Nevolassa käyvät jaotellaan, anteeksi segmentoidaan, Keski-Suomessa!
Olisitko sinä "pärjäävä" vai "kohtalaisen tuen tarvitsija"?
"Kategorioita on tulossa kolme, joista on käytetty työnimiä "pärjääjät" ja "kohtalaisen" ja "suuren tuen tarvitsijat".
Segmentointia tarvitaan, että pystyisimme mahdollisimman aikaisessa vaiheessa tarttumaan perheen haasteisiin ja tarjoamaan heille tukea, lisäksi pystymme seuraamaan tarvitaanko jollakin alueella esimerkiksi lisää terveydenhoitajaresurssia,"
Artikkelin loppuosan mukaan huolta herättää, mikäli neuvola-aikoja varataan myöhäisimmiksi kellonajoiksi, perutaan tai jos vanhempi on nähty päihtyneenä jossakin. Eli kunnon vanhemmat: Aina neuvolaan klo 8, vaikka mikä olisi eikä koskaan viihteelle!!! Ja siis tarkoituksena ei ole tosiaan kuitenkaan luokitella asiakkaita, vaan jaotella.
Kommentit (296)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksuahan tuo on ja tuollaista on ollut viimeiset 30 vuotta. Huolta ei synny, jos vanhempi on töissä sen verran kaukana, että ei pysty tulemaan paikalle kuin ns. reuna-aikoina (koskee niin äitiä kuin isääkin), huoli syntyy siitä, jos vanhempi ei ole töissä ja silti pääsy neuvolaan klo 9-15 välillä on hankalaa. Kieltämättä humalainen raskaana oleva nainen herättää aina huolta terveydenhuollon ammattilaisissa.
Minä kuulun noihin pärjääviin ja ihan mielelläni annan omista neuvola-ajoistani aikaa niille, joilla elämä on hukassa. Osaan lukea ja saan tarvitsemani tiedot netistä, osaan punnita itseni eikä elintavoissani ole ongelmia.
Osa ihmisistä on luontaisesti iltavirkkuja. Ei se mistään ongelmasta kerro, että haluaa iltapäiväaikana tulla neuvolaan.
No eiköhän se selviä jossakin vaiheessa, että olet vain iltavirkku, etkä jaksa tulla neuvolaan aamusta, mutta vähän kyllä huolta herättä se, että miten jaksat hoitaa vauvaa, joka herääkin klo 5-6 aamulla ylös ja mamma onkin mennyt vasta muutama tunti aikaisemmin nukkumaan.
Tätäkin kannattaa siellä neuvolassa miettiä, ennen kuin lapsi syntyy.
Jos taas lapsi/lapset on jo olemassa ja koko perhe on iltavirkku, niin sekään tuksin on ongelma, koska tiedetään, miksi se Virtasen perhe haluaa aina viimeisen ajan.
Ei automaattisesti tietenkään kaikki viimeisen ajan haluajat ole ongelma. Tässähän ne sitten seulotaan, kellä on ongelma ja kellä ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa aika hullulta. Ihmisiä ei pitäisi jaotella noin. Neuvola ei kuulosta turvalliselta tuon perusteella. Vedetään pienestä asiasta pitkälle meneviä johtopäätöksiä vanhemmista. Lapsille piik. Ennen neuvola keskittyi seuraamaan muutaman kerran lapsen kehitystä, loput tarhassa ja koulussa. Ihmiset ovat nyt silmätikkuna?
Nykypäivän neuvola on tarkoitettu tukemaan lapsen kokonaisvaltaista kehitystä ja kasvua, sekä poimimaan joukosta ne, jotka ovat tukitoimien tarpeessa. Monesti asioita joutuu tulkitsemaan pienistä nonverbaalisista eleistä, sillä etenkin päihteidenkäyttäjät ovat mestareita piilottelemaan ja vähättelemään omia ongelmiaan. Lapsen hätä ja sen tunnistaminen on neuvolassa prioriteetti numero yksi. Töissä suomalaisessa neuvolassa ovat oman alansa huippuammattilaiset niin sosiaalityön kuin terveydenhoidonkin osalta, jolloin on täysin käsittämätöntä, että jok
Mitkään noista luetelluista kriteereistä ei vain kerro mitään siitä vanhemmuuden laadusta.
Kuka ne lienee keksinyt, ei ainakaan kukaan täysillä käyvä ns. ammattilainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksuahan tuo on ja tuollaista on ollut viimeiset 30 vuotta. Huolta ei synny, jos vanhempi on töissä sen verran kaukana, että ei pysty tulemaan paikalle kuin ns. reuna-aikoina (koskee niin äitiä kuin isääkin), huoli syntyy siitä, jos vanhempi ei ole töissä ja silti pääsy neuvolaan klo 9-15 välillä on hankalaa. Kieltämättä humalainen raskaana oleva nainen herättää aina huolta terveydenhuollon ammattilaisissa.
Minä kuulun noihin pärjääviin ja ihan mielelläni annan omista neuvola-ajoistani aikaa niille, joilla elämä on hukassa. Osaan lukea ja saan tarvitsemani tiedot netistä, osaan punnita itseni eikä elintavoissani ole ongelmia.
Osa ihmisistä on luontaisesti iltavirkkuja. Ei se mistään ongelmasta kerro, että haluaa iltapäiväaikana tulla neuvolaan.
Biologinen fakta: Vauvaa ei saa aikaiseksi kukaan yksin, aina on se isäkin.
Ja on aika eri asia herätä kotona vauvan kanssa kuin ryysiä aamutuimaan väsyneenä jonnekin hornan tuuttiin neuvolakeskittymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksuahan tuo on ja tuollaista on ollut viimeiset 30 vuotta. Huolta ei synny, jos vanhempi on töissä sen verran kaukana, että ei pysty tulemaan paikalle kuin ns. reuna-aikoina (koskee niin äitiä kuin isääkin), huoli syntyy siitä, jos vanhempi ei ole töissä ja silti pääsy neuvolaan klo 9-15 välillä on hankalaa. Kieltämättä humalainen raskaana oleva nainen herättää aina huolta terveydenhuollon ammattilaisissa.
Minä kuulun noihin pärjääviin ja ihan mielelläni annan omista neuvola-ajoistani aikaa niille, joilla elämä on hukassa. Osaan lukea ja saan tarvitsemani tiedot netistä, osaan punnita itseni eikä elintavoissani ole ongelmia.
Osa ihmisistä on luontaisesti iltavirkkuja. Ei se mistään ongelmasta kerro, että haluaa iltapäiväaikana tulla neuvolaan.
Onhan vauvalla isäkin, joka voi hoitaa aamulla. Voitaisiikon jo lopettaa iltavirkkujen äitien syyllistäminen? Eikä vauva tosiaan herää kuudelta vaan monet heräävät yhdeksän kymmenen maissa.
Ottamatta kantaa muuhun, niin tämä lause hämmästyttää: "huolta herättää, mikäli neuvola-aikoja varataan myöhäisimmiksi kellonajoiksi". Siis olettavatko neuvolat nykyisin, että kaikilta työpaikoilta voi kesken tyäpäivän lähteä käyttämään lastaan neuvolassa? Kun omat lapseni olivat neuvolaikäisiä, oli ihan normaalia, että otti niin myöäisen ajan kuin oli mahdollista. Näin ei tarvinnut kuin lähteä vähän aikaisemmin töistä eikä ottaa koko päivää palkatonta vapaata siksi, että lapsella on neuvolakäynti ja matkaa työpaikalta ensin päiväkodille, siitä neuvolaan, sitten lapsen vieminen takaisin päiväkotiin ja taas takaisin työpaikalle olisi vienyt muutaman tunnin. Meillä ei ainakaan olisi silloisessa työpaikassani onnistunut, että olisi pitänyt 2-3 tunnin "lounastauon" vaan silloin olisi pitänyt ottaa koko päivä palkatonta vapaata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ja lapset aamu-unisia. Asumme maalla. Lapset käy kerhossa joka alkaa klo 10. Silloin herätään 7:30 että ehditään. Jos pitäisi olla neuvolassa klo 8:00, pitäisi herätä viimeistään 6:00. Ei mitään järkeä. Yleensä olen toivonut aikaa klo 10 eteenpäin, toisen lapsen on saanut kerhoon ja toisen kanssa on käyty rauhassa neuvolassa.
Mitään ylimääräistä tietoa en neuvolaan anna.
Se, että neuvolaan pitäisi mennä klo 8 tai tulee ongelmia, on vain ja ainoastaan hysteerisen av-mamman keksintöä.
Ei ole, vaan sinä olet lukutaidoton ja hysteerikkoparjaaja.
Kyllä lukutaidoton on nyt joku ihan muu
Entisenä 'neuvolatätinä' olen vahvasti eri mieltä. Jos kotiäidille neuvola-ajan sopiminen kerran vuodessa on äärimmäisen hankalaa, koska lasten syömiset, päiväunet, harrastukset ja kaveritapaamiset eivät mahdollista kuin ilta-aikoja, niin jotain perheessä on meneillään. Sama äiti onnistuu kuitenkin keskellä päivää käymään marketissa siinä neuvolan vieressä. Kun sama perhe toistuvasti peruu juuri heille räätälöidyn neuvola-ajan ko. päivän aamuna, alkaa hälytyskellot soida. Ja kun olet pikkujoulussa nostamassa alkumaljaa ja joku täti asian huomaa tehden lasun, niin vikahan on tädissä, eikös - neuvolassa töissä on muuten terveydenhoitajia.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Ottamatta kantaa muuhun, niin tämä lause hämmästyttää: "huolta herättää, mikäli neuvola-aikoja varataan myöhäisimmiksi kellonajoiksi". Siis olettavatko neuvolat nykyisin, että kaikilta työpaikoilta voi kesken tyäpäivän lähteä käyttämään lastaan neuvolassa? Kun omat lapseni olivat neuvolaikäisiä, oli ihan normaalia, että otti niin myöäisen ajan kuin oli mahdollista. Näin ei tarvinnut kuin lähteä vähän aikaisemmin töistä eikä ottaa koko päivää palkatonta vapaata siksi, että lapsella on neuvolakäynti ja matkaa työpaikalta ensin päiväkodille, siitä neuvolaan, sitten lapsen vieminen takaisin päiväkotiin ja taas takaisin työpaikalle olisi vienyt muutaman tunnin. Meillä ei ainakaan olisi silloisessa työpaikassani onnistunut, että olisi pitänyt 2-3 tunnin "lounastauon" vaan silloin olisi pitänyt ottaa koko päivä palkatonta vapaata.
Tai että siellä perheessä ei ole esimerkiksi isompia lapsia, joilla on oma rytmi. Meillä isompi oli kerhossa kello 9-12 ja sen jälkeen nukkui päikkärit, jolloin se looginen neuvola-aika oli kello 15.
Aamupäivällä vein pienemmän kanssa isomman sinne kerhoon ysiksi, käytin pienemmän ulkoilemassa, toin kotiin nukkumaan ja tein töitä sen pari tuntia siinä aamupäivällä.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Ottamatta kantaa muuhun, niin tämä lause hämmästyttää: "huolta herättää, mikäli neuvola-aikoja varataan myöhäisimmiksi kellonajoiksi". Siis olettavatko neuvolat nykyisin, että kaikilta työpaikoilta voi kesken tyäpäivän lähteä käyttämään lastaan neuvolassa? Kun omat lapseni olivat neuvolaikäisiä, oli ihan normaalia, että otti niin myöäisen ajan kuin oli mahdollista. Näin ei tarvinnut kuin lähteä vähän aikaisemmin töistä eikä ottaa koko päivää palkatonta vapaata siksi, että lapsella on neuvolakäynti ja matkaa työpaikalta ensin päiväkodille, siitä neuvolaan, sitten lapsen vieminen takaisin päiväkotiin ja taas takaisin työpaikalle olisi vienyt muutaman tunnin. Meillä ei ainakaan olisi silloisessa työpaikassani onnistunut, että olisi pitänyt 2-3 tunnin "lounastauon" vaan silloin olisi pitänyt ottaa koko päivä palkatonta vapaata.
Kyllä huoli herää, jos työttömien vanhempien lapselle neuvola-aika pitää sopia klo 18, koska muulloin ei ehdi. Jos vanhempi ei työnsä vuoksi ehdi ennen kuin klo 17.15, niin ongelmaa ei ole, mutta huolen herättää perhe, jolla ei ole työn aiheuttamia esteitä.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Ottamatta kantaa muuhun, niin tämä lause hämmästyttää: "huolta herättää, mikäli neuvola-aikoja varataan myöhäisimmiksi kellonajoiksi". Siis olettavatko neuvolat nykyisin, että kaikilta työpaikoilta voi kesken tyäpäivän lähteä käyttämään lastaan neuvolassa? Kun omat lapseni olivat neuvolaikäisiä, oli ihan normaalia, että otti niin myöäisen ajan kuin oli mahdollista. Näin ei tarvinnut kuin lähteä vähän aikaisemmin töistä eikä ottaa koko päivää palkatonta vapaata siksi, että lapsella on neuvolakäynti ja matkaa työpaikalta ensin päiväkodille, siitä neuvolaan, sitten lapsen vieminen takaisin päiväkotiin ja taas takaisin työpaikalle olisi vienyt muutaman tunnin. Meillä ei ainakaan olisi silloisessa työpaikassani onnistunut, että olisi pitänyt 2-3 tunnin "lounastauon" vaan silloin olisi pitänyt ottaa koko päivä palkatonta vapaata.
&n
Mistä tiedät kuka on työtön ja kuka ei? En minä työkuvioistani neuvolaan kertoisi.

Mistä sinä tiedät mikä perheen vanhempien työllisyystilanne on?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran vauva nukkui pitkään aamulla. Nappasin vaihtovaatteet ja vaipat mukaan ja kääräisin nukkuvan vauvan vaunuihin ja lähdin neuvolaan vaunuilla kävellen noin kilometrin päähän. Vauva ei herännyt tähän. Olisitte nähneet neuvolantädin ilmeen, kun kehtasin tuoda vauvan yöpuvussa ja märässä yövaipassa. Oli ihan pöyristynyt ja kyseli, mitä oikein olin siis tehnyt.. Onneksi taisi itsekin tajuta, kuinka typerä oli. Aina sanovat, että nuku, kun vauva nukkuu jne. ja nyt olisikin pitänyt tuoda pyhävaatteisiin pyntätty vauva sinne. Vieläkin ärsyttää!
Aikuinen ihminen osaa sanoa, miksi vauva on yöpuvussa ja -vaipassa neuvolassa. Jokainen terveydenhuollon ammattilainen varmasti ymmärtää, ettei tuossa tilanteessa ollut mitään erityistä huomiota tarvitsevaa.
Ja kaikkea, mitä neuvolassa tms kysytään, ei pidä ottaa arvosteluna. Nykyään ihmiset aivan liikaa miettivät
Pahin vamma on asennevamma. Aikuisella ihmiselläkin voi olla vaikeuksia pukea ajatuksiaan sanoiksi. Aikuinen voi olla ihan yhtä lailla jollain kirjolla kuin lapsikin, voi mennä lukkoon painostavassa tilanteessa tai mitä ikinä.
Kiva olisi muistaa ettemme ole kaikki samanlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran vauva nukkui pitkään aamulla. Nappasin vaihtovaatteet ja vaipat mukaan ja kääräisin nukkuvan vauvan vaunuihin ja lähdin neuvolaan vaunuilla kävellen noin kilometrin päähän. Vauva ei herännyt tähän. Olisitte nähneet neuvolantädin ilmeen, kun kehtasin tuoda vauvan yöpuvussa ja märässä yövaipassa. Oli ihan pöyristynyt ja kyseli, mitä oikein olin siis tehnyt.. Onneksi taisi itsekin tajuta, kuinka typerä oli. Aina sanovat, että nuku, kun vauva nukkuu jne. ja nyt olisikin pitänyt tuoda pyhävaatteisiin pyntätty vauva sinne. Vieläkin ärsyttää!
Aikuinen ihminen osaa sanoa, miksi vauva on yöpuvussa ja -vaipassa neuvolassa. Jokainen terveydenhuollon ammattilainen varmasti ymmärtää, ettei tuossa tilanteessa ollut mitään erityistä huomiota tarvitsevaa.
Ja kaikkea, mitä neuvolassa tms kysytään, e
Myös univelka aiheuttaa joskus hyvinkin outoa käytöstä. Voi jopa sammaltaa kuin olisi kännissä tai on ottanut hassun asuyhdistelmän lapselle, unohtaa sotunsa tai ihan mitä vaan.
Minä olen mm. lähtenyt valvotun yön jälkeen lastensairaalasta, hypännyt taksiin lapsen kanssa enkä ole muistanut meidän osoitetta ollenkaan. Olen myös varannut rokotusaikoja niin, että muistin kyllä lasten sotut, mutta en omaani.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faktahan se on, että ns. hyvien perheiden vanhemmat eivät kulje julkisesti päihtyneenä ja tulevat sovituille neuvolakäynneille. Köyhien perheiden, työttömien vanhempien ja yh-perheiden lapset taas usein tarvitsevat nimenomaan sitä tukea. Tässä on kyse enemmän tuon tuen tarpeen aiheuttamasta stigmasta kuin siitä että systeemissä olisi lähtökohtaisesti jotain väärin.
Ja vielä se, että täällä pohditaan miten "neuvola tietää asoita" ja "meillä neuvolaan ei kerrota ylimääräisiä". Perheet joissa kaikki on hyvin kertovat kyllä avoimesti tilanteestaan, se on varoitusmerkki ja hyvästä syystä jos vanhemmat eivät suostu kertomaan miten arki sujuu.
Ei mihinkään viranomaisille, terveydenhuoltoon tai neuvolaan kerrota mitään muuta kuin se, mikä on palvelun, kuten nyt vaikka hoidon saamiseksi välttämätöntä. Kun olen jäänyt kerran työuupumuksen takia sairauslomalle, niin etukäteen suunnittelin, mitä sanon lääkärille, mitä sanon psykologille jne., jotta saatiin paperilla hyvältä näyttävä "hoitopolku", joka eteni koherentisti ja suositusten mukaan. Näin sain lääkärin kirjoittamaan minulle sairauslomaa, joka oli näiden käyntien ainoa tarkoitus, mutta en joutunut mihinkään jälkiseurantaan tai sosiaalihuollon asiakkaaksi, koska kaikki oli mennyt paperilla hyvin ja kannassa lukee asiasta kaikkien suositusten mukaiset kirjaukset, jolloin th-henkilöstö voi terkkarissa taputella toisiaan selkään, että kylläpä oli taas onnistunut hoitoketju. Sama asia lasten neuvoloiden kanssa. Sinne kerrotaan se, mitä on tarpeellista. Ja jos jonkun asian tietää herättävän epäilyksiä, niin silloin valehdellaan, jotta vältytään "tukitoimilta".
Voihan neuvola 😅😂
Kyllä joissain neuvoloissa hysterisoi täti kaikesta ja tilannetajua/maalaisjärkeä ei ole.
Itse raskausaikana voin ympäri vuorokauden huonosti ja neuvolassa tiedettiin asia. Pyysin aina ettei klo 8 aikaa koska se oli pahin hetki lähteä väsyneenä ja pahoinvoivana raappaan auton laseja ja kaivaan autoa lumisateen jäljiltä ja aamuruuhkaan körötteleen... Aina silti niitä aikoja tuputettiin pakolla 🥴
ja riemuhan repesi kun ei oltu naimisissa(kauhistuttavaa näin 2020 luvulla) ja kun mies ei päässyt neuvolaan joka kerta mukaan (jonkun täytyy tehdä töitä elättääkseen oksenteleva 9 kk sairaslomalainen ja äitiyslomalla olija ja kotihoidon onnettomilla korvauksilla olija) 😔😣
Hätähän neuvolatätillä oli myös jaksamisesta kun huomasi joskus eripari sukat minulla jaloissa ja asiaa ei auttanut kun kerroin että aika meni aamulla siihen että sain lapsen lähtökuntoon ja nopeasti otin pyykkitelineeltä itselleni kamppeet 😇 seuraavan kerran ostin kaupasta tuliterät sukat neuvola päiväksi 🤣
Työelämään palattua varasin aikaa taapperolle ja jouduin selittämään miksi ei päästäisi klo 12 neuvolaan.... Olisi palkaton päivä minulle ja osuisi lapsen päiväuni aikaan ja kun oma työmatka sattui olemaan tunnin niin ei siinä ehdi töihin ennen neuvolaa järkevästi tai sen jälkeen jokainen työpaikka ja päiväkoti ja neuvola ei ole vierekkäin meiltä ajaa n. tunnin työpaikalta lapsen hoitopaikkaan ja siitä 20 minsaa neuvolaan niin eipä siinä lounaalla pyörähdetä varsinkaan lapsen päiväunien aikaan ja äitinkö pitäisi syödä auton ratissa tai olla syömättä 🙁🤣 olisi kuulemma jonkun pitänyt pystyä joustamaan vaikka naapurin (kuuluukohan tuntemattoman naapurin velvollisuuksiin) ja sehän hurjaa olisikin ja hälyttävääkaikkien mummot ja papat ei ole lähellä ja eläkkeellä 🤣Lopulta saatiin se 8 aika aamulla ja ehdin töihin loppupäiväksi(vien lapsen aamuisin hoitoon, mies hakee niin onnistuu pitkät työmatka etäisyydet)😇
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Faktahan se on, että ns. hyvien perheiden vanhemmat eivät kulje julkisesti päihtyneenä ja tulevat sovituille neuvolakäynneille. Köyhien perheiden, työttömien vanhempien ja yh-perheiden lapset taas usein tarvitsevat nimenomaan sitä tukea. Tässä on kyse enemmän tuon tuen tarpeen aiheuttamasta stigmasta kuin siitä että systeemissä olisi lähtökohtaisesti jotain väärin.
Ja vielä se, että täällä pohditaan miten "neuvola tietää asoita" ja "meillä neuvolaan ei kerrota ylimääräisiä". Perheet joissa kaikki on hyvin kertovat kyllä avoimesti tilanteestaan, se on varoitusmerkki ja hyvästä syystä jos vanhemmat eivät suostu kertomaan miten arki sujuu.
Tässähän on kyse lokeroista jotka laaditaan jo ENNEN kuin on edes tavattu se perhe.
Ja tilanteethan ei ikinä muutu, niinkö? Se äiti joka on ollut työtön esikoistaan odottaessa 2015 on sinun mielestäsi varmuudella työtön myös 2024? Ja lokeroon vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä ja lapset aamu-unisia. Asumme maalla. Lapset käy kerhossa joka alkaa klo 10. Silloin herätään 7:30 että ehditään. Jos pitäisi olla neuvolassa klo 8:00, pitäisi herätä viimeistään 6:00. Ei mitään järkeä. Yleensä olen toivonut aikaa klo 10 eteenpäin, toisen lapsen on saanut kerhoon ja toisen kanssa on käyty rauhassa neuvolassa.
Mitään ylimääräistä tietoa en neuvolaan anna.
Se, että neuvolaan pitäisi mennä klo 8 tai tulee ongelmia, on vain ja ainoastaan hysteerisen av-mamman keksintöä.
Ei ole, vaan sinä olet lukutaidoton ja hysteerikkoparjaaja.
Liikuttavaa. Ensinnäkin siellä neuvolassa käy kaikki ne lapset ja vauva huomattavasti useammin kuin kerran vuodessa. Toisekseen niitä kaikkia aikataulutettavia asioita on paljon muitakin, koko ajan.
Neuvolan täti ei ole asiakkaittensa universumin keskipiste, vaikka selkeästi niin kuvitellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksuahan tuo on ja tuollaista on ollut viimeiset 30 vuotta. Huolta ei synny, jos vanhempi on töissä sen verran kaukana, että ei pysty tulemaan paikalle kuin ns. reuna-aikoina (koskee niin äitiä kuin isääkin), huoli syntyy siitä, jos vanhempi ei ole töissä ja silti pääsy neuvolaan klo 9-15 välillä on hankalaa. Kieltämättä humalainen raskaana oleva nainen herättää aina huolta terveydenhuollon ammattilaisissa.
Minä kuulun noihin pärjääviin ja ihan mielelläni annan omista neuvola-ajoistani aikaa niille, joilla elämä on hukassa. Osaan lukea ja saan tarvitsemani tiedot netistä, osaan punnita itseni eikä elintavoissani ole ongelmia.
Ei siinä lue, että raskaana oleva olisi humalassa, vaan että ihan vaan vanhempi joskus olisi humalassa ehkänähty. Siis ihan ilman lasta mahassa tai mukana.
Parempi juoda kotona ettei kukaan näe?
Onneksi nuo ajat jo ohi mutta ihan älytöntä tehdä päätelmiä jostain kellonajoista. Itse en ainakaan olisi edes viitsinyt lähteä aamulla kasiksi johonkin neuvolaan ellei olisi jotain muutakin pakollista menoa. Lapsikin oli enemmän aamu-uninen ja tykkäsin muutenkin pitää aamut rauhallisina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Fiksuahan tuo on ja tuollaista on ollut viimeiset 30 vuotta. Huolta ei synny, jos vanhempi on töissä sen verran kaukana, että ei pysty tulemaan paikalle kuin ns. reuna-aikoina (koskee niin äitiä kuin isääkin), huoli syntyy siitä, jos vanhempi ei ole töissä ja silti pääsy neuvolaan klo 9-15 välillä on hankalaa. Kieltämättä humalainen raskaana oleva nainen herättää aina huolta terveydenhuollon ammattilaisissa.
Minä kuulun noihin pärjääviin ja ihan mielelläni annan omista neuvola-ajoistani aikaa niille, joilla elämä on hukassa. Osaan lukea ja saan tarvitsemani tiedot netistä, osaan punnita itseni eikä elintavoissani ole ongelmia.
Ei siinä lue, että raskaana oleva olisi humalassa, vaan että ihan vaan vanhempi joskus olisi humalassa ehkänähty. Siis ihan ilman lasta mahassa tai mukana.
No kun kriteeri lokerointiin on se julkinen kertajuominen. Ei suinkaan vakava alkoholiongelma kotona.