Millainen ihminen pystyy jättämään vastasynytneensä sairaalahoitoon lähtiessään itse kotiin?

Olisiko minun pitänyt vaatia, että mieheni voi majoittua synnyttäneiden äitien seuraan synnyttäneiden osastolle hoitamaan lastemme, kun minä makaan itse teho-osastolla? Sairaalassa ei ole perhehuoneita. Itse en saanut ensimmäisen vuorokauden aikana edes yrittää liikkua sängyssä. Hoitojat kävivät säännöllisesti kääntelemässä minua.



Vauvamme vieraili kyllä muutaman kerran teholla ilonani, mutta aikuisten teho-osastolla ei ole valmiuksia (terveiden) vastasyntyneiden hoitoon.



Synnyttäneiden osastollakaan en ensimmäisen vuorokauden aikana saanut itse edes yrittää nousta sängystä vaan olin sielläkin edelleen henkilökunnan " armoilla"

Useimmat ovat niin väsyneitä, että nälkä ei heitä herätä. Kivut lääkitään hyvin yms yms. Tärkeintä heille on lepo tuossa vaiheessa, ja se on kaikkein häiriöttömintä jos huoneessa oleskellaan mahdollisimman vähän. Hoitotoimenpiteet joiden jälkeen äidin lohtua ehkä kaivataan, tehdään yleensä päivällä, ja silloin monikin äiti istuu siellä vauvansa vieressä. Moni koko päivän.

avulla, vai sen että äiti väsyttää ' rakkauden' nimissä itsensä ihan poikki ja siitä seurauksen synnytyksen jälkeisen masennuksen? Kysyn vaan.



Nimim. järjenkäyttö sallituu myös äitiydessä

Voi herranjumala, tosissaan sitten istuit vasta synnyttäneenä " hiljaa nurkassa" lasten teho-osastolla muutaman yön? Varmaan lapsesi on nyt kauniimpi, viisaampi ja osaavampi kuin lapset keskimäärin ja teillä on mahtava suhde joka kestää tieni-iänkin karikot tosta vain? Ja kaikki tämä vain siksi, että valvoit tulehduksen kourissa kolme yötä putkeen jotta et vain olisi joutunut jättämään lastasi toiseen huoneeseen nukkumaan.



Kiitos ja ylistys, kyllä ihmiset on yksinkertaisia.

niin viimeisen päälle MINÄ-MINÄ-MINÄ tyyppi, kuin olla voi. Hän pukee OMAT halunsa muka lapsen parhaaksi.

Vierailija:

JOS kysymys ei ole tehohoidosta? tosin en silloinkaan hinnasta ja enkä mistään suostuisi jättämään lastani, sehän on sama kun lähtisi lomalle

t. kolme lasta vierihoidossa hoitanut

Olen ollut pitämässä lasta kädestä kiinni hankalissakin toimenpiteissä ja rauhoittanut häntä puhumalla. Selittämällä miksi on tärkeää tehdä tämä juttu. Lapsi oli kaksi vuotta. Äitinä katsoin parhaaksi olla lapsen lähellä tukemassa. Kuitenkin jämäkkänä niin että homma saatiin tehdyksi.



17 Sinusta ei siihen olisi, menet piiloon kun pupu pensaaseen.

Kirjoittamani tilanne pätee siis vain pienen vauvan kanssa, sen ikäisen joka ei vielä tajua että hoitotoimenpiteet on pakko tehdä, eikä niiden tarkoitus ole rääkätä lasta. ISomman, esim. jonkun mainitseman 2v lapsen kanssa tosin äidin on jo hyvä olla paikalla, silloin lapsi tajuaa jo että on pakko hoitaa ja äiti voi rauhoitella lastaan toimenpiteen aikana.

Noin vain joskus on PAKKO tehdä.



Meillekin kävi niin. Ei L2:lla vanhemmat voi asua. Oltiinhan siellä aamuvarhaisesta yömyöhään mutta kotiin oli mentävä yöksi.



Mene metsään syyllistyksiesi kanssa. Sinä olet itsekeskeinen ja ilkeä ihminen. Toivon kaikesta huolimatta lapsellesi parempaa tulevaisuutta.

Luuletko sinä, että kotona on bileet, kun lapsi on teho-osastolla? Tosi hirveä ihminen olet, että kehtaat tuollaista tulla ihmettelemään. Minä itkin silmäni puhki kotona, kun olin niin huolissani lapsesta, mutta teho-osastolle ei voinut jäädä yöksi.



Taidat yrittää ärsyttää jotakin tuttavaasi, jonka tiedät palstailevan täällä ja olet hänelle niin kateellinen, että pitää yrittää kääntää veistä haavassa. Mitä sinulta puuttuu? Rakkautta, empatiakykyä?

En ole lukenut kuin ekat parikymmentä viestiä, mutta vastaan nyt kuitenkin heti.



Mulla syntyi viides lapsi Jorvissa muutama vuosi sitten ja vauva joutui heti L2:lle (vai oliko se L1 se vastasyntyneiden osasto..?). Olin itse sairaalassa kolme yötä ja lähdin sitten kotiin.



Ei tullut mieleenkään jäädä itse sairaalaan kun en ollut kipeä (siis synnytyksestä kipeä!).



Asumme vajaan kymmenen minuutin ajomatkan päässä Jorvista ja kävin vauvan luona joka päivä noin kahdesti. Aamuisin soittelin, että onko jo herätty ja jos oli ja eivät olleet vielä antaneet maitoa, lähdin imettämään. Viivyin yleensä noin kello yhteen, jolloin tulin kotiin olemaan neljän siellä olevan lapseni kanssa. Onneksi oli kesäloma ja mieheni oli kotona. Sitten iltasella lähdin ehkä joskus viiden-kuuden aikaan takaisin vauvan luo ja viivyin vaihtelevasti yhdeksään-kymmeneen. Vauvan luona ollessani imetin ja kotona lypsin ja lypsymaitoa annettiin, kun en ollut vauvan luona ja oli ruoka-aika.



Ehkä olen tunnevammainen tai jotain, mutta musta ei ollut edes yhtään outoa lähteä kotiin ilman vauvaa. Ehkä jos kyseessä olisi ollut esikoiseni, olisin ajatellut toisella tapaa. Kuopukseeni olen kuitenkin mielestäni muodostanut varsin hyvän siteen ja imetyskin onnistui vallan mainiosti, vaikka hän saikin ekojen päivien aikana korviketta.

Kun ei ole muuta paikkaa äidille ja isälle kuin käytävä ja lapsen luona ei voi olla kuin aamulla muutaman minuutin, saattaa henkilökunta passittaa kotiin. Kamalaa se on, mutta järkevää.

mutta jos olisin vienyt jonkun synnyttäneen paikan synnyttäneiden osastolla täpötäydeltä Naistenklinikalta niin mitä siihen olisit sanonut? Ollut itse käytävällä vastasyntyneen kanssa. Se vaan ei ole mahdollista ja on tosi kallista yhteiskunnalle. Eli usein ne ajavat sieltä kotiin.

Minulla ei tosiaan yhtään arveluttanut jättää vauvaani osastolle. Miksi näin?



No, olin nähnyt osaston toimintaa ja hoitajia, jotka olivat minusta todella hyviä, empaattisia ja ammattitaitoisia. Vauvani olisi hyvässä hoidossa heidän kanssaan.



Toisella puolella vaakakupissa olivat kotona olevat neljä vanhempaa sisarusta (ikävälillä 1,5v-10v). Olisiko minun läsnäoloni tärkeämpää heille vai vauvalle?



Itselleni ei ollut asiasta niin väliä. Tiesin, että pystyn sekä rakastamaan että imettämään uutta vauvaani, vaikka en olisikaan 24h/vrk hänen kanssaan elämän ensi viikkoina.



Vauva nukkui hyvin paljon. Syliin ei hoidon takia voinut paljon ottaa, joten se, että minä olisin istunut kaiken aikaa vauvan pedin vieressä ei olisi merkannut vauvalle mitään. Tästä syystä katsoin, että minua tarvittiin enempi kotona.



Kuitenkin olin päivittäin useita tunteja vauvan luona sairaalassa ja kuten totesin jo aiemmin, imetys ei häiriintynyt siitä, etten esim. öisin ollut vauvan luona tai edes lypsänyt kotona.



Meitä on monenlaisia. Yritetään ymmärtää toisiamme!

Hyvä kommentti, itse olen aika samoilla linjoilla kanssasi. Uskon että lapsesi ovat takuulla tasapainoisempia yksilöitä kuin näiden täällä riehuvien fanaatikkojen kasvattamat, huolimatta sitten siitä että äiti on istunut vuorokausitolkulla heidän vieressään lastenosaston pimeässä nurkassa.

Vierailija:

Minulla ei tosiaan yhtään arveluttanut jättää vauvaani osastolle. Miksi näin?

No, olin nähnyt osaston toimintaa ja hoitajia, jotka olivat minusta todella hyviä, empaattisia ja ammattitaitoisia. Vauvani olisi hyvässä hoidossa heidän kanssaan.

Toisella puolella vaakakupissa olivat kotona olevat neljä vanhempaa sisarusta (ikävälillä 1,5v-10v). Olisiko minun läsnäoloni tärkeämpää heille vai vauvalle?

Itselleni ei ollut asiasta niin väliä. Tiesin, että pystyn sekä rakastamaan että imettämään uutta vauvaani, vaikka en olisikaan 24h/vrk hänen kanssaan elämän ensi viikkoina.

Vauva nukkui hyvin paljon. Syliin ei hoidon takia voinut paljon ottaa, joten se, että minä olisin istunut kaiken aikaa vauvan pedin vieressä ei olisi merkannut vauvalle mitään. Tästä syystä katsoin, että minua tarvittiin enempi kotona.

Kuitenkin olin päivittäin useita tunteja vauvan luona sairaalassa ja kuten totesin jo aiemmin, imetys ei häiriintynyt siitä, etten esim. öisin ollut vauvan luona tai edes lypsänyt kotona.

Meitä on monenlaisia. Yritetään ymmärtää toisiamme!

siellä KUKAAN vanhempi saanut koko päivää viettää vaikka olis kuinka halunnut. että se ei ole omasta halusta todellakaan kiinni

Varmaan tekisin itekin samoin, jos tulis vastaava tilanne eteen.

Siihen menee vain kolme vuorokautta (keskimäärin; joillain mittareilla mitattuna) kun muutos äidin ja lapsen välisessä kiintymyssuhteessa on peruuttamaton. Sen jälkeen lapsen perusturvallisuus on järkkynyt PYSYVÄSTI. Tämä on fysiologinen seikka eikä muuksi muutu vaikka kuinka kööri nyt huutaisi " mut mun lapset ainaki on ihan normaalei vaik mä jätin ne mummolle hoitoon viikoks ku ne oli puolivuotiaita" . Perusturvallisuus vaarantuu joka kerta, kun äiti ja vauva ovat erossa. Jokainen ero on tavallaan pysyvä, tai ainakin värittää suhdetta jonkin aikaa, mutta 3 vrk on se maaginen raja, jonka ylittänyt äiti/vauvapari on pysyvästi haavoittunut.



Terveisin adoptioäiti, joka on myös sairaalalapsi

Voitaisiinko heti alkuun sopia, että minä olen yksinkertainen, idiootti, täydellisyyden tavoittelija ts. perfektionisti, " älyvapaa" , itsekäs ja aivan uskomattoman empatiakyvytön? Noin, kiitos - se on nyt sovittu, joten päästään siirtymään muihin (tärkeämpiin) asioihin, eiks vaan ; )..



En todellakaan usko, että kaikki kasvatuksen karikot voidaan välttää onnistuneella vierihoidolla - en minä nyt (toivottavasti) niin yksinkertainen ole, mutta väitän, että kyllä siitä on suurta hyötyä sen äitilapsisuhteen vaalimisessa. Ja väitän (tämä siis myös ihan tutkittu juttu), että vastasyntynyt TUNNISTAA oman äitinsä hajun (maidon) ja liikkeet, ja jos äiti pääsee häntä hoitamaan, oppii nopeasti myös sen tavan jolla nimenomaan äiti hoitaa ja käsittelee. Vaikka olisi kuinka osaava, ammattitaitoinen ja hellä hoitaja tahansa - ei hän koskaan korvaa sitä OMAA ÄITIÄ, 9 kk yhteistä taivalta vastasyntyneen kanssa. Ei se vaan ole ihan normaalia ja oikein, että ensin kannat vauvaasi kohdussasi lähes vuoden, synnytät hänet maailmaan ja samantein " menetät" hänet toisten ihmisten hoidettavaksi. Miksi tämä asia on sitten toisissa sairaaloissa ymmärretty, mutta esimerkiksi Jorvissa ei alkuunkaan? Miten voi olla mahdollista, että äidin rooli oman vastasyntyneensä hoidossa on lähes olematon - ja että se on ihan ok? EIKÖS SEN PITÄISI OLLA SE TÄRKEIN JUTTU!



Asia jota olen myös yrittänyt kirjoituksissani välittää (mutta ilmeisesti siinä epäonnistunut?) on se, että tuo äidin rakkauden tunne on kaikkea muuta kuin rationaalinen - ja että sen syttyessä on miltei mahdotonta ajatella järkevästi. En minä ainakaan pystynyt seisomaan samassa huoneessa vastasyntyneeni ja labran tätien kanssa silloin, kun he tulivat ottamaan pienestä verikokeita, vaikka se kuinka JÄRJELLÄ AJATELTUNA olisi ollut lapseni parhaaksi! Siinä vaiheessa on aika sokea tälle todellisuudelle, mitä me " normaalitilassa" olevat ihmiset näemme. Pakkohan tällä(kin) tunteella on olla jokin tarkoitus? Itse olen tullut siihen tulokseen, että se on se primitiivinen (= alkukantainen) vaisto joka pitää lapsen / vastasyntyneen hengissä. Ei se ole vailla merkitystä (vaikka kuinka kapitalistisessa yhteiskunnassa eläisimme - ei se kysy sitä, onko nyt määrärahoja tai mahdollisuuksia sen tuntemiselle, se vain on ja pakottaa läsnäolollansa).

vaikka vaihtoehdot olivat jäädä sairaalaan ja päästä katsomaan vauvaa vs. lähteä kotiin olemaan kipeä eikä nähdä vauvaa pariin viikkoon.



Olin niin vihainen, niin vihainen. Enkä mitään voinut sanoa, kun kaverilla oli muutenkin rankkaa eikä se ole minun asiani. Mutta sydämeni vuoti verta sen vauvaraukan puolesta, jonka äiti " ei tykkää olla sairaalassa" ...