Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Suuri osa parisuhteista on aivan kauheita, vai mitä sanotte näistä?

Vierailija
22.01.2024 |

Olen todella tässä keski-ikäistyessäni alkanut miettiä, että useimmat parisuhteet taitavat olla enemmän tai vähemmän kauheita, jopa väkivaltaisia. On ihan kauhean tavallista, että kotityöt eivät jakaudu reilusti, ja yksi raataa kun toinen laiskottelee tai harrastaa, eikä välitä toisen uupumisesta ollenkaan. Ihmiset (varsinkin naiset) sietävät puolisoiltaan aivan järkyttävää käytöstä.

Kuulen lähipiiristä kamalia tarinoita koko ajan: kuinka mies ei viitsinyt hakea apteekista vaimolleen kuumelääkettä, vaan tämä joutui itse lähtemään 39 asteen kuumeessa, ja kävi siinä samalla kaupassa ja laittoi perheen ruoat. Kuinka puoliso ei syö kuin yhdenlaista ruokaa, ja yökkäilee toisen kokkauksille, mutta ei juurikaan itse vaivaudu hellan ääreen. Kuinka toinen tekee uraa, ja pitää toista lähinnä kotona odottavana huonekaluna. Kuinka toinen taantuu parisuhteessa aivan lapseksi ja ärsyttää puolisoaan tahallaan ihan kuin teki 5-vuotiaana pikkusiskolleen.

Viimeisimmästä on muuten hyvä esimerkki, jos olette katsoneet Sohvaperunoita. Jorma ja Soile on tää vanhempi pariskunta Rovaniemeltä. Jorma öhisee ja möhisee ja kieltäytyy normaalista kontaktista ja aikuisesta keskustelusta, ja sitten HÖRPPII sitä kahviaan valtavalla äänellä aivan tahallaan, kuten on tehnyt jo kymmeniä vuosia ihan vain siksi, että se ärsyttää vaimoa, ja se on jotenkin hänestä kauhean hauskaa kiusata omaa vaimoaan. Mikä ihmeen dynamiikka tämä on, ja miksi se on niin yleistä?

Miksi ihmiset haluaa olla parisuhteissa? En aidosti enää ymmärrä. Voittopuolisesti ne on ihan kauheita, ja toimii ainoastaan sillä, että väkisin siedetään toista, ja usein edellytyksenä on myös se, että heterosuhteessa nainen hyväksyy, että hänen roolinsa on olla se perheen aikuinen vastuunkantaja kuitenkin lopulta aina yksin.

Kommentit (257)

Vierailija
241/257 |
24.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos alkaisin vielä joskus parisuhteeseen, ja jostain syystä pitäisi saman katon allekin muuttaa, ainakin seuraavien pitää toteutua:

- Puoliso tekee kotitöitä oma-aloitteisesti. Osaa myös kokata, ja suunnitella ruokahuoltoa itse.

- Pidetään huolta toisesta, jos hän on sairaana tai surullinen. Puoliso on prioriteetti.

- Normaali päivärytmi, ei tuhlata yhteistä vapaa-aikaa siihen, että nukutaan iltapäivään saakka.

- Halutaan suunnitella ja tehdä yhdessä asioita, ei pelkästään erikseen.

Lähestyn viittäkymppiä, ei ole vielä löytynyt. Mulla ei ole pienintäkään kiinnostusta ryhtyä sisäköksi miehelle, joka nukkuu iltapäivään ja lähtee sitten harrastelemaan omia juttujaan, varsinkaan, jos en voi luottaa siihen, että kävisi edes särkylääkkeen mulle hakemassa, jos olen kovasti sairaana, tai lohduttaisi, jos on surua.

Tässä on erittäin hyvä ja tiivistetty lista. Eipä ole minullekaan löytynyt miestä, joka antaa aikaa, huomiota ja huolenpitoa, samalla käyttäytyen kuten vastuullinen aikuinen. 

Vierailija
242/257 |
24.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Täytyy kyllä sanoa, että kaikenlaisiin ns. miehiin naiset tyytyvätkin, jos aloitusviestin kertomukset ovat monelle arkipäivää. Ja jos ovat, peiliä voisi kyllä silmäillä. 

 

En tiennyt, että nykyään tuollainen lusmuilu on edes mahdollista. Että jotkut sietävät muka sellaista, että pyörittävät taloudessa kaiken. Tai ettei toinen edes apteekkiin menisi. 

 

Vai onkohan niin, että itselläni ovat vastuut sekaisin. Meillä vain oikeastaan arjen ruoanlaitto ja siivous kerran viikossa ovat naisen vastuulla - mutta näihinkin minä osallistun, ja nainen valittaa niistä silti. Kaikkea muuta joutuu ruinaamaan, vaikkapa lumitöihin osallistumista jne. 

-M40

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
243/257 |
24.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ydinperhe ja parisuhde on pelkkiä psyoppeja jotka luotiin miesten takia. Ja sen takia että miehiä saadaan lisää jotta rikkaat sedät voivat sotia keskenään. Miehet olette lampaita 🐑🐑🐑 älkää nuoret naiset tuhlatko elämäänne miehiin. 

Vierailija
244/257 |
24.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Ainakin itse olen huomannut, että usein alkoholisti-isän tytär hankkii aikuisena alkoholistipuolison tai muuten vaan idioottimiehen. Heillä ehkä on niin huono itsetunto, että he ajattelevat, että he eivät kelpaa kenellekään kunnolliselle miehelle. Sitten jos tällainen nainen on vielä läheisriippuvainen, niin se on tosi huono yhdistelmä, kun sellainen just houkuttaa niitä onnenonkija -miehiä.

Mä taas olen ajatellut, että alkoholisti-isän tytär ei osaa tunnistaa hyvää parisuhde-ehdokasta. Hän kokee, että ne huonommatkin vaihtoehdot ovat vielä normaaleja. Jos ei ole kokemusta paremmasta, niin luulee, että sellaista se vaan on.

Hyvä analyysi.

 

 

Vierailija
245/257 |
24.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos ne on niin kauheita, niin miksi melkein kaikki suhteen päätyttyä ryntäävät uuteen suhteeseen?

Epärealistiset toiveet? Ehkä niissä suhteissa on sittenkin jotain hyvääkin?

Yleensä ainoastaan miehet ryntäävät heti uuteen suhteeseen seksin tai kotipalvelujen takia. Naiset taas monesti haluavat hetken ainakin olla yksin. Ihastumisen tunne on biologiaa, eikä tietoinen päätös ja hormonit vievät ihmisiä suhteisiin ja miehiä paljon enemmän. Mitä vanhemmaksi tulee sitä paremmin tietää suhteiden varjopuolet.

Vierailija
246/257 |
24.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Täytyy kyllä sanoa, että kaikenlaisiin ns. miehiin naiset tyytyvätkin, jos aloitusviestin kertomukset ovat monelle arkipäivää. Ja jos ovat, peiliä voisi kyllä silmäillä. 

 

En tiennyt, että nykyään tuollainen lusmuilu on edes mahdollista. Että jotkut sietävät muka sellaista, että pyörittävät taloudessa kaiken. Tai ettei toinen edes apteekkiin menisi. 

 

Vai onkohan niin, että itselläni ovat vastuut sekaisin. Meillä vain oikeastaan arjen ruoanlaitto ja siivous kerran viikossa ovat naisen vastuulla - mutta näihinkin minä osallistun, ja nainen valittaa niistä silti. Kaikkea muuta joutuu ruinaamaan, vaikkapa lumitöihin osallistumista jne. 

-M40

Mitä kotitöitä sinä teet jos sekä ruoanlaitto että siivous on naisen vastuulla? Eihän siihen jää enää muuta tehtävää! Suurin osa miehistä on huonoja tekemään kotitöitä, kuten juuri sinäkin. Sitten vielä ihmettelet, että mistä noin huonoja miehiä löytyy. Miehet ovat täysin itsekritiikittömiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
247/257 |
24.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Myös korkean äo:n miehet ovat ihan yhtä huonoja parisuhdemielessä. Olen elämäni aikana seurustellut niin monta kertaa näiden kanssa, että ei ikinä enää näitä itsekeskeisiä miehiä. Pitkän matematiikan laudatur kun ei pätevöitä parisuhteeseen. Heille nainen on pelkkä seksikone, osalle edustusvaimo, kaikki asiat ajatellaan panos-hyötysuhteena, nalkutetaan milloin mistäkin ja ovat tunnekylmiä ja riidanhaluisia. Mieluummin valitsisin nyt miehen, jolla on empatiakyky, tämä kun on niin harvinainen ominaisuus miehissä.

 

Rumasti sanoen, miehet ovat kuin paska eri paketeissa. Taustalla arvot suurimmalla osalla kuitenkin lähes samat.

Vierailija
248/257 |
24.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nämä AP:n kaltaiset tyypit eivät ole onnistuneet pitämään liittoaan kasassa ja kateuksissaan väittävät että muiden pitkät parisuhteet eivät olisi onnellisia ja että niissä ollaan pakon sanelemana. Meitä monia on onnistanut parinvalinnassa ja ollaan sitouduttu suhteeseen, ei siinä sen kummempaa. Niin makaa kuin petaa.

Kaikkein ilkeimmät ovat tietenkin tyytyväisiä suhteisiinsa, koska he ottavat suhteesta irti kaiken haluamansa. Kiltille parisuhteet eivät sovellu, vaan heitä vaan käytetään parisuhteissa hyväksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
249/257 |
24.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En oo jaksanut kuin vitossivuun asti seurata ketjua joten vastaa sen mukaan mitä sinne mennessä keskusteltu - naiset muistakaa yksi sääntö: parisuhteessa miehen pitää aina olla se joka, rakastaa sinua enemmän kuin sä miestä, koska silloin myös järki pysyy sen verran päässä, että jos mies alkaa käyttäytyä kuin sika, niin rakkaus ei oo sumentanut sun aivoja liikaa eikä jättäminen tunnu silloin mahdottomalta.

Jos mies ei kehu tai osoita hellyyttä valtavia määriä, hän ei silloin aidosti rakasta vaan on pelkästään tyytynyt suhun. Aidosti rakastunut mies käyttäytyy ja näyttääkin kuin koiranpennulta rakastamansa naisen lähettyvillä ja se rakkaus ja kehut jatkuu kyllä loppuun asti, ei väliä saatko extrakiloja tai ryppyjä. Se stereotypia, ettei suomalainen mies paljoa osoita hellyyttä tai kehu, ei liity suomalaisuuteen vaan siihen, ettei mies rakasta. Tää olisi hyvä naisten oppia, ettei tuhlaa liikaa aikaa vääriin miehiin.

Voi veljet. Jos kirjottasin tekstin jossa lukee; 1) että parisuhteessa naisen pitää olla aina se joka rakastaa enemmän että pysyisi miehillä järki päässä ja että miehet pystyisi jättämään kumppaninsa 2) jos nainen ei käyttäydy miehensä seurassa kuin koiranpentu hän ei ole oikeasti rakastunut, tulisi sellainen määrä alapeukkua ettei ole koskaan nähty. Mutta päinvastoin näkyy menevän. Millaiset mentaaliakrobatiat pitää olla että voi sanoa noin ja pitää silti itseään tasa-arvon kannattajana tai ihan muuten vaan moraalisena ihmisenä?  Koska jos oikeasti haluatte tasa-arvoista yhteiskuntaa ja kumppanuutta, sen pitää päteä kaikissa mahdollisissa asioissa.

Vierailija
250/257 |
24.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oo jaksanut kuin vitossivuun asti seurata ketjua joten vastaa sen mukaan mitä sinne mennessä keskusteltu - naiset muistakaa yksi sääntö: parisuhteessa miehen pitää aina olla se joka, rakastaa sinua enemmän kuin sä miestä, koska silloin myös järki pysyy sen verran päässä, että jos mies alkaa käyttäytyä kuin sika, niin rakkaus ei oo sumentanut sun aivoja liikaa eikä jättäminen tunnu silloin mahdottomalta.

Jos mies ei kehu tai osoita hellyyttä valtavia määriä, hän ei silloin aidosti rakasta vaan on pelkästään tyytynyt suhun. Aidosti rakastunut mies käyttäytyy ja näyttääkin kuin koiranpennulta rakastamansa naisen lähettyvillä ja se rakkaus ja kehut jatkuu kyllä loppuun asti, ei väliä saatko extrakiloja tai ryppyjä. Se stereotypia, ettei suomalainen mies paljoa osoita hellyyttä tai kehu, ei liity suomalaisuuteen vaan siihen, ettei mies rakasta. Tää olisi hyvä naisten oppia, ettei

Olet joko nuori ja kokematon tai ajattelusi ei riitä ymmärtämään näin monimutkaisia asioita. Tasa-arvo ei ole sitä, että miehet ja naiset ovat samanlaisia, vaan tasa-arvo on esim. sitä, että kotityöt jaetaan puoliksi kun ei ole mitään rajoittavaa estettä, ettei jako onnistuisi tasan eri sukupuolien kesken. Sitä vastoin biologia ja suhteen perusdynamiikka on mikä on ja sitä ei pysty muuttamaan. Mies ei synnytä jne. esim. se on asia, jota ei pysty muuttamaan. Sukupuolten eroista on paljon tutkimuksia, ei kukaan geenejään pysty muuttamaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
251/257 |
24.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

 

Tasa-arvo ei ole sitä, että miehet ja naiset ovat samanlaisia, vaan tasa-arvo on esim. sitä, että kotityöt jaetaan puoliksi kun ei ole mitään rajoittavaa estettä, ettei jako onnistuisi tasan eri sukupuolien kesken. Sitä vastoin biologia ja suhteen perusdynamiikka on mikä on ja sitä ei pysty muuttamaan

Onko mitään rajoittavaa tekijää miksi kumppanit eivät voisi rakastaa toisiaan saman verran tai eri verran sukupuolesta riippumatta? Kerro toki vanhempana, kokeneempana ja fiksumpana. Pointti tasa arvossa olisi just se, että sen pitää toimia molempiin suuntiin. Esimerkkinä: 1) naisten ja miesten pitää saada samaa palkkaa. 2) miehen odotetaan tarjoavan treffeillä/ olevan taloudellinen tuki. Molempia näistä ei voi valita tasa-arvoisessa tilanteessa. Itse ottaisin noista ensimmäisen. Kumman sinä näin tasa-arvon asiantuntijana?

Vierailija
252/257 |
24.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Rumasti sanoen, miehet ovat kuin paska eri paketeissa. Taustalla arvot suurimmalla osalla kuitenkin lähes samat.

Viestiä lukiessa tulee mieleen että ehkä syy ei kuitenkaan aina ole miehissä? Omassa ystäväpiirissä ihmisillä on pääsääntöisesti hyvät parisuhteet, itselläni erinomainen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
253/257 |
30.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ydinperhe ja parisuhde on pelkkiä psyoppeja jotka luotiin miesten takia. Ja sen takia että miehiä saadaan lisää jotta rikkaat sedät voivat sotia keskenään. Miehet olette lampaita 🐑🐑🐑 älkää nuoret naiset tuhlatko elämäänne miehiin. 

 

Ydinperhe on ainoita järkeviä ja kantavia ajatuksia ihmiskunnan historiassa. Kaikki nykyinen sekoilu on psyoppia, yritetään harhauttaa ihmiset tekemään kaikkea muuta kuin ikiaikaisia toimivia asioita. Ja kas, kaikki ovat masentuneita ja ahdistuneita vaikka näennäisesti ollaan niin vapaita ettei koskaan olla oltu.

 

Vierailija
254/257 |
30.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haluaisin lämminsydämisen kristillisen miehen. Ei sellaista lahkolaispökkelöä, joita Suomi on pullollaan. Lieneekö unelmamiestäni olemassakaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
255/257 |
30.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rumasti sanoen, miehet ovat kuin paska eri paketeissa. Taustalla arvot suurimmalla osalla kuitenkin lähes samat.

Viestiä lukiessa tulee mieleen että ehkä syy ei kuitenkaan aina ole miehissä? Omassa ystäväpiirissä ihmisillä on pääsääntöisesti hyvät parisuhteet, itselläni erinomainen.

Tiedät itsekin valehtelevasi. 

Vierailija
256/257 |
30.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ydinperhe ja parisuhde on pelkkiä psyoppeja jotka luotiin miesten takia. Ja sen takia että miehiä saadaan lisää jotta rikkaat sedät voivat sotia keskenään. Miehet olette lampaita 🐑🐑🐑 älkää nuoret naiset tuhlatko elämäänne miehiin. 

 

Ydinperhe on ainoita järkeviä ja kantavia ajatuksia ihmiskunnan historiassa. Kaikki nykyinen sekoilu on psyoppia, yritetään harhauttaa ihmiset tekemään kaikkea muuta kuin ikiaikaisia toimivia asioita. Ja kas, kaikki ovat masentuneita ja ahdistuneita vaikka näennäisesti ollaan niin vapaita ettei koskaan olla oltu.

 

Ydinperhevihaaja on oikeasti todella rauhaton ja ahdistunut ihminen. Joillain tämä rauhattomuus ilmentyy lähes päivittäisenä ydinperhevihan suoltamisena somessa. Tuskin se heidän henkistä hyvinvointia parantaa.

Vierailija
257/257 |
30.01.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Rumasti sanoen, miehet ovat kuin paska eri paketeissa. Taustalla arvot suurimmalla osalla kuitenkin lähes samat.

Viestiä lukiessa tulee mieleen että ehkä syy ei kuitenkaan aina ole miehissä? Omassa ystäväpiirissä ihmisillä on pääsääntöisesti hyvät parisuhteet, itselläni erinomainen.

Tiedät itsekin valehtelevasi. 

Tuntuvatko omat huonot suhteet vähemmän huonoilta jos kuvittelee että muillakaan ei ole sen paremmin? 

 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi neljä kaksi