Suomalaisten historiasta koitetaan parhaan mukaan hävittää viikinkiläisyys
Se on totta että Suomi oli tunnettu taikuudestaan ja moni Viikinki pelkäsi suomalaisia juurikin tämän takia. Viikingit eivät uskaltaneet tehdä hyökkäyksiä tänne mutta vaihtokauppaa tehtiin paljon.
Osassa Suomea on myös ollut Viikinkejä, suomalaisia Viikinkejä. Suomesta on myös löydetty Viikinkimiekkoja toiseksi eniten koko Pohjolasta, ainoastaan Norjasta on löydetty enemmän.
On myös tarinoita kuinka ruotsalainen Viikinkikuningas avioitui suomalaisen naisen kanssa.
Mutta ainakun Viikingeistä puhutaan, Suomi jätetään kokonaan ulkopuolelle keskusteluista mitä ovat monet ruotsalaisetkin ihmetelleet.
Kommentit (221)
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tahot haluavat luoda valheellista historiaa uljaasta menneisyydestä ja perustella sillä omaa paremmuuttaan. Muistuttaa erään saksalaisen toimia 30-luvulla.
Kaikilla kansakunnilla on tarve ja pyrkimys luoda kunniakas menneisyys jonka varaan pönkittäytyä. Myös ihmisillä, ei cv:een laiteta että vuodesta 2008 olin neljä vuotta masennuksen takia työkyvyttömänä, vaan se ajanjakso vaietaan ja häivytetään sinne sekaan niin, että sen saa selville korkeintaan potilasasiakirjoista.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset eivät olleet viikinkejä. Täältä on löytynyt paljon miekkoja, koska Suomessa viikingit saivat turpiin. Saagat kertovat, kuinka viikingit joutuivat pakenemaan täältä ja kuinka ne vain vaivoin onnistuivat säilyttämään laivansa. Sulmalaiset eivät olleet viikinkejä, vaan suomalaiset olivat paljon kovempia. Siksi viikingit eivät koskaan onnistuneet valloittamaan Suomea. Pitää olla ylpeä omasta historiasta eikä nuoleskella hur reja.
Edelleen, sinä keksit nämä jutut omista maista. Saagoissa ei ole mitään juttuja viikingeistä pakenemasta täältä. Täällä ei ollut vain mitään mitä valloittaa.
"Näitä tietoja ei vaan kukaan halunnut tallentaa mihinkään ennen kansallisaatetta. Ihme että jotain säästyi."
Kansallisaate syntyi vasta 1800-luvulla, jolloin sitä herättelivät maamme ruotsinkieliseen sivistyneistöön kuuluvat.
Suomen kirjakieli, kielioppi ja sanasto kuitenkin kehitettiin jo 1500-luvulla eikä mikään estänyt rahvastakin oppimasta lukemaan ja kirjoittamaan sitä. Päinvastoin; oli pakko opetella edes vähän, jotta pääsi ripille. Ilman rippikirjaa ei päässyt avioliittoon eikä opiskelemaan ja virkoihin. MInkäänlaisesta systemaattisesta suomalaisen kirjallisuuden hävittämisestä ei ole näyttöä muualla kuin perussuomalaisissa. Hävititte sen vitsikirjanne.
Meillä on väestökirjanpito, verokirjanpito ja säädöksiä tuolta ajalta ja vanhemmaltakin. Matskua löytyy Kansallisarkistosta. Vatikaanin arkistosta taas löytyy mm. paavien käskykirjeitä Suomen piispoille ja kansalle ja ne on kirjoitettu latinaksi. Eli historiaa on, muttei tietenkään suomenkielistä, koska ensimmäisenä suomen kirjakielen kehitti MIkael Agricola 1500-luvulla.
Historiahan tarkoittaa aikakautta, jolta on säilynyt kirjallisia lähteitä. Sitä edeltävä aika on esihistoriaa. Viikingeistä ei ole säilynyt Suomessa todisteita tähän päivään saakka. Ei ole laivalöytöjä, ei riimukiviä. Koruja, miekkoja ja pienesineitä on kaupattu ympäri Euroopan ja Aasian.
Olen käynyt suomalaisessa viikinkimuseossa, mutta ap tuskin tietää missä tuo on.
Tietääköhän Putler 1.Pölvästi ett ry ssät ovat itseasiassa ruotsalaisia,kuka kertoisi hänelle?
Suomestahan on mielenkiintoisesti löytynyt paljon enemmän viikinkikauden miekkoja kuin esimerkiksi Ruotsista ja Norjasta. Miekka ei ollut jokaisen miehen varustus, siihen piti olla varaa. Jotenkin täällä on asunut varakasta väkeä, kun miekkojakin on jäänyt jälkeen paljon. Maaperässä ei pitäisi niin hirveästi olla eroja, että erot miekkalöydöissä selittyisivät sillä.
Mitä Suomen historiasta on tutkittu melko hyvin ja jatketaan edelleen, ovat loitsut ja uskomukset, mutta niitäkin lähdettiin kirjaamaan vasta melko myöhään, eikä kaikkea ole kirjattu muutenkaan. Kuopion tuomiokirkon kunnostuksen yhteydessä alttarin alta löytyi pieniä "ruumisarkkuja", joissa oli nauloja ja sammakko. Ne oli haudattu sinne joskus 1800-luvulla eli melko hiljattain. Vanhat loitsut yhdistyneet siinä kristinuskon Jumalan ja Jeesuksen voimiin, mutta mikä loitsu ja mihin tarkoitukseen? Emme tiedä.
Loitsuperinne on muutenkin elänyt pidempään juuri idässä, koska uskonnon vaikutus ei ole ehtinyt ihan niin kovasti puremaan korpimaihin ja vieressä olleen Venäjän ortodoksisuus taas on mystiikkaan taipuva uskonto, jota ei kiinnosta samanlainen hyvä-paha jaottelu kuin kristinuskossa ja katolilaisuudessa.
Vaikka Suomen historiaa on säästynyt melko vähän, kulttuurihistoriallisesti muistelen Suomen mytologian/historian olevan toiseksi eniten tutkittua sen osalta. Irlanti taisi olla ensimmäinen kelttihistorialla. Puhuttiin tästä hiljattain saksalaisen ystävän kanssa, jota harmitti, ettei heillä ole mitään tietoa esimerkiksi vanhoista saksalaisista loitsuista, kun on Rooman ajoista lähtien oltu jonkun toisen vallan ja uskonnon alaisuudessa.
Totta,Viikinkit ovat olleet oikeasti paljon levittäytyneempi käsite kuin annetaan ymmärtää. Niitä on ollu todella laajalla alueella.
Nyt ap:n pitäisi enää opetella lukemaan ja kirjoittamaan kotimaansa kieltä ja historiaa. Historiamme tuntemuksessa tarvitaan sekä latinan että ruotsin kieltä, koska historiamme (kirjallisten lähteiden aika) alkaa ristiretkiajasta noin 1100-luvulta mutta suomen kieltä opittiin kirjoittamaan vasta 1500-luvulla.
Viikinkiajasta ei ole säilynyt kuin riimuja, joita ei ole Suomesta löydetty.
Suomea ei myöskään mainita valtiona tai yhtenäisenä maa-alueena missään ennenkuin sen sekä itäraja (1323) että länsiraja (1809) määriteltiin. 1323 alkaen Suomi oli Ruotsin itäinen maakunta, 1809 alkaen Venäjän suuriruhtinaskunta. Suomen valtio syntyi 1917, kun se itsenäistyi Venäjästä. Idea Suomen valtiosta syntyi 1800-luvulla suomalaisuusmiesten toimesta. Heistä suurin osa oli ruotsinkielisiä tai ruotsalaista sukua. Snellman, Runeberg, Meurman, Ahlqvist, Bergbom, Forssell, Nervander ja Swan esimerkiksi.
Vierailija kirjoitti:
"Näitä tietoja ei vaan kukaan halunnut tallentaa mihinkään ennen kansallisaatetta. Ihme että jotain säästyi."
Kansallisaate syntyi vasta 1800-luvulla, jolloin sitä herättelivät maamme ruotsinkieliseen sivistyneistöön kuuluvat.
Suomalaiset pakanalliset jutut tosin oli ehdoton nou-nou ruotsinkieliselle kristilliselle väestön osalle ennen 1800 lukua. Siitähän saattoi joutua vaikka roviolle.
Onhan meilläkin oma shamaani,tämä Samariini joka tälläkin hetkellä lentelee ympäri maailmaa vieden iloa ja valoa jauhopussinsa kanssa maailman mahtavimmille.
Suomalaiset antoivat myös viikingeille turpaan.
mm. Herdalerin taistelu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Herdalerin_taistelu
Mutta kauppaa tekivät. Ja olivat esim. oppaina Venäjän joki reiteillä viikingeille.
Vierailija kirjoitti:
Nyt ap:n pitäisi enää opetella lukemaan ja kirjoittamaan kotimaansa kieltä ja historiaa. Historiamme tuntemuksessa tarvitaan sekä latinan että ruotsin kieltä, koska historiamme (kirjallisten lähteiden aika) alkaa ristiretkiajasta noin 1100-luvulta mutta suomen kieltä opittiin kirjoittamaan vasta 1500-luvulla.
Viikinkiajasta ei ole säilynyt kuin riimuja, joita ei ole Suomesta löydetty.
Suomea ei myöskään mainita valtiona tai yhtenäisenä maa-alueena missään ennenkuin sen sekä itäraja (1323) että länsiraja (1809) määriteltiin. 1323 alkaen Suomi oli Ruotsin itäinen maakunta, 1809 alkaen Venäjän suuriruhtinaskunta. Suomen valtio syntyi 1917, kun se itsenäistyi Venäjästä. Idea Suomen valtiosta syntyi 1800-luvulla suomalaisuusmiesten toimesta. Heistä suurin osa oli ruotsinkielisiä tai ruotsalaista sukua. Snellman, Runeberg, Meurman, Ahlqvist, Bergbom, Forssell, Nervander ja Swan esimerkiksi.
Haluat siis sanoa että ilman ruotsalaisia asuisimme edelleen maakuopissa?
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset eivät olleet viikinkejä. Täältä on löytynyt paljon miekkoja, koska Suomessa viikingit saivat turpiin. Saagat kertovat, kuinka viikingit joutuivat pakenemaan täältä ja kuinka ne vain vaivoin onnistuivat säilyttämään laivansa. Sulmalaiset eivät olleet viikinkejä, vaan suomalaiset olivat paljon kovempia. Siksi viikingit eivät koskaan onnistuneet valloittamaan Suomea. Pitää olla ylpeä omasta historiasta eikä nuoleskella hur reja.
Arkeologit: suomesta löytyy paljon viikinkimiekkoja koska täällä on käyty kauppaa ja tänne on tuotu miekkoja. Lisäksi paikalliset sepät ovat saattaneet tehdä näistä kopioita.
Av mammat: jihuu, me ollaan kovia, me keksittiin historia, missä me anneettiin turpiin viikingeille. Jihuu.
Kaksi asiaa, mitä suomalaisesta ei saa tekemälläkään: viikinki ja arjalainen. Totuus on karu: lajityypillinen suokki on persjalkainen, luiskaotsainen mongoli.
Suomesta löytyneiden miekkojen määrä viittaa siihen että historiaa ei tunneta. Viikinkiaikaisten miekkalöydösten määrä Suomessa on isompi kuin Ruotsissa tai Norjassa.
Vierailija kirjoitti:
Tietääköhän Putler 1.Pölvästi ett ry ssät ovat itseasiassa ruotsalaisia,kuka kertoisi hänelle?
Eivät ole. Ruotasalaiset ovat perustemet Venäjää vaan ehkä Kiova Rusin valtakunnan, joka ei ole Venäjä, vaikka Putler niin väittää ja perustelee sillä hyökkäyksensä. Suurin osa Kiova Rusin asukkaita oli kuitenkin slaaveja.
Eihän viikinki mitään kansallisuutta tarkoita. Se on yleisnimi näille ryöstelijöille. Suomalaisia on varmasti ollut mukana, kuten myös virolaisia. Suomalaisilla on kuitenkin oma erillinen muinaiskulttuurinsa, oma kielensä ja omat myyttinsä. Ei suomalaiset kansana ole koskaan olleet samaa porukkaa kuin muinaiset skandinaavit. Monessa mielessä suomalainen mytologia on merkittävästi mielenkiintoisempaa. Joku on ehdottanut mm. että Kalevalassa kuvattu ryöstöretki länteen olisi ollut Sigtunan hävitykseen johtanut reissu.
Tätä asiaa hämää se käsitys että viikingit olisi ollut yhtenäinen sarvikypärinen kansakuntansa. Sana viikinki liittyy siihen toimintaan että mennään meren yli veneellä ryöstöretkelle. Kyllä miekat ja miekkailu tunnettiin muuallakin samoin kuin ryöstöretketkin. Ryöstelyä ei varmaan harrastettu kuitenkaan yhtä suuressa mittakaavassa.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset antoivat myös viikingeille turpaan.
mm. Herdalerin taistelu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Herdalerin_taistelu
Mutta kauppaa tekivät. Ja olivat esim. oppaina Venäjän joki reiteillä viikingeille.
Tässä näkyy ongelma juuri näissä historian tulkinnoissa. Taistelu on dokumentoitu 200 vuotta taistelun jälkeen, eikä sitä ole varmasti osattu sijoittaa. Tämän takia nykyhistoroitsija ei lähitisi rummuttamaan mistään suuresta turpaan annosta. Ei, vaikka yksittäinen ryöstöretki olisikin mennyt vihkoon.
No emme ole.