Millainen ihminen pystyy jättämään vastasynytneensä sairaalahoitoon lähtiessään itse kotiin?

Näitä vastauksia on tullut paljon missä myös äiti on sairastunut, eikä ole siksi voinut / saanut olla vastasyntyneensä kanssa lastenosastolla - TIETYSTIKIN se on ihan ymmärrettävä syy olla silloin sieltä pois; tuskin täällä kukaan kritisoi sitä. Tai jos joutuu lähtemään sairaalasta (tilan puute tms.), silloinhan on kyse siitä, että äiti HALUAISI jäädä vauvansa luokse, mutta siihen ei ole mahdollisuutta!



Itse ainakin ihmettelen juuri niitä tilanteita missä äiti PÄÄTTÄÄ lähteä, koska:



A) ei vain viihdy sairaalassa - kotona on niin paljon " mukavampaa" . Koska en voi ymmärtää sitä miten juuri synnyttäneellä naisella (nyt pienen vauvan äidillä) voi olla päällimmäisenä mielessä oma mukavuus, ei esimerkiksi se, että oma pieni vauva jää taakse sairaalan hoidettavaksi - etkä pysty kotoasi käsin vaikuttamaan hänen hoitoonsa, voit vain luottaa siihen, että " kaikki toimii" . Kuitenkin perin juurin inhimillistä on se, että esimerkiksi kiireessä EI KAIKKI TOIMI; vauvat saavat itkeä pitkään muovikopissaan ennenkuin joku hoitajista ehtii heidän luokseen esimerkiksi vuoronvaihtobrieffauksen yhteydessä. Jos olet lapsesi vierellä, voit lohduttaa häntä silloin itse. On todella naivia (mielestäni) kuvitella, että sairaalan palkattu hoitohenkilökunta hoitaisi vauvoja samalla antaumuksella kuin oma äiti (vanhempi) hoitaisi - se on heidän työtään, joka jatkuu päivästä toiseen samanlaisena; hoitotyötä joka on raskasta ja joka ajan myötä myös turruttaa sille itkulle.



B) koska hän on väsynyt.

Kyllä tätäkään en (muutakuin ehkä ihan äärimmäisissä tapauksissa) oikein ymmärrä, sillä ei siihen äitiyteen kuulu saada mitään " lisäaikaa" ; synnytys väsyttää (sen jälkeen on ihan luonnollista olla aivan poikki!) ja pieni vauva valvottaa; syö usein jne. Ihmisen kroppa myös toimii siten, että pienen vauvan kanssa myös (synnyttäneen) naisen unentarve vähenee - terve aikuinen kyllä pärjää väliaikaisesti vähemmälläkin unella.



Tässä ketjussa ei nyt olla ollenkaan tavoitettu sitä " kohderyhmää" jolle tämä aloitus oli suunnattu - niitäkin äitejä on PALJON, jotka lähtevät täysin oman mukavuutensa takia sairaalasta ja jättävät vauvan " taakseen" tuudittautuen siihen, että " kyllä sairaalassa osataan hoitaa - minä huilaan nyt, kun en sitten taas vähään aikaan pienen vauvan kanssa pysty" . Teillä kaikilla (ainakin lähes) vastanneilla tuntuu olevan ihan painavat syyt toimia näin, ja silloinhan siinä ei ole muita vaihtoehtoja. Ei sellaista täällä kukaan kritisoi, järjen käyttö toki on sallittua.



17



Joka vielä tahtoo kiittää muutamasta todella asiallisesta, viimeisestä kirjoituksesta - vaikka ne painottavatkin sitä miten systeemi nykyisenlaisellaan toimii ihan tarpeeksi hyvin (heidän mielestään). Mukava saada tähän (vihdoinkin) asiallisia, hyviä, pohdittuja ajatuksia! Suorastaan virkistävää = ).

Oma elämäntapa ja -tilanne ei ole sama kaikilla, ja pitäisi ymmärtää antaa arvo toistenkin valinnoille ja toiminnalle. Ei kaikkea tarvitse aina mitata ja kritisoida, varsinkaan kun kukaan muu ei ole expertti omassa elämässään kuin ko. henkilö itse. Eläkää ja antakaa toistenkin elää!

164:



... ja äidin ja lapsen suhde ei siitä kyllä normaaleilla ihmisillä siihen kaadu.



*



Tästä kohdasta täysin eri mieltä. Ottakaa nyt huomioon myös se, että ns. tieto näistä asioista lisääntyy koko ajan pikkuhiljaa, ja asioita on todella vaikeaa tutkia! Esimerkiksi 20 vuoden kuluttua tämä voi jo olla aivan selvä tieto, että näin on; vauvat kärsivät vierihoidon puutteesta ja asialle tehdään jotakin. Se, että asia tunnustetaan vasta tästä 20 vuoden päästä, ei tee siitä vähemmän totta tänäkin päivänä.



Mutta jokainen toimii oman järkensä mukaan.



17 taas

Sellaisia äitejä on paljon, jotka ihmettelevät muiden toimintaa, ja hoitajilla on vaitiolovelvollisuus, eivät saa kertoa, vaikka syynä olisi mikä inhimillinen tekijä. Onhan kyllä niitäkin äitejä, jotka mukavuuden vuoksi lähtevät pois. Mutta miksi ihmettelemään muiden ratkaisuja, ei se oma kruunu tosiaan siitä kirkastu..

JOku jättää lapsensa tarkkailuun, poistuu itse eikä edes aio lasta hakea. Lapsi haetaan sitten sos. toimen puolesta.



T: Lastansuojelussa nähnyt

NORMAALI tilanteessa äiti saa lepoa, vaikka vierihoitaa vauvaa. Normaali vastasyntynyt nukkuu melkein koko ajan ja äiti saa levätä. Ainakin yöllä. Mutta jos lapsi viedään lastenosastolle, niin siitä on se normaali lepo kaukana. Juokset juuri synnyttäneenä ympäri sairaalaa. Istut päivät, kun sinun pitäisi maata lapsivuodeosastolla sängyssä ja sitten et saisi hyvällä omallatunnolla mennä lapsivuodeosastolle/ kotiin edes yöksi nukkumaan. Haloo sanon minä.

mutta kerron omasta kokemuksestani. Minunkin silmääni sattui tuo " keskonen tai muu vammainen" , omakin poikani oli keskonen muttei kyllä mitenkään vammainen.



Synnytin Espanjassa, mieheni kotimassa, jossa asumme. Toinen poikamme syntyi rv 35 (sektiolla) ja joutui vastasyntyneenä vauvojen osastolle keskoskaappiin hengitysvaikeuksien takia. Vauva oli osastolla yhteensä neljä päivää sekä yhden päivän kanssani tavallisella synnyttäneiden osastolla, eli mistään hirveän vakavasta (pitkäaikaisesta lähinnä) ei siis ollut kysymys, vaikka hän vastasyntyneenä oli tehollakin päivän.



Vauvojen osastolla sai tässä (tavallisessa) sairaalassa olla niin paljon kuin halusi, eli itse käytännössä vietin siellä kaiken aikani, paitsi kävin ruoka-aikana omassa huoneessani syömässä, ja yöllä nukuin huoneessani parin tunnin putkissa, ja laitoin kännykän herättämään niin, että kävin syöttämässä vauvaa vähintään kolmen tunnin välein. Pyysin myös vauvan hoitajia ilmoittamaan minulle yöllä (soittivat osastolle josta kerrotiin minulle), jos hän heräsi ja itki nälkäänsä, ja näin he tekivätkin pari kertaa ja olin siitä suuresti kiitollinen, sillä vauvasta erossa olo (vaikkakin samassa rakennuksessa) oli minulle tuskaa ja ajatus siitä, että hän tarvitsisi minua enkä olisi hänen luonaan, hirveä.



Samalla osastolla vauvani kanssa oli keskosia, jotka olivat olleet siellä jopa kuukausia, ja todella nostan hattua näille äideille, jotka asuivat useiden kymmenien kilometrien päässä mutta viettivät koko päivän (klo 7-21) sairaalassa vauvaa hoitaen, imettäen, pumpaten maitoa yäsyöttöjä varten ja vain ollen läsnä. Yöksi he eivät tietenkään voineet jäädä sairaalaan ja voin vain kuvitella, miten vaikea tilanne se heille oli. Mutta ei kai kukaan voi realistisesti ajatella, että äiti viettäisi kuukausia sairaalassa vauvan vierellä yöt ja päivät? Onkohan ap nyt ajatellut asian ihan loppuun asti? Missä muussa tilanteessa lapsi jää sairaalaan ja äiti lähtee kotiin kuin sellaisessa, että lapsi tarvitsee sairaalahoitoa ja äiti ei voi jäädä osastolle? Miten ap luulee tämän olevan äidin tahdosta kiinni?



Itse olin erityisen tyytyväinen sairaalan toimintaan ja vauvan hoitajiin vastasyntyneiden osastolla. Koskaan en tuntenut olevani tiellä, tunnelma oli lempeä ja rauhallinen, milloin vain pystyi juttelemaan hoitajille ja he kannustivat imetykseen (itse olin luullut, ettei Espanjassa olisi ollut näin imetysmyönteistä, kun harvat täällä imettävät enemmän kuin pari kuukautta) ja auttoivat käyttämään rintapumppua, rauhoittelivat ja olivat muutenkin tosi mukavia. Toki minua myös kannustettiin nukkumaan yöllä, ja sainkin nukuttua, kun tiesin, että minulle ilmoitettaisiin, jos vauvalla on nälkä.



Tulipa pitkä tarina :)

Unenpuutteesta kärsivästä haahuilevasta, sairaasta äidistä ei ole lapselle mitään hyötyä.

jouduin sairaalaan antibioottitiputukseen. Lisäksi kuumetta oli yli 39 astetta, vaikea ajatella, että kuumeinen äiti voisi jotenkin järkevästi hoitaa lastaan.

niin paljon, että päättää aloittaa asiasta keskustelun

Miten joku voi antaa hoitajien laittaa lapsensa happikaappiin vierihoidon sijasta? Haloo?

ehkäpä meillä lapsensa hyljänneillä se äidinrakkaus on jopa suurempi, kuin sellaisella jolla ei ole huolta lapsensa terveydestä...



Kun se lapsi kuitenkin saatiin elossa maailmaan, muutaman viikonkaan sairaalahoito ei estä äidinrakkautta, päinvastoin.



PÖSILÖ!

Yllättäen joku siellä taasen keksi huudella SYYLLISTÄMISESTÄ, kun yrittää viritellä keskustelua aiheesta, joka on tärkeä, mutta jota ei vielä tiedosteta.



Oletteko te koskaan tulleet ajatelleeksi, että syyllisyyden tunne on ihmisessä itsessään jo valmiiksi - toisen ihmisen sanat eivät siis automaattisesti voi syyllistää, ellei itsellä jo entuudestaan sitä tunnetta ole (ja tämä syyllisyyden tunteen kantaminen aiheesta kuin aiheesta onkin oikea suomalaisten kansantauti), lukekaa Tommy Hellsten:in kirjallisuutta - sieltä voisi aueta ihan eri tavalla niin tämä kuin moni muukin asia. Antaa ainakin ajattelemisen aihetta - asiaa ajateltuaan, voi toki palata entiseen malliin, mutta ei ainakaan siksi, ettei toisenlaista tietoa olisi saatavilla (!).



Ja se nyt vielä selvyyden vuoksi sanottakoon, ettei TARKOITUKSENANI OLE SYYLLISTÄÄ - vain ja ainoastaan herätellä ajatuksia sekä keskustelua, sekä ilmaista mielipiteeni. Suoraan sanoen puhun tästä (ja kokemuksistani) myös siksi, että minua PELOTTAA tämä miten vähän äidit kiinnittävät tälläisiin (minun mielestäni aivan luonnollisiin ja päivänselviin) asioihin huomiota. Sitten vain ihmetellään x vuoden kuluttua, että " miksi meillä on niin paljon pahaa oloa" (siis yhteiskunnallisella tasolla).



Suomessa ns. Baby Friendly sertifikaatin saaneita synnytyssairaaloita on (tietääkseni) tällä hetkellä 4; HUS:in alueella on Tammisaaren synnytyssairaala, jonne tulee synnyttäjiä ihan ympäri Suomea - juuri siksi, että nämä asiat koetaan tärkeiksi. Halutaan synnyttää ja viettää lapsivuodeaikaa sellaisessa paikassa, jonka arvot ja toiminta perustuu siihen, että saataisiin mahdollisimman hyvät lähtökohdat elämään - mm. juuri tukemalla lapsivuodeaikaa ja vierihoitoa. Jos lapsi sairastuu (kuitenkin siten, että häntä on vielä mahdollista hoitaa Tammisaaren lastenosastolla), hän on silti lähellä äitiään (osastot vierakkäin) ja HOITOHENKILÖKUNTA ON SITOUTUNUT hoitamaan vauvaa silti tuon Baby Friendly ideologian mukaisesti! Esimerkiksi Jorvissa ketään ei kiinnosta se, onko vauva saanut olla tarpeeksi vanhempiensa sylissä, kuinka imetys lähtee käyntiin tai kuka vauvan ruokkii (useimmiten se ruokkija on osaston sairaanhoitaja, ellei äiti ole kärkkymässä vierellä JATKUVASTI). Tosin tästä ketjusta saamme lukea, että aika monelle äidille tämä on aivan ok - ja se, jos mikä, on huolestuttavaa.



Ps. Joskus joku voi olla ihan vilpiittömästi asialla, vaikka sanookin jotakin sellaista mitä toinen ei halua kuulla - tarkoitusperäni ovat kuitenkin hyvät ja todellakin lähtöisin siitä, että yritän auttaa; auttaa niitä joilla tämä synnytys ja lapsivuodeaika ovat vielä edessä päin, niitä jotka ovat sen jo kokeneet ja kenties ovat (tähän asti) olleet yksin näiden samansuuntaisten ajatustensa kanssa ja niitä joille tästä nyt heräsi ajatus lapsimyönteisen ajattelun suuntaan. Jos edes yksi teistä uskalsi (edes pienen hetken verran) miettiä tätä asiaa niiden suojamuuriensa läpi - on se jo ollut sen arvoista.



Kiitos myös sinulle nro 92 viisaista (minulle viisaista) sanoistasi, ja siitä, että kerrot näistä kokemuksistasi! Se on mittaamattoman tärkeää - mutta ei takuulla helppoa.



17

ymmärrän joitakin pointtejasi siitä, että toki vierihoito on ensiarvoisen tärkeää, jos vauvalla ei hätää. Sen sijaan kommenttisi herättävät ärsytystä, niille joiden lapset ovat vakavasti sairaita (käsitin että sinun vauvallasi " vain" infektio, eikä siis todellinen tehopotilas). Empaattisuus voisi tehdä hyvää, mieti itse, että sinä ja vauvasi olisivat vakavasti sairaita, vauvasi joutuisi olemaan ensimmäisen vuoden sairaalassa, käymään läpi useita leikkauksia yms. Tekeekö hyvää tietää tuolloin, että jossain osastolla toisen lapsi äiti arvostelee sinua " huonoksi äidiksi" ? Äitinä tiedän, että kukaan ei halua vauvaansa jättää, mutta joskus tilanne vaatii sen, oletko valmis heittämään se ensimmäisen kiven?

haluan kommentoida tuota paljon puhuttua Jorvin L2 osastoa omien kokemusteni pohjalta. Oma lapseni oli reilut 1,5 vuotta sitten ko. osastolla yli kaksi viikkoa ja kyllä, menin öiksi kotiin nukkumaan. Muuten vietinkin suurimman osan ajasta lapseni sängyn vierellä, pidin häntä sylissä, silitin, juttelin, imetin silloin KUN hän jaksoi syödä (osittain ravinto meni letkulla). Ja minun kokemukseni hoitajista ovat aika erilaiset, kuin monella täällä. Toki he sanoivat, että JOS haluan mennä lepäämään kotiin se on täysin ok, mutta kun kerroin haluavani olla lapseni vieressä, ei kukaan minua painostanut. He hoisivat lastani mielestäni hyvin ja olivat empaattisia myös minulle (omahoitaja kyseli usein, miten minä jaksan ja miltä minusta tuntuu tms.). He sanoivat, että osastolle voi tulla mihin vuorokauden aikaan tahansa, jos siltä tuntuu, ja usein kävimme lapsen isän kanssa siellä esim. klo. 24 jälkeen, kun ilmapiiri oli kiireetön ja rauhallinen.

Lapseni on minulle ehdottomasti tärkein asia maailmassa ja minusta on aivan luontevaa " antaa itsestäni hänelle" niin paljon kun hän haluaa, me leikimme, luemme, laulamme, ulkoilemme, syömme, halailemme, pussailemme, sylittelemme todella paljon. Lapsi tulee usein halaamaan ja sanoo " oma äiti" . Koko hänen elämänsä ajan (ja jatkossakin) olen ollut valmis tinkimään omista menoistani ja ajastani hänen hyväkseen, olenhan lastani syvästi rakastava äiti. En kuitenkaan halua elää lapseni kautta ja tukahduttaa häntä ja näen itseni enemmän äitinä, joka " lapsen kaatuessa ei heti ryntää nostamaan häntä pystyyn, vaan opettaa lapselle, kuinka nousta itse ylös" .

Ja täytyy sanoa, että minusta tuntuu todella kurjalta, että joku minua ja tilannetta tuntematta on valmis kyseenalaistamaan rakkauteni lapseeni ja meidän välisemme kiintymyssuhteen vain sen perusteella, että on ollut lapseni vuoteen vieressä 24 h vuorokaudessa hänen sairaalassaoloaikanaan.

Toivon, että ette lauo tällaisia kommentteja ihmisille, joiden lapsi parhaillaan on sairaalassa, aiheutatte vain turhaa pahaa oloa. Toivon myös, ettei kukaan em. tilanteessa oleva lue tätä ketjua ja syyllisty turhaan. Koska kuten joku tuolla jo mainitsikin, on eri asia jättää lapsi päiviksi yksin sairaalaan (jos on vaihtoehtoja) tai olla sairaalassa paljon, mutta käydä kotona esim. nukkumassa. Lisäksi, jos lapsi on sairaalassa esim. 3 päivää, on varmasti sellainen olo, ettei voi käydä kotona pyykkiä pesemässä tms. Mutta kun aika venyy viikoiksi, on tilanne eri.

Tässä ketjussa ei ollutkaan kyse niistä äideistä, joiden vastasyntynyt on vakavasti sairastunut (ts. sairaalassa oloaika on pitkä), lapsi vammautunut tmv. syy - itse ymmärsin asian niin (ehkä toki oman kokemusmaailmani läpi asiaa suodattamalla), että ap tarkoittaa juuri niitä äitejä joiden vauva on hoidettavissa suhteellisen lyhyen ajan sisällä, mutta äiti TAHTOO (tekee siis tietoisen valinnan lähteä kotiin ilman vauvaansa) lähteä ennenkuin vauvakin kotiutetaan - ehkä siksi ettei " kestä sairaalassa oloa" (joka on rankkaa) tai ei vain arvota niiden ensimmäisten päivien yhdessä oloa vauvansa kanssa niin korkealle, tyyliin " se nyt on sama kuka sen vauvan muutaman päivän ajan hoitaa - kunhan se hoito vain on hyvää, ja siihen luotetaan" .



Itse vietin 10 vrk Jorvin L2:lla infektioon sairastuneen vastasyntyneeni kanssa, ja siinä ajassa ehdin nähdä (siitä sivusta) kaikenlaista. Osasto oli siihen aikaan melkein täynnä, mutta toisia äitejä ei paikalla samassa mittakaavassa näkynyt - hoitohenkilökunta kannusti olemaan pääsääntöisesti muualla kuin osastolla (varmasti jo em. syiden johdosta, mitä tässä ketjussakin on puitu), mutta ihmettelin sitä jo silloin ja ihmettelen edelleenkin, että miksi niin moni vastasynnyttänyt äiti silloin ns. alistui siihen? Miksi ei kukaan toinen kyseenalaistanut? Kun kysyin L2:lla, että jääkö tästä kaikesta (kivuliaista toimenpiteistä, erosta äidistä jne.) lapselle mahdollisesti traumoja / vahingoittuuko meidän äitilapsisuhteemme tästä, sain osakseni ihmetteleviä katseita. En usko, että kovinkaan moni ottaa näitä asioita puheeksi, tai vaatii saada olla lapsensa lähellä. Silloin vielä Jorvissa oli se käytäntö, että vastasyntyneensä luona sai olla mihin vuorokauden aikaan tahansa - vanhemmilla ei ollut ns. vierailuaikoja, silti sait kuulla jatkuvasti hoitohenkilökunnan naljailua siitä " miten hyvin vauvasi pärjää siellä ilman sinuakin" - ja ettei sinua siinä kuviossa oikeastaan edes tarvita = (. Miksi tälläiseen kohteluun ja toimintamalliin suostutaan silloinkin, kun siihen ei olisi akuuttia tarvetta?



Tästä on kysymys ja tätä minä ihmettelen.



17

Minä käsitin Jorvissa nuo hoitajien kommentit siitä, että vauva pärjää hyvin, niin, että he halusivat hälventää äidin mahdollista huonoa omaatuntoa pienestä poissaolosta / öiden nukkumisesta muualla ja rohkaisten kertoa pärjäämisestä. En missään vaiheessa kokenut asiaa niin, että minut olisi haluttu savustaa sieltä pois.

että mitä tekisit, jos toinenkin lapsesi joutuisi vto: lle viikoksi pariksi? Olisitko yöt vauvan luona vai esikoisen luona, vai kummassakin vuoronperään?

Sitten sinulla ei ollut varmastikaan ilo ja kunnia tutustua siellä em. osastolla erääseen hoitajaihmiseen, jonka tapa ilmaista asia oli kaikkea muuta kuin lapsen tai vanhemman hyvää ajatteleva = /. Hän oli se jonka kanssa silloin yöllä " taistelin" ja hänestä olen kuullut meille tapahtuneen jälkeenkin samansuuntaista; hän nimittäin todellakin AJAA vanhemmat pois (vaikka heillä oikeus siellä ollakin, ja vaikka heistä ei olisi häiriöksi).



On siellä kultaisiakin hoitajia - esimerkiksi meidän omahoitajamme oli aivan ihana ihminen. Päällimmäisenä koko kokemuksesta vain on jänyt mieleen tuo nuiva asenne vierihoitoa kohtaan, se että jos en itse olisi puolustanut oikeuttani olla vauvani vierellä, en olisi siinä saanut olla / ts. sen tarve kyseenalaistettiin täysin.



Jokaisen kokemus on tietysti hyvin subjektiivinen sellainen, ja kukin puhuu omista kokemuksistaan lähtöisin.



17

Onneksi meillä ei ollut kuvailemasi kaltaista hoitajaa missään vaiheessa!! Tuollaisessa tilanteessa, kun olo on muutenkin vähän sekainen synnytyksen jäljiltä ja pään täyttää huoli pienestä, on todella kurjaa, jos kohdalle sattuu epäempaattinen ihminen. Lastenosastolle töihin hakeutuvillekin olisi varmasti hyvä tehdä jonkinlaiset psykologiset testit.. Mutta meillä siis tainnut olla keskimääräistä parempi tuuri hoitajien kanssa ja siksi siis muistot positiivisia (niin positiivisia, kun tuollaisessa tilanteessa on mahdollista).