle suomalaiselle ja Suomessa asuvalle. Se oli asiallinen, rohkaiseva, toivoa antava ja päättäväinen.