Päivi Räsäsen tuomiosta valitetaan korkeimpaan oikeuteen
Uskomatonta, että syyttäjä ei vieläkään lopeta ajojahtiaan, vaikka niin käräjä- kuin hovioikeuskin oli yksimielisesti vapauttavan tuomion kannalla.
Kommentit (566)
Nyt tajusin, mitä jos Winner onkin syntynyt siitä apinoiden linjasta, se selittäisi kaiken.Puolustaa reviiriään.winnerihän ei luomiskertomusta ymmärrä ja haluaa lukea vain aku ankkaa joka toki kehittää monia alakouluikäisiäkin. winneristä on helppo päätellä että ihminen on syntynyt sattumalta solusta jne. kuten koko maailmankaikkeus.Sitä hän ei osaa selittää mistä solu tuli ja mitä ennen sitä oli. Ja mitä oli ennen alkupamausta, Niin, varmaankin apinoita.
Ainoa että ne korkeasaaren apinat eivät ole vielä muuttuneet ihmisiksi. Odotellaan, pidätän henkeäni.
Taivaan isä on armollinen apinoillekkin jos niin katsoo tarpeelliseksi. Apinatkin voivat saada anteeksi.
Mielestäni apinoiden kannattaa kuitenkin olla sekaantumatta asioihin joita eivät ymmärrä sekä tietysti etteivät tuo sukulinjaansa ihmiseen, jonka voisi pilata.
Parempi onkin että apinat pysyvät apinoina.
ps. Olen nähnyt apinoiden planeetta elokuvien kaikki versiot
-olen se paha
"Pakkohan häntä on puolustaa, kun hänen suuhunsa pannaan, projisoidaan kaikenlaista, mitä ei ole ikinä sanonut. Kyllä hän minullekin oli nuorena "yksi pahimmista". Pitää kuunnella, mitä hän itse sanoo. Hänen kohtelunsa on ollut sellaista, että välillä tulee ihan (vasemmiston ja myös oikeistoliberaalien) naisviha mieleen (se on kyllä paremmin kätkettyä kuin öyhöoikeiston. Konservatiivimiesten vastaavista mielipiteistä ei hermostusta likimainkaan yhtä paljon."
Mitä ihan itse projisoi ihan Jumalansa Sanana ;D
Saahan sitä missiota puolustaa ja puolustella, mutta voi olla että ilman Jumalaa todistusaitiossa, niin kaikki muu on oletusta.
Vaikka kukaan ei haluaisi asiasta tai Päivistä kuulla, niin ihan satavarmasti tänäkään vuonna ei Päiville onnistu Priden ohittaminen. Ei onnistu hänen elinikänään, vaikka saisi miljoona vapauttavaa oikeuden päätöstä tai vaikka Jeesus olisi marssilla ja kantaisi ristiä. Vaikka se olisi miljoonille muille suomalaisilla ihan yks hailee, onko joku marssilla vai ei tai kenen kanssa panee.
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Nyt tajusin, mitä jos Winner onkin syntynyt siitä apinoiden linjasta, se selittäisi kaiken.Puolustaa reviiriään.winnerihän ei luomiskertomusta ymmärrä ja haluaa lukea vain aku ankkaa joka toki kehittää monia alakouluikäisiäkin. winneristä on helppo päätellä että ihminen on syntynyt sattumalta solusta jne. kuten koko maailmankaikkeus.Sitä hän ei osaa selittää mistä solu tuli ja mitä ennen sitä oli. Ja mitä oli ennen alkupamausta, Niin, varmaankin apinoita.
Ainoa että ne korkeasaaren apinat eivät ole vielä muuttuneet ihmisiksi. Odotellaan, pidätän henkeäni.
Taivaan isä on armollinen apinoillekkin jos niin katsoo tarpeelliseksi. Apinatkin voivat saada anteeksi.
Mielestäni apinoiden kannattaa kuitenkin olla sekaantumatta asioihin joita eivät ymmärrä sekä tietysti etteivät tuo sukulinjaansa ihmiseen, jonka voisi pilata.
Parempi onkin että apinat pysyvät apinoina.
ps. Olen nähnyt apinoiden planeetta
Pidä rystyset jämäkästi maassa, Caesar, helpottaa kävelyä ;D
-winner-
Mun lapsuudessa ei ollut homoja, tai no, olivat kaapeissaan ja häpesivät.
Haavisto, oletan että hän on aina ollut homo, oli siis rikoksentekijä vuoteen 1971.Nykyään kun on muotia tuomita vanhoista rikoksista niin eikö tämänkin voisi yhtä järkevänä nostaa esiin kuin Räsäsen raamatun siteeraamiset?
Sairaus hänestä poistui lain myötä 1982. Siihen asti oli sairas.Sairauden hoidossa ei ilmeisesti onnistuttu kun aina vaan homoilu jatkuu.Yhteiskunta ratkaisi ongelman poistamalla luokituksen sairaudesta, vaikka sairaus jäikin.
Raamattua on siteerattu vuosituhansia.
homoutta on lähdetty palvomaan vasta hiljattain. Synti ja häpeä on nostettu jalustalle ja siitä on tehty jonkinlainen kiintiöpakko ylen ohjelmiin ja muutenkin luonnonvastainen pakosta yritetty tehdä luonnolliseksi.
Pidä rystyset jämäkästi maassa, Caesar, helpottaa kävelyä ;D
-winner-
sorry, loukkasin sinua, et olekkaan ehkä apina
olet siis gorilla
Eli ei kestä hermo, jos otan Päivin asenteen asioihin ja ylennän itseni Jumalani ääneksi ;D
-winner-
Jumala ei koskaan toimi eikä puhu sanaansa vastaan. Tämä on ykkösasioita.
Vierailija kirjoitti:
Pidä rystyset jämäkästi maassa, Caesar, helpottaa kävelyä ;D
-winner-
sorry, loukkasin sinua, et olekkaan ehkä apina
olet siis gorilla
Apina ja gorilla
kävelivät Pridessä torilla
kyselivät Päiviltä
onko Hiidessä lämmintä?
https://www.vauva.fi/keskustelu/290610/ketju/miten_menee_laulun_sanat__…
Vierailija kirjoitti:
Eli ei kestä hermo, jos otan Päivin asenteen asioihin ja ylennän itseni Jumalani ääneksi ;D
-winner-
Jumala ei koskaan toimi eikä puhu sanaansa vastaan. Tämä on ykkösasioita.
Jumala on tossukka. Petteri Orpon tapainen.
Antaa Päivin sekoilla, eikä edes muuta suolapatsaaksi, kuten klassisesti ymmärretään naisen suun aukomisen lopputulos Raamatussa. Mikäs woke-Jumala se semmoinen on, joka nykyisin pehmoilee?
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Eli ei kestä hermo, jos otan Päivin asenteen asioihin ja ylennän itseni Jumalani ääneksi ;D
-winner-
Jumala ei koskaan toimi eikä puhu sanaansa vastaan. Tämä on ykkösasioita.
Väärin, Jumala on kumonnut vanhan testamentin ja voimassa on uusi testamentti, uusi liitto
Vierailija kirjoitti:
Eikö Päivin kannattaisi vaan suosiolla kääntyä muslimiksi niin ainakaan jatkossa mitään syytteitä ei tulisi? Rauhan uskonnon seurakunnissa ja pyhissä kirjoissahan ei ole ilmeisesti mitään vähäisimmässäkään määrin suvaitsematonta tai homovastaista, koskapa syyttäjällä ei kai ole ollut mitään agendaa lähteä sinne suuntaan syytöksiä viskomaan.
Alat olla jäljillä siinä, miksi uskonnollista teksteistä halutaan tässä tehdä ennakkopäätös. Sitten portit aukeavat. Ja sen alkusysäyksen tekee ihan kristitty, hunnuttamaton nainen, länsimaisen demokratian nimissä. Mikäpä olisi kiihkomuslimille makeampi taktinen voitto ja omien tekstien ja toiminnan vapaa.soveltaminen vaikkapa homoihin sitten jatkossa, vedoten Päiviin.

Eli jos VT on kumottu, niin ketään ei ole koskaan luotu, Paratiisia ei ole koskaan ollut, eikä vedenpaisumusta. Aika rajua.
-winner-
Ongelman ydin; on vain yksi uskonto, muut ovat siitä erkaantuneita pakana-oppeja.
Mikäli pakanaopin kuten muslimit, oppeja sovelletaan naisiin, olemme sivilisaation lopussa. Normaali ihminen ymmärtää, apina ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö Päivin kannattaisi vaan suosiolla kääntyä muslimiksi niin ainakaan jatkossa mitään syytteitä ei tulisi? Rauhan uskonnon seurakunnissa ja pyhissä kirjoissahan ei ole ilmeisesti mitään vähäisimmässäkään määrin suvaitsematonta tai homovastaista, koskapa syyttäjällä ei kai ole ollut mitään agendaa lähteä sinne suuntaan syytöksiä viskomaan.
Alat olla jäljillä siinä, miksi uskonnollista teksteistä halutaan tässä tehdä ennakkopäätös. Sitten portit aukeavat. Ja sen alkusysäyksen tekee ihan kristitty, hunnuttamaton nainen, länsimaisen demokratian nimissä. Mikäpä olisi kiihkomuslimille makeampi taktinen voitto ja omien tekstien ja toiminnan vapaa.soveltaminen vaikkapa homoihin sitten jatkossa, vedoten Päiviin.
-winner-
Ei tässä mitkään portit aukea millekään vihapuheelle, mutta rajaa vain käydään. Se synti ja häpeä -tviitti on ymmärretty väärin. Ymmärrän kyllä sikäli, että sen voi helposti ymmärtää väärin, jos on ihan ulkona uskonnollisesta kielestä.
Ei vanhaa testamenttia ole kumottu. Jeesus on tullut täyttämään lain vaatimukset ,jos otat sen vastaan.
Jos et ota niin olet edelleen jumalan vaatimusten edessä.
Vierailija kirjoitti:
Eikö Päivin kannattaisi vaan suosiolla kääntyä muslimiksi niin ainakaan jatkossa mitään syytteitä ei tulisi? Rauhan uskonnon seurakunnissa ja pyhissä kirjoissahan ei ole ilmeisesti mitään vähäisimmässäkään määrin suvaitsematonta tai homovastaista, koskapa syyttäjällä ei kai ole ollut mitään agendaa lähteä sinne suuntaan syytöksiä viskomaan.
Älä etsi logiikkaa itsetuhoisten ihmisten toiminnasta.
Oikeinhan tuo on. Kansanedustajan on jo lainkin peruteella edustaa puolueettomasti kansaa. Enemmänkin voisi viitatata johonkin muuhun lääketieteelliseeen asiaan ja lakialoite oikeudenkäyntiä odottavaa kohtaan ptäisi ottaa varaedustaja käyttöön. Se että on lääkäri ei tarkoita että olisi terve. Nytkin kristilliset asettuivat israelin puolelle ja lasten sekä siviilien tappamisen puolelle. Aika kummalista kun suomen 6 kpl kuollutta partisaanien juttua pidetään vuosikymmeniä kuvineen päivineen esillä ja nyt ei näytetä räjähtäneitä lapsia. Terveiset tiedusteluun joka on erittäin aktiivinen joten lukekaa magneettimediaa mv lehteä ja murkkuja joten oikeistokin sivistyy.
Vierailija kirjoitti:
Ei tässä mitkään portit aukea millekään vihapuheelle, mutta rajaa vain käydään. Se synti ja häpeä -tviitti on ymmärretty väärin. Ymmärrän kyllä sikäli, että sen voi helposti ymmärtää väärin, jos on ihan ulkona uskonnollisesta kielestä.
Niinpä. En vaan millään ymmärrä, miten useampikin syyttäjä on voinut ymmärtää sen niin pahasti väärin, ettei viimeistään käräjäoikeuden käsittelyn jälkeen tajunnut olleensa väärässä ja tyytynyt vapauttavaan tuomioon vähin äänin. Normaaliin yleissivistykseen kuuluu tietää, että luterilaisuuden mukaan jokainen ihminen on syntinen, ja sitähän Päivikin on koko ajan pitänyt esillä.
Vaikka korkein oikeus on se ainoa taho, joka voi lopullisesti ja rutosti antaa ennakkopäätöksen jostain, niin ei tässä nyt lainkaan kunnioiteta niitä lainoppineita, jotka jo ovat vatkanneet tätä asiaa aivan tasan tarkkaan asiantuntevasti.
Voisimmeko nyt aloittaa kansalaisaloitteen siitä, että nyt loppuu se &#%@ tavallisten veronmaksajien rahojen kankkulan kaivoon heittäminen!!! Tätä näytelmää ei enää tarvita. Päivi pitäköön mielipiteensä ja uskonnonvapautensa. Niilläkin oikeudenkäyntirahoilla voisi maksaa muutamien tavallisten kansalaisten tavallisen suuruisen palkan.
Kyllä me vielä saamme vastauksen pitääkö paikkansa että Raamatun Jumala on A ja O. Alku ja loppu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ei kestä hermo, jos otan Päivin asenteen asioihin ja ylennän itseni Jumalani ääneksi ;D
-winner-
Jumala ei koskaan toimi eikä puhu sanaansa vastaan. Tämä on ykkösasioita.
Väärin, Jumala on kumonnut vanhan testamentin ja voimassa on uusi testamentti, uusi liitto
Eli jos VT on kumottu, niin ketään ei ole koskaan luotu, Paratiisia ei ole koskaan ollut, eikä vedenpaisumusta. Aika rajua.
-winner-
Kumottu sana on paremmin ymmärrettävä sanalla-muutos
Luotua ei tarvinnut enää uudelleen luoda, paratiisi lakkasi, kun Eeva (nainen)maistoi kiellettyä hedelmää. Vedenpaisumus kuten muutkin VT:ssä mainitut asiat olivat, mutta kaikkia siellä olevia monia-lainalaisuuksia, ohjeita lakeja muutettiin ihmisen takia, Jeesus lähetettiin jotta ihmiset saivat edes mahdollisuuden pelastua, siitä aikalaisten kirjoitukset ; alkaa uusi testamentti-uusi liitto
kun oikein yrittää, voi ymmärtää; tiedän että luku ja kirjoitustaito on laskenut nuorilla, joten väärinymmärryksen selittääkin kova tarve vastata