Onko täällä muita, jotka selviytyvät elämästä mutta eivät "elä"?

Täällä. Olen miettinyt itsemurhaa jo useita vuosia mutta ei minusta ole sitä tekemään. Kai? Kun en ole tehnyt. Olen monta vuotta elänyt jos nyt tämä päivä vielä katsellaan mentaliteetilla, nyt pitäisi jotenkin tästä nousta. 

Tämä ketju on tuttua minullekin. Hienoa, että aloititte keskustelun, paljon hyviä ajatuksia ja samaistumispintaa itsellenikin. Ja tuo autisminkirjo, itselläni on diagnoosi jo lapsuudesta, se varmaan selittää paljonkin. Eräs ihminen sanoi minulle kerran:  "Vaikuttaa siltä kuin eläisit lasiseinän takana." Niin se varmaan onkin. Tällä hetkellä itselläni on rauha, olen tyytyväinen pieneen elämääni ja pienimuotoinen elämä on balanssissa voimavarojeni kanssa. Sama tuokin, että lähinnä toisten ja sukulaisten seurassa huomaan erilaisen ja vaatimattomamman elämäni. Usein joudunkin etukäteen tsemppaamaan mitä vastaan kun kysytään kuulumisia. Toivoisin myös, että minunkaltaiseni hyväksyttäisiin ilman "eheyttämishoitoja" siis seksuaalivähemmistöjen tapaan ulkoista painetta olla muuta kuin on, kun ainakaan itse en tietääkseni ole tätä valinnut. Toivon iloa meille kaikille!

Moni tässä ketjussa on todella yksinäinen. Olisko tätä kautta mahdollista löytää ystäviä? Tunnistan itsessäni samoja piirteitä mistä moni täällä puhuu mutta minulla on parisuhde ja ystäviä, joiden suuremmasta osan kanssa kyllä tunnen tuota mainittua esittämistä. Tai siis vältän kyllä heistä oikeasti ja meillä on hauskaa, mutta jotenkin se on kuitenkin hieman pintapuolista. Mutta uskon että näin on monella ns. normaalillakin ihmisellä (tai ehkä he eivät koe kaipuuta muuhun) ja olen kyllä kiitollinen tilanteestani. Mutta monet täällä sanovat että ei ole yhtään ystävää eikä läheistä, se ei ole ihmiselle hyväksi :( Entä esimerkiksi FB-ryhmä tms?

Voihan FB-ryhmän nimi olla jotain ihan muuta, joku peitenimi ettei tarvitse miettiä kehtaako liittyä vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se "eläminen" sitten mielestäsi on? Tänään menin ulos ja ihailin kauniita lumimaisemia. Eikö se ole elämistä?

Kyllä, ihailen kaikkea todella kaunista mitä luonnossa on. Mutta ja suuri mutta, syöpäsairaana ei pysty eikä kykene, valitettavasti, etenemään kuin päivän kerrallaan. Todeta vain että: haaveet kaatuu.

Tuttu tilanne omakohtaisesti. Ei siinä syöpärumbassa oikein voi muutkaan kuin mennä päivä kerrallaan. Toivon, että sinulle vielä kuitenkin tulee se päivä, jolloin pääset liikkumaan ulkona, ihailemaan sitä luonnon kauneutta ja kenties taas haaveilemaankin.

Kiitos sinulle,omaat lämpimän sydämen ja suuren taidon myötäelää.Kaikkea hyvää sinulle kohtalo toverille

Täällä joku ehdotti someryhmää (esim. Facebook). Välttelen itse somea, mutta olisin kiinnostunut olemaan jollain tavalla mukana. Voidaanko keksiä yhteisölle jokin erottuva "hashtag", jota voi käyttää käyttää yleisesti eri yhteyksissä (niin livenä kuin netissäkin)?

#KatselijanRooli

#Merkityksen-Etsijät

#Merkityksellisyyden-yhteisö

Onko muilla ehdotuksia vai lätsähtikö juttu (taas kerran)? :p

Vierailija kirjoitti:

"Eli heittäydy uuteen! Tuttu ja turvallinen sama harmaa arki on helppoa eikä pelota. Mutta se käy myös tylsäksi. Pitää uskaltaa jotain oman mukavuusalueen ulkopuolelta, enemmän tai vähemmän! Uusi harrastus olisi "vähemmän" uskaliasta, toisessa ääripäässä olisi ehkä se vanhemmaksi ilman kumppania - "enemmän" uskaliasta. "

Minusta sä et nyt vain ymmärrä ketjun kirjoittajia ollenkaan. Ainakin omasta puolestani voin sanoa että kun olen jo kokeillut, eikä mikään innosta!! Olen kokeillut eri harrastuksia, sellaisiakin jotka ei kiinnostaneet ollenkaan, enkä tykännyt yhdestäkään, tulin vain niistä hiton pahalle päälle (esim ryhmäliikunnat oli yhtä helvettiä). Olen vaihtanut työtä, muuttanut kaupunkia ja maata monta kertaa, ostanut ja myynyt asuntoja, yrittänyt löytää ystäviä ja kumppania eri tavoin ja ollut kilometrien päässä mukavuusalueeltani. Olen ollut aloitteellinen ihan hävettävyyteen asti. Opetellut uusia kieliä ja opiskell

Olen eri, mutta en minäkään ymmärrä. Päässä on vikaa, tai kasvatettu vinoon, jos ei terve länsimainen ihminen ymmärrä elämänsä arvoa eikä osaa olla tyytyväinen. Jos omat jalat toimii, on jonkunlaista ruokaa, on katto pään päällä, sähköt, netti, puhelin, pääsy yhteiskunnan palveluihin.... ja silti elämässä ei nähdä mitään hyvää. ....Niin, päässä vikaa, niin ettei sitä edes huomaa itse. Joku sanoi suoraan olevansa vaan niin flegmaattinen ettei saa mitään aikaan. Minkäänlaista sympatiaa en osaa tarjoilla näille ruikuttajille. 

Ja disclaimeri, osalla on syykin valittamiseen, kuten sairaat köyhät moniosaamattomat kehitysvammaiset tai työttömät. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä. Olen miettinyt itsemurhaa jo useita vuosia mutta ei minusta ole sitä tekemään. Kai? Kun en ole tehnyt. Olen monta vuotta elänyt jos nyt tämä päivä vielä katsellaan mentaliteetilla, nyt pitäisi jotenkin tästä nousta. 

Jos et pysty tappamaan ihmistä, et pysty tappamaan itseäsikään. Ja sama toisinpäin. Näin olen psykoterapeutilta kuullut. Voiko sen kääntää niin että sinussa on jotain tosi arvokasta, sinussa ei ole sellaista "pahuutta" että voisit ketään noin satuttaa. Et itseäsikään. Sinussa on oltava paljon hyvää, ilmeisen piilossa, jos et itse sitä tunne. Toivottavasti jaksat monen monta päivää vielä. :)

Luin ylen jutun Elämäni biisi juontajasta Katja Stålista. Hänellä neljä hevosta. Itsekin olen ratsastanut nuorempana melko paljon. Rahan vähyyden sekä sopivan tallin puuttumisen vuoksi olen joutunut luopumaan harrastuksesta. En pystyisi säännöllisesti käymään, kun hyvä että riittää rahat ruokaan ja selviän eteenpäin. Niinpä hänen lauseensa pisti silmään.

"Jos olisi hevosia niin olis rahaa. Mutta olen paljon onnellisempi näin. Lapsille olen kyllä sanonut, että ratsastamaan ette sitten ala"

Tässäkin viestissä ensiksi minusta jos on varaa pitää neljää hevosta ei voi olla köyhä. Ei vaikka ne rahat sitten menisivät hevosiin. Tähän vielä lapset päälle. Jos perheellinen pitää hevosia niin kyllä tämä kysyy hyviä tuloja. Eri asia on ehkä jos maalla pitää oman kotinsa yhteydessä muutamaa hevosta tms, vaikka sekin toki tuo kuluja. Silti hieman edullisempaa. Silti minusta hevosen omistava ei voi yleensä olla mikään vähävarainen. Näin tuo hänen lauseensa, "sitten olis rahaa" on vähän halventavaa niitä kohtaan joilla ei ole mitään. Kyllä Katja ja hänen perheensä varmaan  pärjäävät. Samoin miksei lapset voi ratsastaa niillä Katjan hevosilla. Hän sanoo "että ratsastamaan ette sitten ala", vaikka lapsille olisi tässä jo valmiiksi hevosia millä ratsastaa. Toki voivat olla korkeita, mutta kyllä minäkin jo lapsena ratsastin korkeilla hevosilla. Varsinkin sen jälkeen, kun opin alkeet. Hänellä on hevoset jo valmiina lapsilleen. Näin en ymmärrä ihan tuota kaikkea.

Jatkoa 

Jatkuu 

Samoin hän sanoo jutussa myös näin:

"Ihmisen perustehtävä on tehdä itsensä onnelliseksi ja sitten, kun on onnellinen on myös  kivempi muita kohtaan"

Totta tämäkin. Silti onhan hänen helppoa tehdä itsensä onnelliseksi. Hän itse kertoo kuinka lapsesta saakka hevoset ovat olleet tärkeitä hänelle. Jos hevoset myös tekevät hänet onnelliseksi niin miten mahtaisi käydä jos ensinnäkään hänellä ei olisi ollut mahdollisuutta hevosten pitoon tai edes ratsastukseen tai sitten jos häneltä vietäisiin tuo kaikki. Tulisi joku tilanne, ettei voisi enää pitää hevosia tai edes käydä ratsastamassa. Miten hänen onnensa sitten kävisi. Ymmärrän, että tuokin on hyvän mielen juttu ja tiedän, että tulkitsen sitä nyt itsekin melko tiukasti, mutta kyllä tämä toi ajatuksia mieleeni. Itsekään en voi myöskään raivota muille jos en voi tehdä niitä kivoja juttuja. 

Olen alkanut nyt itse kaivata hevosia. Tullut niin pitkä tauko siihen kaikkeen. Silti tiedän, ettei minulla ole mitään mahdollisuutta oikeastaan käydä ratsastamassa. Ehkä joskus hyvänä hetkenä muutaman kerran. Sitten täällä ei ole edes sellaista tallia enää mihin menisin. Samoin se on kokemuksesta aika tylsääkin ratsastaa ohjattuja tunteja ja mennä aina sen tuntiohjelman mukaan. En nuorempanakaan saanut vinkkejä niihin itselle vaikeisiin juttuihin vaan tunti meni aina hyvin kiireisesti. Näin olisi pitänyt joku kallis yksityistunti ottaa. Tai ei vaan päässyt ikinä maastoon. Lapsuudessa maalaistallilla pääsin usein, mutta ratsastuskoulussa en viidessä vuodessa päässyt kuin kaksi kertaa. Näin ei välttämättä enää innosta tuo tavallinen ratsastustunti.

Samoin eräs ihminen olisi varmasti voinut myydä minulle hevosen. Silti jo ajatus tästä surettaa, kun en voi edes ajatella asiaa. Tämä kaikki tuo mukanaan monenlaisia tunteita. Ehkäpä rikkaamman ihmisen on helpompaa etsiä ja asia mikä tekee onnelliseksi ja ylläpitää sitä hyvää fiilistä niin kuin esim tämä Katja hevostensa kanssa. Päättää vaan, että tämä on se minun juttuni ja pitää siitä kiinni. Maksoi mitä maksoi.

Toisaalta eihän se raha toisaalta ole takuu onneen. Silti helpottaa elämää, kun voi harrastaa hevostensa kanssa ilman miettimistä mitä huomenna voi syödä. Tällaisena aikana, kun moni on vaikeuksissa on vaan vähän ironista lukea tuollaista. Toivon, ettei kukaan pahastu viestistä. Olen ketjuun jo kirjoittanut viestejä elämääni liittyen. Ehkä tämä viesti on sitten siihen liittyvä, että mielelläni minäkin etsisin sen onnea tuovan asian ja sitten keskittyisin siihen. En vaan pysty tekemään niin. Toki onhan niitä halpojakin huveja. En kiistä sitä ja yritän sellaisia löytää. Musiikki, ulkoilu yms ovat sellaisia. Silti kaipaan esim hevosia välillä todella paljon. Tämä sai kirjoittamaan viestin. 

"Jos Ei olisi hevosia niin olis rahaa. Mutta olen paljon onnellisempi näin. Lapsille olen kyllä sanonut, että ratsastamaan ette sitten ala" 

Korjaus tähän ja kirjoitin väärin. Eli piti olla tuo ei sana välissä. Ei saisi väsyneenä kirjoittaa. Pahoittelut. 

Rakkaat keskustelijat, onpa murheisia mietteitä monella. Kuulostaa varmaan alkuun hölmöltä, mutta merkitystä elämään saa ihan tutkitustikin hyväntekeväisyydellä. Katso esim. Punaisen ristin sivuilta tapoja auttaa tai Luonnonsuojeluliiton talkoojuttuja. Tai jotain ihan pientä, roskien keräämistä luonnosta.

Olet arvokas, vaikka et tuottaisi mitään tähän maailmaan. Parempaa vointia ja haleja <3

Vierailija kirjoitti:

"Jos Ei olisi hevosia niin olis rahaa. Mutta olen paljon onnellisempi näin. Lapsille olen kyllä sanonut, että ratsastamaan ette sitten ala" 

Korjaus tähän ja kirjoitin väärin. Eli piti olla tuo ei sana välissä. Ei saisi väsyneenä kirjoittaa. Pahoittelut. 

 

Ymmärrän, hevosten pitäminen on tosiaan todella kallista ja mielestäni aikamoista luksusta. Jos siis vuokratallilla pitää eikä omassa pihassa. Minä rakastan hevosia myös ja haaveilen että joskus vielä olisi oma. Mietin että oletko selvittänyt olisko lähialueellasi hevosia, joita voisit käydä hoitamassa, ehkä auttamassa tallitöissä ja sitä kautta saada vastineeksi ratsastaa? Itse en tiedä mitään parempaa terapiaa kuin maastolenkin hepan kanssa! Rakastan kyllä myös puuhastella hevosten kanssa muutenkin, joitain taikaa niissä on.

Vierailija kirjoitti:

Olen monessa kohtaa eri mieltä kanssasi  tarpeiden tärkeysjärjestyksestä.

Terveys puuttuu listastasikokonaan! Riittävä terveys, niin fyysinen kuin psyykkinen, on aivan olennainen asia yksilön 'tarvehierarkiassa'. Et pysty edes ottamaan lemmikkiä, jos et pysty hoitamaan sitä.

Sosiaalinen arvostus? Pyh. Kun ihmisen itsetunto on pinkassa, hän ei kaipaa muiden kehuja ja olalle taputtelua. Itseään pitää arvostaa, aina. Oman ihmisarvonsa ymmärtäminen ja sisäistäminen auttaa pysymään järjissään vaikka keskitysleirillä (vrt. Viktor Frankl)

Elämän tarkoituksen listaat viimeisenä,  eli ei-välttämättömänä. Huh huh! Minusta elämän tarkoituksen avautuminen on ihan ensiarvoinen asia, jotta oman elämänsä voisi kokea mielekkäänä, ympäristöstä ja olosuhteista riippumatta.

Maslow'n tarvehierarkia on hänen aikansa oppeja, eikä se vastaa nykyistä käsitystä ihmisyydestä.

Olen syvästi pahoillani, kun en tätä keskustelua varten tajunnut kirjoittaa psykologiaan kokonaan uutta 2000-luvun teoriaa aiheesta. 

Kunhan annoin vinkkejä siitä, minkälaisia asioita aihepiirissä ylipäänsä on.  Kirjoituksestani tuli jo ihan liian pitkä muutenkin, joten otin vain esimerkkejä kultakin tasolta ja ajattelin, että tarkemmin voi perehtyä sitten itse kukin, jos on kiinnostusta.

Ilman muuta listasin elämän tarkoituksen viimeisenä, koska etenin siinä järjestyksessä, missä Maslow asiat esitti.  Tärkeysjärjestys ei ollut siis omani eikä koko teoria missään muodossa, enkä mielestäni yrittänyt siitä mitenkään ottaa kunniaa itselleni.  

Tarkoitukseni oli vilpitön, mutta aiheutti sinussa halveksuntaa.  Pyh.  Huh huh!  En tiedä kuinka ylimielinen tai ilkeä olet ihmisenä, mutta tekstistäsi nuo kuulsi läpi pahasti.  Herkempi olisi loukkaantunut.  

Jotain perustarpeita jäi näköjään listaamatta.  Ainakin Besserwisseröinti eli Pätemisen tarve.  Toisten arvostelemisen tai ehkä jopa polkemisen tarve.  Lisäänkin ne siihen tulevaan teoriaani, kunhan saan tiedejulkaisun valmiiksi.  Kiitos kommenteista.  Ja anteeksi puutteellisuuksista tekstissäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suuri osa kirjoittajista on selvästi masentuneita, kuten edellä jo 118 totesikin. Itse sain avun mielialalääkkeistä, ja muutos elämään oli todella suuri. Pitkään ihmettelin usein, että näinkö helppoa ja hyvää elämä on muilla ollut koko ajan!

Tiedän että kaikilla lääkkeet eivät toimi niin hyvin, mutta kannattaa kokeilla ja vaihtaa toiseen lääketyyppiin jos ensimmäinen ei auta. Muutos parempaan voi olla iso.

Kyllä, ja/tai huono itsetunto. 

***

Suorastaan raivostuttavaa tekstiä täällä suurimmalla osalla. Ymmärrän sairauden, työttömyyden, köyhyyden, jolloin ulkopuolelta tulee ne raamit, jotka kaventaa mahdollisuuksia.

Mutta. Suurin osa on kuitenkin tavallisia tallaajia, duunareita, ihan kuten me muutkin. Kaikki ei vain käperry omaan itseen "mitä merkitystä minul

 

Sulla on kyllä epätoivoinen tarve saada muut värvättyä sijausvanhemmiksi. 

Mikähän se sinun tarpeesi on? 

Paljon enemmän kirjoitin oman lapsen hankkimisesta yksin. Oliko sekin epätoivoista värväämistä? 

Minä itse en ole lahjasoluilla yh-äiti enkä sijaisvanhempi että se siitä värväämisestä. Näistä molemmista olen lukenut nettiartikkeleita, mutta ilmeisesti tällaisiin artikkeleihin ei kaikki törmää. 

Täällä on tosi monessa muussakin viestissä suositeltu muiden auttamista, vapaaehtoistyötä, kissan tai koiran hoivaamista, ja nekö sinusta sitten eivät ole "epätoivoista värväämistä spr:lle ja eläinsuojeluyhdistyksille?" 

***

Jos suoraan sanotaan, niin tästä ketjusta ei kyllä montaa löydy jotka vapaaehtoistyöhön tai muiden auttamiseen ryhtyisivät, se on heille mahdoton ajatusmalli, kun heillä on mielessä vain oma napa. Minäminäminä. Ehkä se omaan itseen käpertyminen ja vain omien asioiden miettiminen on yksi syy miksi "jäävät ulkopuolelle". Syy ja seuraus ovat väärinpäin. 

Eikä kukaan ei tule kotoa hakemaan. 

***

Ainakin pari on täällä kirjoittanut syöpäsairaudesta, ainakin yksi on kirjoittanut lapsen kuolemasta. Ne ovat asioita, jotka oikeasti pysäyttävät elämän ja voi sanoa, "ettei elä". Ja sitten joku joka on vain flegmaattinen ja makaa kotona eikä ole löytänyt mieleistä sisältöä, tulee tällaisen viestin perään valittamaan "kun elämä on tyhjää". 

Nämä vakavasti sairastuneet tai todellisia suuria menetyksiä kokeneet ovat parempia ihmisiä kuin minä. Kun eivät hauku näitä itsekeskeisiä olmeja pystyyn.

    joo totanoin älkää valittako pikkujutuista   positiivisuutta kehiin nyt

Vierailija kirjoitti:

    joo totanoin älkää valittako pikkujutuista   positiivisuutta kehiin nyt

Tällaisista kommenteista ei ole apua. Asenne vaikuttaa ehkä hetkellisesti jossain tietyssä tilanteessa, mutta nyt puhutaan ihmisistä jotka ovat ehkä koko elämänsä kokeneet selittämätöntä puutetta jostakin. Jostakin sellaisesta, josta valtaosa ihmisistä näyttää nauttivan ihan vaivattomasti. Ihmisikä on kuitenkin siltä kantilta katsottuna aika pitkä aika, katsella vierestä kun elämä lipuu hiljaa ohitse, kuin puoliksi uponnut vene.

Näistä asioista on hyvä päästä keskustelemaan, edes tälläisella palstalla.

Oletko miettinyt voisiko sinulla olla tietyt opit elämässä mitkä pitää oppia? Sitä kautta voisit päästä siihen miksi olet tuossa tilanteessa. Oletko ylipäätään sisäistänyt mikä voisi olla elämäntarkoitus? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Outoa porukkaa.

Totta kai minä elän, minulla on monta rescuekissaa ja mies jotka tarvitsevat minua. Minua tarvitaan.

Minulla ei ole yhtään kissaa tai muutakaan lemmikkiä.  Ei lapsia, eikä parisuhdettakaan.  Yksi ex-vaimo on, jonka kanssa ollaan väleissä edelleen.  Mutta minua ei oikeasti tarvitse kukaan.  

Eikä tarvitse tarvitakaan.  En elä siitä, että joku muu tarvitsee minua täyttämään aukon omassa elämässään.  Koen kuitenkin eläväni aika hyvää elämää.  Tarvitsemani perustarvehierarkian jutut on kunnossa. Niin kuin täällä monella muullakin. 

Alimman tason perustarpeet on ihan fyysisiä tarpeita: katto pään päällä, ei kärsi vilua tai nälkää.  Näissä on myös hoivaamisen tarve, jota varten Suomessa on valtava määrä koiria, kissoja muita lemmikkejä.  Seuraava taso on turvallisuus.

Oma valinta elää vain itselleen, minun elämäni on merkityksellistä koska rescue-kissani tarvitsevat minua, minä olen muuttanut monta elämää kurjuudesta onneksi. Sinä voisit valita samoin, ei tarvitse olla sama auttamisen kohde, pääasia on tehdä asioita joilla on merkitystä.

Hyvä parisuhde on toki tosi iso osa hyvää elämää, mutta siihenkin tuntuu helpommin pääsevän ne, joiden huomio ei ole vain omassa navassa ja tarpeissa.