Paha mieli omasta ulkonäöstä
Olen nelikymppinen nainen ja kulkenut pitkän tien itseni ja piirteideni hyväksymisessä. Minulla on hallitseva kasvonpiirre jonka kyllä saa piiloon, mutta aina en niin jaksa tehdä. Olen ollut koko aikuisikäni parisuhteessa ja muutenkin elämässä menee ihan ok.
Muutama viikko sitten iljettävä sukulaismies kysyi humalassa kuulteni puolisoltani, kuinka tämä voi olla "noin v***n ruman ajan kanssa". Puolisoni toki hermostui tästä, mutta tuo kommentti taisi repiä auki jotain haavoja ja esim. äsken lähdin kaupasta kesken ostosten pois kun henkeä alkoi ahdistaa se, kuinka rumana muut oikein minut näkevät. Mieleeni putkahtelee asioita, joita ihmiset ovat mulle sanoneet.. Esim. yksi kaveri sanoi että mun kanssani on mukava käydä baarissa kun hän saa niin paljon miehiltä huomiota, erään toisen (huomattavan laittautuvan) kaverin kanssa miehet iskevät vain tuota toista. Eräs miespuolinen tuttu kerran kuvaili etsivänsä treenaavaa ja laittautuvaa naista, silmäili sitten minua ja lisäsi "eikä tuollaista". En myöskään ikinä, koskaan, saa kehuja ulkonäöstäni, korkeintaan jostain vaatteestani.
Miten tästä pahasta mielestä pääsee yli? Ihan kuin olisi heitetty hyinen rätti naamaan, enkä halua oikein enää edes poistua kotoa. :( Tiedän että tää on pikkumurhe, mutta silti.
Kommentit (189)
Ap:lle:
On kliseitä mutta totta:
1) kauneus on katsojan silmässä
2) on itsetunnon puutetta jos tavoittelee sitä trimmatuinta ja lainausmerkeissä kauneinta
3) on ihan sama mitä kasvoissa muuten on, silmät ja hymy ovat millä on väliä
Osanottoni ja pahoitteluni kohtaamastasi moukkamaisuusesta.
terkuin 50 v mies, joka on läksynsä oppinut ja tyytyväisenä avioliitossa, kauniin vaimon kanssa
Ap, tuli paha mieli sun puolesta. Mutta muista, että olet tärkeä ja arvokas ihminen. Kaikki toisten ulkonäköä arvostelevat tyypit ovat henkisesti köyhiä ja todella vajaita.
En ole ikinä kuullut aikuisen ulkonäköa haukuttavan noin. Taitaa olla höpöjuttua taas trollin ketju. Tai sitten on oikeasti tosi ruma..?
Vierailija kirjoitti:
Korvien välissä vikaa typerien kommenttien sanojilla.
Epäilemättä, mutta ei se silti ikävien niiden sanojen satuttavuutta poista. Toisekseen ne lohduttaviksikin tarkoitetut sanat "älä välitä!" sisältää taas tietynlaisen moitteen, koska olisi pitänyt antaa mennä korvasta sisään ja toisesta ulos eikä noteerata solvausta mitenkään.
Miksi aina neuvotaan uhria toimimaan jotenkin toisin jatkossa? Miksi sen sijaan ei vain tuomita suorasanaisesti moisten törkimysten käytöstä ja ignoorata niitä jatkossa aivan kaikesta sosiaalisesta kanssakäymisestä? Mölisköön yksinään kun ei kerran osaa eikä halua kohdella muita arvostaen ja nätisti.
Vierailija kirjoitti:
Typeriä kommentteja, jättäisin moiset omaan arvoonsa! Eräs ystäväni totesi aikoinaan, että meillä kaikilla on aika puolellamme; kauneinkin nainen ja komeinkin mies vanhenee ja useimmiten siinä ulkonäkökin rapistuu. Ja usein se hallitseva kasvonpiirre ikäänkuin pehmenee ja puolestaan pikkunätit kasvot menettävät oman viehättävyytensä. Ja vartalo muuttuu kaikilla, pieni ylipaino näyttää ikääntyvällä jopa paremmalta kuin langanlaiha kroppa. Pää pystyyn vaan, kaikki ollaan kauniita omalla tavallamme!
Olen 55 vuotias kaunotar.
Milloin tämä rapistuminen tapahtuu?
Voisitko selventää?
Ei kaikki lihota itseään, ota aurinkoa, vedä viinaa ja tupakkia.
Pidän terveydestäni hyvän huolen.
Luettuani ketjun, en enää ihmettele miksi täällä palstalla on niin ilkeitä kommentteja kauniin näköisistä julkkisnaisista. Nämä rumina itseään pitävät, ja sitä ovatkin, niitä kateuksissaan kirjoittavat. Ruma sisus heijastuu myös ulkonäköön.
Vierailija kirjoitti:
En ole ikinä kuullut aikuisen ulkonäköa haukuttavan noin. Taitaa olla höpöjuttua taas trollin ketju. Tai sitten on oikeasti tosi ruma..?
Joku pöpipää keksi tarinan jotta saisi lohdutusta tuntemattomilta, kun ei omista kavereita.
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikki miehet ymmärrä tätä asiaa ja naisia. Heille nainen on vain ulkonäkö kuten pornosta ovat oppineet. Tällaiset miehet ovat vaarallisia meille naisille ja heitä tulee välttää.
Naisten tulisi myös ymmärtää vetäytyä pois pornosta ja itsensä seksualisoinnista, jotta nämä miehet eivät saa sitä mitä haluavat.
Pornoista en tiedä, mutta sellainen kuva ainakin on itselle tullut että tosi moni mies kuvittelee jokaisen naisen saavan sen tietynlaisen kurvikkaan kropan ihan vain viitsimällä liikkua hieman enemmän ja katsomalla tarkemmin mitä suuhunsa pistää. Ei siis ole minkäänlaista ymmärrystä sille, että naisillakin on erilaisia ruumiinrakenteita eikä esim tasapaksuun kroppaan tule sellaista tiimalasimaista kurvikkuutta vaikka seisoisi päällään ja lopettaisi syömisen kokonaan.
Silti tästäkin asiasta jaksaa moni mies valittaa ja rutista kuinka omalla naisella on ihan tyhmä kroppa ja kuinka sillä ja tuollakin on parempi eikä sekään liiku hulluna vaan syö jopa pizzaakin.. Sekään kun ei ole hyvä, että nainen oikeasti katsoo mitä suuhunsa pistää.
Muutenkin ihmetyttää, että miksi nämä miehet sitten haluaa olla siinä parisuhteessa jos nainen on noin kovin vääränlainen? Sitten kun nainen toteaa, että tämä oli sitten tässä niin alkaakin seuraava rutina kuinka tavisnaiselle ei kelpaa tavismies vaan se kuvittelee saavansa jonkun leukalentävän hamesankarin..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Typeriä kommentteja, jättäisin moiset omaan arvoonsa! Eräs ystäväni totesi aikoinaan, että meillä kaikilla on aika puolellamme; kauneinkin nainen ja komeinkin mies vanhenee ja useimmiten siinä ulkonäkökin rapistuu. Ja usein se hallitseva kasvonpiirre ikäänkuin pehmenee ja puolestaan pikkunätit kasvot menettävät oman viehättävyytensä. Ja vartalo muuttuu kaikilla, pieni ylipaino näyttää ikääntyvällä jopa paremmalta kuin langanlaiha kroppa. Pää pystyyn vaan, kaikki ollaan kauniita omalla tavallamme!
Olen 55 vuotias kaunotar.
Milloin tämä rapistuminen tapahtuu?
Voisitko selventää?
Ei kaikki lihota itseään, ota aurinkoa, vedä viinaa ja tupakkia.
Pidän terveydestäni hyvän huolen.
Sori, mutta ulosantisi tässä ketjussa kuulostaa oikeasti 75-vuotiaalta valkoviinihiprakassa hilluvalta leidiltä joka jankuttaa alkavan muistisairauden kourissa puheenaiheeseen liittymättömiä asioita. Olen itse 50 ja käytät samantyyppistä kieltä kuin äitini.
Minä olen aina ollut viehkeä neitokainen ja kuullut siitä miljoonia kertoja muiltakin... En siis valitettavasti osaa samastua ropleemaasi.
Vierailija kirjoitti:
Aina tällaisia juttuja lukiessani ihmettelen niin suuresti sitä, että laukovatko jotkut ihmiset OIKEASTI toisille tuollaisia kommentteja? Tulee aina mieleen, että onko näissä mukana sen huonoitsetuntoisen ihmisen omaa tulkintaa ja väritystä. (Esimerkkinä tulee mieleen oma äitini, joka on tooodella herkkähipiäinen ja kuulee kaikissa kommenteissa loukkauksia itseään kohtaan. Esim. Kerran olimme vaatekaupassa etsimässä mekkoja siskoni häihin. Äiti sovitti yhtä mekkoa, joka ei ihan parhaalla tavalla istunut, ja sanoin hänelle, että mielestäni hänelle sopii parhaiten leikkaus X, voisimme etsiä sellaisia mekkoja. Jälkeenpäin kuulin hänen kertoneen siskolleni, että olin haukkunut häntä lihavaksi mekkokaupoilla.)
En ole ikinä, siis ikinä, kuullut kenenkään haukkuvat päin naamaa ap:n tekstin kaltaisesti toista ihmistä. Siis niin, ettei ole mikään riita päällä, vaan että ihan spontaanisti vaan laukoo tuollaisia. Ja että moni eri ihminen eri paikoissa olisi sanonut yhtä törkeitä kommentteja ap:lle. Voiko olla värittyneet lasit ap, onko nuo ihmiset oikeasti sanatarkasti sanoneet noita asioita? Jos nuo pitää paikkansa, niin kylläpä on ihmeellisiä ihmisiä kertynyt ympärillesi. Ja olet varmasti ihan tavallisen näköinen ja sinussa on jotain kauniita piirteitä kuten meissä kaikissa.
Kerran junassa mua vastapäätä istui huomattavan ylipainoinen nainen, joka vei hieman myös viereisestä istuimesta. Hänestä yhden penkin päässä istui mies, joka omalla pysäkillään lähtiessään yhtäkkiä tuohtuneena tokaisi tuolle naiselle jotain, että miten kehtaa edes liikkua julkisesti, ja sanasta sanaan: "Seuraavalla kerralla sietäisi edes maksaa kahdesta paikasta." Olin niin järkyttynyt, että joku kehtasi sanoa noin ilkeästi, että menin täysin sanattomaksi. Harmittaa, etten osannut sanoa tai tehdä mitään, kun näin, kuinka pahalta tuosta naisesta tuntui. Ajattelin, että ehkei hän halunnut, että vedän enempää huomiota häneen yrittämällä lohduttaa häntä. Tuntui älyttömän pahalta loppumatkan hänen puolestaan.

No ehkä miehellä oli se vieruspaikka varattuna jossa ei voinut istua? Ihan ymmärrettävästi ottaisi aivoon tuollainen tilanne kun joku vie ruhollaan 2 istuimen paikan niin ettei toisessa voi kukaan istua mutta maksaa vain yhdestä.
Vierailija kirjoitti:
Kerran junassa mua vastapäätä istui huomattavan ylipainoinen nainen, joka vei hieman myös viereisestä istuimesta. Hänestä yhden penkin päässä istui mies, joka omalla pysäkillään lähtiessään yhtäkkiä tuohtuneena tokaisi tuolle naiselle jotain, että miten kehtaa edes liikkua julkisesti, ja sanasta sanaan: "Seuraavalla kerralla sietäisi edes maksaa kahdesta paikasta." Olin niin järkyttynyt, että joku kehtasi sanoa noin ilkeästi, että menin täysin sanattomaksi. Harmittaa, etten osannut sanoa tai tehdä mitään, kun näin, kuinka pahalta tuosta naisesta tuntui. Ajattelin, että ehkei hän halunnut, että vedän enempää huomiota häneen yrittämällä lohduttaa häntä. Tuntui älyttömän pahalta loppumatkan hänen puolestaan.
No ehkä miehellä oli se vieruspaikka varattuna jossa ei voinut istua? Ihan ymmärrettävästi ottaisi aivoon tuollainen tilanne kun joku vie ruhollaan 2 istuimen paikan niin ettei toisessa voi kukaan istua m
No ei ollut lähijunassa paikkavarauksia, vaan äijällä ihan kokonainen penkki omalle ylhäiselle itselleen. Muutenkin puolityhjä vaunu, ei olisi tarvinnut edes istua samassa välikössä niin kovasti inhoamansa ihmisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen kyllä todistanut kuinka tosi kaunista ihmistä on sanottu rumaksi akaksi. Tuo on joku vallankäyttöväline naisia kohtaan :(
Näinpä. Ulkonäön kommentointi sisältää aina valta-asetelman. Sillä noustaan toisen yläpuolelle, tehdään tiedettäväksi että toinen on kohde, se jota katsotaan ja arvioidaan ja itse on tekijä. On hyvin yleistä, vaikka ei tietenkään sopivaa, että vaikkapa yrityksen johtaja voi kommentoida alaisen ulkonäköä tai habitusta. Toisin päin olisi skandaali ja potkut. Naisten ulkonäön kommentoinnilla mies osoittaa että hän on pomo ja nainen on alainen.
Nämä vielä tietävät, että sanomisensa ovat oikeasti tökeröitä ja halveeraavia, joten osaan tehoaa ns. Bimboksi heittäytyminen. Kyselee vaan silmät pyöreinä, että "ai mitenkä niin? Minäkö iso? Mistä? En tajua. En ymmärrä. Ai mitä oli?"
Siinä, kun se vitsiniekka sitten oikeasti joutuukin kohtaamaan sen odottaman häpeilemisen, surun, itkun ja hämmennyksen sijaan bimboäimistelyä ja selittämään sanomaansa 17 kertaa, niin se vitsi ja loukkaus menettää tehonsa ja nolaa vain itse mölöyttäjän.
Tehoaa muuten ihan kaikkeen, myös seks.ahdisteluun; "mikä munan kuva? en tajua. Ai mitenkä? siis täh, mikä munan kuva, kananmunako? siis lähetät, mitä, en tajua". "Haluaisit mitä? Jörniä? mitä, en tajua. en ymmärrä, ai mitenkä, miten niin? Ei nyt menee kyllä ihan ohi, en tajua".
Ja nimenomaan vakavalla naamalla silmät suurina, että se toinen tajuaa, että häntä vedätetään nyt. Ei ne kauaa jaksa, kun aina tulee vastaan sama reaktio, joka ei ole sitä mitä haluaisi.
Toinen, joka tehosi minulla yläasteella kiusaamiseen, oli myötäily. Tyyliin "Sulla on iso nenä!!" -> "Joo, siis niin on! Aivan valtava! Tiedätkö miten hirveesti siitä on haittaa? Siis lasit, juomalasit, miten ne tehdäänkin niin pieniski, että nenä on tiellä! Lasit vaan valuu nenää pitkin, ihan kamalaa. Ai nenäleikkaus? Joo, oon kuule miettiny itekin, mut siis sehän on ihan HIRVEEN kallista, ja siinä on komplikaatioiden riski. Mistä sitä tietää, mikä on hyvä kirurgi ja oikea sairaala?"
Siinäkin lähtee terä siltä, mikä tunnetila loukkauksella halutaan aiheuttaa toiselle ja itselle.
Saa ottaa käyttöön :)
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei ole voinut valita ulkonäköänsä. Siihen ei pitäisi liikaa kiinnittää huomiota muuta kuin hygienian osalta. Kun oppii pois pinnallisuudesta niin alkaa hyväksymään itsensäkin helpommin. Kaikki on ihan yhtä hyvän näköisiä ja kukaan ei ole parempikaan. Jos ihminen arvostelee liikaa toisia ulkonäön mukaan niin se on lapsellista. Odotan aikuiselta huomattavasti kypsempää käyttäytymistä. Aplla se hyvä seikka että on suhteessa kuitenkin, jos totta. Ei kaikki pääse suhteisiinkaan ulkonäön takia, jos jotain poikkeavaa.
Kaikki eivät todellakaan ole yhtä hyvännäköisiä. Suurin osa on normaaleja ja osa normaaleja kauniimpia, osa normaalia rumempia.
Oletko koskaan miettinyt pysyvästi muuttaa tätä kasvonpiirrettä? Tuntuu, että olet yrittänyt väkisin hyväksyä sitä, ja pinnan alla se silti voi harmittaa sinua. Olet tottunut, että suurin osa ihmisistä ei kommentoi sitä ja jauhavat kaikki on kauniita -stooria. Kuitenkin tosiasiassa tuo piirre herättää negatiivista huomiota, ja negatiivisia tunteita itsessä. Se, että tuo moukka kommentoi, palautti tunteen siitä että kasvonpiirre ei ole niin huomaamaton kuin ehkä uskottelet itsellesi.
Sanon sillä, että julkisella korjataan kuitenkin hörökorvia, tubulaarisia rintoja ym. "vikoja", jotka tekee ihmisestä esteettisesti normista poikkeavan. Ainahan se ei ole mahdollista, eikä sitä ole pakko haluta, mutta halusin vaan heittää ilmoille, että hyväksyminen ei ole ainoa sallittu vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Luettuani ketjun, en enää ihmettele miksi täällä palstalla on niin ilkeitä kommentteja kauniin näköisistä julkkisnaisista. Nämä rumina itseään pitävät, ja sitä ovatkin, niitä kateuksissaan kirjoittavat. Ruma sisus heijastuu myös ulkonäköön.
Mitä mä luin? Päinvastoin se menee. Jos on itseä haukuttu ulkonäöstä, ymmärtää yleensä riittävästi ollakseen itse tekemättä sitä muille.
Tuo on vielä pientä, isohko osa ihmisistä on todellisia mulkvisteja.
Kertoo enemmänkin näistä kommentoijista kuin sinun "huonoudesta" tai "rumuudesta". Ulkonäölleen ei kukaan voi mitään. Surullista, että ihmiset ovat valmiita loukkaamaan ja kommentoimaan toisia sillä ajatuksella, että "ei haukku haavaa tee" ja että "kyllä se sen kestää, älä kitiset joutavista". Kyllä haukku tekee haavan ja aiheuttaa paljon surua toiselle. En enää ole tekemisissä törkeiden ja muita alistavien ihmisten kanssa. Kyllä se siitä ajan kanssa menee ohi, mutta ei ole mikään pakko kuunnella törkykommentteja tai sietää kiusaamista ja saada itselleen jatkuvaa pahaa oloa. Pitää laittaa rajat moiselle käytökselle ottamalla asian puheeksi ja sen jälkeen välit poikki jos käytös ei muutu.
Ei, arvon miesvihaaja vaan olin täysin rehellinen.