Antaisitko lapsen lopettaa harrastuksen tässä tilanteessa?

Harrastus tarkoittaa vapaaehtoista vapaa-ajan toimintaa jota tehdään oman kiinnostuksen vuoksi. Urheiluseuran puitteissa järjestettävää pakollista kilpaurheilua en varsinaisesti kutsuisi harrastukseksi vaan kyseessä on enemmänkin koulutustoiminta tai työ.

Mitäpä jos yrittäisit hetken pohtia asiaa ihan omin avuin? 

En antaisi. Sanoisin että kausi loppuun ja sitten katsotaan uudestaan. Tuon ikäisen mieli muuttuu viikottain.

Rehellisesti sanottuna riippuisi siitä, kuinka paljon k.o. harrastus on maksanut jo tähän mennessä. Jos on jokin kallis harrastus kuten vaikka luistelu, kokisin hukkaan heitetyksi, jos yhtäkkiä lopettaisi. Ehkä lapselta voisi kysyä jotakin korvaavaa tekemistä, johon voisi sitoutua? On totta, että urheilu on terveydelle erittäin tärkeää. Ehkäpä voisi vaikka hankkia sitten kuntosalijäsenyyden tai muun joka pitäisi poissa ruudun ääreltä?

En sekaantunut harrastuksiin enää teini-iässä. Koulunkäynnin suhteen olin tinkimätön, muuten sai jo itse päättää.

Kyllä taas täytyy olla kiitollinen omille vanhemmille, kun eivät pakottaneet "harrastamaan" mitään lajia hampaat irvessä ja olympiamitalien kiilto silmissä.

Jos halusi pelata jalkapalloa, niin sai mennä ulos potkimaan Super-Teleä, ja jos halusi pyöräillä niin fillaroi kaverin kanssa kaupunkiin, jne. Siinä oli sitä todellista liikunnan iloa ja kaverien kanssa yhdessä oloa, vaikka maajoukkueeseen en koskaan edes pyrkinyt. Vanhemmillakin säästyi kymmeniä tuhansia euroja vuosien saatossa.

Tietenkin antaisin lopettaa. Itselleni vapaa-aika on niin tärkeää, että haluan sisällyttää siihen mahdollisimman paljon omaa hyvinvointia ja iloa tuottavia asioita, en väkisin tekemistä. Ja tämän arvon hauluan siirtää myös lapsilleni.

Kyllä ja ei. On totta, että tuonikäisellä kiinnostuksen kohteet vaihtelee nopeasti ja esiteini-iän kynnyksellä se "en ole tarpeeksi hyvä"-ajattelu ja muu itsekriittisyys saa monesti vähän liikaa valtaa. 

Jos lopettamishalulle on juurisyynä se, että ei oikeasti koe saavansa lajista mitään ja olevansa riippa joukkueelle, niin silloin totta kai antaisin lopettaa, ei ketään lasta pidä pakottaa aikaavievään harrastukseen saati kilpailemiseen, jos se ei ole hänen mielestään kivaa. 

Juttelin myös siitä ennen lopettamispäätöstä, että mitä haluaisi harrastaa tuon tilalla ja onko sitoutunut kokeilemaan uutta juttua jos tuo vanha harrastus jää pois. Nykyään lapset istuu niin paljon ja liikkuu liian vähän, niin siinä yrittäisin pysyä tiukkana, että joku liikunnallinen harrastus täytyy pitää, kilpailla ei toki tarvitse ellei halua.

Minut pakotettiin jatkamaan soittoharrastustani 14-vuotiaana.Itkien lähdin tunnille, koska olisin halunnut vain soittaa omaksi ilokseni ilman pakollisia reenejä. Tästä seurasi katkeruus, koska en saanut itse valita. Seuraavana vuonna lopetin suuren riidan jälkeen, enkä soittanut lainkaan seuraavaan 20 vuoteen. 

Anna nuoresi itse päättää. Ahdistus on kova pakkoharrastuksesta ja lopettamishaluun on monta syytä joita et ehkä tiedä. 

Kiitos asiallisista vastauksista! Ongelma on tosiaan nyt se, ettei kyse mielestäni ole pakkoharrastamisesta. Kuten kirjoitin, hän ei mene todellakaan harkkoihin itkua vääntäen ja vastustellen, vaan ihan hyvillä mielin. Se on totta, että kyseinen laji ei ehkä ihan älyttömästi tällä hetkellä kiinnosta, mutta kovasti puhuu kaikista jutuista mitä tyttöjen kanssa oli harkoissa puhuttu ja miten joku valmentaja oli sanonut jotain hassua jne. Eli tämä on aika tärkeä osa hänen arkeaan kuitenkin.

Mä tosiaan tiedän, mitä pakkoharrastaminen on - jouduin harrastamaan pianonsoittoa 16-vuotiaaksi asti, vaikka mä todellakin itkin ja huusin ja lintsasin viimeiset neljä vuotta, koska vihasin sitä. Jos näin olisi oman tytön kohdalla, asia olisi selvä.

-AP-

Ei ole koskaan liian myöhäistä aloittaa harrastusta. Itse aloitin soittamaan kitaraa vasta 25v. Soitan sitä kun minua kiinnostaa, en yritä kansainväliseksi artistiksi. Soitan sitä omaksi iloksi silloin kun haluan. Hyvä olla joku harrastus mistä tykkää. Ehkä lajin vaihto tulee kyseeseen tai muutaman viikon tauko harrastuksesta. Kysy häneltä itseltään mitä haluaa harrastaa.

Kausi loppuun ehdottomasti.

Meillä on sovittu, että (maksettu) kausi loppuun ja sitten saa taas päättää ennen uuden alkamista jatkaako tai haluaako kokeilla jotain uutta harrastusta. Eri asia tietenkin jos tulisi ilmi jotain epäasiallista kohtelua valmentajan/pelikavereiden tmv. suunnalta.



Kaveripiiri usein vähän muuttuu yläkouluun mentäessä kuitenkin ja sen myötä voi tulla uusia kiinnostusten kohteita myös harrastuspuolelle.  

Oletko yrittänyt jutella joskus neutraalina tai hyvänä hetkenä? Huonosti menneen pelin tai muuten ikävien harkkojen jälkeen on tottakai mieli maassa ja tekee mieli lopettaa. Mutta millainen se mieli on hyvien harjoitusten jälkeen? Jos silloinkin haluaa lopettaa, niin tottakai sitten tulee antaa lopettaa. Lasten harrastaminen tosin menee vähän aalloissa, välillä on kivaa ja välillä tylsää. Me ollaan yleensä sovittu jokin aika (kuukauden päähän, maksukauden päähän tms.), johon asti lapsi miettii, haluaako harrastaa vai ei ja sitten toimitaan sen mukaan. Joskus on ollut tiukasti sitä mieltä, ettei halua mennä enää yhtiinkään harrastuksiin ja silloin lopetettu heti.

Kysy lapseltasi, mikä on lopettamishalun syy. Onko se se ikävä valmentaja vai joku muu syy, vai sekä - että?

Jos tuo valmentaja osoittautuu keskeiseksi syyksi, keskustelkaa siitä, olisiko joukkueen vaihtamisessa ideaa, tai jos kävisi niin hyvä tuuri, että tuo ikävä valmentaja ei ensi kaudella enää olisikaan mukana.

Lajin vaihtaminenkaan ei ole tuossa iässä mahdotonta. On lajeja, joissa aloitusikä on 14v, 16v tai jopa 18v ylöspäin.

Jos ei ole tarkoitus huipulle/ammattilaiseksi päästä, ei ole koskaan "liian myöhäistä" aloittaa uutta harrastusta.

Miettisin että joku siinä harrastamisessa varmaan tökkii kun miettii lopettamista. Viekö liikaa aikaa vai haluaisiko kavereita jostain muualta? Eikö uskalla sanoa että tämä oli nyt tässä? Varmaan ihan fiksua nukkua muutaman yön yli jos pitkään jatkuneen ja aiemmin mieluisan harrastuksen haluaa lopettaa.

Kutosluokkalaiselle korostaisin enempi sitä että on koko elämä aikaa kokeilla uusia harrastuksia tai jatkaa vanhoja, tavalla tai toisella. Yläkoulussa on paljon uutta ja nuoret kasvavat henkisesti ja fyysisesti. Mulle sanoi kuraattori teinin koulusta että jo pelkkä koulu on monelle nuorelle seiskaluokalla riittävä kodin ulkopuolinen elämä. Tämä kun olin huolissani siitä että teini nöpötti illat kotona nenä kiinni lukukirjassa. Ja hän oli selvittänyt että nuorella tosiaan on kavereita välitunnilla eikä häntä kukaan kiusaa. 

Meillä tuli murrosikä ehkä vähän myöhässä ja nyt yritän suhtautua rauhallisesti siihen että hänen kaverit on ehkä vähän eri puusta veistettyjä. Kyselen mitä kavereille kuuluu mutta en ihmettele sitä että heillä on hyvinkin erilaiset luonteet. Ajattelen että nuori tekee omat ratkaisunsa esim. lukio vaiko amis ja jokaiselle löytyy se oma paikka. 

Nuoren välillä kummallisienkin päähänpistojen ja mielenmuutoksien taustalla on tärkeä kehitystehtävä: hän selvittää, kuka hän oikeasti on ja mitä hän oikeasti elämässään haluaa. Jos tätä kehitystä kovin paljon estetään, voi vielä aikuisenakin olla vaikeaa erottaa omaa tahtoa toisten tahdosta. Ja aina löytyy maailmasta ihmisiä, jotka ottavat ilon irti tällaisista yksilöistä.

Mielestäni urheiluharrastuksen lopettaminen on todella turvallinen ympäristö harjoitella valitsemista. Siinä ei ole pelissä tulevaisuus samalla tavalla kuin vaikkapa toisen asteen kouluvalinnassa.

Harrastamaan pääsee aina uudelleen takaisin, ehkei samaan ryhmään, mutta toisaalta eipä aloittajan lapselle näyttänyt se jättimäinen kilpamenestys olevan olennaista.

Mitä kavereihin tulee, todella moni lopettaa kilpaurheilun yläkoulun taitteessa, kun sekä koulu että urheilu alkavat viedä enemmän aikaa. Eli ne harrastuksen kautta löytyneet kaverit saattavat kohta olla siellä harrastepuolella itsekin.

Minä onnittelisin nuorta päätöksestä ja valtuuttaisin hänet etsimään itselleen uuden liikunta- tai kulttuuriharrastuksen kevyellä sitoutumisen asteella. Toki maksetut treenit käytäisiin loppuun.

Mä en ollut kutosluokalla ollut vielä yhdessäkään ohjatussa liikuntaharrastuksessa. Niin että olisinko aloittajan mielestä ollut liian vanha enää koskaan sellaista aloittamaan?

Kysymys on typerä. Mikä orjapiiskuri kuvittelee voivansa PAKOTTAA ketään harrastamaan?

Jos haluat varmistaa että lapsesi aikuisena vihaa sinua ja päätyy terapeutin sohvalle tilittämään helvetillistä nuoruuttaan, olet oikeilla jäljillä.

Itse en pakottaisi minkäänikäistä lasta harrastukseen vastentehtoisesti. Jos lapsi olisi jo pitempään miettinyt lopettamista, voisin sopia, että kokeilee vielä vaikka kolme kertaa, tuntuuko harrastus edelleen ikävältä, ja jos vielä sitten haluaa lopettaa, antaisin lopettaa.