Lue keskustelun säännöt.
Mies muuttui vauvan syntymän jälkeen - masennustako?
24.01.2024 |
Meillä on kohta puolen vuoden ikäinen vauva, ensimmäinen lapsi. Ennen tätä olemme olleet naimisissa viisi vuotta, ja lapsi oli erittäin toivottu molemminpuolisesti.
Ennen lapsen syntymää meillä oli huippusuhde: puhuttiin kaikesta, molemminpuolista hellyyttä ja arvostusta, hyvä seksielämä. Myös vauvan syntymän jälkeen ensimmäiset päivät oli luonnollisesti vauvakuplaa ja mies onnensa huipulla.
Noin viikko-pari lapsen syntymän jälkeen kaikki muuttui miehen osalta, ja muuttunut käytös on vain pahentunut ajan kuluessa:
- Mies ei osallistu vauvan hoitoon juuri ollenkaan, maksimissaan tunnin päivässä ja pyydettäessä. Hoidan yksin kaikki yöt, enkä ole viettänyt kuin yhden vapaailtapäivän lapsen syntymän jälkeen (tuolloin anoppi auttoi lapsen kanssa)
- Jos vauva itkee miehen lyhyen hoitovuoron aikana, mieheltä menee hermot ja tuo raivoten lapsen takaisin minulle. Muutenkin hermostui herkästi vauvaan, jos esim. kiinteitä syömään opetteleva ei ota ruokaa lusikasta ensiyrittämällä.
- Mies pitää päivien mykkäkouluja minulle ja lapselle ainakin näennäisesti ilman syytä. Jos joku ilta on huono ja lapsi itkee enemmän, mies paiskoo ovia ja menee nukkumaan sanomatta sanaakaan. Sen jälkeen saattaa vihoitella useamman päivän niin, ettei puhu mitään tai vastaa viesteihin.
- Mies ei suostu puhumaan menemisistään ja tulemisistaan, esim. työmatkat tulevat nykyisin minulle ihan yllärinä eikä näistä keskustella ennakkoon, jotta olisin tietoinen että mies ei ole muutamaan päivään kotona.
- Seksielämää ei ole ollut lapsen synnyttyä ollenkaan, itse olen yrittänyt tehdä aloitteita tähän mutta mies joko torjuu ne tai suuttuu.
Mistään yllä olevasta ei voi keskustella, kun aiemmin kaikesta puhuva ja lempeä mies on muuttunut hyökkääväksi ja vähintään passiivisaggressiiviseksi. Meillä ei käytännössä ole parisuhdetta tällä hetkellä. Olen koittanut itse olla mahdollisimman näkymätön ja positiivisin mielin, välttelen yhteenottoja ja yritän olla miestä kohtaan mahdollisimman mukava myös silloin, kun hän ei sitä itse ole. Varovainen saa kuitenkin olla, sillä jo kysymys työpäivän kulusta saattaa laukaista raivokohtauksen. Näin kuukausien jälkeen alkaa voimat olla aika lopussa.
Onko muilla kokemusta vastaavasta, voiko olla esim. miehen masennusta, joka ilmenee jostain syystä näin? Haluisin ensisijaisesti auttaa tai edes ymmärtää rakasta puolisoani, jota en enää tunne.
Kommentit (123)
On kyllä aivan sairas tilanne että sinä hoidat kodin ja vauvan ja mielistelet rumasti käyttäytyvää vastuutonta miestä, kävelet munankuorilla tilanteessa jossa hänen pitäisi osoittaa vastuuta, huolehtia omasta jälkeläisestää ja myös pitää huolta että SINULLA, lapsensa äidillä, on asiat mahdollisimman hyvin. Ihan paska mies, hyi. Jätä se jo tänään, et kadu. Kadut jos jäät tuohon tilanteeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan samalta kuin meillä. Sain miehen työnnettyä neuvolapsykologin juttusille. Kuusi tai kahdeksan kertaa kävi ja ollaan sen myötä saatu todella hyvin solmuja auki. Myös vauvan kasvaminen auttoi, ehkä mies sitten koki osaavansa paremmin ja olevansa enemmän hyödyksi, kun vauva ei ollut enää niin täysin kiinni minussa.
Mies jäi sitten vauvan kanssa kotiin puoleksi vuodeksi ja se on kyllä tehnyt todella hyvää kaikille osapuolille. Tsemppiä, vauvavuosi voi olla brutaali!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokemuksesta voin kertoa, että miehellesi on tullut yllätyksenä ja häntä tietysti harmittaa elämän laadun valtavan jyrkkä laskeminen lapsen myötä. Se tulee yllätyksenä kaikille, vaikka kuinka paljon luulee asiaan vhenkisesti almistuneen. Lapsista kun ei saa lomaa edes sairaana, rankan viikon jälkeen tai missä tahansa ikävässä elämäntilanteessa. Käytännössä lomat ja viikonloput loppuvat lasten ollessa pieniä.
Lasten ollessa pieniä on arki aivan hirveää ja se kestää monta vuotta. Vasta noin viiden vuoden jälkeen alkaa helpottamaan, ellette tee taas uutta lasta. Toisen lapsen jälkeen elämä muuttuu tosin niin hirveäksi, että sitä ei edes noteeraa sitä enää arjessa, vaan alkaa toimimaan vain kuin robotti ja tekee vaan jatkuvasti niitä ikäviä ja jatkuvasti lisääntyviä arkitöitä. Järjestäen kaikki aiempaan elämään kuuluneet mukavat asiat katoavat kokonaan ja elämästä tulee v
Niin, se on mitä arvostaa. Jos pitää rauhattomuudesta, valtavasta määrästä kotitöitä, vähistä unista, konfliktien selvittämisestä, siitä että on oltava koko ajan läsnä ja auttamassa, eikä oma aika ole niin tärkeätä, niin silloin arki pienten lasten kanssa
"Kokemuksesta voin kertoa, että miehellesi on tullut yllätyksenä ja häntä tietysti harmittaa elämän laadun valtavan jyrkkä laskeminen lapsen myötä. Se tulee yllätyksenä kaikille, vaikka kuinka paljon luulee asiaan vhenkisesti almistuneen. Lapsista kun ei saa lomaa edes sairaana, rankan viikon jälkeen tai missä tahansa ikävässä elämäntilanteessa. Käytännössä lomat ja viikonloput loppuvat lasten ollessa pieniä.
Lasten ollessa pieniä on arki aivan hirveää ja se kestää monta vuotta. "
Näköjään nämä asiat voi kokea tosi monella tavalla. Olen siis mies eikä minusta elämä mitenkään kamalaksi muuttunut kun lapset syntyivät, erilaiseksi vain. Toki siinä oli raskaatkin puolensa mutta myös tosi paljon hyvää ja iloa. Ihan uusi elämä jossa olimme perhe emmekä vain kaksi aikuista yhdessä.
Ja ennen kuin joku tulee sanomaan että vaimosi tietenkin hoiti kaikki raskaat hommat niin pitää kertoa että ei hoitanut. Kun ensimmäisellä lapsellamme oli aluksi koliikki niin minä olin se joka sai hänet parhaiten rauhoittumaan joten minä sitten kanniskelin häntä yökaudet ja aamulla sitten töihin. Samoin kun vaimoni aloitti oman yrityksen niin hoidin lapsia käytännössä kaikki viikonloput yksin että hän sai keskittyä yritykseen.
Mutta se oli se mitä isän pitää tehdä ja se kyllä palkitsee monin verroin kun se suhde lapsiin tulee tosi läheiseksi myös isällä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan samalta kuin meillä. Sain miehen työnnettyä neuvolapsykologin juttusille. Kuusi tai kahdeksan kertaa kävi ja ollaan sen myötä saatu todella hyvin solmuja auki. Myös vauvan kasvaminen auttoi, ehkä mies sitten koki osaavansa paremmin ja olevansa enemmän hyödyksi, kun vauva ei ollut enää niin täysin kiinni minussa.
Mies jäi sitten vauvan kanssa kotiin puoleksi vuodeksi ja se on kyllä tehnyt todella hyvää kaikille osapuolille. Tsemppiä, vauvavuosi voi olla brutaali!
Ja korostan, etten todellakaan hyväksynyt miehen toimintaa ja kävimme keskustelua jopa avioerosta, koska miehen käytös oli niin inhottavaa ja epäkunnioittavaa. Silti jotenkin jaksoin uskoa, että tämä on oireilua eikä todellinen luonne. Onneksi jaksoin uskoa. Minkäänlaista väkivaltaa tai uhkaavaa käytöstä ei kenenkään tarvitse ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Niin, se on mitä arvostaa. Jos pitää rauhattomuudesta, valtavasta määrästä kotitöitä, vähistä unista, konfliktien selvittämisestä, siitä että on oltava koko ajan läsnä ja auttamassa, eikä oma aika ole niin tärkeätä, niin silloin arki pienten lasten kanssa"
Olisi mukava jos joku joskus kirjoittaisi myös kaikesta siitä hienosta jota elämä lasten kanssa antaa.
Vierailija kirjoitti:
"Niin, se on mitä arvostaa. Jos pitää rauhattomuudesta, valtavasta määrästä kotitöitä, vähistä unista, konfliktien selvittämisestä, siitä että on oltava koko ajan läsnä ja auttamassa, eikä oma aika ole niin tärkeätä, niin silloin arki pienten lasten kanssa"
Olisi mukava jos joku joskus kirjoittaisi myös kaikesta siitä hienosta jota elämä lasten kanssa antaa.
Raadollinen totuus vain on se, että hienoja asioita on pienten lasten kanssa niin vähän. Halit, pusit, lapsen oivaltamiset, hassuttelut, yhdessäolo ja tekeminen, kasvamisen ja kehittymisen näkeminen jne. ovat vain noin 10% arjesta. Loppu on vain valtava määrä työtä heti varhaisesta aamusta iltaan asti sekä kaikkea muuta ikävyyttä, jota jo oheen listasin. Osa on suoraa lapsiin liittyvää työtä, osa taas välillistä (esim. tavaroiden ja palveluiden hankintaa, muuttamista, terveys- ja päivähoitoasioita, jne.).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehesi pettää ja toivoo, että käyttäytymällä vittumaisesti saisi sinut hakemaan eroa. Hän ei itse halua olla erossa aloitteellinen koska tietää, että pikkuvauvavaiheessa eroava mies leimataan mulkuksi lopuksi ikää. Kysy mieheltä pettääkö, saatat saada tunnustuksen jos sopivasti yllätät tuolla kysymyksellä.
Voin miehenä sanoa, että jos minut olisi nyt pudotettu viikoksi aiemmasta lapsettomasta elämästä kahden pienen lapsen perhe-elämään, niin olisin kirkuen ja todennäköisesti myös hulluksi tulleena juossut karkuun todella kovaa. Enkä olisi ikinä harkinnutkaan lasten hankkimista. Hiljaa hivuttamalla olen (huonosti) kyennyt sopeutumaan lapsiarkeen.
Lapsielämän kuormitus on niin kokonaisvaltaista ja jatkuvaa, että omassa elämässäni ei ole ollut mitään yhtä raskasta, vaikka olen toiminut sivutoimisena yrittäjänä, rempannut asuntoja, vaihtanut yhä vaativimpiin työtehtäviin, toiminut omaishoitajana, omistanut koiria, opiskellut eri tutkintoja ja järjestäen kaikkia näitä asioita vieläpä samanaikaisesti. Siltikään mikään niistä ei ole ollut lähellekään yhtä raskasta lapsiarkeen verrattuna.
Suurin ero on se, että kaikista mainitsemistani asioista voi aina ottaa etäisyyttä ja lomaa, kun siltä tuntuu ja tarvitsee levätä. Lapsista ei voi ottaa lomaa, vaan lapset ovat läsnä myös lomalla ja samat lapsiin liittyvät työt jatkuvat vaikka olisi loma.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voin miehenä sanoa, että jos minut olisi nyt pudotettu viikoksi aiemmasta lapsettomasta elämästä kahden pienen lapsen perhe-elämään, niin olisin kirkuen ja todennäköisesti myös hulluksi tulleena juossut karkuun todella kovaa. Enkä olisi ikinä harkinnutkaan lasten hankkimista. Hiljaa hivuttamalla olen (huonosti) kyennyt sopeutumaan lapsiarkeen.
Lapsielämän kuormitus on niin kokonaisvaltaista ja jatkuvaa, että omassa elämässäni ei ole ollut mitään yhtä raskasta, vaikka olen toiminut sivutoimisena yrittäjänä, rempannut asuntoja, vaihtanut yhä vaativimpiin työtehtäviin, toiminut omaishoitajana, omistanut koiria, opiskellut eri tutkintoja ja järjestäen kaikkia näitä asioita vieläpä samanaikaisesti. Siltikään mikään niistä ei ole ollut lähellekään yhtä raskasta lapsiarkeen verrattuna.
Suurin ero on se, että kaikista mainitsemistani asioista voi aina ottaa etäisyyttä ja lomaa, kun siltä tuntuu ja tarvitsee levätä. Lapsist
Ilo lukea rehellistä tekstiä ja itsereflektointia. Lapsiperhe-elämä on varmasti monella tapaa aivan per seestä, ja siksi en esimerkiksi itse koskaan edes harkinnut lisääntymistä.
Kokemus rankkuudesta ei kuitenkaan ole syy sysätä vastuuta itseltä toiselle. Vanha sanonta pätee tässäkin hyvin; turha parkua kun maito on jo maassa. Jos se pili ei pysynyt pöksyissä ja lapsi saatiin alulle ja ulos, täytyy kantaa vastuu valinnoistaan. Se on aikuisen ihmisen elämää vaikka harmittaisi ja kaduttaisi miten.
Vierailija kirjoitti:
Voin miehenä sanoa, että jos minut olisi nyt pudotettu viikoksi aiemmasta lapsettomasta elämästä kahden pienen lapsen perhe-elämään, niin olisin kirkuen ja todennäköisesti myös hulluksi tulleena juossut karkuun todella kovaa. Enkä olisi ikinä harkinnutkaan lasten hankkimista. Hiljaa hivuttamalla olen (huonosti) kyennyt sopeutumaan lapsiarkeen.
Lapsielämän kuormitus on niin kokonaisvaltaista ja jatkuvaa, että omassa elämässäni ei ole ollut mitään yhtä raskasta, vaikka olen toiminut sivutoimisena yrittäjänä, rempannut asuntoja, vaihtanut yhä vaativimpiin työtehtäviin, toiminut omaishoitajana, omistanut koiria, opiskellut eri tutkintoja ja järjestäen kaikkia näitä asioita vieläpä samanaikaisesti. Siltikään mikään niistä ei ole ollut lähellekään yhtä raskasta lapsiarkeen verrattuna.
Suurin ero on se, että kaikista mainitsemistani asioista voi aina ottaa etäisyyttä ja lomaa, kun siltä tuntuu ja tarvitsee levätä. Lapsist
Jonkun olisi tämä pitänyt kertoa ap:n miehelle ennen lastenhankintaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miehesi pettää ja toivoo, että käyttäytymällä vittumaisesti saisi sinut hakemaan eroa. Hän ei itse halua olla erossa aloitteellinen koska tietää, että pikkuvauvavaiheessa eroava mies leimataan mulkuksi lopuksi ikää. Kysy mieheltä pettääkö, saatat saada tunnustuksen jos sopivasti yllätät tuolla kysymyksellä.
Yllättäminen varmaan ainoa keino, sillä jos mies tunnustaa pikkulapsiaikana pettävänsä niin siinäkin on aika mulkku lopun ikää ja tuskin sellaista siis sanoo kovin helposti.
Nämä ovat aina niin surullisia tarinoita! Äidin pitäisi venyä kaikkeen ja tietää&osata kaikki heti vauvan synnyttyä, kun taas miestä pitää ymmärtää vuosikausia, että uusi tilanne on hämmentävä. Kun isä vaihtaa vaipan (pakotettuna) kerran viikossa, niin sen pitäisi olla jo ylistyksen aihe!
Kunpa omista pojista kasvaisi aikoinaan kunnollisia isiä! Pienistä lapsista noilla teinipojilla ei ole kokemusta, mutta onneksi tuo koira vähän paikkaa tilannetta. Saavat upottaa kätensä kaikkiin eritteisiin, oksennuksia ja juoksuveriä unohtamatta ja ne unet nyt vaan pitää joskus keskeyttää ja mennä keskellä yötä ulos vesisateeseen sen eläimen kanssa. Välillä kiristelevät hampaitaan, kun koira syönyt sukat tai kuulokkeet, mutta kaikesta p@skasta huomimatta he rakastavat tuota otusta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Kannattaa naistenkin katsoa peiliin. Lapsi ei ole pelinappula jonka avulla yritetään hallita lisää miestä jopa syyllistämällä kaikesta mikä ei mene kuten itse haluaa. Keksittykää nyt huolehtimaan että vauvalla on turvallista kotona. Tsemppiä :)"
Jep. Mies mäkeen. Ei ole millään tasoa hyväksyttävää käytöstä isältä tai äidiltä.
Vierailija kirjoitti:
Nämä ovat aina niin surullisia tarinoita! Äidin pitäisi venyä kaikkeen ja tietää&osata kaikki heti vauvan synnyttyä, kun taas miestä pitää ymmärtää vuosikausia, että uusi tilanne on hämmentävä. Kun isä vaihtaa vaipan (pakotettuna) kerran viikossa, niin sen pitäisi olla jo ylistyksen aihe!
Kunpa omista pojista kasvaisi aikoinaan kunnollisia isiä! Pienistä lapsista noilla teinipojilla ei ole kokemusta, mutta onneksi tuo koira vähän paikkaa tilannetta. Saavat upottaa kätensä kaikkiin eritteisiin, oksennuksia ja juoksuveriä unohtamatta ja ne unet nyt vaan pitää joskus keskeyttää ja mennä keskellä yötä ulos vesisateeseen sen eläimen kanssa. Välillä kiristelevät hampaitaan, kun koira syönyt sukat tai kuulokkeet, mutta kaikesta p@skasta huomimatta he rakastavat tuota otusta!
Ongelma on siinä, että näissä asioissa tulee jälleen ilmi stereotyyppiset biologiset erot sukupuolten välillä. Tyypillisesti miehet eivät omaa läheskään yhtä vahvaa hoivaviettiä tai empatiakyvykkyyttä, kuin naiset. Lasten hoivaamiseen liittyvät asiat koetaan usein erittäin ikävänä eikä samalla tavalla myöskään ymmärretä lasten tarpeita. Ei tietenkään tarvitse vaatia pojilta tai miehiltä samanlaisia asioita lasten hoivaamiseen liittyen, kuin naisilta. Toki hammasta purren on asioita silti vaan pakko tehdä, jos lapsen on tehnyt.
Ap täällä taas vastailee
Muutama teistä kirjoitti väsymyksestä ja stressistä, joten sananen vielä siitä. Mieheni on siis aika ollut stressaajaluonne, ottaa helposti paineita rahasta, töistä, kotitöistä jne. ja märehtii näitä esimerkiksi öisin. En pidä mahdottomana, että murehtisi esimerkiksi raha-asioita (vaikka olemme hyvin toimeentulevia) tai ajan riittämisestä (ottaa helposti paineita kaikesta epäolennaisestakin, mitä muka pitäisi tehdä).
Voi myös olla, että vauva-arki on tullut yllätyksenä, kun lähipiirissä hänellä ei ole juurikaan pieniä lapsia ollut. Joskin hän ei ole isosti vapaa-ajastaan luopunut, eli saa yhä mennä ja tulla vapaasti, mutta tietysti lapsen tulo rajoittaa elämää aina jollain tavalla.
Olen samaa mieltä siitä, että nyt pallo on minulla ja siinä samalla myös vastuu vauvan hyvinvoinnista ja lapsuudesta. Jos päätän jäädä suhteeseen eikä tilanne parane, olen myös osaltani syyllinen siihen ilmapiiriin, jolle tyttö altistuu. Myönnän, että minulle on äärimmäisen vaikeaa laittaa kova kovaa vastaan tällaisessa tilanteessa, ja vastaavasti vaikeaa on tehdä päätöksiä. Olen vikaan saakka fundeeraaja ja haluan seurata tilannetta usein vähän liiankin pitkään.
Omaan toimintamalliini ei oikein kuulu sellainen räjähtävä kissan pöydälle nostaminen, mutta olen samaa mieltä jonkun kommentoijan kanssa siitä, että lienee pakko jämäköityä ja löytää oma tapa käydä tästä järkevää keskustelua.
Kai tässä samalla teen itse surutyötä siitä, että meistä tulikin tällainen perhe. Kuten kirjoitin ensimmäisessä viestissä, meillä on aina ollut huippusuhde ja rehellisesti sanottuna olen välillä ihmetellyt muiden parien kommunikaatio-ongelmia ja riitoja, joita meillä ei vaan ole ollut. Perhe on ollut yhteinen haave, ja minulle henkilökohtaisesti vauvavuosi on ollut (parisuhdeongelmat jos unohtaa) juuri niin mukavaa kuin oletinkin. Jokin määrittelemätön alakulo taitaa olla minullakin siitä, että tämä ei miehelle selvästi ollutkaan onnen huipentuma vaan jotain ihan muuta, ja sen myötä joudun luopumaan jostain omistakin unelmista, kuten siltä aiemmin haaveilemastamme toisesta yhteisestä lapsesta. Eipä siinä, todellisuus harvoin menee kuten suunnittelee, mutta silti olo on vähän kurja ja haikea.
ap
Ehkä mies ei hahmota lapsen käytöstä ja ymmärryskykyä. Miksi kukaan suuttuisi lapselle?
Minullakin mies johonkin kommentoi "Nyt se keksi tehdä X". Ei keksinyt pahuuttaan. Muuten mies osallistuu hoitamiseen ja syöttämiseen.
Lemmikkien kautta voi saada empatiaa eläviä olentoja kohtaan. Kunhan hahmottaa, mistä voi olla kyse, ei suutu turhista.
Vierailija kirjoitti:
Just sopivasti vauvan synnyttyä on turvallista purkaa itseänsä sekä tuntojansa. Anna hänelle tilaa ja yritä ymmärtää, kaikki tasaantuu kyllä. Ei ole masennusta. Kipuilua lähinnä, onhan se vauvan syntymäkin iso asia. Huolehdi että ymmärrät vastuusi vaimona sekä äitinä äläkä marise itse turhia. Anna miehen nyt toteuttaa itsäensä. Kaikki on teille kaikille hyväksi tulevaisuutta ajatellen.
Kyllä asiaan on puututtava nyt. Ihminen jatkaa itsensä toteuttamista kunnes joku herättää hänet huomaamaan, että häntä tarvitaan perheessä.
kokemuksen perusteella mies pettää oota vaan ku paska osuu tuulettimeen. sellane vuoden faija.
Se ymmärryksen ja tilan antamisen tie on nyt tultu loppuun eikä ole toiminut. On aika jämäköityä ja vaatia parempaa käytöstä. Voit suuttua, tai hoitaa asian rauhallisesti, mutta yhtä kaikki sinun tulee tehdä selväksi, ettei sinua ja lasta kohdella noin ja sinun pinnasi tässä asiassa on nyt loppu ja asioiden on muututtava. Oli se miehen syy tuohon käytökseen sitten mikä tahansa. Muuten saat jatkaa munankuorilla kävelyä hamaan tappiin ja lapsesi oppii samaan.