Lue keskustelun säännöt.
Mies muuttui vauvan syntymän jälkeen - masennustako?
24.01.2024 |
Meillä on kohta puolen vuoden ikäinen vauva, ensimmäinen lapsi. Ennen tätä olemme olleet naimisissa viisi vuotta, ja lapsi oli erittäin toivottu molemminpuolisesti.
Ennen lapsen syntymää meillä oli huippusuhde: puhuttiin kaikesta, molemminpuolista hellyyttä ja arvostusta, hyvä seksielämä. Myös vauvan syntymän jälkeen ensimmäiset päivät oli luonnollisesti vauvakuplaa ja mies onnensa huipulla.
Noin viikko-pari lapsen syntymän jälkeen kaikki muuttui miehen osalta, ja muuttunut käytös on vain pahentunut ajan kuluessa:
- Mies ei osallistu vauvan hoitoon juuri ollenkaan, maksimissaan tunnin päivässä ja pyydettäessä. Hoidan yksin kaikki yöt, enkä ole viettänyt kuin yhden vapaailtapäivän lapsen syntymän jälkeen (tuolloin anoppi auttoi lapsen kanssa)
- Jos vauva itkee miehen lyhyen hoitovuoron aikana, mieheltä menee hermot ja tuo raivoten lapsen takaisin minulle. Muutenkin hermostui herkästi vauvaan, jos esim. kiinteitä syömään opetteleva ei ota ruokaa lusikasta ensiyrittämällä.
- Mies pitää päivien mykkäkouluja minulle ja lapselle ainakin näennäisesti ilman syytä. Jos joku ilta on huono ja lapsi itkee enemmän, mies paiskoo ovia ja menee nukkumaan sanomatta sanaakaan. Sen jälkeen saattaa vihoitella useamman päivän niin, ettei puhu mitään tai vastaa viesteihin.
- Mies ei suostu puhumaan menemisistään ja tulemisistaan, esim. työmatkat tulevat nykyisin minulle ihan yllärinä eikä näistä keskustella ennakkoon, jotta olisin tietoinen että mies ei ole muutamaan päivään kotona.
- Seksielämää ei ole ollut lapsen synnyttyä ollenkaan, itse olen yrittänyt tehdä aloitteita tähän mutta mies joko torjuu ne tai suuttuu.
Mistään yllä olevasta ei voi keskustella, kun aiemmin kaikesta puhuva ja lempeä mies on muuttunut hyökkääväksi ja vähintään passiivisaggressiiviseksi. Meillä ei käytännössä ole parisuhdetta tällä hetkellä. Olen koittanut itse olla mahdollisimman näkymätön ja positiivisin mielin, välttelen yhteenottoja ja yritän olla miestä kohtaan mahdollisimman mukava myös silloin, kun hän ei sitä itse ole. Varovainen saa kuitenkin olla, sillä jo kysymys työpäivän kulusta saattaa laukaista raivokohtauksen. Näin kuukausien jälkeen alkaa voimat olla aika lopussa.
Onko muilla kokemusta vastaavasta, voiko olla esim. miehen masennusta, joka ilmenee jostain syystä näin? Haluisin ensisijaisesti auttaa tai edes ymmärtää rakasta puolisoani, jota en enää tunne.
Kommentit (123)
Sinä olet jo vaimona ja äitinä tehnyt kaiken tehtävissä olevan, miehen käytöstä ei tarvitse enempää ymmärtää. Miehelle vaan tehtävä selväksi että joko alkaa käyttäytymään kuin aikuinen tai sitten olette kohta eri osoitteissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehellä lienee sopeutumishäiriö. Se on oikea henkinen vaiva, josta löytyy tietoa netistä.
Sanopa nyt sille miehelle, että ottaa pään pois persiistä ja alkaa käyttäytymään kuin aikuinen mies ja lopettaa tuollaisen perseilyn. Sano suoraan, ettet katsele enää yhtään tuollaista pelleilyä.
Kumma juttu, kun otat kuviosta pois vauvan niin jäljelle jäävät kaikki klassiset pettäjän tuntomerkit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mustasukkaisuus. Mies ei kestä, ettei hän ole enää puolisonsa elämän prioriteetti ja ykkösihminen. Epärealistiset kuvitelmat pienistä lapsista ja arjesta heidän kanssaan. Vauvan kanssa ei voinutkaan heti pelata höntsäfutista ja vauva ei nukkunutkaan 24/7. Madonna-h*ora-ilmiö. Puolisosta tuli äiti, ei ole enää seksuaalisesti kiinnostava rakas. Bonus: se pettää, sillä on toinen, ehkä harkitsee eroa. Jos lasta ei olisi, niin käytös viittaisi jo silloin pettämiseen.
Tätä olen jonkin verran miettinyt, sillä tiedostin jo raskausaikana että jotkut isät ovat kateellisia lapsen saamasta huomiosta. Yritin siksi alkuaikoina erityisesti panostaa miehen huomioimiseen: kehuin, kosketin, tein aloitteita seksiin jne. Nyt voin myöntää tämän vähentyneen, kun ärtymys saattaa laueta myös positiivisiksi tarkoittamistani sanoista tai teoista.Samoin mietin tuota äitiyd
Vaikuttaa siltä, että teet paljon emotionaalista työtä asioiden korjaamiseksi. Se ei kuitenkaan pelasta, jos toinen on kuin betoniseinä. It takes two to tango.
Jos ei pidä jostakin ihmisestä, niin usein hänen sanansa ja kosketuksensa ärsyttävät, jopa pelkkä läsnäolo samassa huoneessa risoo. Valitettavasti ehkä tuosta on nyt kyse, mies ei pidä sinusta eikä lapsesta, niin kauheaa kuin se onkin. Tai on haluton seksiin ja pelkää huomionosoitusten johtavan sinulla seksihaluihin ja sitten hän joutuu kieltäytymään, joten välttää kaikkea kosketusta, platonistakin.
Sillä, että alkaa nähdä puolisonsa naisen sijaan äitinä ja näinollen vähemmän seksuaalisesti haluttavana, ei ole välttämättä mitään tekemistä rupsahtamisen tai lihomisen kanssa. Jokin vipu siellä kuupassa vaan napsahtaa. Oliko se Sopranosissa, kun miehet keskusteli suihinotosta ja miksi vaimon sitä ei pidä tehdä vaan tyttöystävän: ei sillä samalla suulla voi sitten enää suukottaa lapsia nukkumaan.
Stressaantuneena ja univelkaisena ei libido ole kovin korkealla, seksi ei ole tärkeyslistalla kovin korkealla. Onko miehellä töissä ollut nyt jotain todella stressaavaa? Jokin haastava tai kettumainen projekti, yt:t uhkaa tms? Taloushuolia muuten? Perhesuhteissa jotain, joku läheinen sairastunut vakavasti? Eli siis joku ulkopuolelta tuleva huolenaihe, joka rassaa kokoajan ja purkautuu kotona epäterveenä käyttäytymisenä. Jotkut kaatavat sen likasangon sen lähellä olevan päälle.
Keskustellahan teidän pitäisi tilanteesta, vaikka siitä raivokohtaus voikin tulla. Vaikutat empaattiselta, mutta nyt tarvitaan sen lisäksi päättäväisyyttä. Ei huutokonserttia, vaan se aikuisten keskustelu. Jos hän ei suostu keskustelemaan, raivoaa tai marssii pois paikalta, taitaa olla suhde päätepysäkillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Apinoilla uros ei luontaisesti huolehdi poikasista vaan astuu mahdollisimman monen nartun.
Nyt näet sen miehesi todellisen luonteen. Stressaavat elämäntilanteet paljastavat ihmisestä paljon. Oma mieheni valvoi joka toisena yönä vauvan kanssa ja kävi vielä töissä. Huolehti kodista, pihasta, ruokaostoksista ja ruuanlaitosta. Tuki ja oli läsnä, kun minulla oli vaikeaa. Tosin meidän lapsi syntyi vaikeasti kehitysvammaisena. Ei ollut vaihtoehtoja. Oli vaan pakko kestää. Vieläkin ollaan yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ikävä tilanne. Ap vaikuttaa järkevältä ihmiseltä, joten yllättävän kauan olet katsellut tuollaista. Vaikka olisi mikä masennus tai kriisi päällä niin ei rakkaimpiaan kohtaan yksinkertaisesti voi käyttäytyä noin ja jokaisen aikuisen se pitäisi tajuta.
Itsellänikin valitettavasti tuli tunne, että olisiko toinen nainen kuvioissa ja nyt mies jumissa kun ei voi jättää lasta ja vaimoaan. Ei tietenkään välttämättä tällainen kuvio, mutta tällaisessa tilanteessa mies saattaa toivoa vaimon ottavan eron ja käyttäytyy siksi huonosti.
Toisaalta jos käytös muuttui juuri vauvan syntymän aikoihin niin silloin asia voi liittyä puhtaasti vauvaan, onhan se iso muutos elämässä. Joko kokee olevansa ulkopuolinen tai todellisuus ei maistukaan hyvältä. Siitä huolimatta miehen pitäisi olla kallio johon tukeutua eikä tuollainen mieslapsi. Jos mies ei pysty edes keskustelemaan vaan suuttuu niin mitä muuta tuossa voi tehdä kuin erota.
Toivottavasti kuitenkin tilanne päättyy teillä hyvin. Ei kaikkea kuitenkaan tarvitse kestää ja voit sen miehelle sanoa. Voimat on loppu ja mies joko kertoo mistä kenkä puristaa ja muuttaa käytöstään tai lähtee.
Ihan järkyttävää, että sinulla on pieni vauva etkä saa miehestä mitään tukea vaan lisähuolenaiheen. Tilanteessa, jossa hänen pitäisi olla erityisen hellä ja suojeleva sekä sinua että vauvaa kohtaan.
En huom. sano tätä moitteetta tai häpeän aiheena sinulle (joku voisi kuulla sen niinkin). Olin aikanaan samassa tilanteessa itsekin, ja siitä tuli ero alle vuoden sisään lapsen syntymästä. Tuntui kuin olisin ollut vankilassa ja tuo käytös olisi ollut seurausta juuri siitä, että mies tiesi, etten helpolla pääse siitä mihinkään nyt ja että olen riippuvainen hänestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun mieheni käytös muuttui myös ilkeäksi synnytykseni jälkeen. Hän oli kokoajan vihainen minulle jostain. Hän käyttäytyi kuin olisi oikeasti vihannut minua eikä varmasti koskenut pitkällä tikullakaan. Yritin olla kärsivällinen ja ymmärtää.
Sitten kerran raivostuin hänelle. Huusin niin että lähinaapuritkin kuulivat varmasti kaiken. Haukuin hänet maanrakoon. Mieheni oli hiljaa. Mutta tämän jälkeen hänen käytöksensä muuttui. Ikään kuin mies olisi herännyt jostain.
Vierailija kirjoitti:
Nyt näet sen miehesi todellisen luonteen. Stressaavat elämäntilanteet paljastavat ihmisestä paljon. Oma mieheni valvoi joka toisena yönä vauvan kanssa ja kävi vielä töissä. Huolehti kodista, pihasta, ruokaostoksista ja ruuanlaitosta. Tuki ja oli läsnä, kun minulla oli vaikeaa. Tosin meidän lapsi syntyi vaikeasti kehitysvammaisena. Ei ollut vaihtoehtoja. Oli vaan pakko kestää. Vieläkin ollaan yhdessä.
Sinulla on ollut rakastava aviomies ja lapsellesi upea isä. Tuollaista toivoin itsellenikin.
Huomaan ajattelevani siinä mielessä eri tavalla, että yritän ymmärtää miehen käytöksen syitä nimenomaan tilanteesta. Tuntuu vaikealta myöntää, että tämä voisi olla se toisen luonteen kova ydin kaikkien hyvien vuosien jälkeen. Varmasti siksi pyrin niin kovasti punomaan langanpäitä yhteen ja keksiä luonnollisia, tilanteesta johtuvia selityksiä.
Jäin miettimään vielä tuota, mitä kirjoitit siitä, että teidän haastavassa tilanteessanne oli pakko kestää. Olen itse ollut sillä tavalla onnekas, että helpon vauvan kanssa äitiys sinänsä ei ole tuntunut erityisen raskaalta ja olen siksi voinut miehen vältellessä vastuuta kantaa sen kaiken itse. Ehkä tilanne olisi erilainen, jos meillä olisikin ollut vaikka sairas lapsi, ja mies olisi joutunut tukemaan minua alusta asti. Ehkä hän olisi siten löytänyt helpommin oman roolinsa tai pakko olisi hionut hänestä toisenlaisen kumppanin? Voi olla, että nykyisessä tilanteessa hänen on vaikea löytää omaa uutta rooliaan. Kukapa näitä tietää, tuli vaan ajatuksena mieleen.
Kaikkea hyvää teidän perheelle!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minun mieheni käytös muuttui myös ilkeäksi synnytykseni jälkeen. Hän oli kokoajan vihainen minulle jostain. Hän käyttäytyi kuin olisi oikeasti vihannut minua eikä varmasti koskenut pitkällä tikullakaan. Yritin olla kärsivällinen ja ymmärtää.
Sitten kerran raivostuin hänelle. Huusin niin että lähinaapuritkin kuulivat varmasti kaiken. Haukuin hänet maanrakoon. Mieheni oli hiljaa. Mutta tämän jälkeen hänen käytöksensä muuttui. Ikään kuin mies olisi herännyt jostain.
Oletteko koskaan jälkikäteen keskustelleet siitä, mikä vaihe puolisollasi oli meneillään tuolloin lapsen syntymän jälkeen? Olisi jännä kuulla näin käyttäytyneen miehen oma analyysi siitä, mikä aikoinaan puristi.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Just sopivasti vauvan synnyttyä on turvallista purkaa itseänsä sekä tuntojansa. Anna hänelle tilaa ja yritä ymmärtää, kaikki tasaantuu kyllä. Ei ole masennusta. Kipuilua lähinnä, onhan se vauvan syntymäkin iso asia. Huolehdi että ymmärrät vastuusi vaimona sekä äitinä äläkä marise itse turhia. Anna miehen nyt toteuttaa itsäensä. Kaikki on teille kaikille hyväksi tulevaisuutta ajatellen.
Ei ap:n kuvaama käytös "turvallista itsensä ja tuntojensa purkamista". Henkistä väkivaltaa tuo on. Mutta taisit hieman provomielellä olla liikkeellä.
En ole, kuulosti vain samalta kuin omallakin kohdallani. Loppu ei ollut onnellinen, kannattaa ymmärtää että elämä voi olla julmaakin toisinaan. Lapsi etusijalle ja oma napa naulakkoon. Suosittelen, se on sitä lapsen arvostamista sekä rakastamista vaikka sinu
Eli aikuinen mies saa raivota perheelleen ja käyttäytyä kuin uhmaikäinen lapsi, ja naisen on laitettava oma napa naulakkoon. :D Onneton provo.
Ap, lähde. Olet pian vaarassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies tajusi vastan vauvan synnyttyä, että ei mitään lasta olisikaan halunnut. Liikaa vastuuta ja sitoutumista ja vapauden menetystä. Nyt sitä ahdistaa ja tuntee olevansa loukussa. Kaikki ärsyttää ja haluaisi entisen elämänsä takaisin.
Pitäisiköhän teidän muuttaa hetkeksi erilleen, jotta tilanne rauhottuisi. Suostuuko juttelemaan jonkun muun kanssa, jos ei sinun.
Kuulostaa myös siltä, että miehellä on toinen nainen. Omakohtaisesta kokemuksesta
Tämä.
Kannattaa erota, kun lapsi on pieni, niin sille ei tule traumoja vaan se kasvaa kahden kodin elämään.
Kirjoita tuo viesti hänelle niin ehkä pahvipää herää käytökseensä
Itse katselin vastaavaa menoa kymmenen vuotta ja kaksi lastakin tein. Mies ei missään vaiheessa muuttunut enää sellaiseksi, kuin oli ennen lapsia. Itse kävin loppuvaiheissa masennuksen takia kolmen vuoden Kela-tuetun terapian, jonka aikana kypsyi päätös erota. Paras päätökseni ikinä. Ero vei masennuksen mukanaan, vaikka muuten oli vaikeaa se erovuosi. Olen analysoinut jälkeenpäin, että ex on ollut koko ajan itsekäs mulkku, mutta uskalsi päästää sen valloilleen vasta esikoisen synnyttyä. Itse en kiinnittänyt asiaan huomiota riittävästi aiemmin, koska olin itsenäinen, enkä tarvinnut mihinkään sinällään tukea, niin tuli yllätyksenä se, ettei miestä kerta kaikkiaan kiinnostanut tukea, vaikka sitä olisi tarvittukin.
Olet yrittänyt ja kestänyt paljon ilman apuverkkoja.
Ota heti yhteys lastenvalvojan ja keskustele tilanteestasi. Siellä käsitellään myös elatusmaksut eron yhteydessä.
Nauhoita pari raivoamista, niin sinulla on todistusaineistoa, jos mies vastustaa eroa ja kiusallaan hakee huoltajuutta.
"Jäin miettimään vielä tuota, mitä kirjoitit siitä, että teidän haastavassa tilanteessanne oli pakko kestää. Olen itse ollut sillä tavalla onnekas, että helpon vauvan kanssa äitiys sinänsä ei ole tuntunut erityisen raskaalta ja olen siksi voinut miehen vältellessä vastuuta kantaa sen kaiken itse. Ehkä tilanne olisi erilainen, jos meillä olisikin ollut vaikka sairas lapsi, ja mies olisi joutunut tukemaan minua alusta asti. Ehkä hän olisi siten löytänyt helpommin oman roolinsa tai pakko olisi hionut hänestä toisenlaisen kumppanin?"
Kaikenlaiseen mentaaliakrobatiaan sitä naiset pystyvätkin, kun yrittävät kynsin hampain pitää mielenterveyttään ja perhettään kasassa hirveässä tilanteessa.
Käsi sydämelle nyt ap. Oikeastiko ajattelet että kun mies nyt selvästi katuu isyyttä ja vieläpä purkaa tuntemuksensa täysin epäreilulla tavalla sinuun ja helppoon lapseen, hänestä olisi tullut hyvä isä jos lapsi olisi vielä kehitysvammainen? Vamman paljastuttua ukkelista olisi näkynyt perävalot synnäriltä pois johtavalla tiellä. Nytkin näyttää olevan mahdoton tehtävä sopeutua omien valintojensa seurauksiin kuin tervepäisen aikuisen ihmisen.
Avaa silmäsi ja suojele lastasi, jos oma hyvinvointisi ei kiinnosta tarpeeksi.
Älä liian kauan odota. Mitä kauemmin ette kosketa toisianne tai keskustele asioista, sitä kauemmas toisistanne joudutte. Jonkin ajan kuluttua voi olla vaikea lähentyä tai sen eteen pitää molempien tehdä todella paljon töitä.
muista, että et pysty yksin asioita korjaamaan vaikka kuinka yrittäisit ja haluaisit. Parisuhteeseen tarvitaan kaksi ja molempien on tahdottava tehdä töitä parisuhteen eteen.
Ennemmin nopeasti tartu toimeen kuin viivytellen.
Asiasta puhuminen voi pelottaa, sillä et tiedä mitä siitä seuraa. Mutta haluatko elää noin lopun elämäsi?