Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
4-vuotiaan kammottava uhma, mikään ei auta
23.01.2024 |
Lapsi täytti hiljattain neljä. Nyt vajaan vuoden on ollut selkeä uhmakausi, mikä on pahentunut viimeisten viikkojen aikana enkä enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Säntillisesti ollaan toimittu ja laitettu esim. leluja jäähylle, jos lapsi ei tottele mutta hän ei ymmärrä syy-seuraussuhdetta lainkaan, vaan kun annetaan varoitus, että jos ei tottele niin lelu menee jäähylle ja hän vain jatkaa ja kun lelu laitetaan jäähylle, huutaa tyhmää isiä tai äitiä ja huutaa kuin hyeena. Ei ymmärrä ollenkaan, että rangaistus johtuu hänen tottelemattomuudestaan tai huonosta käytöksestä. Aamut ovat hirveitä, kun vitkuttelee pukemisen ja syömisen kanssa tahallaan ja ei auta, vaikka aamiainen jäisi syömättä (saa kyllä heti päiväkodissa aamiaista) tai lähdettäisiin puolipukeissa ulos (ei suostu laittamaan hanskoja, lähdetään sitten ilman ja riehuu hississä ja koko matkan päiväkotiin, muutenkin hän huutaa aivan hirveästi päivittäin niin, että naapurit varmaan jo häiriintyvät). Hän huutaa ja riehuu, jos asiat eivät mene mielensä mukaan ja itse olen todella tarkka siitä, että toimitaan aina samalla tavalla: huonosta käytöksestä seuraa aina rangaistus, useimmiten jää pulkkamäkeen menemättä jos ei suostu pukemaan tai sitten noita lelujen jäähylle laittoja. Siitä hän vaan sekoaa enemmän ja huutaa ja riehuu.
Mitä tässä voi enää tehdä? Tämäkin aamu oli aivan sekopäinen eikä mikään tehonnut. En jaksa tällaista. Ja pliis, älkää nyt sanoko että mitäs läksit tai anna lapsi pois. Kaipaan oikeita konkreettisia neuvoja. Oppaita olen lukenut ja ohjeita on netti pullollaan ja ollaan tehty juuri niin kuin niissä neuvotaan: ollaan johdonmukaisia. Lapsi ei vaan tajua ja meno pahenee koko ajan. Hän käyttäytyy samalla tavalla kummallekin vanhemmalleen.
Kommentit (550)
Näen tunnekasvatuksen ja tunteiden sanoittamisen vähän ongelmallisena juuri tässä ketjussakin esiin tulleiden asioiden takia; ei toisen tunteita voi sanoittaa. Itse tulkitsen toistuvasti väärin teinityttären tunteita tai tuntemuksia. Olenkin opetellut kysymään, mikä kylläkin teiniä ärsyttää sekin, mutta kuulunee asiaan. Pienemmän lapsen kohdalla on vielä haastavampaa saada selkoa tunteesta, kun syy voi olla vaikka se, että sukkahousujen sauma painaa, eikä lapsi osaa sitä yhdistää huonoon tuuleensa.
Tunteita tulee ja menee. Ei ole lapselle tai kenellekään hyväksi vatvoa jotain negatiivisia tunteita jatkuvasti ja kiinnittää niihin huomiota. On myös ihan hyvä antaa tunteiden tulla ja mennä ilman, että kaikesta tehdään joku spektaakkeli. Tunteita täytyy pystyä käsittelemään myös ihan yksin, vaikka ne olisivat vaikeita tai kurjia ja oppia huomaamaan, että niistä voi päästä yli, ihan itse.
Ja vielä sekin, että kenen tunne on oikeutettu. Joskus törmää nimittäin ihmisiin, jotka ovat sitä mieltä, että vain heidän tunteilla on merkitystä, riippumatta siitä, miten muut tilanteen kokevat. Vanhemman ei tarvitse olla rauhallinen kaikissa tilanteissa. Vanhemmallakin on oikeus olla ärtynyt, hermostunut tai kiireinen, koska se on elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näen tunnekasvatuksen ja tunteiden sanoittamisen vähän ongelmallisena juuri tässä ketjussakin esiin tulleiden asioiden takia; ei toisen tunteita voi sanoittaa. Itse tulkitsen toistuvasti väärin teinityttären tunteita tai tuntemuksia. Olenkin opetellut kysymään, mikä kylläkin teiniä ärsyttää sekin, mutta kuulunee asiaan. Pienemmän lapsen kohdalla on vielä haastavampaa saada selkoa tunteesta, kun syy voi olla vaikka se, että sukkahousujen sauma painaa, eikä lapsi osaa sitä yhdistää huonoon tuuleensa.
Tunteita tulee ja menee. Ei ole lapselle tai kenellekään hyväksi vatvoa jotain negatiivisia tunteita jatkuvasti ja kiinnittää niihin huomiota. On myös ihan hyvä antaa tunteiden tulla ja mennä ilman, että kaikesta tehdään joku spektaakkeli. Tunteita täytyy pystyä käsittelemään myös ihan yksin, vaikka ne olisivat vaikeita tai kurjia ja oppia huomaamaan, että niistä voi päästä yli, ihan itse.
Ja vielä sekin, että kenen tunne
Siis mun lapsi on tämmöinen aika haastava tyyppi, temperamenttinen ja nopeasti tulistuva draamailija, ja hänen kanssa on aika paljon tehty just tunnekasvatusjuttuja ja sanoittamista. On luettu erilaisia tunnekirjoja, käyty läpi miten voi toimia kun se kiukku iskee jne. Ja siis hänestä on tullut aivan äärimmäisen loistava puhumaan tunteistaan ja kertomaan mikä painaa ja miten toivoisi asian tehtävän. Samalla myös käytösongelmat ja uhmakohtaukset on vähentyneet ja lyhentyneet. Että ei se nyt ihan huonosti ole toiminut.
Vierailija kirjoitti:
Näen tunnekasvatuksen ja tunteiden sanoittamisen vähän ongelmallisena juuri tässä ketjussakin esiin tulleiden asioiden takia; ei toisen tunteita voi sanoittaa. Itse tulkitsen toistuvasti väärin teinityttären tunteita tai tuntemuksia. Olenkin opetellut kysymään, mikä kylläkin teiniä ärsyttää sekin, mutta kuulunee asiaan. Pienemmän lapsen kohdalla on vielä haastavampaa saada selkoa tunteesta, kun syy voi olla vaikka se, että sukkahousujen sauma painaa, eikä lapsi osaa sitä yhdistää huonoon tuuleensa.
Tunteita tulee ja menee. Ei ole lapselle tai kenellekään hyväksi vatvoa jotain negatiivisia tunteita jatkuvasti ja kiinnittää niihin huomiota. On myös ihan hyvä antaa tunteiden tulla ja mennä ilman, että kaikesta tehdään joku spektaakkeli. Tunteita täytyy pystyä käsittelemään myös ihan yksin, vaikka ne olisivat vaikeita tai kurjia ja oppia huomaamaan, että niistä voi päästä yli, ihan itse.
Ja vielä sekin, että kenen tunne
Vanhemman esimerkkihän on ihan loistavaa lapsille. Jos vanhempaa kiukuttaa tai ärsyttää joku, niin voi näyttää lapsille esimerkkiä siitä, miten asian kanssa voi toimia. On totta, että siinä(kin) voi mennä pieleen jos liikaa sanoittelee ja myötäilee lasta, eikä koskaan näytä niitä omia tunteitaan.
Koivukylän herra vain kylään. Joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koirakaan ei parane lyömällä, miksi sitten lapsi.
Hevosille annetaan raippaa ja koirat taas laitetaan häkkiin pihalle yöksi. Ja tiedätkö mitä luonnevikaisille koirille tehdään?
Kannattaisi vähän miettiä ennen kuin vertaa lapsia koiriin tai toivoo lapsille samaa kohtelua kuin koirille.
Kuka tahansa koirankasvattaja kertoo sinulle, että koiran kasvatuksessa lyöminen ei auta vaan johtaa luonnehäiriöihin. Hevosihmiset (jotka tietävät mitä tekevät) koskevat raipalla hevosta esim. lonkalle. Eivät siis lyö.
Vertauksen tarkoitus oli ilmaista, että jos lyöminen aiheuttaa koirassa käytös häiriöitä, niin mitähän se tekee ihmiselle? Luetun ymmärtäminen hoi!
Ihmisiä ja koiria ei voi verrata. Kyseessä on kaksi täysin eri eliölajia. Joku mikä on hyvää ihmiselle voi olla huonoa koiralle tai päinvastoin.
Kurinpidon vastustajille tyypillistä on se, että he vertaavat lapsen ja aikuisen suhdetta esimerkiksi lemmikin ja omistajan suhteeseen tai työntekijän ja työnantajan suhteeseen tajuamatta, että kyse on aivan eri asioista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Katso lastasi! Katso lasta silmiin, rakastaen. Katse kertoo että hän on tärkeä ja rakas. Katsoessasi lasta hänen tunneakkunsa täyttyy ja hän rauhoittuu.
Tunneakku. Tunnepääoma. Tunnekortti. Tunnetaito. Tunnemittari.
En oikeasti enää edes tiedä, että miten näihin teidän tunnekasvattajien juttuihin pitäisi suhtautua...
Vierailija kirjoitti:
Näen tunnekasvatuksen ja tunteiden sanoittamisen vähän ongelmallisena juuri tässä ketjussakin esiin tulleiden asioiden takia; ei toisen tunteita voi sanoittaa. Itse tulkitsen toistuvasti väärin teinityttären tunteita tai tuntemuksia. Olenkin opetellut kysymään, mikä kylläkin teiniä ärsyttää sekin, mutta kuulunee asiaan. Pienemmän lapsen kohdalla on vielä haastavampaa saada selkoa tunteesta, kun syy voi olla vaikka se, että sukkahousujen sauma painaa, eikä lapsi osaa sitä yhdistää huonoon tuuleensa.
Tunteita tulee ja menee. Ei ole lapselle tai kenellekään hyväksi vatvoa jotain negatiivisia tunteita jatkuvasti ja kiinnittää niihin huomiota. On myös ihan hyvä antaa tunteiden tulla ja mennä ilman, että kaikesta tehdään joku spektaakkeli. Tunteita täytyy pystyä käsittelemään myös ihan yksin, vaikka ne olisivat vaikeita tai kurjia ja oppia huomaamaan, että niistä voi päästä yli, ihan itse.
Ja vielä sekin, että kenen tunne
Hyvä kirjoitus tunnekasvatuksesta ja sen sudenkuopista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on hyvä osoitus, että rangaistus ei auta. Lapselle ei kerrota miten hän voi toimia oikein eikä häntä auteta käyttäytymään paremmin. Sen sijaan varoitetaan ja sitten viedään lelu pois.
Ei se varoitus ja lelun vieminen saa lasta käyttäytymään paremmin. Päinvastoin kuten näkyy. Jättäisin lelun takavarikoinnin kokonaan pois ja keskittyisin siihen, miten lasta ohjataan käyttäytymään oikein.
Se lapsi on vihainen, kuten ap kuvailee. Kiukuttelee ja huutaa. Hän tarvitsee keinoja selvitä kiukustaan eikä rangaistusta, joka aiheuttaa vain lisää raivoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näen tunnekasvatuksen ja tunteiden sanoittamisen vähän ongelmallisena juuri tässä ketjussakin esiin tulleiden asioiden takia; ei toisen tunteita voi sanoittaa. Itse tulkitsen toistuvasti väärin teinityttären tunteita tai tuntemuksia. Olenkin opetellut kysymään, mikä kylläkin teiniä ärsyttää sekin, mutta kuulunee asiaan. Pienemmän lapsen kohdalla on vielä haastavampaa saada selkoa tunteesta, kun syy voi olla vaikka se, että sukkahousujen sauma painaa, eikä lapsi osaa sitä yhdistää huonoon tuuleensa.
Tunteita tulee ja menee. Ei ole lapselle tai kenellekään hyväksi vatvoa jotain negatiivisia tunteita jatkuvasti ja kiinnittää niihin huomiota. On myös ihan hyvä antaa tunteiden tulla ja mennä ilman, että kaikesta tehdään joku spektaakkeli. Tunteita täytyy pystyä käsittelemään myös ihan yksin, vaikka ne olisivat vaikeita tai kurjia ja oppia huomaamaan, että niistä voi päästä yli, ihan
Lapsen jättäminen yksin tunnemyrskyyn on paha karhunpalvelus. Sillä 4-vuotiaalla ei ole mitään keinoja käsitellä tunteitaan itsenäisesti ja yksin. Hän tarvitsee vanhempien tukea.
Tästä asiantuntijat ovat täysin yksimielisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap on hyvä osoitus, että rangaistus ei auta. Lapselle ei kerrota miten hän voi toimia oikein eikä häntä auteta käyttäytymään paremmin. Sen sijaan varoitetaan ja sitten viedään lelu pois.
Ei se varoitus ja lelun vieminen saa lasta käyttäytymään paremmin. Päinvastoin kuten näkyy. Jättäisin lelun takavarikoinnin kokonaan pois ja keskittyisin siihen, miten lasta ohjataan käyttäytymään oikein.
Se lapsi on vihainen, kuten ap kuvailee. Kiukuttelee ja huutaa. Hän tarvitsee keinoja selvitä kiukustaan eikä rangaistusta, joka aiheuttaa vain lisää raivoa.
Ap:han kertoo olevansa johdonmukainen. En lähtisi rangaistuksia kokonaan poistamaan, koska täytyyhän huonosta käytöksestä olla joku seuraamus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on hyvä osoitus, että rangaistus ei auta. Lapselle ei kerrota miten hän voi toimia oikein eikä häntä auteta käyttäytymään paremmin. Sen sijaan varoitetaan ja sitten viedään lelu pois.
Ei se varoitus ja lelun vieminen saa lasta käyttäytymään paremmin. Päinvastoin kuten näkyy. Jättäisin lelun takavarikoinnin kokonaan pois ja keskittyisin siihen, miten lasta ohjataan käyttäytymään oikein.
Se lapsi on vihainen, kuten ap kuvailee. Kiukuttelee ja huutaa. Hän tarvitsee keinoja selvitä kiukustaan eikä rangaistusta, joka aiheuttaa vain lisää raivoa.
Ap:han kertoo olevansa johdonmukainen. En lähtisi rangaistuksia kokonaan poistamaan, koska täytyyhän huonosta käytöksestä olla joku seuraamus.
Kuten juuri sanoin, rangaistus ei ole auttanut eikä auta. Johdonmukaisuus on typeryyttä, jos johdonmukaisesti toimii väärin.
Kun lapsi tekee väärin, vanhemman pitää ohjata toimimaan oikein. Se lelun ottaminen pois ei mitenkään anna lapselle mitään eväitä siihen, miten toimia. Kun se lapsi tarvitsee sitä aikuista näyttämään esimerkkiä ja opastamaan.
Se 4-vuotias ei ihan oikeasti tiedä, miten saada kiukku laantumaan. Rangaistus vain pahentaa sitä, kuten ap itsekin on huomannut. Hän tarvitsee aikuisen, joka johdonmukaisesti näyttää ja kertoo. Tarvittaessa vie pois esim. vaaran paikasta, mutta joka jaksaa kertoa mitä tehdään ja miksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap on hyvä osoitus, että rangaistus ei auta. Lapselle ei kerrota miten hän voi toimia oikein eikä häntä auteta käyttäytymään paremmin. Sen sijaan varoitetaan ja sitten viedään lelu pois.
Ei se varoitus ja lelun vieminen saa lasta käyttäytymään paremmin. Päinvastoin kuten näkyy. Jättäisin lelun takavarikoinnin kokonaan pois ja keskittyisin siihen, miten lasta ohjataan käyttäytymään oikein.
Se lapsi on vihainen, kuten ap kuvailee. Kiukuttelee ja huutaa. Hän tarvitsee keinoja selvitä kiukustaan eikä rangaistusta, joka aiheuttaa vain lisää raivoa.
Mikä on toimintamallisi siinä tilanteessa missä lapsi ei toistuvasti halua ottaa vastaan ohjausta vaan jatkaa haitallista käytöstä uhmakkaana?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näen tunnekasvatuksen ja tunteiden sanoittamisen vähän ongelmallisena juuri tässä ketjussakin esiin tulleiden asioiden takia; ei toisen tunteita voi sanoittaa. Itse tulkitsen toistuvasti väärin teinityttären tunteita tai tuntemuksia. Olenkin opetellut kysymään, mikä kylläkin teiniä ärsyttää sekin, mutta kuulunee asiaan. Pienemmän lapsen kohdalla on vielä haastavampaa saada selkoa tunteesta, kun syy voi olla vaikka se, että sukkahousujen sauma painaa, eikä lapsi osaa sitä yhdistää huonoon tuuleensa.
Tunteita tulee ja menee. Ei ole lapselle tai kenellekään hyväksi vatvoa jotain negatiivisia tunteita jatkuvasti ja kiinnittää niihin huomiota. On myös ihan hyvä antaa tunteiden tulla ja mennä ilman, että kaikesta tehdään joku spektaakkeli. Tunteita täytyy pystyä käsittelemään myös ihan yksin, vaikka ne olisivat vaikeita tai kurjia ja opp
Lapsen jättäminen yksin tunnemyrskyyn on paha karhunpalvelus. Sillä 4-vuotiaalla ei ole mitään keinoja käsitellä tunteitaan itsenäisesti ja yksin. Hän tarvitsee vanhempien tukea.
Tästä asiantuntijat ovat täysin yksimielisiä.
Missä tilanteessa tämä tunnemyrsky syntyy? Onko se silloin jos lapsen tunneakku on tyhjä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on hyvä osoitus, että rangaistus ei auta. Lapselle ei kerrota miten hän voi toimia oikein eikä häntä auteta käyttäytymään paremmin. Sen sijaan varoitetaan ja sitten viedään lelu pois.
Ei se varoitus ja lelun vieminen saa lasta käyttäytymään paremmin. Päinvastoin kuten näkyy. Jättäisin lelun takavarikoinnin kokonaan pois ja keskittyisin siihen, miten lasta ohjataan käyttäytymään oikein.
Se lapsi on vihainen, kuten ap kuvailee. Kiukuttelee ja huutaa. Hän tarvitsee keinoja selvitä kiukustaan eikä rangaistusta, joka aiheuttaa vain lisää raivoa.
Ap:han kertoo olevansa johdonmukainen. En lähtisi rangaistuksia kokonaan poistamaan, koska täytyyhän huonosta käytöksestä olla joku seuraamus.
Kuten juuri sanoin, rangaistus ei ole auttanut eikä auta. Johdonmukaisuus on typer
Tietysti täytyy tehdä selväksi, mitä lapselta odotetaan ja opastaa toimimaan oikein. Mutta kun lapsi ei kaikesta huolimatta tee niin ja hanaa tahallaan vastaan. Siitä kai ap:n kirjoituksessa oli kyse. Kyllä normaalin 4-vuotiaan pitäisi jo ymmärtää, miten päivittäiset rutiinit toimivat.
En jaksa lukea ketjua. Dysfaatikot käyttäytyvät noin. Meillä oli myös tuollaista. Piirroskuvat pukautumiseen auttoi välittömästi. Ruokien ulkonäkö oli tärkeämpi kuin maku. "Tottelemattomuus" johtui siitä, ettei kyennyt ymmärtämään sääntöjä ja käskyjä, vaikka saattoi jopa toistaa ohjeet ja vaikutti ymmärtävän.
Vierailija kirjoitti:
Se 4-vuotias ei ihan oikeasti tiedä, miten saada kiukku laantumaan. Rangaistus vain pahentaa sitä, kuten ap itsekin on huomannut. Hän tarvitsee aikuisen, joka johdonmukaisesti näyttää ja kertoo. Tarvittaessa vie pois esim. vaaran paikasta, mutta joka jaksaa kertoa mitä tehdään ja miksi.
Jos lapsi provosoi, on uhmakas ja kyseenalaistaa kaikin mahdollisin tavoin vanhemman auktoriteetin kyetäkseen saamaan valtaa itselleen, niin tuskinpa siinä auttaa se, että vanhempi tulee viereen lässyttämään siitä, että miten lapsen pitää saada kiukku laantumaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on hyvä osoitus, että rangaistus ei auta. Lapselle ei kerrota miten hän voi toimia oikein eikä häntä auteta käyttäytymään paremmin. Sen sijaan varoitetaan ja sitten viedään lelu pois.
Ei se varoitus ja lelun vieminen saa lasta käyttäytymään paremmin. Päinvastoin kuten näkyy. Jättäisin lelun takavarikoinnin kokonaan pois ja keskittyisin siihen, miten lasta ohjataan käyttäytymään oikein.
Se lapsi on vihainen, kuten ap kuvailee. Kiukuttelee ja huutaa. Hän tarvitsee keinoja selvitä kiukustaan eikä rangaistusta, joka aiheuttaa vain lisää raivoa.
Mikä on toimintamallisi siinä tilanteessa missä lapsi ei toistuvasti halua ottaa vastaan ohjausta vaan jatkaa haitallista käytöstä uhmakkaana?
Riippuu käytöksestä. Mitä se lapsi silloin käytännössä tekee? Jos lapsi tekee jotain ilmeisen vaarallista tai pahaa (rikkoo esineitä, sotkee tai satuttaa), viedään ihan ensisijaisesti pois tilanteesta tai pysäytetään lapsi ja kun muksu rauhoittuu, asiasta voi puhua. Pitää sanoa, mitä se lapsi teki väärin ja mitä pitää tehdä.
Se virhe pitää sanoa ääneen ja kertoa oikea tapa. Ja toimia tilanteissa, joissa lapsen pinna meinaa palaa siten, että muistuttaa miten toimitaan.
Miten itse ajattelet, että se rangaistus auttaa siihen että lapsi uhmaa? Ap kuvaili, että lapsi huutaa ja raivoaa vain entistä enemmän. Ei varoituksista huolimatta yhdistä asiaa lelun ottamiseen pois. Eikä uhmaa yhtään vähemmän vaan enemmän, kuten on huomattu.
Usein lapsi saa eniten huomiota uhmatessaan. Jollain tavalla lapsi jossain vaiheessa huomaa, että varma keino saada jakamaton huomio on kiukuttelu. Kielteinen huomiokin on huomiota. Siitä ei sen enempää, mutta se kannattaa muistaa ylipäätään. Että arjessa lapsi saa sitä huomiota muillakin tavoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näen tunnekasvatuksen ja tunteiden sanoittamisen vähän ongelmallisena juuri tässä ketjussakin esiin tulleiden asioiden takia; ei toisen tunteita voi sanoittaa. Itse tulkitsen toistuvasti väärin teinityttären tunteita tai tuntemuksia. Olenkin opetellut kysymään, mikä kylläkin teiniä ärsyttää sekin, mutta kuulunee asiaan. Pienemmän lapsen kohdalla on vielä haastavampaa saada selkoa tunteesta, kun syy voi olla vaikka se, että sukkahousujen sauma painaa, eikä lapsi osaa sitä yhdistää huonoon tuuleensa.
Tunteita tulee ja menee. Ei ole lapselle tai kenellekään hyväksi vatvoa jotain negatiivisia tunteita jatkuvasti ja kiinnittää niihin huomiota. On myös ihan hyvä antaa tunteiden tulla ja mennä ilman, että kaikesta tehdään joku spektaakkeli. Tunteita täytyy pystyä käsittelemään myös ihan yksin, vaikka ne olisivat vaikeita tai kurjia ja opp
Niinpä. Tällä hetkellä, mutta kun nämä uniikit lumihiutaleet, joiden tunteet ovat ainoita oikeita ja aina oikeutettuja kasvavat aikuisiksi, niin kusessa ollaan.
Meillä kaikkeen on aina auttanut se, että lapselle kertoo etukäteen mitä seuraavaksi on tulossa.
Kerrotaan esim. että kohta mennään pukemaan ja lähdetään ulos, saa sitä ennen leikkiä senhetkisen leikkinsä loppuun. Tai kohta lopetetaan leikit ja mennään syömään. Isommalle voi kertoa vaikka että 10 minuutin päästä, hänellä on jo jonkinlaista ajantajua.
Jos tiedossa on hankaluuksia, niin keskustellaan etukäteen siitä mitä huonosta käytöksestä seuraa, ja esim. joskus on peruttu HopLop-reissu kun lähtö meni kiukutteluksi, toki etukäteen varoitetaan mitä tapahtuu jos ei ala pukea ja lopeta kiukuttelua. Sellainen aha, no ei sitten mennä! ihan yhtäkkiä on minusta huono tapa, aina pitää varoittaa ensin mitä tapahtuu jos ei ala totella ja antaa lapselle mahdollisuus korjata käytöstään.
Tilanteen rauhoituttua aina kysytään että mikä harmitti ja osaako sanoa mikä kiukutti ja miksi käyttäytyi huonosti.
Ylipäätään lapsen kanssa jutteleminen ja suunnitelmista etukäteen kertominen on meillä toiminut hyvin, mikään ei tule äkkiä ja yllättäen vaan hän on saanut valmistautua asiaan.
Ja aina on valmisteltu vaikkapa lääkärikäyntejä varten, on kerrottu että lääkäri kuuntelee hengitystä selästä ja rinnasta, katsoo suuhun ja korviin, mutta se ei satu eikä sitä tarvitse pelätä, tai että mennään neuvolaan ja siellä rokotetaan ja se voi vähän nipistää ja kirvellä mutta menee äkkiä ohi ja saa istua sylissä ja puristaa kättä jos jännittää. Aina on mennyt hämmästyttävän hyvin, mikä osaltaan saa aikaan hyviä kokemuksia ja ruokkii positiivista kehää.
Alue: Aihe vapaa
Mun lapsellakin siirtymätilanteet, kuten pukeminen ja lähteminen oli vaikeita. Jos annoin kasan vaatteita ja käskin pukea ne, hän nappasi kasasta päällimmäisen ja kohta juoksenteli se kädessä ympäriinsä. Vieläkin tarvitsee apua tehtävien osiin pilkkomisesta ja rytmittämisessä (on jo koulussa)
On ihan ok auttaa lasta. Jos on kiire aamu, pue sinä häntä, tai auta. Jos ei halua ruokaa, pyydä maistamaan, syömään 4 lusikallista, haukkaamaan kukkakaalia tms. Koko lautasellinen voi olla liian iso tehtävä ja hän lamaantuu sen edessä.
Perheneuvolaan suosittelen olemaan yhteydessä, samoin perhesosiaalityöstä voitte pyytää perhetyöntekijää. He on tällaisten asioiden ammattilaisia.