Lue keskustelun säännöt.
Vihaan meidän koiraa.
11.01.2024 |
Raflaava otsikko, mutta ei nyt kaukanakaan totuudesta. Otettiin vajaa vuosi sitten pitkän harkinnan jälkeen koira, koko perhe aivan innoissamme odotettiin pentua ja hankittiin hirveästi tarvittavia välineitä, opiskeltiin asioita pennun koulutuksesta jnejne. Alkuun kaikki menikin ihan suht hyvin, pentu oppi sisäsiistiksi ja peruskäskyt nopeasti ja helposti. Ei rähjää remmissä tai muutenkaan, ei ole eroahdistusta ja melko hyväluontoinen tuntuu olevan kaikinpuolin.
KUITENKIN, en voi sille mitään että tunnen päivittäin ihan valtavaa raivoa tuota koiraa kohtaan. En voi sietää, kun se seuraa nenä perseessä kiinni joka paikkaan, sohvalla istuessa sen on pakko hypätä viereen ja tunkea naama kiinni omaan naamaan tai sitten vahdata ikkunasta ulos jolloin ikkunat ovat täynnä kuolajälkiä. Mitä tahansa jos unohtuu lattialle tai sopivalle korkeudelle pöydille/tasoille niin tuo varastaa ja syö sen pilalle. Kuinkakohan monet hanskat, sukat ja kengät se on jo tuhonnut, en pysy laskuissa. Suihkun jälkeen kun pyyhe päällä kävelen kylpyhuoneesta makuuhuoneeseen pukemaan, se hyökkää jostain kulman takaa ja tulee lipomaan märkiä jalkoja (hyi). Sohvat ovat pilalla, koska koira on painanut selkänojan tyynyt ihan lyttyyn ja purrut kankaan puhki useammasta kohdasta. Vieraita kun tulee, koira villiintyy ja hyppii päälle ja sama nenä perseeseen pakkomielle toistuu. Lyhyesti, mitä tahansa tässä talossa yrittääkään tehdä, koira tekee siitä 100x vaikeampaa ja paskempaa.
En osannut odottaa että elämä koiran kanssa olisi näin hirveää. Lapset ja mies ovat kiintyneitä koiraan, joten luopuminen olisi vaikeaa. Jos saisin itse päättää koira lähtisi samantien. Miten voisin oppia sietämään tätä elämää koiran kanssa? Välillä haluaisin vain itkeä, koska tuntuu että kaikki on pilalla tuon takia.
Kommentit (301)
Vierailija kirjoitti:
Voi tulen niin surulliseksi tuon koiran puolesta :( Minulla samanikäinen riehakas nuori koira, ja vaikka pentuaika olikin hyvin raskas ja monesti teki mieli luovuttaa, niin nykyään koira on aivan äärimmäisen rakas ja tuo paljon iloa jokaiseen päivään juuri siksi, kun on niin innolla ja täydellä sydämellä mukana kaikessa. Ei viaton olento ansaitse elää ainoaa elämäänsä ympäristössä jossa sitä vihataan vain siksi, että se elää omana itsenään. Te ihmiset olette sen koko maailma, ei sillä ole mitään muuta.
Anna se rakastavaan kotiin, se on varmasti paras ratkaisu kaikkien osapuolien kannalta. Eikä kannata kyllä enää ottaa eläintä, jos ei sitä pysty pyyteettömästi rakastamaan. Ei koira ole robotti joka toimii aina joka tilanteessa kuten ihminen haluaa, vaan se on elävä olento jolla on oma luonne ja omat mieltymykset. Koulutuksella saa karkeita kulmia toki hiottua jotta yhteiselo sujuu paremmin, mutta ei se siitä silti tahdotonta lelua
Juuri niin. Eläimet eivät ole leluja, joita voi hankkia ja hylätä tuosta vaan kun lapsiaikuista alkaa kyllästyttämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä on hyvää tarkoittavia vinkkejä kouluttaa koiraa ja toki kouluttamalla paljon voikin tehdä. Mutta se ei ole mikään helppo tie, varsinkaan jos kokemusta ei ennestään ole ja tunteet koiraa kohtaan on kovin negatiivisia. Ja vaikka siitä koirasta saisi koulutettua täydellisen, joka tekisi koko ajan ihmisen toiveiden mukaan niin se on koira, jonka pitää saada myös elää kuin koira eikä hirveässä kurissa koko ajan. Moni ap:n kuvailemista koiran tekosista on koiralle täysin luonnollisia ja kivoja, se on laumaeläin eikä voi hyvin portin taakse suljettuna. Ap:lla tuskin on kuitenkaan hirveästi aikaa koiran aktivoinnille? Koirat joiden kanssa oikeasti harrastetaan ja vietetään aikaa pärjää kyllä osan ajasta portin takana erillään, mutta tavallista perhekoiraa ei voi pitää niin ja sitten vain ulkoiluttaa pikaisesti 3krt vuorokaudessa. Sellainen ei ole hyvää elämää koiralle, vaikka se hengissä pysyykin sillä. Se koira tarvitsee paljon sosiaalista kanssakäymistä, erityisesti nuorena. Näin "koiraihmisenä", joka on elänyt aina koirien kanssa, koen kyllä hetkittäin vastaavia tunteita. Ei kukaan varmasti jaksa sitä, että joku vaatii koko ajan huomiota. Kyllä myös hermostun koirilleni ajoittain, ihan niin kun muillekin perheenjäsenille, välillä aika turhistakin asioista, mutta ei se tarkoita mitään kaltoinkohtelua. Tunteita tulee ja menee. Ero on kuitenkin se, että valtaosa tunteistani koiriani kohtaan on myönteisiä, rakastavia. Arkea helppottaa suuresti, kun koiraa hoitaa muutkin ja meidän tapauksessa niitä on useampia, joten ne saavat sitä tärkeää laumaelämää toisilta koirilta eikä vain meiltä ihmisiltä. Ne viihdyttävät toisiaan, jolloin kaikki aktivointi ei ole ihmisen vastuulla. Lisäksi niiden kanssa oikeasti harrastetaan ja kyllä nautin siitä, kun ne käpertyvät sohvalle viereen. Silti välillä on rankkaa, silti ne käyttäytyy ajoittain epätoivotulla tavalla ja kyllä se kouluttaminenkin pitkästyttää välillä. Eikä sitä opi lukemalla, vaikka se auttaakin. Paras tapa olisi palkata avuksi joku kokeneempi. Koira ei ole valinnut perhettään vaan ap perheineen on valinnut sen ja joutuu kantamaan vastuun siitä, että koira saa hyvän elämän. Jos koiran aikoo pitää niin se ei tule olemaan helppoa enkä usko, että sitä jaksaa, jos ei jollain tavalla löydä keinoja nähdä koirassa myös hyvää. Siksi paras vaihtoehto voisi olla koirasta luopuminen, kasvattajat auttaa yleensä etsimään uuden kodin.
Lyhyesti. Koira on omistajansa kädenjälkeä. Kaikki mikä siinä ärsyttää, johtuu todennäköisesti teistä itsestänne. Koko perheestä.
Vierailija kirjoitti:
Suojaa ne sohvat kunnolla.
Hanki ikkunanpesuliinoja käden ulottuville niin pyyhkäiset helposti kuolat ikkunoista.
Koiralla pitää olla mieluinen pehmeä nukkumapaikka ja oma viltti siellä sohvalla, jos kerran pääsee sohvalle.
Ja hanki se koirakoulukurssi.
Tutustu koiraasi, keskustele sen kanssa ja opeta sille hyödyllisiä taitoja.
Keskustele koiran kanssa?
Tämän takia koiramies on itselleni aivan ehdoton turn off. Koirat on ihan ok otuksia kunhan eivät vietä kanssani aikaa samassa tilassa kuin poikkeustilanteessa. Rasittavia seuraajia.
Tsemppiä. Ei tuossa varmaan auta mikään, tuskin voitte luopua koirasta kun muut siitä tykkäävät. Sulje koira johonkin eri tilaan kun tulee vieraita; hyppivät koirat ovat monelle kammotus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tän ketjun perusteella ehkä hullut kissanaiset ovat sittenkin niitä, joilla on enemmän järkeä päässä kuin reippailla koiraihmisillä. Tai edes jonkinlaista suhteellisuudentajua.
Uskomatonta mutta totta.Jep. En vihaa koiria niinkään, en vain pidä niistä. Koiraihmiset sen sijaan ovat aivan järkyttävää ja itsekeskeistä väkeä. Kissaihmisillä on keskimäärin paljon enemmän järkeä päässä ja ennen kaikkea jotain muutakin sisältöä elämässä. Yhtään rasittavaa kissaihmistä ei ole tullut vastaan elämäni aikana.
Ja kuinka monta kissaa hylätään kissaihmisten jäljiltä per vuosi? 20 000? Mallikansalaisia eläintenomistajina. Sitten kun alkaa selittää, ettei ne ole oikeita kissaihmisiä, niin koirillahan pitäisi olla sama ongelma. Kannat on about saman kokoisia. On kissaihmisissä ja koiraihmisissä eroja, fiksuus... ei ole yksi niistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tän ketjun perusteella ehkä hullut kissanaiset ovat sittenkin niitä, joilla on enemmän järkeä päässä kuin reippailla koiraihmisillä. Tai edes jonkinlaista suhteellisuudentajua.
Uskomatonta mutta totta.Jep. En vihaa koiria niinkään, en vain pidä niistä. Koiraihmiset sen sijaan ovat aivan järkyttävää ja itsekeskeistä väkeä. Kissaihmisillä on keskimäärin paljon enemmän järkeä päässä ja ennen kaikkea jotain muutakin sisältöä elämässä. Yhtään rasittavaa kissaihmistä ei ole tullut vastaan elämäni aikana.
Ja kuinka monta kissaa hylätään kissaihmisten jäljiltä per vuosi? 20 000? Mallikansalaisia eläintenomistajina. Sitten kun alkaa selittää, ettei ne ole oikeita kissaihmisiä, niin koirilla
Ei kissoja hylätä tuota määrää, vaan ne lisääntyvät keskenään ulkona kun muutama välinpitämätön kissanomistaja ei leikkauta ulkokissaansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No eipä tainnut olla kovin pitkään kuitenkaan harkittu ja opiskeltu, kun tuollaiset asiat tuli yllätyksenä.
Ei kaikista ole koirien omistajiksi ekä myöskään vanhemmiksi. Jos koiraa ja lapsia ei osata kasvattaa ja kouluttaa niin tukos on aika lailla samanlainen. Käytöshäiriötä joka tekee perheen ja ulkopuolisten elämästä aika sietämätöntä. Lisäksi koiraa miettiessä pitIsi tutustua koiran rotuun kunnolla koska kyllä koirien luonteissa on huimia eroja rodusta riippuen. En itsekään jaksaisi moiraa joka nuuskii takamusta tai rikkoo tavaroita, saati hyppää pöydälle tai norkoilee pöydän ääressätai haukkuu ohikulkijoita tai muita koiria. Kasvattamalla koirasta ei tule sietämätöntä. Koiran saa pilattua sillä että kulkee ulkona napsuttelemassa heti kun toinen koira tulee lähelle. Koira on laumaeläin ja sen kuuluu saada tutustua muihin koiriin ja ihmisiin. Nämä napsuttelijat on myös ihan pihalla. Jos omistaja pelkää muita ihmisiä ja on säikky niin koirastakin tulee säikky.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ei tykkää koirasta. Onko perhe sysännyt vastuun koiran hoidosta, ruokinnasta, ulkoilutuksesta perheen äidille? Miten paljon he osallistuvat? Jos siis koira on heille tärkeä. Jos mä olisin ap, niin tekisin vaatimuksen: perhe hoitaa koiran tai koira lähtee.
Kyllä tässä pitää asiaa lähteä ratkomaan ensisijaisesti ihmisten, ei piskin parasta ajatellen.
Rehellistä tekstiä. Ei kaikista ole olemaan koiran kanssa. Otin itselleni ystäväni koiran joskus, kun tämä ei ikinä oppinut olemaan sen kanssa, piti sitä häkissä, eikä sylikoirarotuinen päässyt esimerkiksi perheen luo normaalina iltanakaan. Tultiin siihen tulokseen, että koiran on kivempi olla luonani, tämän lapset saavat käydä aina sitten katsomassa sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Villikissoja on isoja populaatioita. Sitten kissanystävät yrittävät näitä kesyttää, että pärjäisivät lemmikkinä.... ehkä joku muu ratkaisu olisi helpompi, jopa niille kissoille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämän takia koiramies on itselleni aivan ehdoton turn off. Koirat on ihan ok otuksia kunhan eivät vietä kanssani aikaa samassa tilassa kuin poikkeustilanteessa. Rasittavia seuraajia.
Tsemppiä. Ei tuossa varmaan auta mikään, tuskin voitte luopua koirasta kun muut siitä tykkäävät. Sulje koira johonkin eri tilaan kun tulee vieraita; hyppivät koirat ovat monelle kammotus.
Sinä olet vastenmielinen jo kirjoittamasi peusteella.
Ketjua enempää lukematta, koirat ovat tuollaisia. Etkö tajunnut sitä ottaessa? Aivotyötä se kaipaa enemmän, sekä varmaan kannattaisi luopua siitä, tai sitten lähdet itse menemään perheesi luota. Tuskin opit koiran kanssa eläjäksi. Onhan noita.
Meillä on käyttölinjainen saksanpaimenkoira ihan kotikoirana, kun reppana ei ole mikään penaalin terävin muumi. Nätisti sanottuna.
Meillä on kouluikäisiä lapsia, ja heillä on kaikilla samat säännöt koiran kanssa: anna syödä/kaluta rauhassa ja anna nukkua rauhassa. On päiviä, jolloin koira ei käy "kunnon lenkillä" ollenkaan, ulkona totta kai. Puolisoni on välillä työmatkalla ja minä välillä puolikuntoinen oman sairauteni kanssa. En aina pysty etenemään vauhdilla, eikä täällä ole paikkaa jossa pitää koiraa vapaana kuin metsässä illalla jolloin siellä ei ole muita.
Koiralla on kuitenkin lapsista seuraa, ja he laittavat koiran etsimään itseään tai nappuloita, leikkivät täällä sisällä (isossa talossa on onneksi tilaa). Koiralle tehdään paketteja pahvista yms, joiden sisällä on nappula tai kaksi, koira nämä sitten repii. Koira saa repiä ja raastaa pahviset jugurttipurkit. Kongists se lipoo milloin maapähkinävoita, milloin halvinta koiranmakkaraa mitä Prismasta saa. Se nukkuu joko jonkun lapsen huoneessa tai olohuoneessa. Oma paikka sillä on olohuoneessa.
Koira ei syö mitään tähtitieteellisen kallista ja kustomoitua ruokaa, vaan nappuja ja lisäksi mitä nyt sattuu olemaan. Sillä ei ole mitään "koiran koulutusherkkuja" vaan raakaa lihaa lenkillä kun opetellaan käytöstapoja. Sillä ei ole kalliita leluja isoa kasaa, vaan jokainen pojan kulunut jalkapallo on jatkanut elämää koiran pallona, ja tyttöjen pehmoja koiran pehmoina. Valjaat on perus juliuskoot, enkä ala niitä uusimaan milloin minkäkin muodin mukaan. Vaatteita koiralla ei todellakaan ole.
Kaikki tämä litania siksi, että ehkä joku saa vertaistukea koiransa kanssa. Kaikki koiraihmiset ei ole niitä jotka Facessa mekastaa milloin minkäkin uusimman tutkimuksen tuloksia ja sheimaa muut milloin mistäkin. Moni koira elää ihan hyvää elämää ihan tavallisissa perheissä.
Minusta tuntuu kuin 2010-luvun lapsilla päteminen ja lasten kilpavarustelu ja kasvatuksesta taistelu olisi siirtynyt koiriin. Onko kukaan muu huomannut samaa?
Yksi suuri virhe on ottaa koira perusteella, kun lapset haluaa. Ei lapsille voi antaa vastuuta elävästä olennosta.
Rakastan koiria mutta näin entisen ison koiran (kiltin) omistajana en ota enää uutta koiraa. Ei ole energiaa ja aikaa olla koiran kanssa enää. Sitäpaitsi koirasta aiheutuu sotkua joka oli minulle pedantille ihmiselle välillä raskasta kun koirasta lähti karvaa, kuralenkin jälkeen koira oli suihkutettava, lattiat pestävä jne. Nyt hoidan muiden koiria satunnaisesti mutta omaa koiraa en enää hanki. Olen usein ihmetellyt miten pikkulapsi perheessä jää aikaa vielä koiralle jos molemmat vanhemmat on töissä..yhtälö on aika vaikea.
Koira ansaitsee sellaisen kodin, jossa kaikki perheenjäsenet rakastavat sitä. Hitto kun ihmiset miettisivät etukäteen, ovatko he valmiita siihen muutokseen, jonka koira tuo ja ovatko he ylipäätään koiraihmisiä. Vaikka ei olisi itsellä kokemusta koirista, kannattaa pohtia tarkkaan, onko valmis hankkimaan koiran. Neuvoa voi kysyä kasvattajilta, sukulaisilta, kavereilta, työkavereilta - keneltä tahansa, kenellä on koira. Jos mahdollista, ota vaikka kaverin koira ensin hoitoon. Mieti tarkasti etukäteen, oletko valmis sitoutumaan koiran hoitoon ja kestätkö myös sen, kun koira kasvaa ohi suloisen pentuvaiheen ja murkkuikä alkaa. Kannattaa myös muistaa, että vaikka se kaverin koira olisi ihana mallitapaus kun se on sulla hoidossa, kaikki koirat eivät ole samanlaisia.
Jotkut ihmiset eivät osaa ajatella sitä pentuvaihetta pidemmälle. Ei ymmärretä, että pennusta kasvaa aikuinen koira, joka pitää kouluttaa ja jonka hoitoon pitää sitoutua. Suurin osa koirista käy myös läpi oman murkkuiän, jolloin ne osaa olla todella rasittavia. Mutta sekin pitää vaan kestää läpi ja pysyä tiukkana koulutuksen suhteen. Kun sitoutuu eläimen hankkimiseen, ei sitä voi (vaikka niin valitettavan moni tekee) hylätä kun meno muuttuu vähän vaikeammaksi.
Munkin kavereille tuli ihan täytenä yllätyksenä, miten paljon koiraan pitää sitoutua. Yksi ihmetteli että sehän on kuin pieni vauva pentuaikana - et saa nukuttua kunnolla, kun pitää herätä käyttämään sitä pissillä, ja sitten tulee murkkuikä, jolloin koira ei tottele mitään ja unohtaa jo kaiken sille opetetun. Niin, se on sitä arkea. Totta kai jotkut koirat ovat helpompia, ovat pentuna ja vanhempia oikeita unelmatapauksia, mutta oli koira sitten minkälainen tahansa, jos sen hankkii, siihen on sitouduttava. Koira ansaitsee rakastavan ja turvallisen kodin.
Vierailija kirjoitti:
Rakastan koiria mutta näin entisen ison koiran (kiltin) omistajana en ota enää uutta koiraa. Ei ole energiaa ja aikaa olla koiran kanssa enää. Sitäpaitsi koirasta aiheutuu sotkua joka oli minulle pedantille ihmiselle välillä raskasta kun koirasta lähti karvaa, kuralenkin jälkeen koira oli suihkutettava, lattiat pestävä jne. Nyt hoidan muiden koiria satunnaisesti mutta omaa koiraa en enää hanki. Olen usein ihmetellyt miten pikkulapsi perheessä jää aikaa vielä koiralle jos molemmat vanhemmat on töissä..yhtälö on aika vaikea.
Ymmärrän kyllä, ex-miehelläni oli vaikeaa plla koiramme takia juuri tuon takia, että oli todella pedantti. Kyllä sitä aikaa löytyy, kun yhdistää asioita, meillä tehtiin ulkoiluja lasten ja koiran kanssa. Illalla sitten kävin juoksemassa koiran kanssa tunnin lenkin kun lapset olivat nukkumassa, se oli omaa aikaa samalla.
Koirat ovat likaisia eläimiä, se pitää ymmärtää kun sellaisen hankkii. Vaativat paljon. Nykyinen rottweiler on todella huomionkipeä, vaikka toisaalta onkin aika itsenäinen. Aika tavalla erilainen taas kuin edellinen kultainen noutaja.
Voi auttaa jos lenkkeilytät ja ulkoilutat koiraa enemmän.
korkeaenerginen luontokappale turhautuessaan alkaa järsiä kaikkea ja on tosiaan siinä ihmisen iholla "läheisriippuvaisena". Kyse voi olla vain oikeanlaisten virikkeiden puutteesta.
kun koira saa tarpeeksi ulkoilua ja liikuntaa, se viihtyy sisällä enemmän "omassa seurasssaan" ja on itsenäisempi. Liikunta ikään kuin nollaa koiran aivot. Sinä toimit nyt tavallaan koiran "virikkeiden lähteenä" ja ei sellaista kukaan kestä.
Itse olen enemmän kissaihminen ja omaa koiraa ei ole mutta hoidin erästä koiraa olosuhteiden pakosta muutaman kuukauden. koira oli kaupunkilaiskoira. Oltiin kaupunkiasunnossa ja koira käyttäytyi kuvaamallasi tavalla. Sitten muutettiin maalle kesäasunnolle, missä koiran luonne muuttui täysin.
Oltiin kaiket päivät ulkona, tehtiin paljon kävelylenkkejä ja leikittiin pallopelejä. koira ei sisätiloissa ollut enää huomionhakuinen "perskärpänen" vaan rauhallinen ja itsenäinen. Jos koira saisi itse valita sinun persauksiesi haistelun sisätiloissa ja pusikoiden haistelun ulkona, välillä, niin ulkoilu voittaisi varmasti.