Pelkään lapsettomuushoitoja aivan järkyttävän paljon

Olen ollut monta kertaa IVF:ssä, eikä niihin liittyen mikään toimenpide ole jäänyt muustiin hirveän kivuliaana. Se rankkuus niissä hoidoissa oli psykologista, suuri toive, että raskays alkaisi, eikä sitten alkanutkaan ja musertava pettymys. Olen piikkikammoinen, enkä voi edes katsoa telkkarista, kun joltain otetaan verikoetta, mutta silti näissä hoidoissa piikittelin itseeni niitä hormoneitakin mahaan ihan mennen tullen. Toive saada lapsi oli niin kova, että sen kaiken pystyi kyllä tekemään, eikä edes jäänyt ihmeempänä muistiin ne piikitykset.

Vierailija kirjoitti:

Minuakin mietityttää miksi länsimaissa truutataan väkipakolla alkioita vanhoihin kuiviin kohtuihin samalla kun maapallo pursuaa saumoistaan ja liikakansoitus on uhka koko ihmisyydelle. Jonkun vinkin voisi ottaa jos edes oma kroppa ei halua tuottaa jälkeläisiä.

Minä ainakin voin todeta ihan rehellisesti, että ei minua kiinnosta mikään muiden maiden liikakansoitus tai muukaan ihmiskunnan hyväntekeväisyys. Ei kiinnosta adoptiot yms. Olen sen verran itsekäs, että minua kiinnostaa vain oma elämäni ja omat biologiset jälkeläiset. Se, että olen kärsinyt tahattomasta lapsettomuudesta, ei asiaa muuta. En ole kokemusteni vuoksi yhtään aiempaa/muita vähemmän itsekäs/pyyteetön, vaan oikeastaan rehellisesti todettuna jopa päinvastoin. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsettomuushoitojen rankkuudella pelotellaan Suomessa aivan liikaa. Minuakin pelotti koko rumba aikanaan siksi, että hoidoista sanottiin aina, miten hirveän raskasta se on sekä fyysisesti että henkisesti. Onneksi uskaltauduin kuitenkin niihin ja saimme lapsen, vaikka se vaatikin kaksi hoitokierrosta omilla munasoluilla ja kolme lahjamunasoluilla. Jälkeenpäin melkein suututtikin se turha pelottelu, sillä ilman sitä olisin hakeutunut hoitoihin jo nuorempana.

Missään vaiheessa en kokenut hoitoja fyysisesti rankkoina tai kivuliaina, ja esim. munasolujen keruuta varten sain ekalla kerralla turhankin vahvan lääkityksen niin että olin ihan tokkurassa. Seuraavalla kerralla pyysin kevyemmän lääkityksen, jotta olin kunnolla tajuissani. Lääkkeiden pistäminen etukäteen pelotti myös etukäteen, mutta siihenkin tottui saman tien. Klinikalla opetettiin hyvin, miten lääke pistetään, ja kun se ei sattunut tai korkeintaan nipisti ihan vähän, niin ei siinäkään

Olin myös tarinoiden perusteella odottanut helvettiä, mutta omalle kohdalle ei sattunut mitään niin hirveää, vaikka keräys sattuikin. Hoidot eivät myöskään onnistuneet, mutta siihenkin oli helpompi sopeutua kuin pelkäsin. Tottakai olin surullinen, mutta toisaalta ainakin tilanne oli sitten sillä selvä: lapsia ei tule ja voin "hyvällä omallatunnolla" keskittyä elämässä muihin juttuihin. Näin jälkikäteen mieleen on lähinnä jäänyt se lempeys ja tuki jota sain kumppanilta ja se miten jokaisen "sori mutta ei taaskaan"-puhelun jälkeen yhdessä selvittiin.

AP:lle tsempit. Ihan hyvin se kaikki saattaa mennä ja jos ei mene, sittenpähän tiedät senkin eikä tarvitse jossitella. Hoidoissa ainoa varma asia on se, ettet voi tietää mitä käy, muiden tarinat ovat vain muiden tarinoita ja sinulle hoidot kulkevat omalla uniikilla tavallaan. Ja no, elämä ilman lapsiakin on ihan jees. =)

Vierailija kirjoitti:

Ja sitten ihmetellään, miksi velat pitää itseään fiksumpina kuin nämä ehdoin tahdoin raskautuvat. Vinkki: geenisi eivät sovi levitettäviksi, on fyysisiä ja henkisiä sairauksia.

Velojen geenit kuolevat. Ei teeihmiskuntaa yhtään sen jalommaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut monta kertaa IVF:ssä, eikä niihin liittyen mikään toimenpide ole jäänyt muustiin hirveän kivuliaana. Se rankkuus niissä hoidoissa oli psykologista, suuri toive, että raskays alkaisi, eikä sitten alkanutkaan ja musertava pettymys. Olen piikkikammoinen, enkä voi edes katsoa telkkarista, kun joltain otetaan verikoetta, mutta silti näissä hoidoissa piikittelin itseeni niitä hormoneitakin mahaan ihan mennen tullen. Toive saada lapsi oli niin kova, että sen kaiken pystyi kyllä tekemään, eikä edes jäänyt ihmeempänä muistiin ne piikitykset.

Ap tässä. Tsemppiä ja mukavaa talvea sinulle. Ihan mielenkiinnosta kysyn, mikä oli lopullinen lapsettomuuden syy ja minkä ikäinen olit hoitojen aikaan? Mä oon kolmekymppinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut monta kertaa IVF:ssä, eikä niihin liittyen mikään toimenpide ole jäänyt muustiin hirveän kivuliaana. Se rankkuus niissä hoidoissa oli psykologista, suuri toive, että raskays alkaisi, eikä sitten alkanutkaan ja musertava pettymys. Olen piikkikammoinen, enkä voi edes katsoa telkkarista, kun joltain otetaan verikoetta, mutta silti näissä hoidoissa piikittelin itseeni niitä hormoneitakin mahaan ihan mennen tullen. Toive saada lapsi oli niin kova, että sen kaiken pystyi kyllä tekemään, eikä edes jäänyt ihmeempänä muistiin ne piikitykset.

Ap tässä. Tsemppiä ja mukavaa talvea sinulle. Ihan mielenkiinnosta kysyn, mikä oli lopullinen lapsettomuuden syy ja minkä ikäinen olit hoitojen aikaan? Mä oon kolmekymppinen.

Minäkin olin kolmikymppinen, vähän päälle sen. Minulla oli paha endometrioosi ja sitä oli leikattukin useamman kerran. En halua masentaa, mutta en itse pystynyt saamaan lasta omilla munasoluilla, joskus paha endo aikaansaa sellaista, mutta ei tietenkään välttämättä. Sitten sain lopulta lapsen luovutetulla munasolulla ja hän tuntuu ihan 100% omalta todellakin. Eli lukuisten hoitojen ja pettymysten jälkeen sain lapsen ja se oli kyllä unelmien täyttymys, maailman ihanin juttu. Ja sitten kun se vauva qlkoi kasvaa mahassa tuli sellainen sisäinen varmuus, että juuri hänen oli tarkoituskin syntyä, että siksi ne edelliset hoidot epäonnistuivat, koska juuri tämän kyseisen yhden alkion oli määrä syntyä. Ne hoidot ovat rqnkkoja, kun ei itse voi oikeadtaan vaikuttaa niiden onnistumiseen, joutuu vain opettelemaan luottamaan Jumalaan ja kohtaloon. Tsemppiä matkaan!

Aplle

Meilläkin alkaa hoidot tässä muutaman kierron päästä kunnolla. Jännittää ja välillä stressaa. En pelkää hoitoja, mutta ylistimulaatiota jonkin verran. Ja lopputulosta eniten. Toivotaan, että meillä molemmilla hoidot onnistuu

Ja kyllä tulee mietittyä nimiä, vaatteita selailtua ja laskeskeltua syntymäaikaa yms. Olen kuitenkin melko realisti enkä aio laittaa kaikkea toivoa ensimmäisiin hoitoihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut monta kertaa IVF:ssä, eikä niihin liittyen mikään toimenpide ole jäänyt muustiin hirveän kivuliaana. Se rankkuus niissä hoidoissa oli psykologista, suuri toive, että raskays alkaisi, eikä sitten alkanutkaan ja musertava pettymys. Olen piikkikammoinen, enkä voi edes katsoa telkkarista, kun joltain otetaan verikoetta, mutta silti näissä hoidoissa piikittelin itseeni niitä hormoneitakin mahaan ihan mennen tullen. Toive saada lapsi oli niin kova, että sen kaiken pystyi kyllä tekemään, eikä edes jäänyt ihmeempänä muistiin ne piikitykset.

Ap tässä. Tsemppiä ja mukavaa talvea sinulle. Ihan mielenkiinnosta kysyn, mikä oli lopullinen lapsettomuuden syy ja minkä ikäinen olit hoitojen aikaan? Mä oon kolmekymppinen.

Minäkin olin kolmikymppinen, vähän päälle sen. Minulla oli paha endometrioo

Ahaa, kiitos kun kerroit. Olen onnellinen puolestasi, että kaikki meni lopulta hyvin. Kuulostaa kaikessa vaikeudessaan myös hienolta polulta äidiksi. On tämä sairaus Minullakin on ärhäkkänä levinnyt vatsakalvolle, munasarjoihin, kohtuun, kohdun taakse, rakkoon, suoleen, palleaan.. Oikeastaan mitään muita hoitokeinojakaan ei enää ole kokeiltavana kuin raskaus. Amh on kai noin 3. 

 

Ap

Vierailija kirjoitti:

Aplle

Meilläkin alkaa hoidot tässä muutaman kierron päästä kunnolla. Jännittää ja välillä stressaa. En pelkää hoitoja, mutta ylistimulaatiota jonkin verran. Ja lopputulosta eniten. Toivotaan, että meillä molemmilla hoidot onnistuu

Ja kyllä tulee mietittyä nimiä, vaatteita selailtua ja laskeskeltua syntymäaikaa yms. Olen kuitenkin melko realisti enkä aio laittaa kaikkea toivoa ensimmäisiin hoitoihin. 

Kätilö sanoi minulle, että stressi ei haittaa prosessia. Ei ainakaan tarvitse stressata sitä, että stressaa Onneksi lääkäri tosiaan seuraa kehittyviä munasoluja ultraäänellä useaan otteeseen. Meillä on hyvät mahdollisuudet onnistua. Uskon vakaasti, että kummallakin meistä hoidot onnistuvat! 

 

Ap

Hei, 

Minulla ei ole kokemusta lapsettomuushoidoista, mutta haluaisin kommentoida tuohon pelkoon. 

Pelko on mielen tuotetta, kertoo uhasta ja vaarasta. Se on yleensä itse luotu ja jostain syntynyt. Sen taustalla voi olla monta eri asiaa, yleensä epävarmuuden sietokyvyn heikkoutta. Ei ole ihmistä, joka ei joskus pelkäisi. Pelko on yleensä ajatus, jota ruokkii tietyt asiat - vältä niitä. Mieti vaikka niin, että selviän siitä jotenkin. Selvitän tarvittavat asiat ja otan kaikki apukeinot vastaan mitä olemassa on.

Tämä pelko ei liity millään lailla siihen minkälainen vanhempi olisit, et siihen pystyisi, et pystyisi synnyttämään tms. Älä välitä sen suuntaisista kommenteista. Tsemppiä sinulle. Selviät kyllä vaikka mikä olisi. 

Ei sun kannata alkaa kenenkään äidiksi.

Pelkkää pelkoa ja opetat tuon kaiken turhan hysterian lapsellesi.

Ota undulaatti tai kultakala. 

Miten ajattelit "olla raskaana", laitetaanko sut koomaan 9 kk ajaksi? Kipuja, pahoinvointia ja sitten on se synnytys? 

Tämän on pakko olla vitsi 

Vierailija kirjoitti:

Ei sun kannata alkaa kenenkään äidiksi.

Pelkkää pelkoa ja opetat tuon kaiken turhan hysterian lapsellesi.

Ota undulaatti tai kultakala. 

Eläinrääkkäystä ottaa yksinäinen undulaatti tai kultakala kotiin... 

Ajatelkaa, että minä olen ahdistushäiriöinen ja äitiys on ollut kyllä yksi elämän helpoimmista ja ihanimmista asioista. Vaikka raskautuminen oli tosi hankalaa. Muistakaahan myös, että jokaisella on oikeus tuntea pelkoa ja kertoa siitä ja käyttäytyä sen mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"No yhyy. Elämässä ei nyt muutenkaan aina saa kaikkea haluamaansa. LAPSETTOMUUTTA EI VOI MITENKÄÄN VERRATA SAIRAUTEEN!"

 

Ei heikko näkökään ole mikään sairaus. Ei silmä ole sairas, jos sen sarveiskalvo tai mykiö on niin kupera, että näkö menee epätarkaksi.

Heikko näkö haittaa elämää, lapsettomuus ei.

Sinun elämääsi ei haittaa, mutta jonkun toisen elämää haittaa. Ei henkilö x voi määritellä, mitä henkilö y omalta elämältään haluaa ja mikä tätä omassa elämässään haittaa. Ennen opittiin jo ala-asteella, että eri ihmiset voivat pitää eri asioista. Vaikea ymmärtää tätä nyky-yhteiskuntaa, kun alkeisasioitakaan ei käsitetä. 

 

Lapsettomuushoidot pitäisi laittaa omakustanteiseksi.

"Lapsettomuushoidot pitäisi laittaa omakustanteiseksi."

Monestihan ne ovatkin omakustanteisia. Joillain toki onnistuu julkisella puolella, mutta ei se ihan ilmaista sielläkään ole. Meillä meni hoitoihin noin kymppitonni. Vähän kirpaisi, mutta onneksi on pari sataa tonnia kuitenkin säästössä. 

Vierailija kirjoitti:

"Lapsettomuushoidot pitäisi laittaa omakustanteiseksi."

Monestihan ne ovatkin omakustanteisia. Joillain toki onnistuu julkisella puolella, mutta ei se ihan ilmaista sielläkään ole. Meillä meni hoitoihin noin kymppitonni. Vähän kirpaisi, mutta onneksi on pari sataa tonnia kuitenkin säästössä. 

Kymppitonni julkisella vai yksityisellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Lapsettomuushoidot pitäisi laittaa omakustanteiseksi."

Monestihan ne ovatkin omakustanteisia. Joillain toki onnistuu julkisella puolella, mutta ei se ihan ilmaista sielläkään ole. Meillä meni hoitoihin noin kymppitonni. Vähän kirpaisi, mutta onneksi on pari sataa tonnia kuitenkin säästössä. 

 

Kymppitonni julkisella vai yksityisellä?

No mitäpä luulet hei?

Tsemppiä AP! Täälläkin yksi IVF:llä lapsen saanut.

Itseäni kammotti pistokset ja punktio, koska pelkään neuloja. Pistoksiin kuitenkin tottui tosi nopeasti ja noh, punktiot olivat nopeasti ohi. Sen kestää kyllä, vaikka kipulääkkeet eivät toimisi, kuten minulle kävi. Kaksi tuntia operaation jälkeen yhtäkkiä humahti päässä ja sammuin potilashotellin vuoteeseen kolmeksi tunniksi :D

Kaikkia jännittää, mutta kaikki siitä ovat selvinneet. Itse en enää jälkikäteen koe, että meidän matkassamme vanhemmuuteen olisi ollut mitään erikoista, ei ole jäänyt kerrassaan mitään traumoja tai pelkoja vaikka etukäteen jännitti.

Onnea matkaan! 

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä AP! Täälläkin yksi IVF:llä lapsen saanut.

Itseäni kammotti pistokset ja punktio, koska pelkään neuloja. Pistoksiin kuitenkin tottui tosi nopeasti ja noh, punktiot olivat nopeasti ohi. Sen kestää kyllä, vaikka kipulääkkeet eivät toimisi, kuten minulle kävi. Kaksi tuntia operaation jälkeen yhtäkkiä humahti päässä ja sammuin potilashotellin vuoteeseen kolmeksi tunniksi :D

Kaikkia jännittää, mutta kaikki siitä ovat selvinneet. Itse en enää jälkikäteen koe, että meidän matkassamme vanhemmuuteen olisi ollut mitään erikoista, ei ole jäänyt kerrassaan mitään traumoja tai pelkoja vaikka etukäteen jännitti.

Onnea matkaan! 

Kiitos!

Ap

Punktio saattaa vähän nippaista, mutta ei kestä kauaa. Alkio siirretään hyvin ohuella muoviputkella.