Onko muitakin, joiden mielestä on kivempaa olla hoikka kuin lihava? Laihdutin uniapnean ja muut vaivat pois viime vuonna. Nyt voin sanoa...
...että se todella kannatti! Ensimmäinen talvi koskaan, kun olen ollut yhtä virkeä kuin lapsena. Nukun paljon paremmin, herään virkeänä ja jaksan touhuta ja liikkua. Sitten illalla taas nukahdan suloisen pehmeään uneen. <3
Enää ei nälkäkiukku ja herkunhimo määrää rytmiäni. Enää ei tarvitse verhoutua "lakanoihin" ja voin käyttää ihania vaatteita. Eipä harmittanut uusia vaatekaapin sisältöä näin hoikkana.
Itsevarmuus ja aktiivisuus on noussut ihan uudelle levelille. Ystävät ovat antaneet ilahduttavaa palautetta "selvästä nuorentumisesta." Tuntui ihan itkettävän ihanalle, kun multa kysyttiin taas papereita, koska näytän alle 30-vuotiaalta!
Kivut ja säryt ovat jääneet pois eikä liukkaalla kävely enää pelota. Myös mielen välillä vallannut alakulo on kadonnut kilojen mukana.
Minä olen sitä mieltä (toki tämä on ihan makuasia), että on paljon paljon parempaa elämää, kun ei tarvitse kantaa ylimääräistä taakkaa mukanaan ja on hyvä virkeä mieli koko ajan.
Aikani minäkin "todistelin" kehopositiivisuutta, mutta en kyllä ollut valmis maksamaan siitä sellaista hintaa. Siksi vapauduin kiloistani.
Toivottavasti tämä kannustaa muitakin vaihtamaan paljon kevyempään elämään. Ei kai se kehopositiivisuus kuitenkaan ole omaa terveyttä ja elämänlaatua tärkeämpää?
Kommentit (426)
Meidän perheessä ja suvussa on melkein kaikki hoikkia/solakoita. Painoni on ollut 60kg+ pahimmillaan ja silloin kyllä tuntuu juuri tukalalta, ettei jaksa ja että ei saa kengännauhojakaan solmittua.
Psykiatri olisi halunnut, että alan käyttää psyykenlääkkeitä ja kun mainitsin haittavaikutuksista: "Ei niitä kaikki saa. Useimmiten vaan lihottaa". Minulle ei ylipaino ole mikään vähäinen haittavaikutus. Minulla on kehossani murtumia ja katkenneita jänteitä joiden kanssa pärjään ilman kipulääkkeitä juuri sen takia, että ylipaino puuttuu ja peruskunto löytyy.
Painoindeksejä ei kannata tuijottaa. Joillakin rasva kertyy pakaroihin ja tisseihin, mutta näitä rintavia ja pyllykkäitä naisia ei meidän suvussa näy. Sain jo 25-vuotiaana palautetta miesystävältäni, ettei hän ole nähnyt kellään noin hoikalla kaksoisleukaa. Jos läskiä saavutan, se on vyötäröllä.
Minulle ei vaan pienikään ylipaino sovi, koska ylimääräinen kertyy paikkoihin, joissa se aiheuttaa haittaa; uniapneaa ja diabetestä. Ei ihanasti tisseihin ja peppuun.
Vierailija kirjoitti:
huh huh
Voi läskihullu parkaa, kun on pakko ihan itse ketjuja nostella 😥
Minäkin laihdutin ja on hyvä olo. Uniapnea ei poistunut.
Kehopositiivisuudessa hyväksytään kaikennäköiset ihmiset. Vammaiset, rumat, pitkät, lyhyet jne.
Huvittavaa yleistämistä, että tukevammat on huonossa kunnossa. Itsellä BMI on 30, mutta lihasmassaa on keskivertonaista enemmän inbodymittauksen mukaan, harrastan tavoitteellista salitreeniä vapailla painoilla ja pyöräilen paljon, jaksan pyöräillä tai kävellä tuntikausia. Pisin tekemäni pyörälenkki on 140 km. Hoikaksi päästäkseni kehosta pitäisi myös riuduttaa lihasmassaa.
Minäkin voin sanoa, että hoikkana oli huomattavasti parempi olla vaikka jouduin kiusatuksi pulskien toimesta.. Olen nyt ylipainoinen enkä tiedä miten saisin nämä kertyneet kilot pois. Olo on kuin norsulla verrattuna tuohon normaalipainoon, ja olen kuitenkin vasta lievästi ylipainoinen!
Itse en mistään hinnasta lihottaisi itseäni ylipainoiseksi, vaikka sitten viihteellä saisi olla rauhassa tuntemattomilta miesihailijoilta. Kun seuraan ystävieni raskasta taivalta ja taistelua kilojen kanssa, voin olla vielä tyytyväisempi omaan valintaani olla lihottamatta itseäni.
Ylipaino vanhentaa kasvoja todella todella paljon.
Vierailija kirjoitti:
Huvittavaa yleistämistä, että tukevammat on huonossa kunnossa. Itsellä BMI on 30, mutta lihasmassaa on keskivertonaista enemmän inbodymittauksen mukaan, harrastan tavoitteellista salitreeniä vapailla painoilla ja pyöräilen paljon, jaksan pyöräillä tai kävellä tuntikausia. Pisin tekemäni pyörälenkki on 140 km. Hoikaksi päästäkseni kehosta pitäisi myös riuduttaa lihasmassaa.
Paino yleensä huonontaa kuntoa, koska kunto on kykyä liikuttaa itseään ilman apuvälineitä. Kuntoa voidaan mitata esim. 12 minuutin juoksulla. Meneekö 3 000 metriä tai jopa enemmän?
En ole koskaan ollut lihava eikä itsensä lihottaminen kiinnosta. Ihan ällöä ajatella, että jokaisen lihavan ihmisen sisällä on tervepainoinen, joka on kerännyt ympärilleen järkyttävän ihrakerroksen.
Uskomatonta tämä nykyajan korrektius. "Onko muistakin kiva olla hoikempi kuin lihava?" No tietenkin on! Eikö sitä voi muka sanoa tai pitääkö asiasta keskustella, että kumpi on parempi?
Kuinka pitkälle täytyy laihduttaa, jotta uniapnea paranee? Mulla on nyt BMI 19 ja laihduttaminen on vaikeutunut huomattavasti.
Vierailija kirjoitti:
Uskomatonta tämä nykyajan korrektius. "Onko muistakin kiva olla hoikempi kuin lihava?" No tietenkin on! Eikö sitä voi muka sanoa tai pitääkö asiasta keskustella, että kumpi on parempi?
No mistähän syystä nykyään yhä useampi on laihduttanut itsensä ylipainoiseksi?
Olen aina ollut hoikka, mutta väsyttää silti perkeleesti ja terveys reistailee.
Millaistahan olisi sitten ylipainoisena :D
En tiedä minkälaista on kantaa ylipainoa tai yleensäkään olla lihava, koska en ole koskaan lihottanut itseäni lihavaksi. Olen ollut lapsesta asti tällainen sirpakka keijukainen ja tykkään kevyestä olosta.