Vainajien säilytystilat pursuilevat vainajia, hautajaiset lykkääntyvät ja työntekijänä tämä ärsyttää niin paljon!
Työskentelen hautajaisvarauksiin liittyvässä työssä ja olen nähnyt, kuinka hautajaiset ovat muuttuneet. Aiemmin omaiset varasivat hautajaiset pian kuoleman jälkeen. Hautajaiset menivät yleensä korkeintaan 2-3 viikon päähän. Ihmiset järjestivät asiansa niin, että pääsivät hautajaisiin. Nykyisin monet omaiset eivät saa enää aikaiseksi hautajaisten varaamista. Hautajaiset herättävät ikäviä ajatuksia, joten asiaa lykätään. Kun hautajaiset päästään varaamaan, niin alkaa valitus. Miksi ei ole vapaana tiettyä siunauskappelia juuri tiettynä lauantaina klo 12? Osalla hautajaiset menevät jopa lähemmäs parin kuukauden päähän, kun haluavat juuri lauantaiajan keskelle päivää. Toiset taas eivät meinaa saada sopivaa aikaa löytymään, kun ihmisillä on niin paljon "tärkeitä" menoja. Nämä menot ovat luokkaa lapsen koripalloturnaus, kaverin synttärit tms. Osa omaisista jää kokonaan hautajaisista pois noiden menojensa takia. Tekisi mieli sanoa, että nyt ihan oikeasti, kumpi on tärkeämpi, se koripalloturnaus/synttärit vai oman vanhempasi/sisaruksesi/muun sukulaisen tai ystävän hautajaiset. Ihmisillä on aivan hämärtynyt käsitys kuolemasta nykyisin, kun hautajaisistakin on tullut näin vaikea asia. Vainajien säilytystilat ovat ihan täynnä, kun näitä hautajaisia ei saada pidettyä. Tämä puolestaan aiheuttaa omat haasteensa.
Halusin tulla avautumaan, sillä nyppii tämä nykyinen kulttuuri niin paljon.
Kommentit (205)
Ylikuolleisuus on ollut vajaa 50% joku viikko loppuvuodesta.Ruuhkaa on ja tulee olemaan jatkossakin.
Kun suuret ikäluokat siirtyy myöhemmin riviin ,mitä valmisteluja on tehty asian eteen.
Krematorioita, säilytystä.
Vierailija kirjoitti:
yksi syy lykkääntymisiin on myös se, että vainajan omaiset haluavat ehdottomasti jonkun tietyn siunauskappelin. Suosituimpiin on pitkä jono ja niissä siunataan vainajia lähestulkoon liukuhihnalta. Olin itse tällaisissa ja mietin vain, että vaikka siunauskappeli oli todellakin ehkä kaunein ikinä näkemäni, niin onko se sen arvoista sitten, että pitää mennä sinne minuuttiaikataululla. Tämän vainajan omaiset olivat varanneet päivän viimeisen siunausajan, joten saimme pitää vähän pidemmän kaavan mukaan kaiken ja pappikin pääsi sitten kahveille, mutta silti.
Oman omaisemme siunauskappelin valitsimme sen mukaan, että saadaan hoidettua homma alta pois. AIka karuhan se oli kauneimpiin verrattuna, mutta ei tuollaisessa tilanteessa muutenkaan mitään arkkitehtoonisia ratkaisuja tai tilan kauneutta ala tarkastelemaan. Omaisemme oli meille hyvin rakas, joten muistotilaisuus oli sitten prameampi ja vainajan lempipaikassa. Tästä oli
Mun vanhemmat on hautajaistahtoonsa laittaneet jo kauan sitten, että haluavat sen kaupungin kauneimman siunauskappelin.
On ihan seurakunnan syytä, että se toinen siunauskappeli (tai siinä toisessa on monta siunauskappelia ja krematorio samassa) on hyvin karu betoninen rakennus rinteen alapuolella.
Eikä olisi voinut rakentaa toisen yhtä kauniin kappelin kuin se, joka on kauniissa mäntymaastossa korkealla rinteessä ja suurista ikkunoista näkyy kaunis maisema.
Korona jatkuu edelleen ja Suomessa kuollaan siihen koko Euroopan mittakaavassa väestöön ja ikärakenteeseen suhteutettuna eniten. Siinä se syy kappaleiden ja ruumissäilöjen täyttymiseen on.
Syy ei ole omaisten viivyttelyssä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
yksi syy lykkääntymisiin on myös se, että vainajan omaiset haluavat ehdottomasti jonkun tietyn siunauskappelin. Suosituimpiin on pitkä jono ja niissä siunataan vainajia lähestulkoon liukuhihnalta. Olin itse tällaisissa ja mietin vain, että vaikka siunauskappeli oli todellakin ehkä kaunein ikinä näkemäni, niin onko se sen arvoista sitten, että pitää mennä sinne minuuttiaikataululla. Tämän vainajan omaiset olivat varanneet päivän viimeisen siunausajan, joten saimme pitää vähän pidemmän kaavan mukaan kaiken ja pappikin pääsi sitten kahveille, mutta silti.
Oman omaisemme siunauskappelin valitsimme sen mukaan, että saadaan hoidettua homma alta pois. AIka karuhan se oli kauneimpiin verrattuna, mutta ei tuollaisessa tilanteessa muutenkaan mitään arkkitehtoonisia ratkaisuja tai tilan kauneutta ala tarkastelemaan. Omaisemme oli meille hyvin rakas, joten muistotilaisuus oli sitt
tuli mieleen, että taidan tietää mistä siunauskappelista on kyse. Sellaisia todellakin saisi suomi olla täynnä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset tekevät asiat vaikeiksi? Ensinnäkin siunauksen ja hautauksen voi hoitaa vaikka ilman yhtään vierasta. Sen voi videoida ja esittää muistitilaisuudessa.
Muistotilaisuuden voi viettää kotona vapaamuotoisesti. Ei ole pakko olla seitsemää sorttia pikkuleipiä ja sitä edeltävää hirvikeittoa, vaan voi vaikka pitää nyyttärit ja katsoa sen siunausvideon.
Hirveän hitaasti ihmisten asenteet muuttuvat. Raskaat hautausseremoniat, joista kukaan ei pidä, ovat vanhojen ihmisten juttu.
Me tuhkattiin läheinen heti ja vietettiin uurnanlasku puoli vuotta myöhemmin ja sen jälkeen mentiin läheiseen raflaan syömään vainajan rahoilla pihvit ja ruokajuomat. Pöytävaraus oli tehty.
Jos ei vainaja ollut uskovainen, jos ei suku sitä ole, niin sen uskontohomman voi ihan unohtaa.
Me olemme kyllä vanha ja n.k. hautaan kaatuva pariskunta. Kirkosta olemme eronneet, toki Jumalaan uskomme. Mitä hautajaisiin tulee niin emme haluaisi mitään seremonioita koko suvulle, vaan juurikin saisivat sen uurnan joko ripotella tunturiin ja poltella kotonaan kynttilää.
Arkku on ilmeisesti pakko olla, että on jotain sytykettä krematorioon. Liekö oikein, jos ei haudata hautausmaalle ja jää sitä kiveä ja omaisille kukkien hoitamista, mene tiedä.
Toinen mitä pohdin, että kun nykyisin on näitä avioliiton kautta muslimeiksi kääntyneitä, että voiko heidät haudata sukuhautaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset tekevät asiat vaikeiksi? Ensinnäkin siunauksen ja hautauksen voi hoitaa vaikka ilman yhtään vierasta. Sen voi videoida ja esittää muistitilaisuudessa.
Muistotilaisuuden voi viettää kotona vapaamuotoisesti. Ei ole pakko olla seitsemää sorttia pikkuleipiä ja sitä edeltävää hirvikeittoa, vaan voi vaikka pitää nyyttärit ja katsoa sen siunausvideon.
Hirveän hitaasti ihmisten asenteet muuttuvat. Raskaat hautausseremoniat, joista kukaan ei pidä, ovat vanhojen ihmisten juttu.
Me tuhkattiin läheinen heti ja vietettiin uurnanlasku puoli vuotta myöhemmin ja sen jälkeen mentiin läheiseen raflaan syömään vainajan rahoilla pihvit ja ruokajuomat. Pöytävaraus oli tehty.
Jos ei vainaja ollut uskovainen, jos ei suku sitä ole, niin sen uskontohomman voi ihan unohtaa.
Me olemme kyllä vanha ja n.k. hautaan kaatuva pariskunta. Kirkosta ole
Onkohan olemassa jotain säädöstä siitä arkusta? Onko se pakko olla sellainen jumalattoman kallis? Kelpaako vaikka semmoinen pajusta punottu? Tai, jos itse veistää.
"Korona jatkuu edelleen ja Suomessa kuollaan siihen koko Euroopan mittakaavassa väestöön ja ikärakenteeseen suhteutettuna eniten. Siinä se syy kappaleiden ja ruumissäilöjen täyttymiseen on.
Syy ei ole omaisten viivyttelyssä. "
Korona on äärinmäisen pieni kuolinsyy. Hautaustoimijan mukaan muutama henkilö kokonaisuudesta.
Pelkästään oikeuslääketieteellisen kuolinsyyselvityksen vuoksi voi kestää viikko tai pari ennen kuin saa hautausluvan, eli kaikki ei tosiaan riipu omaisista.
Minusta on kyllä ihan ymmärrettävää kun omaiset haluaa jonkin tietyn siunauspaikan, kirkon tai kappelin, tai tietyn papin siunaamaan tai tietyn paikan muistotilaisuudelle. Ne hautajaiset on kuitenkin ainutkertainen tilaisuus eikä kaikki halua nyt vaan äkkiä jostain jotain ekana vapaana olevaa paikkaa ja aikaa. Ei ole omaisten syytä että seurakunnilla on ajat ja tilat täyteenbuukattuja.
Voiko muuten tosiaan muslimiksitai joksikin hinduksi tms. kääntyneen (maallistuneen sellaisen), haudata sukuhautaan luterilaiselle hautausmaalle?
Mummo kuoli joulukuun ihan alussa ja hautajaisia alettiin järjestää samana päivänä. Seuraavana päivänä kaikki oli jo sovittu, mutta silti ne ensimmäiset vapaat ajat seurakunnan puolesta venyi sinne joulun lähelle. Hautajaiset oli pari päivää ennen joulua. Ei siis tosiaankaan ole kiinni omaisista tai omaisten syy että seurakunnan kalenteri on täynnä.
Seurakunnan työntekijänä ymmärtänet, että vaikka se vainaja on seurakunnalle vain yksi haudattava lisää, niin omaisille kyseessä on rakas läheinen, jota ei todennäköisesti haluta äkkiä vaan nyt pois johonkin koska kiire.
No huh. Itse kyllä vaihtaisin kokonaan seurakuntaa missä hautajaiset järjestetään jos seurakunnan asenne olisi tuollainen. Minun ei tarvitse kuunnella valituksia ja syyllistämistä siitä millä perustein vainajan hautajaisia ja -paikka on valittu.
Vierailija kirjoitti:
"Korona jatkuu edelleen ja Suomessa kuollaan siihen koko Euroopan mittakaavassa väestöön ja ikärakenteeseen suhteutettuna eniten. Siinä se syy kappaleiden ja ruumissäilöjen täyttymiseen on.
Syy ei ole omaisten viivyttelyssä. "
Korona on äärinmäisen pieni kuolinsyy. Hautaustoimijan mukaan muutama henkilö kokonaisuudesta.
Suomessa ylikuolleisuus oli viime vuonna noin 10%, josta todennäköisesti suuri osa koronasta suoraan tai osatekijänä. 10% on aika paljon, jos ruumishuoneiden kapasiteettia ei ennenkään ollut suuremmin ylimääräistä.
Muistakaa että töistä saa vapaa päivän hautajaisia varten joten kukaan ei voi sanoa että kun on työt
Vierailija kirjoitti:
Missä vaiheessa viranomaiset puuttuu tähän, itse tunnen yhden 4kk odottaneen...
Julkkis pääsee hautaan viikossa😳
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa että töistä saa vapaa päivän hautajaisia varten joten kukaan ei voi sanoa että kun on työt
No eikä saa kuin lähiomaisten kohdalla,. Ja tämäkin riippuu työehtosopimuksesta kuka lähiomaiseksi luokitellaan.
Minun kokemukseni on kylläkin se, että kaikki hautajaisajat ovat täynnä, koska ihmisiä kuolee nyt poikkeuksellisen paljon. Vamhempani kuoli kuukausi sitten ja otimme ainoan ajan hautajaisiin, mikö oli kuukauden sisällä, se oli arkena aamulla klo 9. Piti lähteä kiireesti pois korkolta sitten, koska jo klo 10 oli seuraavat hautajaiset ja hekin tarvitsivat parkkipaikat.
Juuri julkaistun tilaston mukaan Suomen ylikuolleisuus on Euroopan korkeinta, 40%. Eli nyt Suomessa kuolee 40% enemmän ihmisiä kuin normaaliaikaan.
T. Hki
Miksi Suomessa on ylivoimaisesti korkein kuolleisuus? vko 46 viimevuonna 40,5%
Tuttuni on tokmannilla töissä eikä saanut vapaata kummitätinsä hautajaisiin.