Yli nelikymppinen eikä yhtään kerrytettyä omaisuutta.

Vierailija kirjoitti:

Ei mullakaan ole mitään, en omista edes autoa. Jonkin verran tilillä rahaa. Vanhemmiltani jää mahdollisesti aika iso perintö kiinteistöineen mutta en haluaisi sitäkään kun koen että tuottaa vaan harmia. Tosin mistäpä sitä tietää elänkö edes heitä pidempään

Olet loinen joka välttelee kaikkea vastuuta jako  joka olettaa yhteiskunnan tulevan aina apuun. Kaltaisesi ovat hyvinvointivaltion mahdollistama kuvottava ilmiö. Maailmalla kerjäätte kadulla almuja.

En ole lähelläkään sitä rahamäärää mitä ikäiselläni miehellä pitäisi olla. Todella synkkää ja ahdistavaa, koska esim. parisuhteesta ei voi näillä tuloilla edes haaveilla.

Kun ei ole omaisuutta, voi kuljeskella vapaasti.

Hautaanko ajattelit sen omaisuutesi saada mukaan? Siinä käy silleen, että se omaisuus jää tänne, ja sinä vaihdat hiippakuntaa syntymäasussasi. Tässä elämässä joudut vaan pelko perseessä ja hampaat irvessä vahtimaan, ettei säästöt sula ja omaisuuden arvo laske. Kannattaako sen takia hikoilla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku kirjoitti, että 1980-luvun taloon kattoremontti oli maksanut 21000 euroa, kun oli asbestia. 

Köyhänä asun vuokralla. 

Toki se kattoremontti maksaa, jos omistaa sen talon. Siihen pitää varautua.

Jos asut kerrostalossa, remonttien hinta lasketaan sadoissa tuhansissa, jopa miljoonissa. Ja tietysti vuokranantajasi lisää joka euron omasta osuudestaan sinun vuokraasi. Luulitko että hän maksaa sen itse?

Tähän pakko kommentoida, että meillä vuokratulo on plusmiinusnolla johtuen juurikin rempoista. Huolettomampaa ja tmonesti oikeasti järkevää asua vuokralla.

Niin on, jos omistusasunossa on lähes 100 000 korjausvelkaa, on vastike sen mukainen, ja kaupaksi meneminen vähintäänkin haastavaa. Ja asumistukea näihin ei myönnetä, että siinähän sitten kituuttaa. Toki ehkä hiukan lohduttaa, että voi lesoilla olevansa asunnon omistaja, olkoon totuus sen takana kuinka karvasmantelia tahansa.