Millainen ihminen pystyy jättämään vastasynytneensä sairaalahoitoon lähtiessään itse kotiin?

Missä kohden olen moittinut?



Omasta mielestäni olen ilmaissut ajatuksiani aiheesta, joka itsellenikin on joskus ollut ajankohtainen - ja kyseenalaistanut sitä samaa mitä ketjun ap:kin kyseenalaisti: " miten kukaan vastasynnyttänyt äiti pystyy jättämään vauvansa sairaalaan, ja lähtemään itse kotiin" . Jos ollaan eri mieltä, ja pohditaan toisen tekemiä ratkaisuja - onko se moittimista?



Jos aina pelkäisi moittivansa jotakuta sanoessaan ääneen ajatuksensa, ei tässä yhteiskunnassa varmasti koskaan saataisi mitään parannusta aikaiseksi, eikö vain? Joskus on siis ihan hedelmällistä olla eri mieltä ja myöskin uskaltaa kertoa se " ääneen" .



92 esittämää tunnepysyvyyden teoriaa voisi vielä hieman laajentaa heittämällä sellaisen ajatuksen, että jos 1½ vuotias kykenee pitämään tunnesidettä yllä vanhempaansa tuon max 3 vrk, niin voisiko sen perusteella ajatella, että vauvan ollessa kyseessä, tuo aika voisi olla huomattavasti lyhyempi, ehkä jopa tunteja? Vaikeaa on tätä tutkia, tai mitään varmuudella siitä sanoa - miksi siis ottaa mitään ylimääräisiä riskejä näin ison asian suhteen?



Minulle on oikeasti ihan sama miten sinä haluat sen asian ajatella, etten voinut olla vauvastani erossa kovinkaan kauaa - vaikka sitten laitettaisiin se sen minun oman henkisen kypsymättömyyteni piikkiin *what ever makes you happy*, minulle se oli kuitenkin sen osoitus, että äidin rakkauteni oli olemassa ja voi hyvin. Jos se ei olisi tuntunut minusta " miltään" ts. olisin voinut " huoletta jättää vauvan" sairaalan hoidettavaksi - olisin epäillyt, että minussa olisi ollut jotakin vialla.



17

Ja toinen kysymys, onko joku kyseenalaistanut näitä väitteitä??? Minun pointtini oli se, että toisten äitien syyllistämisellä et saa kuitenkaan omaa kruunuasi kirkkaammaksi. Sinä et voi kertoa toisille, millainen rakkaus tai kiintymys heillä ja heidän lapsillaan on. Et voi sitä tehdä siitäkään huolimatta, että joku toinen ei olisi yhtä uhrautuvasti voinut " taistella" lapsensa vierellä olemisen puolesta. Et myöskään voi tehdä diagnoosia kiintymyshäiriöstä tai vastaavasta, kaikki on pelkkää spekulaatiota ja itsensä ylentämistä toisia alentamalla!



On tilanteita ja tilanteita. Joskus äiti on myös itse niin sairas, ettei voi olla hetkeäkään vauvansa vierellä, vaikka haluaisi sitä miten palavasti tahansa. On myös tilanteita, joissa vauvaa EI voi äiti hoitaa, vaikka oma terveys sen sallisikin. Siitä huolimatta näistä lapsista kasvaa ihan tavallisia, äitiinsä luottavia lapsia. Ja heidän äideillään on kaikki äidinvaistot ja rakkaudet kehissä heti vauvan synnyttyä.



Kuten jo aikaisemminkin sanoin, jos todella olisit ajamassa hyvää asiaa, että sairaiden vastasyntyneiden äidit saisivat olla samoilla osastoilla, et vouhottaisi täällä, vaan ottaisit asiaa esille niissä elimissä, joissa todelliset päätökset tehdään!





En todellakaan usko, että kaikki kasvatuksen karikot voidaan välttää onnistuneella vierihoidolla - en minä nyt (toivottavasti) niin yksinkertainen ole, mutta väitän, että kyllä siitä on suurta hyötyä sen äitilapsisuhteen vaalimisessa. Ja väitän (tämä siis myös ihan tutkittu juttu), että vastasyntynyt TUNNISTAA oman äitinsä hajun (maidon) ja liikkeet, ja jos äiti pääsee häntä hoitamaan, oppii nopeasti myös sen tavan jolla nimenomaan äiti hoitaa ja käsittelee. Vaikka olisi kuinka osaava, ammattitaitoinen ja hellä hoitaja tahansa - ei hän koskaan korvaa sitä OMAA ÄITIÄ, 9 kk yhteistä taivalta vastasyntyneen kanssa. Ei se vaan ole ihan normaalia ja oikein, että ensin kannat vauvaasi kohdussasi lähes vuoden, synnytät hänet maailmaan ja samantein " menetät" hänet toisten ihmisten hoidettavaksi. Miksi tämä asia on sitten toisissa sairaaloissa ymmärretty, mutta esimerkiksi Jorvissa ei alkuunkaan? Miten voi olla mahdollista, että äidin rooli oman vastasyntyneensä hoidossa on lähes olematon - ja että se on ihan ok? EIKÖS SEN PITÄISI OLLA SE TÄRKEIN JUTTU!



Asia jota olen myös yrittänyt kirjoituksissani välittää (mutta ilmeisesti siinä epäonnistunut?) on se, että tuo äidin rakkauden tunne on kaikkea muuta kuin rationaalinen - ja että sen syttyessä on miltei mahdotonta ajatella järkevästi. En minä ainakaan pystynyt seisomaan samassa huoneessa vastasyntyneeni ja labran tätien kanssa silloin, kun he tulivat ottamaan pienestä verikokeita, vaikka se kuinka JÄRJELLÄ AJATELTUNA olisi ollut lapseni parhaaksi! Siinä vaiheessa on aika sokea tälle todellisuudelle, mitä me " normaalitilassa" olevat ihmiset näemme. Pakkohan tällä(kin) tunteella on olla jokin tarkoitus? Itse olen tullut siihen tulokseen, että se on se primitiivinen (= alkukantainen) vaisto joka pitää lapsen / vastasyntyneen hengissä. Ei se ole vailla merkitystä (vaikka kuinka kapitalistisessa yhteiskunnassa eläisimme - ei se kysy sitä, onko nyt määrärahoja tai mahdollisuuksia sen tuntemiselle, se vain on ja pakottaa läsnäolollansa).

[/quote]

Tiedätkö mitä pelkkä kosketus sattaa tehdä tehohoidossa olevalle lapselle kun pelkkä tutun (äidin) äänen kuuleminen saattaa aktivoida sairasta vauvaa niin että saturaatiot lähtevät välittömästi laskuun.

Jos itsellä on joku infektio, vaikka pelkkä nuha, osastolle ei saa mennä tartuttamaan. Ei omaa lastaan eikä kenenkään muun lasta. Ei, vaikka kuinka tahtoisi, ei vaikka lapsi saisi siitä elinikäiset traumat. Osastolle levinneenä adenovirus, rotavirus, vesirokko tai influenssa on pienille potilaille monille tappava tai loppuiäksi vammauttava. Joten tartuttamaan ei mennä, edes omaa lasta joka sairastuessaan tartuttaa muutkin osastolla.

Teholle ei saa jäädä yöksi ja siellä on vierailuajat, koska jokaisella potilaalla on oikeus yksityisyyden suojaan. Lisäksi toimenpiteet pyritään tekemään muulloin kun vierailuaikaan, osittain myös siksi että on olemassa toimenpiteitä jotka on tehtävä steriilisti. Myös vierailuaikana huoneesta poistutaan jos tulee tarve tehdä toimenpiteitä joko omalle lapselle tai huonekaverille. Siihen on syynä vauvojen ja lasten turvallisuus ja yksityisyyden suoja. Ja siihen on aivan turha ruveta yhdenkään asioista mitään tietämättömän jollain nettipalstalla räkyttämään.

Noin niin kuin esimerkkinä. Tässä ketjussa kirjoittavien monien on pakko olla provoja. Ei kukaan voi olla noin yksinkertainen. Vauvaa ei jätetä yksin sairaalaan siksi että ei huvita hoitaa vaan siksi että lapsen etu sillä hetkellä on se että oma lapsi saa sairaalassa parasta mahdollista hoitoa tilanteen vaatimalla tavalla. Ja kaikki muutkin lapset myös.

Vierailija:

On se sitten kumma, kun ei saa asioista puhua niiden oikeilla nimillä! Ei tarvitse loukkaantua tai syyllistyä - mutta tarvitsee voida puhua asioista. Lopettakaa nyt jo se ap:n morkkaaminen, sättiminen ja haukkuminen!!! Ihan paikallaan on joskus esittää kysymyksiä ja herätellä ihmisissä ajatuksia!

17

*

Ja vielä; ymmärrän kyllä, että se on taatusti kova paikka, kun oma pieni joutuu olemaan pitkään hoidossa sairaalassa - mutta se on myös äärimmäisen surullista. Ikäänkuin sitä surua ei olisi lupa surra? Tai koska toiset surevat sairaan lapsensa kohtaloa, ei toisilla ole " lupa" surra vähemmän sairaan lapsensa kohtaloa!? Mitäs logiikkaa se tämä tälläinen on?

parempi jättää?



Huoli ja suru seuraa mukana, ja ikävä. Mutta on aikuisuutta osata kantaa ne ja nähdä silti vauvan paras. Se ei välttämättä ole se että puolikuollut äiti istuu 24/7 siinä sängyn vieressä ja kuvittelee, että vain näin rakastan lastani oikeasti.

jotka ovat joutuneet olosuhteiden pakosta jättämään lapsensa tehohoitoon, se ei TUNTUNUT MILTÄÄN?

Vierailija:

Minulle on oikeasti ihan sama miten sinä haluat sen asian ajatella, etten voinut olla vauvastani erossa kovinkaan kauaa - vaikka sitten laitettaisiin se sen minun oman henkisen kypsymättömyyteni piikkiin *what ever makes you happy*, minulle se oli kuitenkin sen osoitus, että äidin rakkauteni oli olemassa ja voi hyvin. Jos se ei olisi tuntunut minusta " miltään" ts. olisin voinut " huoletta jättää vauvan" sairaalan hoidettavaksi - olisin epäillyt, että minussa olisi ollut jotakin vialla.

17

Väärin - sinulla on mahdollisuus vaikuttaa, demokratiassa on se kauneus, että kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa. Ja aina voit ottaa selville sellaisen tahon, jolle on kannattavaa valitus / korjaus ehdotus suunnata, jos siis kiinnostusta tarpeeksi asioiden muuttamiseen riittäisi.



Ja sitten seuraavassa virkkeessä sanoitkin ettei se vierihoito nyt itseasiassa olekaan niin tärkeää, ennemmin suuntaisit varoja niiden oireiden hoitamiseen joita juuri tämä em. ongelma aiheuttaa. Katsos ne ovat ne (näennäisesti) pienet asiat, joilla voi olla suurta vaikutusta.



17

Jos " huoletta jättää" silloin voi myös olettaa, ettei se todellakaan ole hetkauttanut kyseisen ihmisen maailmaa puoleen eikä toiseen.



Kyllä minä haluan, että minua tuollainen asia " hetkauttaa" .



17

Se on sitten ihan koko totuus. Ja piste.

Tässä siis syy lisäntyviin huostaanottoihin, synnytyssairaaloiden tilanahtaus. Hyvä että voin jo varautua tuleviin ongelmiin ja mahdolliseen sijoitukseen kasvatuskotiin, kiintymyssuhdehäiriö on nyt siis meillä tosiasia.

Vierailija:

Väärin - sinulla on mahdollisuus vaikuttaa, demokratiassa on se kauneus, että kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa. Ja aina voit ottaa selville sellaisen tahon, jolle on kannattavaa valitus / korjaus ehdotus suunnata, jos siis kiinnostusta tarpeeksi asioiden muuttamiseen riittäisi.

Ja sitten seuraavassa virkkeessä sanoitkin ettei se vierihoito nyt itseasiassa olekaan niin tärkeää, ennemmin suuntaisit varoja niiden oireiden hoitamiseen joita juuri tämä em. ongelma aiheuttaa. Katsos ne ovat ne (näennäisesti) pienet asiat, joilla voi olla suurta vaikutusta.

17

Muuttuneisiin olosuhteisiin tottuu aikuinenkin sen saman 3 vrk kuluttua; neuropsykologisesessa terminologiassa (se ei varmaan ole) nimeltään Semmoinen Hassu Juttu. Ja vastauksena sille, joka kysyy, onko minusta hänen lapsellaan nyt kiintymyssuhdehäiriö - en minä sitä tiedä, mutta sen voin aika varmuudella sanoa, että silloin vauvana kiintymyssuhteen kehitys häiriytyi. Terapeuttisella vanhemmuudella voidaan korjata paljon, vaikka ehjäksi ei ihan saadakaan.



t. 92

Mutta onneksi useimmat ' hetkahduksestaan' huolimatta voivat tehdä niin kuin kokonaisuus vaatii. Eli mennä vaikka yöksi kotiin, jos se on tarpeellista.

Ja kaikkien tehtyjen tutkimusten tulokset ovat ehdottomia totuuksia?

Mielestäsi siis minun ja lapseni välinen kiintymyssuhde on vammautunut ikuisiksi ajoiksi enkä sitä enää koskaan saa täysin ehjäksi. Tulen siis aina olemaan lapselle jotenkin etäinen ja hän ei todennäköisesti koskaan kykene täysipainoisesti kiintymään kehenkään? Ja kaikki tämä siis vain siksi, että hän nukkui kuusi tuntia yössä ilman että istuin hänen vierellään?

Vierailija:

Ja vastauksena sille, joka kysyy, onko minusta hänen lapsellaan nyt kiintymyssuhdehäiriö - en minä sitä tiedä, mutta sen voin aika varmuudella sanoa, että silloin vauvana kiintymyssuhteen kehitys häiriytyi. Terapeuttisella vanhemmuudella voidaan korjata paljon, vaikka ehjäksi ei ihan saadakaan.

t. 92

Alkaa vissiin olla myöhä sinunkin pallonpuoliskollasi :)

Kiintymyssuhdehäiriö on vakava mielenterveyden häiriö, ja on todella hirviömäistä ja vastuutonta täällä syytellä tavallisia ja takuulla rakastavia äitejä moisen häiriön aiheuttamisesta. Jos olisitte tavanneet jonkun oikeasti kiintymyssuhdehäiriöisen pitäisitte suuren suunne kiinni.

Häiriö on häiriö, mutta kiintymyssuhteen häiriötkin asettuvat jatkumolle, vieläpä aika monitahoiselle sellaiselle. Eli jos on häiriintynyt kiintymyssuhde, ei se tarkoita, että lapsi on psykoottinen.



t. 92, laitoslapsi joka ei ole tappanut äitiään ja jonka adoptoidut lapset eivät viiltele itseään ja puhu ufoista

vauvan yöksi 6v. ja 7v. isosiskojen hoitoon, että pääsee itse naapuriin juomaan ja naimaan?



Ehkä ne oikeat kiintymyssuhteen häiriöt syntyy kuitenkin jossain muualla kuin siellä vastasyntyneiden erikoishoidon osastoilla? Tai voi sielläkin toki tulla pahojaki traumoja jos äitiä ei näy viikkoon paikalla. Mut nää tilanteet joista tässä ketjussa on panikoitu... hieman suhteellisuudentajua kehiin hyvät ihmiset.

Kun äiti nukkuu, hän ei ole kokonaisvaltaisesti läsnä. Lapsi saa tästä traumoja. Minä suoritan tässä nyt täydellistä äitiyttäni, enkä nuku.

En mäkään uskalla nukkua, vähän kyllä huolettaa kun pitäisi puoli seiskalta nousta töihin. Mutta mitä jos lapsi herää ja mä en ole kärppänä vieressä, silloin kiintymyssuhdehäiriö viimeistään on vakava ja peruuttamaton? Taidan aamulla soittaa pomolle ja irtisanoa itseni että voisin aina olla lapselle läsnä.

Vierailija:

Kun äiti nukkuu, hän ei ole kokonaisvaltaisesti läsnä. Lapsi saa tästä traumoja. Minä suoritan tässä nyt täydellistä äitiyttäni, enkä nuku.

Soita HETI pomolle, pääset varmasti helpolla eroon TYÖSTÄSI ( hui mikä sana) ;)