Kuinka pettynyt olet (asteikolla 0 - 5), jos Ukraina ei saakaan Venäjään liitettyjä alueita ja operaatio loppuu?
Itse olen sen verran realisti, että asia olisi ihan odotuksieni mukaista. Sanottakoon siksi, että 0. Tällä hetkellähän ei ole tiedossa mitään syytä miksi Ukraina tuli nykyistä merkittävämmäksi hyökkäyskyvyssään.
Jos Venäjä valloittaa koko Ukrainan, niin sitten pettymykseni nousee jo numeroon 1.
Mutta sanottakoon, että ei kauheasti ole kiinnostanut tämä entisten neuvostovaltojen välinen kahina. Ainahan siellä on ollut jotain isompaa tai pienempää. Kuuluu kulttuuriin ja nuoremmankin sukupolven on aika tottua siihen.
Kommentit (87)
No en varsinaisesti pettynyt. Olen tyytyväinen tuohon lähes miljoonaan tapettuun Venäläiseen.
R...säviha on edelleen tasolla 10. Ei muutoksia. Ilmoitetaan mahdollisista tason muutoksista, mitä ei todennäköisesti ole odotettavissa ainakaan pariin sataan vuoteen.
Vierailija kirjoitti:
Juurikin näin.
Itsehän sotivat.
Suomeen olen eniten pettynyt.
Onko Suomea edes enää? Ei oikein tunnista!
Îgor on pettynyt Suomeen. Îgor ei tunnista enää samaksi suomettuneisuuden ajan Venäjää nöyristeleväksi "puolueettomaksi" Suomeksi.
Ja hyvä niin.
Roistovaltio Venäjän ei pitäisi saada valloittamiaan alueita. Venäjän pitäisi hajota. Olen hyvin pettynyt, 5, jos Ukraina joutuu luovuttamaan maailman surkeimmalle maalle Venäjälle alueitaan.
Vierailija kirjoitti:
Tänään uutisissa kerrottiin, että Ukrainan presidentti on tullut järkiinsä ja on valmis neuvottelemaan rauhasta.
Tuli muuten aika kalliiksi ukrainalaisten älynväläys 2014 eli kansalaislevottomuus... Maa on nyt raunioina, menettänyt alueita, miljoonia ihmisiä muuttanut pois, valtavasti kuolleita ja vammautuneita. Toivottavasti muut maat ymmärtävät, että Venäjän provosoinnilla on hintansa.
Russia, un ugly aggressor. No place in the international community.
Olen inhonnut NL/Venäjää aina, aivan pikkutytöstä lähtien. Vailla moraalia oleva kansakunta. Ilmeisesti vailla toivoa moraalisesta kehityksestä.
Vierailija kirjoitti:
Se turhien uhrien määrä puolin ja toisin järkyttää sodissa aina.
Ja nyt se on kokonaan Putinin vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se turhien uhrien määrä puolin ja toisin järkyttää sodissa aina.
Lähtökohtaisesti näissä maissa on pieniä perheitä ja harmittaa, jos yhden lapsen perheen poika on kaatunut sodassa Ukrainan puolella.
Ja jos on kaatunut Venäjän puolella, on lisäksi kaatunut huonon asian puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta sanottakoon, että ei kauheasti ole kiinnostanut tämä entisten neuvostovaltojen välinen kahina. Ainahan siellä on ollut jotain isompaa tai pienempää. Kuuluu kulttuuriin ja nuoremmankin sukupolven on aika tottua siihen."
Sitä samaa tulevat maga rebuplicaanit sanomaan sen jälkeen kun venäjä hyökkää tänne. Toivottavasti sinut lähetetääm ekana rintamalle.
Mitä ihmettä ne venkut täältä hakisivat? Nyt jäitä hattuun Kiova-trollit. Pitäkää sotanne ihan siellä.
Eihän ne olleet menossa aluksi Kiovaankaan. Et taida hirveästi seurata herrasi propagandaa. Nythän ne vaativat jo Alaskaa.
Kauppa mikä kauppa. Ei sitä niin vain voi purkaa. Mitäs myivät Alaskan
Venäjän asevoimien tappiot ajalta 24.02.2022-05.12.2024 :
* 748950 (+1580) sotilasta
* 9506 (+13) taistelupanssarivaunua
* 19472 (+22) panssaroitua miehistönkuljetus- ja taisteluajoneuvoa
* 21023 (+21) tykistöasejärjestelmää
* 1253 MLRS raketinheitinjärjestelmää
* 1020 ilmatorjuntajärjestelmää
* 369 lentokonetta
* 329 helikopteria
* 19977 (+31) operatiivis-taktisen tason miehittämätöntä lennokkia
* 2855 risteilyohjusta
* 28 sotalaivaa ja venettä
* 1 sukellusvene
* 30843 (+97) kuorma-autoa ja polttoainesäiliöautoa
* 3630 (+2) yksikköä erikoiskalustoa
Vierailija kirjoitti:
Jos alueluovutuksiin mennään, se on vaara muulle Euroopalle. Naapurimme alkaa haluta lisää.
Siellähän on sotatalous päällä ja tavaraa valmistuu paljon enemmän kuin kuluu.
Euroopan on herättävä ja pitää alkaa valmiataa paljon ripeämmin aseita täälläkin.
No mutta sen on saatava niihin materiaaliakin ja jonkun pitäisi ostaa sitä kaasuakin, kun putkien pitää hurista yötäpäivää muuten ne jäätyy.
Kiinanprklekin vetkuttaa maksujaan ja tinkii ja ostaa sitä temuroskallaan. Ei myönnä lainaa.
Kellään ei ole lääkäripalveluja, kellään ei ole lämmintä, vesi ja pskaputket suihkuavat korjaajien puutteessa, vapautetut vangit riekkuvat ja raatelevat ihmisiä, ruuan hinta nousee, kaivostyömiehetkään eivät saa palkkojaan, hisseihin ei uskalla mennä eikä lentokoneilla lentää.
Mutta onneksi on tuo ap.n ihailema sotatalous!
Olen hyvin pettynyt jos Ukraina ei saa itselleen Venäjään (muilta mailta) liitettyjä alueita. Ilmeisesti tarkoitat siis niitä alueita jotka on tunnustettu osaksi venäjää WW2 jälkeen, kuten Köningsberg (ryöstäjien nimeämä Kaliningrad), tai Balttian mailta Venäjään pakko-otetut alueet, Puolan alueet, Romanian alueet ja toki myös Suomelta varastetut alueet.
Tietysti Venäjään liitettyjä alueita ovat myös Mantsuria Kiinalta, Kaukasian alueita jotka pitäisi päästää itseänistymään etc. Kyseisellä roistovaltiolla on siis pitkä historia siirrellä rajoja asevoimin. Ainakin Japanille kuuluvat Kurillien saaret voisi Venäjän laittomasta miehityksestä luovuttaa Ukrainalle, joka voisi sitten luovuttaa ne Japanille.
Ukrainan alueita ei ole liitetty Venäjään, sen enempää kuin mitä WW2 aikana Saksa muutteli rajoja (osia Puolasta, Liettuasta, Ranskasta, ...), vaan Venäjä on varkaan omalla päätöksellä julistanut nyt omistavansa varastamansa omaisuuden.
Ja vaikka Venäjä onnistuisi saamaan valtaamassa alueet itselleen heidän asemansa ei siinä korjaannu (vaikka itse sota loppuisi), tulevat aina jäämään ulkopuolisiksi ja eristyksiin.
Evvk. Molemmat ovat mielestäni persereikiä, Venäjän diktatuurimafia vain vähän enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Eikös Venäjän pitänyt olla totaalisessa konkassa jo muutaman kuukauden kuluttua sodan alkamisesta? Kai ne kohta on konkkaronkassa ja vetävät valkoista lippua salkoon.
Putininkin piti kuolla syöpään jo aikoja sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Mutta sanottakoon, että ei kauheasti ole kiinnostanut tämä entisten neuvostovaltojen välinen kahina. Ainahan siellä on ollut jotain isompaa tai pienempää. Kuuluu kulttuuriin ja nuoremmankin sukupolven on aika tottua siihen."
Sitä samaa tulevat maga rebuplicaanit sanomaan sen jälkeen kun venäjä hyökkää tänne. Toivottavasti sinut lähetetääm ekana rintamalle.
Mitä ihmettä ne venkut täältä hakisivat? Nyt jäitä hattuun Kiova-trollit. Pitäkää sotanne ihan siellä.
Eihän ne olleet menossa aluksi Kiovaankaan. Et taida hirveästi seurata herrasi propagandaa. Nythän ne vaativat jo Alaskaa. Haha! Vaativat Alaskaa. Nyt vasta kuulen tästä. Lol! Maailman suurimman sontalaitoksen johdon tulisi olla hiljaa ja antaa Kuriilin saaret takaisin Japanille.
Vierailija kirjoitti:
Olen pettynyt jos Venäjä ei voittaisi. Ukrainakoohotus ja länsimaiden propaganda meni niin överiksi että koko homma kääntyi Ukrainaa vastaan.
Juuri näin. Nyt sitten ihmetellään, kun Ukraina ei marssinutkaan Moskovaan torvet soiden vaan anelee apua ja sotilaita karkaa rintamalta....
venäjän hajoamisen myötä kaikilla on asiat paremmin, myös venäläisillä.
..