Lue keskustelun säännöt.
Suuri osa parisuhteista on aivan kauheita, vai mitä sanotte näistä?
22.01.2024 |
Olen todella tässä keski-ikäistyessäni alkanut miettiä, että useimmat parisuhteet taitavat olla enemmän tai vähemmän kauheita, jopa väkivaltaisia. On ihan kauhean tavallista, että kotityöt eivät jakaudu reilusti, ja yksi raataa kun toinen laiskottelee tai harrastaa, eikä välitä toisen uupumisesta ollenkaan. Ihmiset (varsinkin naiset) sietävät puolisoiltaan aivan järkyttävää käytöstä.
Kuulen lähipiiristä kamalia tarinoita koko ajan: kuinka mies ei viitsinyt hakea apteekista vaimolleen kuumelääkettä, vaan tämä joutui itse lähtemään 39 asteen kuumeessa, ja kävi siinä samalla kaupassa ja laittoi perheen ruoat. Kuinka puoliso ei syö kuin yhdenlaista ruokaa, ja yökkäilee toisen kokkauksille, mutta ei juurikaan itse vaivaudu hellan ääreen. Kuinka toinen tekee uraa, ja pitää toista lähinnä kotona odottavana huonekaluna. Kuinka toinen taantuu parisuhteessa aivan lapseksi ja ärsyttää puolisoaan tahallaan ihan kuin teki 5-vuotiaana pikkusiskolleen.
Viimeisimmästä on muuten hyvä esimerkki, jos olette katsoneet Sohvaperunoita. Jorma ja Soile on tää vanhempi pariskunta Rovaniemeltä. Jorma öhisee ja möhisee ja kieltäytyy normaalista kontaktista ja aikuisesta keskustelusta, ja sitten HÖRPPII sitä kahviaan valtavalla äänellä aivan tahallaan, kuten on tehnyt jo kymmeniä vuosia ihan vain siksi, että se ärsyttää vaimoa, ja se on jotenkin hänestä kauhean hauskaa kiusata omaa vaimoaan. Mikä ihmeen dynamiikka tämä on, ja miksi se on niin yleistä?
Miksi ihmiset haluaa olla parisuhteissa? En aidosti enää ymmärrä. Voittopuolisesti ne on ihan kauheita, ja toimii ainoastaan sillä, että väkisin siedetään toista, ja usein edellytyksenä on myös se, että heterosuhteessa nainen hyväksyy, että hänen roolinsa on olla se perheen aikuinen vastuunkantaja kuitenkin lopulta aina yksin.
Kommentit (257)
Vierailija kirjoitti:
Minä olin sellaisessa suhteessa 19v. Mies teki uraa, kävi kotona kääntymässä, vietti etenkin loppuajasta vapaat salilla/golfaamassa/ulkomailla. Lasten kanssa ei tehnyt mitään jos ne eivät lähteneet mukaan salille tai goflaamaan. Minä en tajunnut mistään mitään, en osannut keskustella, olin liian iso ja liian kaikkea. Turpaan tuli silloin tällöin kun viinipäissään menetti hermonsa ja sekin oli aina minun syy.
Onneksi lopulta lähdin, olisi pitänyt lähteä 10v aikaisemmin. Ja hän on vielä erittäin hyväpalkkainen ja korkeasti koulutettu ja vaativassa asemassa työelämässä. Että ei se koulutus/ura estä ihmistä olemasta täys kus...
Miksi halusit lastesi isäksi tuollaisen kus...pään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin sellaisessa suhteessa 19v. Mies teki uraa, kävi kotona kääntymässä, vietti etenkin loppuajasta vapaat salilla/golfaamassa/ulkomailla. Lasten kanssa ei tehnyt mitään jos ne eivät lähteneet mukaan salille tai goflaamaan. Minä en tajunnut mistään mitään, en osannut keskustella, olin liian iso ja liian kaikkea. Turpaan tuli silloin tällöin kun viinipäissään menetti hermonsa ja sekin oli aina minun syy.
Onneksi lopulta lähdin, olisi pitänyt lähteä 10v aikaisemmin. Ja hän on vielä erittäin hyväpalkkainen ja korkeasti koulutettu ja vaativassa asemassa työelämässä. Että ei se koulutus/ura estä ihmistä olemasta täys kus...
Miksi halusit lastesi isäksi tuollaisen kus...pään?
Ei hän alkuun ollut sellainen, lapset olivat jo koulussa kun mies jotenkin muuttui. Meillä oli alkuvuosina todella kivaa yhdessä, tehtiin paljon asioita koko perheellä. Jossain kohtaa homma sitten muuttui. Nykyisessä, tuoreessa liitossaan kuulemani mukaan sama meno jatkuu. Huutaa lapsille ja puhuu todella ikävästi uudelle vaimolleen jne. Onneksi ei tartte enää olla saman katon alla, vaikka ihan hyvissä väleissä lasten vuoksi ollaankin
On se kumma, että jos mies käyttäytyy kauhealla tavalla, syyttävä sormi kääntyy sekunneissa osoittamaan naista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin sellaisessa suhteessa 19v. Mies teki uraa, kävi kotona kääntymässä, vietti etenkin loppuajasta vapaat salilla/golfaamassa/ulkomailla. Lasten kanssa ei tehnyt mitään jos ne eivät lähteneet mukaan salille tai goflaamaan. Minä en tajunnut mistään mitään, en osannut keskustella, olin liian iso ja liian kaikkea. Turpaan tuli silloin tällöin kun viinipäissään menetti hermonsa ja sekin oli aina minun syy.
Onneksi lopulta lähdin, olisi pitänyt lähteä 10v aikaisemmin. Ja hän on vielä erittäin hyväpalkkainen ja korkeasti koulutettu ja vaativassa asemassa työelämässä. Että ei se koulutus/ura estä ihmistä olemasta täys kus...
Itse valitsit huonon miehesi! SINÄ olet huonosta valinnastasi vastuussa! Varmasti näit nuo huonot ominaisuudet jo ennen kuin teit hänen kanssaan lapsia!
Jotkut ihmiset muuttuu ajan myötä.
" En usko, että parisuhteen ongelmat ovat muutenkaan sosiaaliluokkakysymys."
Ei varmastikaan. Se mikä on ero niin ehkä ylemmissä sosiaaliluokissa on laajemmin käsitys siitä että olisi jonkinlainen itsestäänselvyys että parisuhteen pitäisi olla tasa-arvoinen ja kohtuullisen vakaa ja kaikki muu ymmärretään huonoksi. Tokikin sitten on inhimillistä että eroaminen huonosta suhteesta on aina vaikeaa ja moni koulutettukin vain jää siihen huonoon suhteeseen. Mutta ehkä ylemmissä sosiaaliluokissa on harvinaisempaa ajatella siihen tapaan että miehet nyt vain ovet sellaisia että ei hyvä suhteita tai tasa-arvoisia suhteita edes oikein olisi mahdollista löytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin sellaisessa suhteessa 19v. Mies teki uraa, kävi kotona kääntymässä, vietti etenkin loppuajasta vapaat salilla/golfaamassa/ulkomailla. Lasten kanssa ei tehnyt mitään jos ne eivät lähteneet mukaan salille tai goflaamaan. Minä en tajunnut mistään mitään, en osannut keskustella, olin liian iso ja liian kaikkea. Turpaan tuli silloin tällöin kun viinipäissään menetti hermonsa ja sekin oli aina minun syy.
Onneksi lopulta lähdin, olisi pitänyt lähteä 10v aikaisemmin. Ja hän on vielä erittäin hyväpalkkainen ja korkeasti koulutettu ja vaativassa asemassa työelämässä. Että ei se koulutus/ura estä ihmistä olemasta täys kus...
Miksi halusit lastesi isäksi tuollaisen kus...pään?
Ei hän alkuun ollut sellainen, lapset olivat jo koulussa kun mies jotenkin muuttui. Meillä
Jos mies on oikeasti osannut käyttäytyä (siis ei ole kyse alkuhuumasta) ja yhtäkkiä muuttuu, niin onhan tuo outoa. Olisiko kuitenkin joku terapia tms. ollut tarpeen. Ja tuossa on helpompi myös keskusteluissa vedota siihen, ettei aina ole ollut näin. Olisko ollut joku keski-iän kriisi?
Toisaalta, jos on jo suhde ohi, niin menneen talven lumia.
"Jotkut ihmiset muuttuu ajan myötä. "
Kyllä. Useimmiten kuitenkin niin että ne huonot puolet vain vähitellen korostuvat ja kasvavat. Harvinaisempaa on se että todella huonot piirteet vain ilmestyvät ihan tyhjästä. Ennen ne ovat vain ehkä olleet pieniä yksittäisiä hetkiä ja tilanteita jotka on ohittanut vain vaikka sen piikkiin että toinen on ollut väsynyt tai streessaantunut. Sitten niitä alkaa tulla enemmän ja enemmän ja lopulta ne hallitsevat koko elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olin sellaisessa suhteessa 19v. Mies teki uraa, kävi kotona kääntymässä, vietti etenkin loppuajasta vapaat salilla/golfaamassa/ulkomailla. Lasten kanssa ei tehnyt mitään jos ne eivät lähteneet mukaan salille tai goflaamaan. Minä en tajunnut mistään mitään, en osannut keskustella, olin liian iso ja liian kaikkea. Turpaan tuli silloin tällöin kun viinipäissään menetti hermonsa ja sekin oli aina minun syy.
Onneksi lopulta lähdin, olisi pitänyt lähteä 10v aikaisemmin. Ja hän on vielä erittäin hyväpalkkainen ja korkeasti koulutettu ja vaativassa asemassa työelämässä. Että ei se koulutus/ura estä ihmistä olemasta täys kus...
Miksi halusit lastesi isäksi tuollaisen kus...pään?
Ei hän alkuun ollut sellainen, lapset ol
Käytiin me parisuhdeterapeutillakin muutaman kerran mutta kun ihminen ei näe itsessään mitään vikaa, niin ei siitä hyötyäkään ollut. Meni sitten pettämään aika räikeästi, siinä kohtaa löin minä hanskat tiskiin. Sanoi itsekin vuosi eron jälkeen, että piti minua ihan itsestäänselvyytenä ja on pyydellyt moneen otteeseen anteeksi asioita. Olemme siis väleissä mutta toki perheen hajoaminen on ollut elämäni kamalin asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, sinulla on vain kovin outo lähipiiri.
Millainen on oma parisuhteesi? Huono? Hyvä? Ei ole parisuhdetta?
Itse tunnen lähinnä miehiä, jotka osallistuvat tasapuolisesti perheensä arkeen.
Ja näinhän se myös menee. Tutkimuksissa pariskunnat eivät ole olleet kovinkaan tyytymättömiä kotitöiden jakautumiseen, vaan suurin osa pitää parisuhdettaan hyvänä ja tasajakoisena. Tämä parisuhteiden huonous kasaantuu vain sille joukolle, mihin kaikki muukin huonous: alhaiseen sosioekonomiseen asemaan. Miehet ovat sitä huonompia, mitä heikompi on koulutustaso ja varallisuus. Siellä on mielenterveysongelmia, päihdeongelmia ja vastuunoton haasteita. Nämä miehet löytävät sitten ne naiset, jotka eivät muuta saa tai haluavat yrittää korjata miehen.
Exäsi kuulostaa karmealta, lapsen tasolle jääneeltä ja hyvin huonosti voivalta ihmiseltä. Onneksi pääsit hänestä eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on hyvä parisuhde, en todellakaan haluaisi olla yksin. Ihanaa kun on puoliso, jonka kanssa jakaa arkea. Hänen kanssaan saan jakaa elämän surut ja ilot. Mikäs sen parempaa.
Tuohon tilanteeseen päädytään, kun ei osata olla yksin. Moni on mieluummin huonossa suhteessa tai tyytyy johonkin puolilämpöiseen, kun on yksin. En tiedä mikä siinä pelottaa, kun yksin oleminen on oikeasti niin rauhallista ja rentoa elämää kuin vaan olla voi. On aikaa ja tilaa omille ajatuksille. Mieluummin aina yksin, kun huonossa suhteessa, jossa pahoinvointia ja stressiä aiheuttaa se toinen ihminen, jonka oikeasti pitäis tuoda jotain aivan muuta sun elämään, että suhteessa olemisessa olisi jotain järkeäkin.
Mulla on viime aikoina ollut samoja ajatuksia, kun ap;lla. Monen suhdetta seurannut vierestä, josta ei vaan millään järjellä ymmärrä, miksi pysyvät yhdessä, kun molemmat voisivat paremmin erikseen. Tulee mieleen, että iso osa ihmisistä on traumasidokseen perustuvassa suhteessa ja ne, joilla on aitoa rakkautta ovat sitten harvinaisempia.
Traumasidosta on toki varsinkin alkuhuumassa hiton vaikea erottaa ihastumisesta tai rakkaudesta. Mutta nyt kun tieto näistä jutuista alkaa yleistyä ja sinkkujakin on enemmän varmaan sen takia, että ei olla valmiita jäämään niihin huonoihin suhteisiin oman hyvinvoinnin kustannuksella, niin toivottavasti tämä malli muuttaa ja useampi löytää aitoa rakkautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen parisuhteessa, jossa on paljon riitelyä ja koen että mies ei kohtele minua aina riittävän hyvin. Voin ihan suoraan sanoa, että olen siinä koska en halua olla yksin. Olen ollut elämässäni hyvin pitkiä aikoja myös sinkkuna, ja yksinäisyys oli silloin iso ongelma. Joten tällä hetkellä olen valinnut tämän.
Vierailija kirjoitti:
Jos alkaisin vielä joskus parisuhteeseen, ja jostain syystä pitäisi saman katon allekin muuttaa, ainakin seuraavien pitää toteutua:
- Puoliso tekee kotitöitä oma-aloitteisesti. Osaa myös kokata, ja suunnitella ruokahuoltoa itse.
- Pidetään huolta toisesta, jos hän on sairaana tai surullinen. Puoliso on prioriteetti.
- Normaali päivärytmi, ei tuhlata yhteistä vapaa-aikaa siihen, että nukutaan iltapäivään saakka.
- Halutaan suunnitella ja tehdä yhdessä asioita, ei pelkästään erikseen.
Lähestyn viittäkymppiä, ei ole vielä löytynyt. Mulla ei ole pienintäkään kiinnostusta ryhtyä sisäköksi miehelle, joka nukkuu iltapäivään ja lähtee sitten harrastelemaan omia juttujaan, varsinkaan, jos en voi luottaa siihen, että kävisi edes särkylääkkeen mulle hakemassa, jos olen kovasti sairaana, tai lohduttaisi, jos on surua.
Itselläni pääkriteeri, että toinen on ylipäätään kiinnostunut siitä suhteesta pidempään kuin sen suurimman muutaman ekan kuukauden alkuhuuman ja uutuudenviehätyksen.
Edellisessä suhteessa olin jo puolen vuoden kohdalla päätymässä sellaiseksi "ihan kiva että on olemassa, mut ei nyt ole energiaa asiaan panostaa " -tyyppiseksi itsestäänselvyydeksi. Totesin, että yksin olen onnellisempi.
Niin joo, ja sairastuin tuona aikana rajuun vatsatautiin. Ei tullut luokseni pitkään aikaan, ettei vain saa tartuntaa. Siinä entistä enemmän alkoi tuntua, että sama se olla ilman parisuhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei kannata arvostella toisten suhteita. Toisilla voi olla erilaiset tarpeet kuin juuri sinulla. Miksi sinä olisit oikeassa jos olet minun kanssa eri mieltä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo hei kiva teille kaikille, joilla on hyvä parisuhde. Niitä varmasti on myös. Älkää nyt jokainen kuitenkaan erikseen käykö tänne ilmoittautumassa, menee vähän tylsäksi keskustelu. Puhutaan siitä, mitä on yleensä ja keskimäärin. On tietenkin aivan selvää, ettei kaikilla ole niin.
Sinusta keskustelu on tylsää kun lukuisat ihmiset, joilla menee hyvin parisuhteessa osallistuvat keskusteluun. Haluat vain negatiivisia viestejä jotta voimme yhteisymmärryksessä todeta parisuhteiden olevan "yleensä ja keskimäärin" pelkästään täyttä kuraa. Tämänhän toki todistaa lukuisat puolisoa haukkuvat viestit. Kaikki ankeuttajat voivat erikseen tulla tänne ilmoittautumaan, jotta keskustelu ei vaan käy tylsäksi.
Rauhaa ja rakkautta!
No tehdäänkö silleen että kaikki joilla on hyvä parisuhde ylä
Mun mielestä on hyvä, että joku jolla on hyvä parisuhde, kertoo, miten siinä on onnistunut, niin siitä voi ottaa oppia ja tajuta jotain oleellista. Oma kokemus on kuitenkin se, että hyviä, toimivia parisuhteita on ehkä 60 % ja sitten 20 % sellaisia, joissa on jonkintasoista ongelmaa, ja vielä 20% sellaisia, joissa on hälyttäviä ongelmia. Viimeinen ryhmä on sellainen, mistä on vaikea ymmärtää miksi edes ollaan yhdessä. Mielestäni on tärkeää tuoda ilmi, että toimiva parisuhde on yleisempää, kuin ei-toimiva, jotta huonoissa suhteissa olevat tajuaisivat kyseenalaistaa suhteensa.
Ihmiset kehittyy. Parisuhde kehittyy myös. Hankalaa on se, että monesti ihmiset kehittyy eri aikaan. Silloin parisuhde tuntuu vaikealta hetken. Tarpeet ja toiveet on niin erilaiset. Meilläkin ollut pariin kertaan vaikea vuosi ja todennäköisesti kumpikin ajatellut eroa, mutta yhtäkkiä huomattu että kaikki on aiempaa paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mieltä ootte tuosta Jorman hörppimisestä? Mulle tulee siitä mieleen NIIN monta vanhempaa pariskuntaa jotka tunnen. Miksi ukot on tuommosia? Miksi tuollaisen kanssa pitäisi elää, että toinen tahallaan ärsyttää vuosikymmenestä toiseen, ja toinen sitten nalkuttaa? Ei se ole hauskaa. Miksi puolisot ei voi käyttäytyä kivasti toisiaan kohtaan, ja etsiä sen huumorin jostain muualta kuin tuollaisesta alakoulun välitunti lällällää-asetelmasta?
Oletteko te vähän yksinkertaisia? Tuosta pystytte päättelemään koko parisuhteen tilan? Jos vuosikymmenien aikana on muodostunut tuollaisia sisäisiä "vitsejä", joita välillä käytetään toisen kiusaamiseen, niin se on sitten koko liitto ihan paska?
Jormasta ja Soilesta tulee omat vanhemmat mieleen, jotka olivat naimisissa 44 vuotta. Heidän dynamiikkansa oli tosi samantyylistä. Isä välillä ärsytti äitiä jollain ihan mitättömällä jutulla. Jutulla, joka joskus vuonna nappi oli lähtenyt molemmin puolisesta vitsistä, mutta joka sitten jossain vaiheessa on alkanut ärsyttään toista. Silti heillä oli suurta kunnioitusta ja rakastamista toisiaan kohtaan. Kumppanuutta, joka kantoi loppuun asti kun isä kuoli syöpään.Itse olen ollut hyvässä parisuhteessa 18 vuotta, joista naimisissa 16. Voi luoja, että tuon ukon vitsit on kuluneita ja niin moneen kertaan kuultuja. Jotka oli hauskoja silloin 17 vuotta sitten. Ja kun toinen näkee, että ärsyynnyn niistä, hän tahallaan niitä viljelee. Ja arvatkaa mitä. Meillä on hyvä suhde. Tuollainen "kiusaaminen" ei edes ole kiusaamista. Se on läppää. Me olemme tasa-arvoisia, luotamme toisiimme ja rakastamme toisiamme. Ja meidänkö pitäisi erota koska toinen ärsyttää toista joskus tahallaan. Voi kristus.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen parisuhteessa, jossa on paljon riitelyä ja koen että mies ei kohtele minua aina riittävän hyvin. Voin ihan suoraan sanoa, että olen siinä koska en halua olla yksin. Olen ollut elämässäni hyvin pitkiä aikoja myös sinkkuna, ja yksinäisyys oli silloin iso ongelma. Joten tällä hetkellä olen valinnut tämän.
Suoraan sanottuna en ymmärrä. Jos on sinkku, ei kai se tarkoita, että pitää olla yksin? Ja eikö sinkkuna voi edes yrittää hakeutua parisuhteeseen, jos ei riideltäisi.
Vierailija kirjoitti:
Tuohon tilanteeseen päädytään, kun ei osata olla yksin. Moni on mieluummin huonossa suhteessa tai tyytyy johonkin puolilämpöiseen, kun on yksin. En tiedä mikä siinä pelottaa, kun yksin oleminen on oikeasti niin rauhallista ja rentoa elämää kuin vaan olla voi. On aikaa ja tilaa omille ajatuksille. Mieluummin aina yksin, kun huonossa suhteessa, jossa pahoinvointia ja stressiä aiheuttaa se toinen ihminen, jonka oikeasti pitäis tuoda jotain aivan muuta sun elämään, että suhteessa olemisessa olisi jotain järkeäkin.
Näinhän se taitaa olla. Omalla kohdalla kun tarpeeksi monta kertaa on tullut nähtyä vain huonoa käytöstä, niin alkoi viimein pääni sisällä se kyseenalaistaminen, että miksi tämä olisi muka parempaa kuin yksinolo.
Joten nyt olen yksin. Välillä käy mielessä ajatus uudesta suhteesta, mutta sitten muistelen kaikkia aikaisempia suhteitani ja totean, että eiköhän se seuraavakin noudattaisi samaa kavaa. Joten pysyn mieluummin sitten yksin.
Tiedän kyllä, että yhdistävä tekijä olen minä. Oletan, että tiedostamattani annan signaalia, että minua voi kohdella miten vaan, ja siksi päätynyt uudelleen ja uudelleen näihin huonoihin suhteisiin.
Itse valitsit huonon miehesi! SINÄ olet huonosta valinnastasi vastuussa! Varmasti näit nuo huonot ominaisuudet jo ennen kuin teit hänen kanssaan lapsia!