Lue keskustelun säännöt.
Mies on ollut työmatkalla ja toivon että jäisi sinne
18.01.2024 |
Avioliitto, kaksi lasta. On ollut yön yli reissulla koulutusmatkalla ja minusta on tuntunut kotona lasten kanssa, että voidaan hetki hengittää. Puuhailla rauhassa, ajatus kulkee, joku rautakanki on pois selkärangasta ja elämässä tuntuu olevan helpompi taajuus.
Tänään se illalla taas kotiin tulee, pitäisi esittää ilahtunutta vaimoa vaikka vituttaa jo valmiiksi. Mikäköhän on asia, josta ekana alkaa kovaan ääneen valittamaan. Taas saa kaikki kulkea munankuorilla kuinka pitkään pidetään jääkaapin ovea auki ja jääkö maito pöydälle vartiksi. Kaikesta omasta tarkkuudestaan huolimatta asunto on paljon enemmän sekaisin hänen kotona ollessaan. Olen luullut, että meillä lapset sotkee mutta ketunmarjat se on suuressa osassa myös tuo mies kenen jälkiä täällä saa korjailla.
Olen iltapäivän itsekseni puhunut ja tsempannut itseäni jaksamaan, sekä todennut että ei tämä voi oikein olla. Miehen kuuluisi olla minulle maailman suurin tuki ja turva eikä ihminen joka vetää minusta energiat pihalle.
Kommentit (103)
Vierailija kirjoitti:
Tuo jääkaapin oven kyttäily on muuten jonkun hermoheikon tunnusmerkki. En ole päivääkään kaivannut exää joka miltei löi kun en jokaisen tavaran kohdalla, jonka pöytään nostelin, lyönyt jääkaapin ovea kiinni. Nykyään lataan vaikka kahvipannun ja jääkaapin aukinainen ovi saa toimia valona. Itse ne sähkölasuni ennenkin maksoin.
Onko tuollaisiakin miehiä? ei kuulosta normaalilta. Onneksi sinkkuna eläessä kukaan ei kyttää :).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies on sellainen jolle ei voi edes puhua niin mitään ei ole tehtävissä. Itse tiedät minkä tyyppinen hän on.
Ero voi olla raskas ja siihen kannattaa valmistautua hyvin ennen prosessin käynnistämistä.
Muista että äidin hyvinvointi ja terveys on lapsille tärkeämpää kuin näennäisen ehjä perhe ja ulkoiset puitteet.
Miten eroon kannattaa valmistautua hyvin? Kysyn ihan tosissani vinkkejä.
Eri
Kuten edellä neuvottiin, mikäli on odotettavissa, että erosta tulee vaikea, jo ennen lähtöä kannattaa olla yhteydessä asianajajaan, jos on yhteistä omaisuutta ja/tai yhteisiä lapsia. Jos suhteessa on ollut minkäänlaista väkivaltaa, on hyvin mahdollista että eroprosessi ei ole helppo. Ja jos epäilee yhtään, että kumppani on narsisti, kannattaa todellakin perehtyä narsismiin ja siihen, miten narsisti reagoi eroon, jotta osaa varautua tulevaan. Kuka tahansa saattaa käyttäytyä eron tullen järjettömästi, mutta narsistille jätetyksi tuleminen on äärimmäinen narsistinen loukkaus.
Lisäksi kannattaa kysyä neuvoja ja apua eroon esim. turvakodista tai muilta väkivallan uhreja neuvovilta tahoilta, kuten edellä mainitut Nollalinja ja Naisten Linja. Omaa henkistä jaksamista on hyvä vahvistaa käymällä juttelemassa ammattilaisen kuten terapeutin tai psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa.
Lähde pois. Itsekin aloin jossain vaiheessa toivomaan, että mies katoaisi jonnekin. Olin jatkuvasti hermostunut miehen tiuskimisesta ym, kun hän hermostui lasten äänistä ja ym lapsiin liittyvästi ja muuttui kaikin tavoin hankalaksi.
Heti eron jälkeen, kun nukuin ensimmäisen yön omassa kodissani niin koin valtavan helpotuksen. Pystyin olemaan rento vuosien jälkeen.
Voi kuinka kuulostaa tutulta AP:n ja jo lähteneiden kommentit. Minulla oli tuollainen mies ja kyllästyin kiukutteluun. Luonnevika ei vuosien mittaan parane. Pariterapiassakin käytiin mutta se tuntui enempi haitalliselta, koska mies sai sen käsityksen, että puolisoa kohtaan pitää olla lempeä ja ymmärtää tätä. Siis häntä ja hänen kiukutteluaan. Alkoi huuto, että minä olen kusipää, kun vaadin häntä muuttumaan.
Lähdin loppukesästä sillä mielellä, että asun vaikka talven vanhempieni mökillä tai jossain yksiössä. Alun raivoamisen (mies) jälkeen tehtiin avioehto ja täytettiin eropaperit yksissä tuumin. Kyllä on ollut ihanaa, kun ei aina tarvitse miettiä toisen mielialoja. 16 vuotta kuitenkin jaksoin. Talo jäi miehelle mutta minä sain vapauden ja onnen, jota en edes tajunnut olevan olemassa.
Tilipäivänä kuitenkin kilauttelisit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos mies on sellainen jolle ei voi edes puhua niin mitään ei ole tehtävissä. Itse tiedät minkä tyyppinen hän on.
Ero voi olla raskas ja siihen kannattaa valmistautua hyvin ennen prosessin käynnistämistä.
Muista että äidin hyvinvointi ja terveys on lapsille tärkeämpää kuin näennäisen ehjä perhe ja ulkoiset puitteet.
Miten eroon kannattaa valmistautua hyvin? Kysyn ihan tosissani vinkkejä.
Eri
Käytännön vinkkinä eroon voi alkaa valmistautumalla samalla lailla mitä muuttoon. Siivoa ja karsi kaikki omat kaapit ja mahdollisten lasten kaapit. Järjestele kaikki asiakirjat, siivoa mapit. Lisäksi ala säästämään rahaa, sillä ero maksaa. Tarvittaessa vaikka käteistä, mikäli ei ole avioehtoa tai on yhteinen tili.
Helpointa eroaminen taitaa olla lapsettomille vuokralla asujille. Heti kun on lapsia tai omaisuutta (=velkoja) mukana, eroaminen on paljon hankalampaa ihan käytännön puolesta.
Mikä tuollaisia miehiä vaivaa? Millä oikeuttavat oman käytöksensä? Eikö pakko olla kyse jostain persoonallisuushäiriöstä tms.? Ainakin minä ihmisenä ymmärrän, ettei toiselle voi jatkuvasti kiukutella tai olla ilkeä, miksi nämä miehet kuvittelevat, että se olisi OK?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun mies alkaa valittamaan seuraavan kerran niin sano hänelle mitä ajattelet. Sano, että nyt on parempi, että muutetaan erilleen. Kysy myös samalla miten haluaa lastenhoidon järjestettävän.
Lapset on usein se vaikein kohta ja niiden kautta voi tehdä kiusaa. Kiusaa tuskin tulee, kun annat miehen päättää miten lasten huolto järjestetään. Todennäköisesti, kun mies säikähtää, että aiot häipyä ilman lapsia ja työntää ne sinulle.
Luin pelkän aloituksen, mutta neuvoisin lopettamaan palstalla roikkumisen. Laita avioero vireille, ala pakkaamaan ja soittelemaan vuokra -auntoilmoituksia läpi. Yksinkertaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ne ihmiset vaan jäävät niihin huonohin parisuhteisiin, vaikka voisi valita sen omankin tien kulkea.
Tai panostaa siihen suhteeseen ja etsiä taas ne syyt miksi edes alettiin olla yhdessä. Eroaminenkin on usein liian helppo vaihtoehto. Parisuhteessa pitää oikeasti välillä nähdä vaivaa sen eteen että suhteessa voidaan hyvin ja yhteys toimii. Ei tietenkään väkisin tarvitse yrittää kaikkea mahdollista, mutta aika paljon parisuhdetta pystyy ihan tietoisesti ja konkreettisesti parantamaan.
Hieman samanlainen tilanne kuin ap.lla. Suhteeseen panostamista toivoisin itsekin, puolison puolelta. Kun asiasta puhumisen jälkeen, hän jaksaa hetken huomioida (se on mukavaa ja piristävää! :) mutta sitten taas palaa samaan tuttuun kaavaan..... "en muista / jaksa / ehdi / keksi mitään / yms" Eli ei näe vaivaa (eikä sen tarvitse olla mitenkään suurta!!), kun ei kiinnosta kuin oma napa ja ei kiinnosta miltä vaimosta tuntuu :(
Ärsyttävää. Itse siis yritän ilahduttaa ja nähdä vaivaa toisen huomioimiseksi. Esim. viikolla kolasin lumet myös miehen auton ympäriltä (yövuoroon meno hänellä). Mutta kun hän lähtee aamuvuoroon, jää kaikki lumityöt minulle.....
Muutenkin kaikki huomoiminen on vaikeaa. Ilahtuisin, jos auttasi takin päälle ja avaisi oven. Ihan normaaleja asioita... Mutta ei.
Älkää kommentoiko "etkö osaa itse avata ovea?". Kymmeniä vuosia yhdessä olleet tietää kyllä mistä puhun.
Ja juurikin tuo negatiivisuus. mies näkee kaiken pienen josta pääsee sanomaan! Positiivista sanomista tulee harvoin. Tulee vain huono mieli hänen seurassa. En jaksa yksin pitää kivaa energiaa yllä. Olen alkanut puhua yhtä rumasti takaisin, johan heti mies kommentoi "miksi olet niin pahalla päällä" Niin. Miksi.
Sanot sille suoraan, että täällä pysyi paikat kunnossa ja oli mukavaa ja rauhallista kun herra henkinen ankeutta ja porsas oli poissa. Olen tässä miettinyt, että voisit oikeastaan pakata itsesi pysyvästi työmatkalle ja mennä pilaamaan ilman ja ympäristön jonnekin muualle jos tuo oleminen ei muutu.
Ja tiedän, että suurin osa miehistä on ankeita. Minulla on lapsetkin poikia ja mieselävien perus mentaliteetti tuntuu olevan ruikuttaminen ja muiden elämän ankeuttaminen. Suurin osa on tyytymättömiä nalkuttajia. Hankin omat ankeuttajani ihan peruspositiivisen ja leppoisan miehen kanssa ja on ihme kontrasti kun exän kanssa ollaan iloisia ja puheliaita ihmisiä ja tehtiin niin helkkarin ankeita mukuloita. Jokin geenivirhe niissä tuntuu olevan mikä joskus hyppää yli, useinmiten ei. Ex'n jälkeiset miehet on olleet näitä naama väärinpuolin eläjiä ja nalkuttajia, Ihan hirveä energiasyöppö sellainen ihminen elämässä. Kannattaa laittaa liuskaan vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Stressi, väsymys?
Vai oliko hän tuollainen jo alussa?
Kokeile taktiikkaa, jossa jaat hänelle lämpöä ja ymmärrystä. Kysy vaikka miten jakselee ja oliko työkeikka raskas. Älkää kilpailko kuormituksellanne. Tämä taktiikka ei tarkoita sitä, että sinun osasi olisi ollut yhtään helpompi, mutta saattaa yllättäen vaikuttaa parisuhteenne kommunikaatioilmastoon.
Tsemppiä!
Minä yritin tätä, kun eksä muuttui totaalisen mahdottomaksi lapsen syntymän jälkeen ja elämä oli yhtä munankuorilla kävelyä ja eksän valitusta ja raivoamista kaikesta. Eksän reaktio: "painu v*ttuun niin kauan kuin pystyt kävelemään omilla jaloillasi". Eikä tämä jäänyt suinkaan yhteen kertaan, vaan tätä vaihetta kesti vuoden, että yritin ymmärtää ja keskustella siitä, mistä kiikastaa, miksi toinen käyttäytyy niin, kun kaiken piti olla pitkän lapsettomuuden
Jos homma menee toisen haukkumisen ja alistamisen puolelle, suosittelen minäkin eroamaan, ehkä melko piankin. Omassa suhteessa kysymys oli kummankin väsymyksestä ja pieni oman suunnan vaihto auttoi. Henkiseen tai fyysiseen väkivaltaan en suostuisi jäämään.
Hei,
yksi kysymys ratkaisi pariterapiassa avioliittoni kohtalon. Meitä pyydettiin miettimään vastaus tähän kysymykseen:"Mitä minä haluan?" Valkeni, että kumpikaan ei siinä liitossa voinut hyvin, sillä halusimme eri asioita. Hänelle oli tärkeää, että arki pysyi ennakoitavana, turvallisena, muuttumattomana. Isot talletukset pahan päivän varalle. Minä halusin lasten kasvettua luoda uuden uran yrittäjänä, haastaa itseni ja ottaa myös taloudellisia riskejä. Kumpikin sai haluamansa, kun erosimme: hän naisen, joka arvosti vakautta ja turvallisuutta. Minä vapauden ottaa riskejä ja ryhtyä yrittäjäksi ilman, että perhe joutui mitenkään osalliseksi riskeihin, joita otin. Uutta kumppania en ole löytänyt rinnalleni. Mutta elämä on hyvää näin.
En tiedä, mistä kaikki vihaiset, kiukuttelevat puolisot tulevat. Minun vähäinen kokemukseni on, että vihaisuuden ja kontrollin takana voi olla pelkoja. Mies pelkäsi taloudellista ahdinkoa, vanhenemista ja kaiken katoavaisuutta. Minä taasen vähäistä asemaa ja arvostusta avioliitossa ja perheessä. Ja että rutiinit tappaisivat minusta kaiken luovuuden ja elämänilon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin minun elämästäni olisit kirjoittanut.
Miksi valittaa täällä. Eroa. Itsehän sen miehen olet ottanut. Ei kukaan varmaan pakottanut.
Parisuhteessa helpottaa, kun sanoo ne kaihertavat asiat sille parisuhteen toiselle osapuolelle, eikä vuodata niitä täällä täysin tuntemattomille ihmisille. Koska se ei sitä puoliosa muuta mitenkään, jos täällä käy valittamassa.
Jos mies tuo perheelleen leivän pöytään ja vaimo saa olla kotona lasten kanssa, n8in kuin tästä ymmärsin. Niin ei pitäis valittaa jostain pöydälle jääneestä maitopurkista tai munankuorista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin ne ihmiset vaan jäävät niihin huonohin parisuhteisiin, vaikka voisi valita sen omankin tien kulkea.
Työn alla on. Yllättävän työlästä on erota, vaikka se on nopea sanoa ja kirjoittaakin. Vaatii paljon aikaa ja rahaakin, järjestelyä ja varautumista. Jos se olis helppoo, kaikki tekis niin.
"Kaikki tekis niin???"
Vaikka olemme olleet, minä ja mieheni, jo pitkään yhdessä, olemme edelleen kaikki kaikessa toisillemme. On maailman ihanin asia tuntea rakkautta niin täysvaltaisesti ja olla myöskin täysvaltaisesti rakastettuna +
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo jääkaapin oven kyttäily on muuten jonkun hermoheikon tunnusmerkki. En ole päivääkään kaivannut exää joka miltei löi kun en jokaisen tavaran kohdalla, jonka pöytään nostelin, lyönyt jääkaapin ovea kiinni. Nykyään lataan vaikka kahvipannun ja jääkaapin aukinainen ovi saa toimia valona. Itse ne sähkölasuni ennenkin maksoin.
Onko tuollaisiakin miehiä? ei kuulosta normaalilta. Onneksi sinkkuna eläessä kukaan ei kyttää :).
Siis minä olen juuri sellainen mies. Toinen asia on mikä ärsyttää, niin roskat lattialla. Mun mielestä roskapönttö on roskisten koti ja sama juttu vaatteilla lattialla. Vaatteiden koti on vaatekaappi, mut eiiii.
Ei vaan osata jmalauta oikeesti. Purukumii on teinin huoneen lattiat täynnä ja asiasta huudan. Viimeksi tänään siivosin lattiakaivon suihkutilasta, niin löyty purukumia. Jääkaappi jätetään auki, hiustenkuivaaja on seinässä ja hiusraudat on seinässä lämpimänä.
Pakko kytätä ja vahdata perheen naisväen perässä, kun ei ne osaa jumalauta. Ihme tyyppejä. Ja minä oon se kyttäävä ja valittava hullu. Pakko olla kun polttaisivat koko talon jos en perässä hiihtäisi ja merkkaisi virheitä vihkoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo jääkaapin oven kyttäily on muuten jonkun hermoheikon tunnusmerkki. En ole päivääkään kaivannut exää joka miltei löi kun en jokaisen tavaran kohdalla, jonka pöytään nostelin, lyönyt jääkaapin ovea kiinni. Nykyään lataan vaikka kahvipannun ja jääkaapin aukinainen ovi saa toimia valona. Itse ne sähkölasuni ennenkin maksoin.
Onko tuollaisiakin miehiä? ei kuulosta normaalilta. Onneksi sinkkuna eläessä kukaan ei kyttää :).
Siis minä olen juuri sellainen mies. Toinen asia on mikä ärsyttää, niin roskat lattialla. Mun mielestä roskapönttö on roskisten koti ja sama juttu vaatteilla lattialla. Vaatteiden koti on vaatekaappi, mut eiiii.
Ei vaan osata jmalauta oikeesti. Purukumii on teinin huoneen lattiat täynnä ja asiasta huudan. Viimeksi tänään siiv
Sähän oot ihan hullu. Seinähullu tapaus.
Tai panostaa siihen suhteeseen ja etsiä taas ne syyt miksi edes alettiin olla yhdessä. Eroaminenkin on usein liian helppo vaihtoehto. Parisuhteessa pitää oikeasti välillä nähdä vaivaa sen eteen että suhteessa voidaan hyvin ja yhteys toimii. Ei tietenkään väkisin tarvitse yrittää kaikkea mahdollista, mutta aika paljon parisuhdetta pystyy ihan tietoisesti ja konkreettisesti parantamaan.