Rehellisiä vastauksia: millaista on elämä pikkulapsiperheessä?

Paskaahan se on, mutta niin ei voi sanoa kun pennut tehty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, toisen jälkeen tuli ero. Muuttui todella rankaksi ja sekamelskaksi.  Klassista.

Tämä tuntuu olevan tosi yleistä nykyään. Varmimmin yhdessä pysyvät joko lapsettomat tai max yhden lapsen vanhemmat. 

Ilmeisesti miehet kestivät lapsiperhe-elämää paremmin viime vuosituhannella kun heidän ei juuri tarvinnut osallistua siihen. 

Välillä väsytti, mutta ei minusta ollut kauheaa.

Minulla on itelläni adhd ja lapsilla (kaksi) kanssa. Otin hyvin vakavasti sen, että adhd-lapsilla pitää olla tasaista ja rutiinit ja tarpeeksi ulkoilua. Meillä olikin sitten tarkat rutiinit monta vuotta. Teki hyvää itsellekin ja en ole varmaan ikinä syönyt niin terveellisesti ja säännöllisesti, käynyt nukkumaan ja herännyt samassa rytmissä oli sitten pyhä tai arki ja ulkoillut&liikkunut vapaa-ajalla luonnossa. Oli silleen helppoa, että aina oli samat jutut samaan aikaan.

Nyt lapset on teinejä. Kun ei ole enää voi eikä ole pakko vahtia kaikkea ja pitää rutiineja kasassa, niin melkein enemmän stressaa. Onneksi lapset on kuitenkin tosi fiksuja ja luultavasti tasainen lapsuus auttoi, niin niillä on ollut ihan tavalliset murrosiät ja muutenkin ovat pysyneet poissa ongelmista. Mutta mulle tekisi kyllä hyvää elää sellasessa taaperorytmissä.

Pikkulasten kanssa oli ihanaa.

Nyt uhmakkaiden esiteinien kanssa yhtä riitelyä joka asiasta.

No jos tykkään tehdä työtä vuorokauden ympäri vähillä unilla ilman omaa aikaa ja parisuhde aikaa. Näkeehän sen jo eroista miten nuo vaikuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, toisen jälkeen tuli ero. Muuttui todella rankaksi ja sekamelskaksi.  Klassista.

Tämä tuntuu olevan tosi yleistä nykyään. Varmimmin yhdessä pysyvät joko lapsettomat tai max yhden lapsen vanhemmat. 

Sitten lyödään viisaat päät yhteen ja ängetään kaksi tällaista sirkusta saman katon alle ja ihmetellään miksi nuorilla on niin paljon mielenterveyden kanssa haasteita.

Itse elän pikkulapsiaikaa kahden pienen kanssa, kokopäiväisesti vaativassa työssä käyvänä äitinä. En yhtään ihmettele, miksi moni sanoo elämän parasta aikaa olleen, kun lapset ovat pieniä.

Raskast toki, mutta aivan ainutlaatuinen kokemus. Se rakkaus ja ilo mitä lapsista saa tuo elämään valtavaa merkitystä. Etenkin talvella ottaa rankastikin päähän kun ulkona ei viitsi kökkiä ja sisällä on sirkus, mutta mihinkään en vaihtaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtä paskaa aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Nyt on helpompaa kun on koululainen, mutta kärsimykset tulee vielä eteen jonkun vuoden jälkeen.

Jep, meillä ne kestivätkin sitten vuosikausia, eivätkä ole vielä unohtuneet. Lapsi täyttää 23.

Lapsiperhe-elämä on just sellaista, millaisen siitä itse tekee. Valintakysymys, jos lapset ovat terveitä,

Varmaan jossain lestaperheessä se on yhtä helvettiä.

Sitovaa. 

Ihanaa ja kamalaa yhtä aikaa. 

Vanhemmuus sitoo enemmän kuin mikään muu ja se on vaan hyväksyttävä. Välillä oli hetkiä/päiviä/jopa viikkoja kun olin ihan rikki ja loppu univajeen vuoksi, mutta pääasiassa pienten lasten kanssa on ihanaa. Esikoisen vauvavuosi on jälkeen päin mietittynä ollut elämäni onnellisinta, vaikka hän oli ja on edelleen huono nukkumaan. Kaksi nuorinta ovat vielä päiväkoti-ikäisiä ja vaikka eskariuhman kanssa joutuukin välillä kiristämään hampaitaan, on elämä pääasiassa oikein mukavaa ja rauhallista. Arki on toimivaa ja kivaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhtä paskaa aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Nyt on helpompaa kun on koululainen, mutta kärsimykset tulee vielä eteen jonkun vuoden jälkeen.

Jep, meillä ne kestivätkin sitten vuosikausia, eivätkä ole vielä unohtuneet. Lapsi täyttää 23.

Lapsiperhe-elämä on just sellaista, millaisen siitä itse tekee. Valintakysymys, jos lapset ovat terveitä,

NIin, meillä ei ollut.

Uppp

Se on elämää se

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on varmasti vaikeaa nille, jotka kynsin ja hampain yrittävät pitää kiinni entisestä elämästään ja roolistaan.

Ne pärjäävät kyllä, jotka tajuavat olevansa vanhempia, eivätkä enää sinkkubilettäjiä ja oman napansa ympärillä pörrääjiä.

Ongelmana eivät yleensä ole lapset, vaan ne vanhemmat.

Mistä kumpuaa tuo ainainen käsitys biletyksen kaipaamisesta? Ei ole mitenkään harvinaista kaivata ihan vaan hetken itsekseen oloa silloin kun lapset ovat pieniä. Sitä sitovuutta, joka lapseen tulee, on vaikea käsittää etukäteen sillä juuri mikään ei sido elämässä kuin lapsi. Etenkin silloin kun lapsi on pieni. Kaikki oma aika on järjestelyn takana. Itselleni tuo on ollut ehdottomasti rankinta hyväksyä.

Niinpä, voisi ajatella lapsiperhe-elämän olevan helpompaakin biletyksestä tykkäävälle kuin omasta hiljaisesta ajasta nauttivalle. En kestäisi lapsia juuri siksi ettei saa olla rauhassa ja hiljaisuudessa ja samasta syystä en välitä bilettääkään, tai olla pitkään ihmisten parissa.

Työlästä se on!

Mulle tuli yllätyksenä se kuinka vaurioittava synnytys voi olla. Mulla oli ihan tavallinen synnytys, ei mikään poikkeustapaus. Todella laajat fyysiset vauriot seurasi siitä.  Viidentoista vuoden kuluttua leikkauksessa vauriot korjattiin osittain. Kaikkea ei voida korjata. Vaikea PTSD vei kaiken voiman ja energian ensimmäisen vuosikymmenen. Lapsi kasvoi käytännössä vain isän hoitamana. 

Olen katkera yhteiskunnalle siitä että en saanut ennen synnytystä asiallista informaatiota ja synnytyksessä ja sen jälkeen asiallista hoitoa. Asioita ennemmin piiloteltiin kuin hoidettiin. Kaikki lupaukset vaurioiden hyvästä hoidosta petetään heti kun niitä tarvitaan.

Muuten pikkulapsiaika olisi varmaan ollut ihanaa. Nytkin sain ihan hetkittäin tuntea myös iloa.

Vierailija kirjoitti:

Varmaan jossain lestaperheessä se on yhtä helvettiä.

Aplodit koulukiusaajalle. Ja kiusaajan peesaajalle joka yläpeukuttaa. Ei ihme että vähemmistöt ovat ahtaalla.

Vierailija kirjoitti:

Uhmaikäisen kanssa eläessä huolehtii ilomielin kyllä ehkäisystä. Sen voin todeta.

Tämä

Mitään asiaa et saa tehdä rauhassa omaan tahtiin keskeytyksettä, jos lapsi on kotona. Sellaista se on sitten monta vuotta. Lisäksi jos haluat lähteä edes kauppareissulle yksin, täytyy aina joko toisen vanhemman olla kotona lapsen kanssa tai sitten ulkopuolinen lastenhoitaja. Itsenäisyyteen tottuneelle ihan hemmetin raskas vaihe. Itse totesin että lapsiluku jää yhteen, sillä jokainen vuosi on voiton puolella. Ihana nähdä kun lapsi kasvaa, oppii uutta ja kehittyy.