Rehellisiä vastauksia: millaista on elämä pikkulapsiperheessä?

Vierailija kirjoitti:

Se on ihan itsestä ja omasta asenteesta kiinni, kuten kaikki muukin elämässä. Paskoilla ihmisillä on paska elämä ja paskat lapset. Kunnon ihmiset pärjäävät kyllä ja selviävät kaikesta. Kysy siis itseltäsi oletko paska ihminen vai kunnon ihminen.

Onko sulla omia lapsia? 😂

Vierailija kirjoitti:

Minusta lapsiperhe-elämään tuo haasteita se, kun lapsen kaverit tulee kuvioihin. Vaikka oman lapsen kanssa sujuisi hyvin, kavereiden kanssa voi tulla ongelmia. Oma koti on vuosikausia ulkopuolisten temmellyskenttä. Ei sitä tullut ajatelleeksi.

Tuo mietityttää kyllä tulevassa. Nyt vielä taaperoikäinen. 

Aika perseestä. Työ vie suurimman osan ajasta, ei niiden lasten kanssa mitään ehi olla. Äkkiä jotain ruokaa ja sit nukkumaan. Muuten kivaa, mut työ pilaa kaiken.

Sitovaa ja erityisen rankkaa silloin kun koko perhe sairastaa. Vuosi sitten otimme kaikki kolmen tunnin päikkärit, jopa istuessa syke oli päälle 100 ja piti tsempata itsensä nousemaan vaipan vaihtoon.

Mutta näiden kahden vuoden aikana on tullut koettua niin paljon kaikkea uutta ja ihmeellistä. En olisi tänä aikana voinut kokea mitään merkityksellisempää. Joskus on helpotus viedä lapsi hoitoon ja mennä lepäämään töihin, mutta vielä ihanampaa on hakea lapsi hoidosta. 

Elämänhallintaa ja ennakkoon suunnittelua on tullut myös tehtyä. Siinä olin ennen aivan retuperällä, valvoin yömyöhään ja söin epäsäännöllisesti. Säännölliset nukkumaanmenoajat, ruokailut ja ulkoilut ovat tehneet minulle hyvää.

Vierailija kirjoitti:

Täällä kehtaan sanoa, että yksilapsisena eroperheenä on minusta parasta. Saan molemmat elämät. Enkä lapsettomasta ajasta kaipaa biletystä tai miesrallia, vaan hiljaista kotia ja sitä, ettei koko ajan tarvitse miettiä ruoanlaittoa tai muuta arjen pyöritystä.

Ja mitä sun lapsi saa? Ihania nämä vanhemmat jotka kysyttäessä puhuvat vain kuinka ihanaa oma aika on. Ei sanaakaan lapsesta. Sääliksi käy lasta.

Kamalimmat asiat:

Tuskaiset arkiaamut, kun hirveessä kiireessä revit pentuja ylös sängystä ja ne vaan itkee. Tää on ehkä järkyttävin mieleenjäänyt asia. Se on ihan hirveän hajottava tuskatila, kun niitä lapsia vaan ei saa ruokittua ja puettua ja aika vaan kulkee, itse myöhässä töistä.

Öinen heräily erinäisistä syistä. Väsytti ihan hirveästi 10v putkeen.

Jatkuva sotku. Olen tullut ikuisiksi ajoiksi allergiseksi kaikelle sotkulle.

Ylivilkas poika. Niin paljon kuin rakastamme häntä, hänen lapsuuden ylivilkkautensa ajoi meidät hulluuden partaalle. Usko oli välillä koetuksella.

Perheen lomamatkat. Kun itse viimein pääset lomailemaan, niin se on sitten ihan sitä itseään. Idyllinen kuvitelma ihanasta perhelomasta muuttuu hetkessä katastrofiksi, johon palaa vain hirveästi rahaa. Valitettavasti näistä ei ole kovin lämpimiä muistoja.

Näistä asioista huolimatta tekisin kaiken uudestaan ja olen varma, että ilman lapsia elämäni olisi tyhjempi. On ollut mahtavaa seurata omien lapsien kasvua aikuisiksi ihmisiksi. Siinä elää tavallaan nuoruuden vaiheita itsekin uudestaan ja omatkin tunteet on myllerryksessä. Seuraava etappi olisi sitten isovanhemmuus, toivon ja odotan sitä kovasti.

Vierailija kirjoitti:

Mitään asiaa et saa tehdä rauhassa omaan tahtiin keskeytyksettä, jos lapsi on kotona. Sellaista se on sitten monta vuotta. Lisäksi jos haluat lähteä edes kauppareissulle yksin, täytyy aina joko toisen vanhemman olla kotona lapsen kanssa tai sitten ulkopuolinen lastenhoitaja. Itsenäisyyteen tottuneelle ihan hemmetin raskas vaihe. Itse totesin että lapsiluku jää yhteen, sillä jokainen vuosi on voiton puolella. Ihana nähdä kun lapsi kasvaa, oppii uutta ja kehittyy.

Ei voi kun ihmetellä.

Mitä edes tarkoittaa itsenäisyyteen tottuneelle? Minusta kuulostaa, että olet ihan vain itsekäs ja empatiakyvytön.

Vierailija kirjoitti:

Aika perseestä. Työ vie suurimman osan ajasta, ei niiden lasten kanssa mitään ehi olla. Äkkiä jotain ruokaa ja sit nukkumaan. Muuten kivaa, mut työ pilaa kaiken.

Kyllä, sitä ainaista oravanpyörää. Ja joustamattomat ja ymmärtämättömät työnantajat vielä kirsikkana kakun päällä. Sitten ihmetellään kun syntyvyys laskee, jmlt...

Vierailija kirjoitti:

Se on varmasti vaikeaa nille, jotka kynsin ja hampain yrittävät pitää kiinni entisestä elämästään ja roolistaan.

Ne pärjäävät kyllä, jotka tajuavat olevansa vanhempia, eivätkä enää sinkkubilettäjiä ja oman napansa ympärillä pörrääjiä.

Ongelmana eivät yleensä ole lapset, vaan ne vanhemmat.

Bilettäjät saattavatkin olla niitä parempia vanhempia kuin ne, jotka ryhtyvät ÄIDIKSI tai ISÄKSI.

Niitä roolivanhempia on nähty ihan liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se on varmasti vaikeaa nille, jotka kynsin ja hampain yrittävät pitää kiinni entisestä elämästään ja roolistaan.

Ne pärjäävät kyllä, jotka tajuavat olevansa vanhempia, eivätkä enää sinkkubilettäjiä ja oman napansa ympärillä pörrääjiä.

Ongelmana eivät yleensä ole lapset, vaan ne vanhemmat.

Bilettäjät saattavatkin olla niitä parempia vanhempia kuin ne, jotka ryhtyvät ÄIDIKSI tai ISÄKSI.

Niitä roolivanhempia on nähty ihan liikaa.

Juu ja oma lukunsa ovat mammat, jotka eivät mitenkään voi hyväksyä sitä että lapset itsenäistyvät ja alkavat elää omaa elämäänsä. Napanuora ei vain katkea. 

Vierailija kirjoitti:

Ehdottoman ihanaa. Ilman lapsia olisin tuhlannut elämäni turhuuksiin.

Minun elämäni taas olisi tuhrautunut turhuuteen, jos olisin hankkinut lapsia. Mm. urani olisi jäänyt tekemättä.

Muuten, mikään ei ole koko ajan vain ehdottoman ihanaa. Jos on, sulkee silmänsä todellisuudelta.

Kamalaa. Hyvin kamalaa. 

Vierailija kirjoitti:

Äitiys on ollut ehdottomasti parasta aikaa, niin vauva kuin taaperovuosina. Lisääkin lapsia olisin toivonut.

 

Suurin osa pikkulapsiperheistä ovat tyytyväisiä elämäänsä.

Lähde?

Vierailija kirjoitti:

Onhan ne päivät sillä tavalla rankkoja, että päivät ovat täynnä tekemistä, eikä töiden jälkeen voi vaan käydä sohvalle pötköttämään vaikka töissä olisi ollut rankka päivä. Sen sijaan kotiin tullessa saa syliinsä pienen suukottelevan tahmatassun, joka haluaa kertoa kuulumisia, lukea kirjaa tai tehdä palapeliä juuri sinun kanssasi. 

Toki joskus on rankkaa senkin takia, että lapsella on kunnon känkkäränkkäpäivä mutta harvemmin niitä on. 

Hyi, syliin tunkevan suukottelevan tahmatassun 🤢 Käsi on kaivanut nenää ja p*rsettä

Vierailija kirjoitti:

Minusta lapsiperhe-elämään tuo haasteita se, kun lapsen kaverit tulee kuvioihin. Vaikka oman lapsen kanssa sujuisi hyvin, kavereiden kanssa voi tulla ongelmia. Oma koti on vuosikausia ulkopuolisten temmellyskenttä. Ei sitä tullut ajatelleeksi.

Tässä yksi syy, miksen ole halunnut hankkia lapsia. Oma kotini on linnani, turvapaikkani, rauhallinen keitaani. Vaikka oma lapsi saattaisi juuri ja juuri mennä, en halua sinne muita lapsia riehumaan, sotkemaan ja viemään tilaa.

Minun nuorinkin on jo koulussa, joten katson asiaa hieman taannehtivasti. Raskasta oli alle kolmivuotiaiden kanssa unen puute. Raskasta oli introvertille se, että joku tarvitsi lähes tauotta, alussa vuorokauden ympäri. Oli joitain hetkiä, kun itkin väsymyksestä ja uupumuksesta.

Mutta! En koskaan katunut, en hetkeäkään. En ollut edes tiennyt, että sellaista rakkautta on olemassa, vaikka miestäni rakastankin. Elämässäni ei ollut lapsia ennen omiani, enkä oikein pitänytkään vieraista lapsista (kuten en helposti vieraista aikuisistakaan). Tämä ilo ja onni näistä kahdesta omasta lapsesta on korvannut moninkertaisesti kaiken. Raskaimpinakin hetkinä olin kiitollinen.

Oli myös ihanaa ikään kuin kokea kaikki lasten kanssa uudelleen, kohdata toisen ihmisen riemun kautta pulkkamäet, höyryävät kaakaokupilliset, joulun jännitys, pyöräilemään oppiminen, Ronja Ryvärintytär, Harry Potter ja Hobitti ensimmäistä kertaa, teatterin taikamaailma, hetki kun tajuaa että sushi on mahtavaa, majan teko ja uimarantojen ihanuus.... Kaikki on lapsia seuraamalla taas tuoretta ja raikasta ja siinä on sateenkaaren sävyjä. Lisäksi he opettavat sinulle uusia asioita. Olen parkourannut ja pelannut Nintendoa lasteni kanssa ensimmäistä kertaa yms yms.

Palaan vielä siihen rakkauteen. Kun katsoo nukkuvaa lasta ja sydän poksuu rakkaudesta, niin se on maailman ihmeellisin tunne.

Kelle on, kelle ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdottoman ihanaa. Ilman lapsia olisin tuhlannut elämäni turhuuksiin.

Minun elämäni taas olisi tuhrautunut turhuuteen, jos olisin hankkinut lapsia. Mm. urani olisi jäänyt tekemättä.

Muuten, mikään ei ole koko ajan vain ehdottoman ihanaa. Jos on, sulkee silmänsä todellisuudelta.

 

Voi miten kiinnostavaa!

Pikkulapsiaika helpointa, siitä nautin, mutta sitten pitäisi pärjätä maailman kanssa johon itse ei voi vaikuttaa, selkeästi haasteellisempaa. Käly, 4n lapsen äiti totesi helpoimpia käsinkäänneltävinä, on pitänyt paikkansa.

Vierailija kirjoitti:

Oletko mukavuudenhaluinen, laiska, "ikinuori" tai someaddikti? Älä tee lapsia. Ikinä.

Oletko vastuullinen aikuinen, jolla on mielenterveys ja elämäntavat kunnossa? Tee paljon lapsia.

Se lastenteko on hyvin itsekästä.