Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
4-vuotiaan kammottava uhma, mikään ei auta
23.01.2024 |
Lapsi täytti hiljattain neljä. Nyt vajaan vuoden on ollut selkeä uhmakausi, mikä on pahentunut viimeisten viikkojen aikana enkä enää tiedä mitä pitäisi tehdä. Säntillisesti ollaan toimittu ja laitettu esim. leluja jäähylle, jos lapsi ei tottele mutta hän ei ymmärrä syy-seuraussuhdetta lainkaan, vaan kun annetaan varoitus, että jos ei tottele niin lelu menee jäähylle ja hän vain jatkaa ja kun lelu laitetaan jäähylle, huutaa tyhmää isiä tai äitiä ja huutaa kuin hyeena. Ei ymmärrä ollenkaan, että rangaistus johtuu hänen tottelemattomuudestaan tai huonosta käytöksestä. Aamut ovat hirveitä, kun vitkuttelee pukemisen ja syömisen kanssa tahallaan ja ei auta, vaikka aamiainen jäisi syömättä (saa kyllä heti päiväkodissa aamiaista) tai lähdettäisiin puolipukeissa ulos (ei suostu laittamaan hanskoja, lähdetään sitten ilman ja riehuu hississä ja koko matkan päiväkotiin, muutenkin hän huutaa aivan hirveästi päivittäin niin, että naapurit varmaan jo häiriintyvät). Hän huutaa ja riehuu, jos asiat eivät mene mielensä mukaan ja itse olen todella tarkka siitä, että toimitaan aina samalla tavalla: huonosta käytöksestä seuraa aina rangaistus, useimmiten jää pulkkamäkeen menemättä jos ei suostu pukemaan tai sitten noita lelujen jäähylle laittoja. Siitä hän vaan sekoaa enemmän ja huutaa ja riehuu.
Mitä tässä voi enää tehdä? Tämäkin aamu oli aivan sekopäinen eikä mikään tehonnut. En jaksa tällaista. Ja pliis, älkää nyt sanoko että mitäs läksit tai anna lapsi pois. Kaipaan oikeita konkreettisia neuvoja. Oppaita olen lukenut ja ohjeita on netti pullollaan ja ollaan tehty juuri niin kuin niissä neuvotaan: ollaan johdonmukaisia. Lapsi ei vaan tajua ja meno pahenee koko ajan. Hän käyttäytyy samalla tavalla kummallekin vanhemmalleen.
Kommentit (550)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puhetyylisi on hyvin negatiivinen ja vaativa. (pue reippaasti, ei sitten, vai et halua jne.). Jätä tuollaiset ensin pois. Et itsekään halua kuulla väkivaltaista verbaalista uhkailua. Joka lauseessa tulee vaikutelma, että on mahdotonta täyttää asetettuja kriteereitä, ja että jo valmiiksi on epäonnistunut. Voit silti olla toiminnassasi johdonmukainen ja sanoa, mitä haluat. Siis pelkästään nämä viisastelut karsimalla voit rentouttaa tilannetta ja itseäsi. Vaatii asennemuutosta. Toimii.
Samaa mieltä. Hirveän vaativaa 4 vuotiaille!!!
"Joka lauseessa tulee vaikutelma, että on mahdotonta täyttää asetettuja kriteereitä, ja että jo valmiiksi on epäonnistunut. "
Täysin samaa mieltä, tuli itsellekin ahdistunut olo ap:n viestejä lukiessa. Kuulostaa, että ap koko ajan hössöttää lapsen suuntaan negatiivisesti. Tuosta tulee lapselle helposti itseään toistava kehä, kokee koko ajan toimivansa väärin (ilman että täysin edes ymmärtää miksi) ja se purkautuu lamaantumisena ja kiukutteluna. Olisiko aikuisen mahdollista suhtautua vaikeisiin tilanteisiin säilyttäen neutraalimman tunnetilan lasta kohtaan? Sen sijaan että sätitään, että katso nyt kun sinä vitkuttelit pukemista niin et ehdi syödä kotona aamupalaa voi voi miten kurjaa, voisiko vain todeta että tänään ei ollutkaan aikaa syödä aamupalaa kotona, lähdetään päikkyyn ja siellä saa ruokaa. Eli luoko vanhempi tilanteista turhaan liian negatiivisia. Jos 4v lapsi jatkaa leikkiä eikä tule salamana syömään kun kutsutaan, on aika raju rangaistus ottaa ruoka kokonaan pois. Tai tuo että lapsi vitkuttelee ulos pukemista (tarvitsisi varmaan siinä apua) ja äiti heti luovuttaa lapsen kanssa ja peruu kokonaan ulos menemisen, tuntuu 4v lapsesta varmasti vain turhauttavalta eikä se ainakaan edesauta sitä että oppisi pukemaan reippaasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tuollaisia hirviöitä sikiää. Hetken päästä ne on nuorison suljetulla ja 18v täytettyään " meidän" osastolla. Persoonallisuushäiriöisiä kaikki. Kuria ja eteenpäinpyrkimistä lapsesta aati niin pysyy pois psykalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunneyhteys lapseen - aikuisena voit pyrkiä samaistumaan siihen, miksi kiukuttelee tai temppuilee? Johtuuko siitä että ahdistuu, jos huomaa että olet itse jo valmiiksi vähän hermona (nyt mennään ettei myöhästyä, nyt tee näin tai käy noin). Lapsi peilaa helposti tunnetiloja ja häntä voi olla vaikea hämätä uskomaan että aikuinen on rauhallinen, vaikka aikuisen naama pysyisi peruslukemilla. Eli mitä stressaantuneempi tai kireämpi olet valmiiksi, tämä voi suoraan vaikuttaa lapseen ja tämän olotilaan sekä tätä kautta toimintaan ennen kuin edes avaat suusi.
Asetu lapsen tasolle, pyri näkemään hänet käytöksensä takana. Seurauksia saa tulla, mutta ei niillä kannata etukäteen painostaa eikä myöskään olettaa että lapsi ilkeyttään käyttäytyy jollain ei-toivotulla tavalla. Anna lapselle varmuutta ja vahvistusta, että haluat viettää aikaa hänen kanssaan etkä heti hylkää häntä, jos
Mun miehellä on myös ärsyttävä tapa tiuskia ja sanoa ikävällä sävyllä tosi pienestäkin. Vaikka nyt tänään siitä, että lapsi aikoi kaataa maitomukinsa liian täyteen. Ja herkkä 5v ei kestä sitä yhtään, joten se ruokailu loppui sitten siihen, kun lapsi heittäytyi lattialle itkemään. Okei, oli ehkä tavallista herkemmällä tänään se lapsi, kun on ollut kuumeessakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakin joissain esimerkeissäsi annoit ymmärtää että johdonmukaisuus on sinusta sitä, että annat lapselle yhden ohjeen (+uhkauksen) ja jos tämä ei heti toteudu, jätät lapsen yksin ikävien tunteidensa kanssa ja samalla vielä sysäät vastuun/syyn lapselle. Sen sijaan että lapsi oppisi säätelemään käyttäytymistään sinun ohjaamanasi, hän saa viestin että hänen hankalat tunteensa ovat ei-toivottuja tai kielettyjä ja saavat sinut vetäytymään hänen luotaan. Tämä on tunnesäätelyn kannalta melko tuhoisaa isommillekin lapsille. Lapsen pitää pystyä luottamaan, että hän voi turvautua sinuun etkä jätä häntä yksin, vaan että olette samalla puolella.
Vanhempi on auktoriteetti ja lapsen kuuluu oppia, että auktoriteettia tulee totella silloinkin, kun ei haluaisi. Pohjimmiltaan vanhemman tulee toki olla samalla puolella kuin lapsi ja toivoa lapselle kaikin puolin hyvää,
Hyvä kirjoitus, just noin. Maalaisjärki mukaan ja tyhjänpäiväiset tunnelässytykset vähemmälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se että pakotetaan syömään lautanen tyhjäksi on monesti tuomittu vääräksi tavaksi. Se vie pohjan nälän mukaisesti syömiseltä jo lapsena ja altistaa liikasyömiselle aikuisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi tarvitsee liikuntaa, menkää pulkkamäkeen, se rauhoittaa, kun lapsi raivoaa ota syliin ja pidä niin kauan siinä että hän rauhoittuu. Aluksi siinä voi todella kestää kauan yli tunnin omankin lapsen kanssa mennyt joskus pahassa uhmassa, kun lapsi oppii että sylistä ei pääse muuten pois kun lopettamalla täyttä kurkkua huutamisen, potkimisen yms se aika pienenee ja lopulta lapsi oppii ihan itsekin siihen että ei voi suuttuessa lyödä ja raivota loputtomiin. Siinä kestää vaan. Lapsi ei kehity niin nopeasti kun vaikka koiranpentu, vaan vaatii toistoja ihan todella paljon.
Tosi hienoa opettaa, että syli on rangaistus. Sylin tulisi olla turva, ja paikka johon on mahdollisuus päästä. Joillekin rauhoittuminen on mahdotonta, ellei saa omaa tilaa.
Syli ei koskaan saa olla rangaistus, se on turvapaikka, jota se voi olla myös silloin kun lasta vie tunteet, ja hän satuttaa, potkii ja lyö. Se pitää lapselle myös kertoa. Aikuisen täytyy joustaa lasta pitäessään, ettei ahdista, eikä koskaan vihassa. Puhuminen on siinä vaiheessa turhaa, mutta hyräily ja keinutus ok.
Joku sanoi joskus, että aikuisen tehtävä on olla ukkosenjohdatin tunteille. Lapsikin ymmärtää sen, kun selittää myöhemmin.
Jotkut lapset, jotka saavat omaa tilaa, kokevat sen niin, että heidät on jätetty yksin ja suuntaavat hallitsemattoman vihantunteen itseensä. Raapivat itseään, repivät hiuksiaan, levittävät sylkeä kasvoihinsa, purevat itseään ja hakkaavat päätä lattiaan. Aikuisen täytyy silloin uskaltaa estää se, vaikka ilman lupaa kiinni pitäminen tuntuisi pahalta. Edes itseään ei saa satuttaa kun suuttuu. Joskus sellainen tilanne pelottaa äitiäkin.
On tietysti myös lapsia, jotka ovat omasta tahdostaan yksin rauhoittumassa, saavat mielensä takaisin ja asiat voi selvittää. Yleensä he eivät kuitenkaan ole niitä raivopäitä, jotka suuttuessaan satuttavat toisia ja rikkovat kaiken mahdollisen.
Aikuisella tulisikin ehkä olla herkkyyttä siihen, mikä lapselle olisi paras, mikä toimii parhaiten. Ja jaksaa rakastaa niissäkin tilanteissa. Silloin ne temperamenttisen lapsen raivarit ajan myötä lyhenevät ja yleensä loppuvat. Jos eivät, kannattaa kysellä apuja päiväkodista tai neuvolasta.
Minusta lapsen kanssa ei koskaan pitäisi toimia rankaisukeskeisesti. On helpompia ja toimivampia tapoja kasvattaa, eikä itsekään väsy niin paljon siihen taisteluun. Rankaisun tielle kun lähtee, pitää koko ajan koventaa, ja lailliset keinot loppuvat hyvin nopeasti. Jatkuva tehoton nalkutus-ja rangaistuskierre täyttävät henkisen pahoinpitelyn kriteerit. Sitä olisi syytä välttää, ja keksiä parempaa tilalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jankkaa lapsen kanssa. Jos hän ei suostu tekemään jotain, miten saan hänet tekemään sen, väkipakolla vai? Kerro nyt konkreettisesti kun niin hyvin tiedät? Hän jää huutamaan ja riehumaan. Jos ei tule syömään, jää syöminen väliin mutta kun hän ei opi! Tämä on käynyt jo monta kertaa. Leluja on ihan koko ajan jäähyllä, herkkupäivä perutaan joka ikinen viikko. Kun häntä ei näytä nämä rangaistukset haittaavan. Se on se ongelma.
Tänään ei suostunut laittamaan mitään hanskoja joten lähdettiin ilman ja hän huusi koko hissimatkan ja päiväkotimatkan. Ei se silti opi ja ymmärrä, vaikka näistä usein puhutaan jälkikäteen kun hän on rauhoittunut ja vastaanottavainen ja selitän vielä, miksi rangaistus tuli.
Älkää nyt oikeasti lyökö lyötyä. Lapsi on todella kovapäinen ja huutamalla hän ei sa mitään muttei tajua sitäkään. Häiritsee vain naapureita, mikä taas harmittaa minua todella paljon.
Lopeta välittömästi tuollainen kasvatus, se ei sovi lapsellenne. Nyt olet jääräpäisesti jo vuoden hoitanut hommaa väärin, eikö missään vaiheessa ole käynyt mielesaäntehdä toisin?
Lapsesi ei luota sinuun nyt yhtään, päiväkodin työntekijöihin taas luottaa. Siksi hän ei raivoa siellä vaan tekee kuten pyydetään. Lapsellasi on jatkuvasti vastassa vastustaja kun toimit noin kuin toimit. Lopeta nyt heti lelujen pois ottaminen. Hän on sinun lapsesi eikä mikään rangaistusvanki jonka pitää sinulle mieleisellä käytöksellä todistaa olevansa lelujen arvoinen.
Oma lapseni olisi tuollaisesta mennyt ihan pilalle.
Vaikutat itse kovapäiseltä kun etä millään ymmärrä vaikka lapsesi on sinua jo vuoden kouluttanut siitä miten häntä pitäisi kohdella ja kasvattaa
Vierailija kirjoitti:
Se että pakotetaan syömään lautanen tyhjäksi on monesti tuomittu vääräksi tavaksi. Se vie pohjan nälän mukaisesti syömiseltä jo lapsena ja altistaa liikasyömiselle aikuisena.
Mitäpä kasvatustapaa nyt ei olisi tuomittu vääräksi tavaksi. Paitsi tunteiden sanoitusta tietysti.
Itseä ei voisi vähempää kiinnostaa se että mitä joku asiantuntijaksi itsensä nimennyt keksii kulloinkin paheksua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta lapsen kanssa ei koskaan pitäisi toimia rankaisukeskeisesti. On helpompia ja toimivampia tapoja kasvattaa, eikä itsekään väsy niin paljon siihen taisteluun. Rankaisun tielle kun lähtee, pitää koko ajan koventaa, ja lailliset keinot loppuvat hyvin nopeasti. Jatkuva tehoton nalkutus-ja rangaistuskierre täyttävät henkisen pahoinpitelyn kriteerit. Sitä olisi syytä välttää, ja keksiä parempaa tilalle.
Tiedoksesi, että suurimmassa osassa perheitä käytetään rangaistuksia ja yleensä ne toimivat oikein hyvin. Ei ole myöskään mitään "porttiteoriaa" että rankaiseminen johtaisi aina vain kovempiin keinoihin. Täysin älytön ajatuskin, että vaikka lapsen laittaminen jäähylle tarkoittaisi sitä, että lopulta se pitää kahlita selliin vedelle ja leivälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jankkaa lapsen kanssa. Jos hän ei suostu tekemään jotain, miten saan hänet tekemään sen, väkipakolla vai? Kerro nyt konkreettisesti kun niin hyvin tiedät? Hän jää huutamaan ja riehumaan. Jos ei tule syömään, jää syöminen väliin mutta kun hän ei opi! Tämä on käynyt jo monta kertaa. Leluja on ihan koko ajan jäähyllä, herkkupäivä perutaan joka ikinen viikko. Kun häntä ei näytä nämä rangaistukset haittaavan. Se on se ongelma.
Tänään ei suostunut laittamaan mitään hanskoja joten lähdettiin ilman ja hän huusi koko hissimatkan ja päiväkotimatkan. Ei se silti opi ja ymmärrä, vaikka näistä usein puhutaan jälkikäteen kun hän on rauhoittunut ja vastaanottavainen ja selitän vielä, miksi rangaistus tuli.
Älkää nyt oikeasti lyökö lyötyä. Lapsi on todella kovapäinen ja huutamalla hän ei sa mitään muttei tajua sitäkään. Häiritsee vain naapureita, mikä t
Lapsi on pinnistellyt päiväkodissa koko päivän ja yrittänyt käyttäytyä hyvin, juuri niinkuin on opetettu. Päivän jännitys ja stressi purkautuu sitten kotona, turvallisessa ympäristössä. Ongelma on tietenkin siinä, miten se saatais loppumaan.
Itsellä kokemus pojasta, joka koulussa oli esimerkillinen oppilas ja kun tuli kotiin, ensimmäisenä lensi reppu seinään. Kerroin sen opettajalle, joka ei tahtonut millään uskoa koko juttua. Itse olin iloinen, että asia oli just niinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa tuon uhkailun tilalle hankkia muita keinoja ja lopettaa uhkailu ihan kokonaan. Esim. sellainen kuin positiivinen kasvatus tarjoaa ihan kursseja tähän.
Kyllä. Lapsen kanssa voi jutella. Voi tosiaan kysyä tarvitseeko apua, alkoiko väsyttää. Jos sanoo ruualle yäk, siinäkin voi jutella ja kysyä miksi se on yök. Voi nätisti sanoa, että mitäs jos tulee nälkä, kun seuraava ruoka on vasta iltapala. Voi kysyä nätisti, haluaako lapsi viedä lautasen pois vai viekö äiti. Jos kumpikaan ei käy, kysyy mitäs lapsi sitten ehdottaa.
Tärkeintä on: lapsi tulee kuulluksi. Hän ei tunne olevansa huono. Äiti ei ole koko ajan vihainen. Lapsi tuntee olevansa rakastettu, ja äiti ei rankaise koko ajan tunteista. Lapselle voi myös kertoa, että äiti huomasi että äitikin kiukuttelee koko ajan. Ja äiti yrittää lopettaa sen.Kok
Menepä puhumaan asiaa päiväkodissa, neuvolassa, perheneuvolassa tai sosiaalityöntekijälle. Takaan, että he eivät suhtaudu hyväksyen siihen, että lasta rangaistaan epäjohdonmukaisesti koko ajan. Nykyään on ymmärretty, että on parempiakin keinoja. Se ei silti tarkoita sitä, että lapsi saisi tehdä mitä vaan.
Asioilla saa ja pitää olla seurauksia. Kukaan aikuinen kasvattaja ei vaan voi uskottavasti sanoa, että vain rankaisemalla ja alistamalla saa lapsen tottelemaan. Jos näin on, aikuinen tarvitsee apua ja ohjausta oppiakseen parempia tapoja. Perhekuntoutukseen pitäisi kyllä mielestäni olla helpompi päästä, ennen kuin tilanteet eskaloituvat liian pahoiksi. Kalliit ja pitkäaikaiset huostaanotot voisi välttää antamalla apua ajoissa. Lapsen olisi parempi olla kotonaan, ja varhainen tuki auttaisi montaa perhettä. Huostaanottoja on nykyään liian paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunneyhteys lapseen - aikuisena voit pyrkiä samaistumaan siihen, miksi kiukuttelee tai temppuilee? Johtuuko siitä että ahdistuu, jos huomaa että olet itse jo valmiiksi vähän hermona (nyt mennään ettei myöhästyä, nyt tee näin tai käy noin). Lapsi peilaa helposti tunnetiloja ja häntä voi olla vaikea hämätä uskomaan että aikuinen on rauhallinen, vaikka aikuisen naama pysyisi peruslukemilla. Eli mitä stressaantuneempi tai kireämpi olet valmiiksi, tämä voi suoraan vaikuttaa lapseen ja tämän olotilaan sekä tätä kautta toimintaan ennen kuin edes avaat suusi.
Asetu lapsen tasolle, pyri näkemään hänet käytöksensä takana. Seurauksia saa tulla, mutta ei niillä kannata etukäteen painostaa eikä myöskään olettaa että lapsi ilkeyttään käyttäytyy jollain ei-toivotulla tavalla. Anna lapselle varmuutta ja vahvistusta, että haluat viettää ai
Miehen kanssa kannattaa jutella asiasta sopivassa tilanteessa kun lapsi ei ole paikalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se että pakotetaan syömään lautanen tyhjäksi on monesti tuomittu vääräksi tavaksi. Se vie pohjan nälän mukaisesti syömiseltä jo lapsena ja altistaa liikasyömiselle aikuisena.
Mitäpä kasvatustapaa nyt ei olisi tuomittu vääräksi tavaksi. Paitsi tunteiden sanoitusta tietysti.
Itseä ei voisi vähempää kiinnostaa se että mitä joku asiantuntijaksi itsensä nimennyt keksii kulloinkin paheksua.
Niin, jos annos on pieni ja vaikeus syödä johtuu vaikka keskittymisvaikeuksista niin kyllähän se on ihan oikein, että lapsi ohjataan takaisin pöytään, muutenhan se ei saa tarpeeksi ravintoa.
Jos taas lapsi ei halua syödä tai on täynnä niin milläs pakotat vahvatahtosen lapsen syömään. Turha hakata päätä seinään.
Ketju on paisunut liian pitkäksi lukea kokonaan läpi, mutta sieltä täältä luettuna aika moni tuntuu syyllistävän ap:n toimintaa. Olen täysin eri mieltä! Ap tekee kaiken oikein: on jämäkkä ja johdonmukainen ja yrittää opettaa lapselle syy-seuraussuhteita. Lapsi on toki vielä melko pieni, mutta silti tuossa iässä ymmärretään kyllä jo, mikä on oikein ja väärin nimenomaan vanhemman reaktioita seuraamalla. Itsenäisesti ei vielä osata tilanteita arvioida, mutta vanhemman kanssa kyllä.
Olenkin melko varma, että lapsella on nyt taustalla jonkinlainen kehityksellinen neuropsykiatrinen pulma. ADHD on ilmeisin, mutta myös autismin kirjo on mahdollinen, erityisesti PDA. Myös kielelliset häiriöt tulevat mieleen, sillä ehkä lapselle on vaikeaa ymmärtää abstrakteja ohjeita, jonka seurauksena käytös vaikuttaa tottelemattomalta.
Joka tapauksessa juuri "päälle jäänyt uhma" on usein se selkein varhaislapsuuden merkki, josta vanhemmat ovat tienneet jonkin olevan "pielessä" tai ainakin eri tavoin kuin yleensä. Onkin hyvä, että pääsette pian neuvolaan, vaatikaa ehdottomasti lisäselvityksiä.
Päiväkodissa tehdään selkeästi asioita oikein, jos siellä kaikki vielä sujuu. On myös hyvin tavallista, että fiksu lapsi ymmärtää pinnistellä ja maskata hoidossa/koulussa, mutta pakka leviää sitten kotona.
Tarvitsette koko perhe apua arkeenne, jotta saatte negatiivisen kierteen poikki. ADHD-lapsi aiheuttaa (tahtomattaan!) omalla haastavalla käytöksellään lisää ongelmia, joka ruokkii lisää haastavaa käytöstä. Surullista, mutta totta. Tämän takia nepsy-perheet tarvitsevat kokonaisvaltaista tukea. Vuorotelkaa lapsen kanssa, jotta kumpikin saa levätä. Jos voitte viedä lapsen välillä vaikka isovanhemmille, tehkää niin. Teidänkin voimavaroista pitää pitää huolta, jotta jaksatte.
Muutama vinkki arkeen voisi auttaa:
TimeTimer tai tavallinen munakello siirtymätilanteisiin. Visuaalinen ajankulku auttaa nepsyä, jolla ei ole välttämättä minkäänlaista aikakäsitystä.
Kuvatuki arjen tilanteisiin, esim. pukemiseen. Asiat tehdään kuva kerrallaan, jonka jälkeen kuvan saa kääntää tms.
Kiire pois! Ennakoi kaikki mahdollinen rauhoittamalla asioille riittävästi aikaa.
Paljon positiivista huomiota! Tämä on vaikein kohta, kun lapsi haastaa joka käänteessä. Yritä muistaa, ettei lapsi ole ilkeä tai kuriton tahallaan, hän ei vain osaa toimia tavanomaisella tavalla.
Tsemppiä!
T. Neuropsykiatrinen valmentaja
Vierailija kirjoitti:
"Minä: pue reippaasti, tai emme ehdi pihalle ollenkaan
Lapsi: tekee jotain muuta kuin pukee, vitkuttelee ja alkaa valittaa
Minä: Okei, sitten ei mennä pihalle kun et suostu pukemaan
Lapsi: alkaa huutaa korvia vihlovasti"
Siis miksi uhkailet koko ajan? Lapsella varmaan joku syy, miksi hän ei saa aloitettua itse pukemista. Tue häntä tuossa tilanteessa. Anna vaate, minkä hän pukee ensin "laita ensin villasukat". Älä kerralla mitään isoa kokonaisuutta, vaan jaa pukeminen osiin. Jos lapsi ei ala toimimaan, ota käyttöön leikkisyys "laittaako äiti nämä villasukat omaan jalkaan tai päähän".
Lapsi ei jostain syystä hahmota kokonaisuutta eikä saa puettua kerralla pyynnöstä. Hän ei saa asiaan konkreettista tukea, vaan vanhempi uhkailee, jonka vuoksi lapsen aivot menee taistele-pakene tilaan ja hän alkaa raivota. Teillä on vuorovaikutuksessa ongelmia. Älä uhkaile vaan auta lastasi konkreettisesti. <
Voi apua. Laittaako äiti nämä villasukat omaan jalkaan vai päähän?
Lapsi: Päähän.
Ja sinä tunget käskystä villasukat päähäsi, lapsi hekottaa, sinä tunnet itsesi aasiksi ja se oletkin.
Ihan kaikkea ei tältä palstalta kannata uskoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Porukka ei selvästi tajua mitä rankaiseminen tarkoittaa. Kasvatusammattilaiset suosivat juuri sitä, että jos lapsi ei tee jotain varoituksesta huolimatta, tulee rangaistus. Oli se sitten ruuan pois laittaminen tai ulkoilun evääminen. Ei neljävuotiaan kanssa neuvotella.
Nimenomaan niin ei ammattilainen tee. Kaikkein hulluinta on yhdistää kaksi toisistaan irrallista asiaa. Jos lapsi temppuilee ruokapöydässä, evätään ulkoilu. Siinä ei ole järjen häivää.
Tai ruuan pois laittaminen. Ei ruoka tai ruuan puute saa olla rangaistus.
Mikä sitten saa olla rangaistus? Ei ilme
Ei ole. Tiedät sen itsekin, kunhan haluat esittää.
Vierailija kirjoitti:
Ketju on paisunut liian pitkäksi lukea kokonaan läpi, mutta sieltä täältä luettuna aika moni tuntuu syyllistävän ap:n toimintaa. Olen täysin eri mieltä! Ap tekee kaiken oikein: on jämäkkä ja johdonmukainen ja yrittää opettaa lapselle syy-seuraussuhteita. Lapsi on toki vielä melko pieni, mutta silti tuossa iässä ymmärretään kyllä jo, mikä on oikein ja väärin nimenomaan vanhemman reaktioita seuraamalla. Itsenäisesti ei vielä osata tilanteita arvioida, mutta vanhemman kanssa kyllä.
Olenkin melko varma, että lapsella on nyt taustalla jonkinlainen kehityksellinen neuropsykiatrinen pulma. ADHD on ilmeisin, mutta myös autismin kirjo on mahdollinen, erityisesti PDA. Myös kielelliset häiriöt tulevat mieleen, sillä ehkä lapselle on vaikeaa ymmärtää abstrakteja ohjeita, jonka seurauksena käytös vaikuttaa tottelemattomalta.
Joka tapauksessa juuri "päälle jäänyt uhma" on usein se selkein varhaislapsuuden merkki, josta vanhemmat ovat
Oiskohan nyt niin, että kun kädessä on varara niin kaikki ongelmat on nauloja? :)
Apn lapsi vaikuttaa mun mielestä ihan tavalliselta lapselta, jopa mun sata kertaa vaativampi lapsi on luultavasti ihan tavallinen.
Apn lapsella on vähän epätyypilliseen aikaan tahtoikä, eikä ap ole ehtinyt vielä säätää käytöstään vastaamaan lapsen tarpeisiin.
Lapsella ei ole systemaattisesti jokakerta vaikeuksia toimia edes kotona, enimmäisinä vuosina ei ollut mitään ongelmia ja lapsi on oppinut kaiken ikätasoisesti, lisäksi päiväkodissa ei ole huomattu mitään ongelmia.
Lapsi on ihan nentti ja tämäkin vaihe menee ohi.
AP, kerrot että sinua ja miestäsi on lyöty lapsuudessa. Olette onnistuneet katkaisemaan fyysisen väkivallan, mutta tietyllä tapaa toimitte edelleen kuten vanhempanne.
Vaadit paljon (liikaa) lapseltasi joka vasta harjoittelee esim. tunteiden ilmaisemista. Miksi vaadit? Koska sinultakin on vaadittu, ja jos et ole toiminut oikein, on lyöty. Olet siis oppinut piilottamaan negatiivisia tunteita ja käyttäytymään aina "oikein" koska muuten sait turpaan. Tämä on sama syy mikset siedä "huonoa" käytöstä ylipäätään. Näet toisissa jotain mikä on sinussa itsessäsi kiellettyä.
Nyt olet pulassa koska et voi tukahduttaa lastasi lyömällä niin kuin sinulle tehtiin. Sinun pitää olla armollisempi itsellesi (ja lapsellesi) ja ymmärtää, että viha, suru ja turhautuminen on osa kokonaista ihmistä. Myös niiden ilmaiseminen on toivottavaa, kunhan ei vahingoita itseään tai muita. Panosta lapsen kuuntelemiseen ja hellyyteen sen sijaan että pyrit jäykästi "hyvään käytökseen".
Olen itse väkivallalla kasvatettu, ja olen joutunut vanhemmille selittämään esim. miksi itkevä lapsi otetaan syliin. Painin itse myös vihan tunteen kanssa (lapsen ja oman) koska en ole oppinut että viha on tervettä. Joudun sitä nyt aikuisena harjoittelemaan.
Alue: Aihe vapaa
Minulla toimi se, että jos meni ruokapöydässä temppuiluksi, niin sanoin, että pöydässä istutaan niin kauan, että ruokailu onnistuu ja lautanen on tyhjä. Jos lähti pöydästä, hain takaisin. 3 tuntiakin istui pöydässä, kunnes söi ruuan ja kiitti. Ei monta kertaa tarvinnut istuttaa, vaan söi reippaasti.