Lue keskustelun säännöt.
Mies muuttui vauvan syntymän jälkeen - masennustako?
24.01.2024 |
Meillä on kohta puolen vuoden ikäinen vauva, ensimmäinen lapsi. Ennen tätä olemme olleet naimisissa viisi vuotta, ja lapsi oli erittäin toivottu molemminpuolisesti.
Ennen lapsen syntymää meillä oli huippusuhde: puhuttiin kaikesta, molemminpuolista hellyyttä ja arvostusta, hyvä seksielämä. Myös vauvan syntymän jälkeen ensimmäiset päivät oli luonnollisesti vauvakuplaa ja mies onnensa huipulla.
Noin viikko-pari lapsen syntymän jälkeen kaikki muuttui miehen osalta, ja muuttunut käytös on vain pahentunut ajan kuluessa:
- Mies ei osallistu vauvan hoitoon juuri ollenkaan, maksimissaan tunnin päivässä ja pyydettäessä. Hoidan yksin kaikki yöt, enkä ole viettänyt kuin yhden vapaailtapäivän lapsen syntymän jälkeen (tuolloin anoppi auttoi lapsen kanssa)
- Jos vauva itkee miehen lyhyen hoitovuoron aikana, mieheltä menee hermot ja tuo raivoten lapsen takaisin minulle. Muutenkin hermostui herkästi vauvaan, jos esim. kiinteitä syömään opetteleva ei ota ruokaa lusikasta ensiyrittämällä.
- Mies pitää päivien mykkäkouluja minulle ja lapselle ainakin näennäisesti ilman syytä. Jos joku ilta on huono ja lapsi itkee enemmän, mies paiskoo ovia ja menee nukkumaan sanomatta sanaakaan. Sen jälkeen saattaa vihoitella useamman päivän niin, ettei puhu mitään tai vastaa viesteihin.
- Mies ei suostu puhumaan menemisistään ja tulemisistaan, esim. työmatkat tulevat nykyisin minulle ihan yllärinä eikä näistä keskustella ennakkoon, jotta olisin tietoinen että mies ei ole muutamaan päivään kotona.
- Seksielämää ei ole ollut lapsen synnyttyä ollenkaan, itse olen yrittänyt tehdä aloitteita tähän mutta mies joko torjuu ne tai suuttuu.
Mistään yllä olevasta ei voi keskustella, kun aiemmin kaikesta puhuva ja lempeä mies on muuttunut hyökkääväksi ja vähintään passiivisaggressiiviseksi. Meillä ei käytännössä ole parisuhdetta tällä hetkellä. Olen koittanut itse olla mahdollisimman näkymätön ja positiivisin mielin, välttelen yhteenottoja ja yritän olla miestä kohtaan mahdollisimman mukava myös silloin, kun hän ei sitä itse ole. Varovainen saa kuitenkin olla, sillä jo kysymys työpäivän kulusta saattaa laukaista raivokohtauksen. Näin kuukausien jälkeen alkaa voimat olla aika lopussa.
Onko muilla kokemusta vastaavasta, voiko olla esim. miehen masennusta, joka ilmenee jostain syystä näin? Haluisin ensisijaisesti auttaa tai edes ymmärtää rakasta puolisoani, jota en enää tunne.
Kommentit (123)
Mies sai haluamansa. Naisten täytyy lakata romantisoimasta perhe-elämää. Miehet hakee naista ja haluaa perheen näyttäkseen hyvältä. Mieti nyt miltä kuulostaisit, jos kertoisit heti kättelyssä olevasi vailla lähinnä kulisseja? Aivan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Baby Blues voi iskeä myös mieheen. Kannattaa olla yhteydessä neuvolaan. Siellä osataan keskustella.
Monille miehille on vaikeaa ns. löytää omaa paikkaansa uudessa tilanteessa -vaikka se olisi toivottu ja odotettu. Äiti ja vauva elävät niin omassa symbioosissaan, tietyistä syistä, että mies voi kokea olemassaolonsa täysin ulkopuoliseksi. Mutta normaali mies myös ymmärtäisi tilanteen ja yrittäisi edes käyttäytyä kunnollisesti, jos ei mitään muuta osaa.
Monesti tällainen tilanne helpottuu sitten, kun mieskin voi tehdä vauvan kanssa jotakin. Ja miehelle se tarkoittaa jotakin järkevää tekemistä. Ja ei, niiden palikoiden laittaminen oikeasta reiästä ei ole sitä mielekästä järkevää tekemistä. Voi mennä parikin vuotta, ennekuin mies löytää paikkansa siinä vauvan-taaperon elämässä. Voivat lähteä vaikka kahdestaan pyörälenkille jne.
Kiitos harkitusta vastauksesta!
Olen miettinyt juuri tuota masennusta paljon. Pohdituttaa vaan, miten saadaan arki edes jotenkin pyörimään tuo aika ennen kun mies tulee järkiinsä, ja toisaalta miten miehen raivoaminen ja etäisyys vaikuttaa hänen ja tytön väleihin. Pelkään, ettei lapsesta ole sitä pyörälenkkiseuraa miehelle parin vuoden päästä, jos hän oppii nyt pelkäämään isäänsä. Samoin mietin, miten pääsen itse omasta katkeruudesta yli, koska vaikka en haluaisi näin ajatella, tunnen oloni syvästi loukatuksi ja väärin kohdelluksi.
ap
Perus mieslapsi, joka taantui eikä osaa käsitellä tunteitaan. Kuinka pitkään ajattelit tuota katsella? Mykkäkoulu on henkistä väkivaltaa ja samoin on ovien paiskominen. Suojele edes sitä vauvaa, vaikka sinua ei haittaisi.
Just sopivasti vauvan synnyttyä on turvallista purkaa itseänsä sekä tuntojansa. Anna hänelle tilaa ja yritä ymmärtää, kaikki tasaantuu kyllä. Ei ole masennusta. Kipuilua lähinnä, onhan se vauvan syntymäkin iso asia. Huolehdi että ymmärrät vastuusi vaimona sekä äitinä äläkä marise itse turhia. Anna miehen nyt toteuttaa itsäensä. Kaikki on teille kaikille hyväksi tulevaisuutta ajatellen.
Masennusta tai ei mutta tuollainen käytös ei ole hyväksyttävää. Sano miehelle että jos ei ala kertoa mikä vaivaa niin sitten täytyy lähteä terapiaan keskustelemaan. Teillä on pieni lapsi nyt ja siitä ei isä voi alkaa luistelemaan heti kun ei olekaan kivaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennusta tai ei mutta tuollainen käytös ei ole hyväksyttävää. Sano miehelle että jos ei ala kertoa mikä vaivaa niin sitten täytyy lähteä terapiaan keskustelemaan. Teillä on pieni lapsi nyt ja siitä ei isä voi alkaa luistelemaan heti kun ei olekaan kivaa.
Valitettavasti tunteet ovat sallittuja, lopettakaa kiusaaminen tai tulee väkivaltatilanteitakin eikä se ole toivottavaa. Asioita ilmaistaan liian helposti niin että vain toinen osapuoli näyttää hyvältä. Täytyy ymmärtää. Masentunut ihminen ei käyttäydy tuolla tavalla jatkuvasti, tilanne voi toki masentaa kipuilujenkin takia. Narsismi on yksi iso kipujen aiheittaja tai epäaitous esimerkiksi.
Vierailija kirjoitti:
Baby Blues voi iskeä myös mieheen. Kannattaa olla yhteydessä neuvolaan. Siellä osataan keskustella.
Monille miehille on vaikeaa ns. löytää omaa paikkaansa uudessa tilanteessa -vaikka se olisi toivottu ja odotettu. Äiti ja vauva elävät niin omassa symbioosissaan, tietyistä syistä, että mies voi kokea olemassaolonsa täysin ulkopuoliseksi. Mutta normaali mies myös ymmärtäisi tilanteen ja yrittäisi edes käyttäytyä kunnollisesti, jos ei mitään muuta osaa.
Monesti tällainen tilanne helpottuu sitten, kun mieskin voi tehdä vauvan kanssa jotakin. Ja miehelle se tarkoittaa jotakin järkevää tekemistä. Ja ei, niiden palikoiden laittaminen oikeasta reiästä ei ole sitä mielekästä järkevää tekemistä. Voi mennä parikin vuotta, ennekuin mies löytää paikkansa siinä vauvan-taaperon elämässä. Voivat lähteä vaikka kahdestaan pyörälenkille jne.
Perus holhoavaa lässytystä. Vauvan ja taaperon kanssa ei kuulu miettiä, mikä olisi miehestä mukavaa ja miehelle sopivaa aktiviteettia, vaan mikä on vauvan kehitysasteelle ja hyvinvoinnille sopivaa aktiviteettia. Kyse on hyvin pienestä ihmisestä, joka harjoittelee ihan perus motorisia taitoja, sen takia niitä palikoitakin laitetaan oikeista reiistä. Vaikka se miehen mielestä ei olisi järkevää. Hitto, kun ottaa päähän nämä paskan käytöksen loputtomat ymmärtäjät ja mahdollistajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Baby Blues voi iskeä myös mieheen. Kannattaa olla yhteydessä neuvolaan. Siellä osataan keskustella.
Monille miehille on vaikeaa ns. löytää omaa paikkaansa uudessa tilanteessa -vaikka se olisi toivottu ja odotettu. Äiti ja vauva elävät niin omassa symbioosissaan, tietyistä syistä, että mies voi kokea olemassaolonsa täysin ulkopuoliseksi. Mutta normaali mies myös ymmärtäisi tilanteen ja yrittäisi edes käyttäytyä kunnollisesti, jos ei mitään muuta osaa.
Monesti tällainen tilanne helpottuu sitten, kun mieskin voi tehdä vauvan kanssa jotakin. Ja miehelle se tarkoittaa jotakin järkevää tekemistä. Ja ei, niiden palikoiden laittaminen oikeasta reiästä ei ole sitä mielekästä järkevää tekemistä. Voi mennä parikin vuotta, ennekuin mies löytää paikkansa siinä vauvan-taaperon elämässä. Voivat lähteä vaikka kahdestaan pyörälenkille jne.
Perus holhoavaa
Kannattaa naistenkin katsoa peiliin. Lapsi ei ole pelinappula jonka avulla yritetään hallita lisää miestä jopa syyllistämällä kaikesta mikä ei mene kuten itse haluaa. Keksittykää nyt huolehtimaan että vauvalla on turvallista kotona. Tsemppiä :)
Vierailija kirjoitti:
Just sopivasti vauvan synnyttyä on turvallista purkaa itseänsä sekä tuntojansa. Anna hänelle tilaa ja yritä ymmärtää, kaikki tasaantuu kyllä. Ei ole masennusta. Kipuilua lähinnä, onhan se vauvan syntymäkin iso asia. Huolehdi että ymmärrät vastuusi vaimona sekä äitinä äläkä marise itse turhia. Anna miehen nyt toteuttaa itsäensä. Kaikki on teille kaikille hyväksi tulevaisuutta ajatellen.
Ei ap:n kuvaama käytös "turvallista itsensä ja tuntojensa purkamista". Henkistä väkivaltaa tuo on. Mutta taisit hieman provomielellä olla liikkeellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just sopivasti vauvan synnyttyä on turvallista purkaa itseänsä sekä tuntojansa. Anna hänelle tilaa ja yritä ymmärtää, kaikki tasaantuu kyllä. Ei ole masennusta. Kipuilua lähinnä, onhan se vauvan syntymäkin iso asia. Huolehdi että ymmärrät vastuusi vaimona sekä äitinä äläkä marise itse turhia. Anna miehen nyt toteuttaa itsäensä. Kaikki on teille kaikille hyväksi tulevaisuutta ajatellen.
Ei ap:n kuvaama käytös "turvallista itsensä ja tuntojensa purkamista". Henkistä väkivaltaa tuo on. Mutta taisit hieman provomielellä olla liikkeellä.
En ole, kuulosti vain samalta kuin omallakin kohdallani. Loppu ei ollut onnellinen, kannattaa ymmärtää että elämä voi olla julmaakin toisinaan. Lapsi etusijalle ja oma napa naulakkoon. Suosittelen, se on sitä lapsen arvostamista sekä rakastamista vaikka sinuakaan se ei miellytä. Jos ihminen paiskoo ovia ja osoittaa mieltänsä, se ei ole pahoinpitelyä mutta esimerkiksi kurkusta käyminen, rähiseminen ja naamalle sylkeminen on.
Vierailija kirjoitti:
Just sopivasti vauvan synnyttyä on turvallista purkaa itseänsä sekä tuntojansa. Anna hänelle tilaa ja yritä ymmärtää, kaikki tasaantuu kyllä. Ei ole masennusta. Kipuilua lähinnä, onhan se vauvan syntymäkin iso asia. Huolehdi että ymmärrät vastuusi vaimona sekä äitinä äläkä marise itse turhia. Anna miehen nyt toteuttaa itsäensä. Kaikki on teille kaikille hyväksi tulevaisuutta ajatellen.
Ehkä ei aloituksesta tullut täydellisesti ilmi, mutta olen yrittänytkin antaa miehelle tilaa ja aikaa. Hänelle en näitä tunteitani marise, kuten en unettomia öitäkään tai vauva-arkea muutenkaan, vaan pidän yllä niin positiivista virettä kuin voin. Usein parhaaksi vaihtoehdoksi jää tieltä pois pysyminen, kun mies raivoaa tai puuhaa omiaan.
Loputtoman kauan tätä ei vaan jaksa hyväkään vaimo, minkä lisäksi huolettaa miehen kipuilun vaikutus lapseen, joka on myös huudon ja välttelyn kohteena. Omasta puolestani voisin jatkaakin iskujen ottamista vielä pidempäänkin, mutta missä vaiheessa pitää vetää peli poikki lapsen takia?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiukkuinen käytös, mäkötys, yllättävät työmatkat.... pettää sua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just sopivasti vauvan synnyttyä on turvallista purkaa itseänsä sekä tuntojansa. Anna hänelle tilaa ja yritä ymmärtää, kaikki tasaantuu kyllä. Ei ole masennusta. Kipuilua lähinnä, onhan se vauvan syntymäkin iso asia. Huolehdi että ymmärrät vastuusi vaimona sekä äitinä äläkä marise itse turhia. Anna miehen nyt toteuttaa itsäensä. Kaikki on teille kaikille hyväksi tulevaisuutta ajatellen.
Ehkä ei aloituksesta tullut täydellisesti ilmi, mutta olen yrittänytkin antaa miehelle tilaa ja aikaa. Hänelle en näitä tunteitani marise, kuten en unettomia öitäkään tai vauva-arkea muutenkaan, vaan pidän yllä niin positiivista virettä kuin voin. Usein parhaaksi vaihtoehdoksi jää tieltä pois pysyminen, kun mies raivoaa tai puuhaa omiaan.Loputtoman kauan tätä ei vaan jaksa hyväkään vaimo, minkä lisäksi huolettaa miehen kipuilun vaikutus lapseen, joka on
No kuule, tiedät itse kun et enää jaksa. Tee sitten se muutos vaikka vain lapsen takia vaikka menettäisit kaiken. Muista että hyvinvointi ennen kaikkea. Jaksamista sinulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just sopivasti vauvan synnyttyä on turvallista purkaa itseänsä sekä tuntojansa. Anna hänelle tilaa ja yritä ymmärtää, kaikki tasaantuu kyllä. Ei ole masennusta. Kipuilua lähinnä, onhan se vauvan syntymäkin iso asia. Huolehdi että ymmärrät vastuusi vaimona sekä äitinä äläkä marise itse turhia. Anna miehen nyt toteuttaa itsäensä. Kaikki on teille kaikille hyväksi tulevaisuutta ajatellen.
Ei ap:n kuvaama käytös "turvallista itsensä ja tuntojensa purkamista". Henkistä väkivaltaa tuo on. Mutta taisit hieman provomielellä olla liikkeellä.
En ole, kuulosti vain samalta kuin omallakin kohdallani. Loppu ei ollut onnellinen, kannattaa ymmärtää että elämä voi olla julmaakin toisinaan. Lapsi etusijalle ja oma napa naulakkoon. Suosittelen, se on sitä lapsen arvostamista sekä rakastamista vaikka sinu
Niin no, yleensä väkivalta eskaloituu. Sen takia sinunkaan kohdalla loppu ei ollut onnellinen, kun et ymmärtänyt viheltää peliä poikki jo silloin, kun mies alkoi henkisesti väkivaltaiseksi.
Niin no, yleensä väkivalta eskaloituu. Sen takia sinunkaan kohdalla loppu ei ollut onnellinen, kun et ymmärtänyt viheltää peliä poikki jo silloin, kun mies alkoi henkisesti väkivaltaiseksi.
Hyvä puhua kun et tiedä mistään mitään. Osoita rauhassa typeryyttäsi täällä palstalla, tuskin saat muutakaan aikaiseksi elämässäsi. Voimia.
Tuollainen ei ole mitenkään harvinaista. Joku miehen lapsellinen, itsekäs ja narsistinen puoli on suuttunut siitä että sinun huomiosi ensisijainen kohde on nyt lapsi eikä hän. Tuohon liittyy mahdollisesti lisänä se että mies halusi lapsen statistisesti ja koska niin kuuluu tehdä ja nyt miehelle on valjastunut se että vauva-arki on myös sitä paikoin raskasta hoivatyötä yöheräilyineen. Mies halusi lapsen mutta kokee sen hoitamisen tylsäksi ja kiukuttelee sinulle.
Henkistä ja emotionaalista kypsymättömyyttä. Elämään kuuluu epämukaviakin asioita ja uuden perheenjäsenen kanssa pitää mennä pienen tarpeet edellä päivä kerrallaan. Tunteita saa näyttää, mutta hoitovastuusta lipeäminen systemaattisesti ja kumppanille kiukkuaminen on anteeksiantamatonta. Joko menette miehen kanssa terapiaan tai sitten on väistämätöntä että AP katkeroituu tuollaisessa tilanteessa.
"No kuule, tiedät itse kun et enää jaksa. Tee sitten se muutos vaikka vain lapsen takia vaikka menettäisit kaiken. Muista että hyvinvointi ennen kaikkea. Jaksamista sinulle."
"vaikka menettäisit kaiken" - siis minkä kaiken ap menettäisi erossa? Eihän se ole mahdollista.
Mustasukkaisuus. Mies ei kestä, ettei hän ole enää puolisonsa elämän prioriteetti ja ykkösihminen. Epärealistiset kuvitelmat pienistä lapsista ja arjesta heidän kanssaan. Vauvan kanssa ei voinutkaan heti pelata höntsäfutista ja vauva ei nukkunutkaan 24/7. Madonna-h*ora-ilmiö. Puolisosta tuli äiti, ei ole enää seksuaalisesti kiinnostava rakas. Bonus: se pettää, sillä on toinen, ehkä harkitsee eroa. Jos lasta ei olisi, niin käytös viittaisi jo silloin pettämiseen.
Itse olen lapseton sinkku ja mies. - Oeln avastaavantapaisen avauksen lukenut yksistään tällä palstalla niin monta kertaa, että vaikka olen elätellyt monta kertaa toivetta löytää ja saada mahdollsiuus elää ja olla parisuhteessa ja saada kumppanini kanssa lapsi(a), niin en tiedä kuinka kauan kykenen tai pystyn tai ylipäätään haluan tällaisia haaveita elätellä, kun mieleeni työntyy samanaiaksesti yhä useammin mielikuva, jossa "saatuani" kumppanin ja sittemin yhdessä lapsen seurauksena on itselläni elämänhallintani ja vastuuntoni kadottaminen. Miten tällaisen voisi ennakoida niin, että sen voisi välttää? - Mitkä ovat ne pienet merkit joista tietäisn, että nyt minun on oltava erityisen varuillaan ja muutettava toimintaani toiseksi tai miten minun tulisi toimia, ettei minullekin kävisi niinkuin Ap:n kuvaamalle miehelle ja mikäli tätä palstaa on uskominen, niin lukemattomille muillekin miehille. - Onneksi oma isäni ei lukeudu heihin, eikä muutkaan läheiset kaiki isät, mutta entä jos se onkin sitten minun kohtaloni, vaikka haluaisin sen välttää ja yrittäsin kaikkein välttääkseni.
Baby Blues voi iskeä myös mieheen. Kannattaa olla yhteydessä neuvolaan. Siellä osataan keskustella.
Monille miehille on vaikeaa ns. löytää omaa paikkaansa uudessa tilanteessa -vaikka se olisi toivottu ja odotettu. Äiti ja vauva elävät niin omassa symbioosissaan, tietyistä syistä, että mies voi kokea olemassaolonsa täysin ulkopuoliseksi. Mutta normaali mies myös ymmärtäisi tilanteen ja yrittäisi edes käyttäytyä kunnollisesti, jos ei mitään muuta osaa.
Monesti tällainen tilanne helpottuu sitten, kun mieskin voi tehdä vauvan kanssa jotakin. Ja miehelle se tarkoittaa jotakin järkevää tekemistä. Ja ei, niiden palikoiden laittaminen oikeasta reiästä ei ole sitä mielekästä järkevää tekemistä. Voi mennä parikin vuotta, ennekuin mies löytää paikkansa siinä vauvan-taaperon elämässä. Voivat lähteä vaikka kahdestaan pyörälenkille jne.