Totuus sosionomin työstä

Vierailija kirjoitti:

Olen mielenterveyskuntoutujien asumisyksikössä töissä ja meillä on myös sosionomeja täällä. Heillä on erittäin pahoja puutteita osaamisessa. Eivät tiedä mitään esim tavallisimmista psyykelääkkeistä eivätkä tiedä mikä on psykoosin ja masennuksen ero. Hoitajataustaisilla on mt-puolen koulutus ja kokemus. Tästä sosionomien osaamattomuudesta on tullut ongelmia. 

Lisätään vielä että persoonallisuushäiriöstä kärsivät käyttävät tätä sosionomien osaamattomuutta hyväksi. Sosionomit ei osaa asettaa rajoja eiväkä  tajua kun heitä manipuloidaan.

Vierailija kirjoitti:

Olen mielenterveyskuntoutujien asumisyksikössä töissä ja meillä on myös sosionomeja täällä. Heillä on erittäin pahoja puutteita osaamisessa. Eivät tiedä mitään esim tavallisimmista psyykelääkkeistä eivätkä tiedä mikä on psykoosin ja masennuksen ero. Hoitajataustaisilla on mt-puolen koulutus ja kokemus. Tästä sosionomien osaamattomuudesta on tullut ongelmia. 

Itse ainakin kävin sosionomiksi opiskellessa myös mielenterveys- ja päihdeopinnot läpi valinnaisina opintoina. Lääkeosaamista ne ei toki anna, enkä tiedä tarviiko sitä varsinaisesti, ellei edes toteuta lääkehoitoa, jotka taas vaatii luvat ja opiskelua. 

Jos oikeasti teillä on henkilökunnassa henkilöitä jotka ei erota masennusta ja psykoosia, niin esimiehen kannattaisi ohjata heidät käymään noi opinnot läpi, että saa edes perustason tietämyksen. Avoimesta amkista löytyy. Tai sit joku luennoimaan aiheesta, tää ei koskaan ole huonoa kerrata vanhoillekkaan, koska tieto lisääntyy ja kehittyy koko ajan. 

Paska hommaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mielenterveyskuntoutujien asumisyksikössä töissä ja meillä on myös sosionomeja täällä. Heillä on erittäin pahoja puutteita osaamisessa. Eivät tiedä mitään esim tavallisimmista psyykelääkkeistä eivätkä tiedä mikä on psykoosin ja masennuksen ero. Hoitajataustaisilla on mt-puolen koulutus ja kokemus. Tästä sosionomien osaamattomuudesta on tullut ongelmia. 

Itse ainakin kävin sosionomiksi opiskellessa myös mielenterveys- ja päihdeopinnot läpi valinnaisina opintoina. Lääkeosaamista ne ei toki anna, enkä tiedä tarviiko sitä varsinaisesti, ellei edes toteuta lääkehoitoa, jotka taas vaatii luvat ja opiskelua. 

Jos oikeasti teillä on henkilökunnassa henkilöitä jotka ei erota masennusta ja psykoosia, niin esimiehen kannattaisi ohjata heidät käymään noi opinnot läpi, että saa edes perustason tietämyksen. Avoimesta amkista löytyy. Tai sit joku luennoimaan aiheesta, tää ei koskaan ole huonoa kerrata vanhoillekkaan, koska tieto lisääntyy ja kehittyy koko ajan. 

Sosionomit joutuu toteuttamaan lääkehoitoa ihan samalla tavalla noissa paikoissa. Koulutus siihen toki annetaan, mutta ymmärrys lääkkeistä on todella onnetonta, eikä asiakkaiden ohjaus ole siinä suhteessa kestävällä tasolla.

-psyk.sh

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen itse ollut sosionomi 10 v ja joudun käymään nykyään terapiassa koska työpaikkakiusaaminen oli alalla niin rankkaa 

Minäkin jouduin alalla kiustatuksi. Heti vasta valmistuttuani. Nyt olen työttömänä ja kärsin jatkuvista paniikkikohtauksista.

Miksi te naiset ette osaa olla ihmisiksi?

Vierailija kirjoitti:

Valmistuin muutama vuosi sitten. Harjoitteluissa jo kohtasin ristiriitaa työssä, kun tarkoitus olisi auttaa ihmisiä eteenpäin, mutta mielestäni käytännön työ ei sitä oikein vastannut. Esim. lastensuojelun perhetyössä työskentely oli enemmän sohvalla istumista ja juttelua; näiden ihmisten ongelmat vaan oli usein sitä tasoa, että olisi vaatinut jo terapeuttia. Sosionomi ei ole terapeutti eikä ihmeidentekijä. Jos vanhempi on vaikka syvästi lapsuudessa itse traumatisoitunut, mielenterveysongelmainen, päihdetausta, uusi kumppani jolla vakava päihdeongelma, näillä keskenään sitten kunnon traumabond jossa rakastetaan, erotaan, tapellaan, rakastetaan, palataan yhteen, erotaan. Joo, ei todellakaan riitä sosionomin osaaminen tollasten kuvioiden ratkomiseen 😅  Mieluummin olisin auttanut esim. niitä uupuneita pikkulasten äitejä, auttamalla kodin- ja lastenhoidossa ja siinä ohessa olisi voinut jutella ja miettiä murheita, auttaa rakentamaan turvaverkkoa ja yhteisöä, miettiä tukikeinoja ja jaksamista pitkällä tähtäimellä. Mutta eihän noille nykyään enää mitään apua anneta. 

Kävin pyörähtämässä myös työkkärissä, mutta siellä sama ongelma.. istutaan ja puhutaan, mitään oikeen konkreettista apua ei ollut niille ihmisille antaa. No sijaistin myös hetken kuntouttavassa työtoiminnassa, se oli hyvä paikka. Tehtiin työttömien kanssa yhdessä hommia ja siinä sivussa pystyy käyttämään osallistavia menetelmiä, tukea ryhmäytymistä, auttaa ihmistä hakemaan palveluita ja apua yms. Mikä on sosionomin ydinosaamista. Harmi vaan että noi paikat ajettiin hallituksen toimesta aikalailla alas. 

Nyt töissä päiväkodissa. Työ on siellä aika puuduttavaa, eikä se vastaa omaa osaamista suurelta osin (syötetään, vessatetaan, puetaan, riisutaan, ulkoilutetaan, nukutetaan lapsia suurin osa päivästä). Menee vähän niinkuin oma osaaminen ja koulutus hukkaan siinä. Lapsilla ja perheillä on kyllä aika paljon haasteita, usein lähinnä kasvatuksellisia, missä sosionomin osaamista kyllä tarvitaan. Mutta sille työlle ei oikeastaan jää hirveästi aikaa, eikä se edes muille avaudu, koska työskentelen kuitenkin tiukasti siinä omassa lapsiryhmässä. Vaatisi aika paljon lapsiryhmän ulkopuolista työaikaa, että voisin aidosti tukea perheitä esim. kotitapaamisten kautta yms. Joissain kunnissa on alueellisia sosionomeja varhaiskasvatuksessa, joilla tälläinen, matalan kynnyksen perhetyö- tyyppinen työnkuva. Mutta on vielä harvinaista. 
 

Sosiaalityöntekijänä jaan tuskaa. Meillä on lasussa aivan liian monimutkaisia ongelmia perheillä ja ainoa työkslu on sosionomien perhetyö.  Hypätään syvään päätyyn täysin osaamatta uida. Eihän siitä mitään tule.  En tiedä auttaisiko sen sosionomikoulutuksen muokkaus. Nykyinen on meidän näkökulmasta riittämätöntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmistuin muutama vuosi sitten. Harjoitteluissa jo kohtasin ristiriitaa työssä, kun tarkoitus olisi auttaa ihmisiä eteenpäin, mutta mielestäni käytännön työ ei sitä oikein vastannut. Esim. lastensuojelun perhetyössä työskentely oli enemmän sohvalla istumista ja juttelua; näiden ihmisten ongelmat vaan oli usein sitä tasoa, että olisi vaatinut jo terapeuttia. Sosionomi ei ole terapeutti eikä ihmeidentekijä. Jos vanhempi on vaikka syvästi lapsuudessa itse traumatisoitunut, mielenterveysongelmainen, päihdetausta, uusi kumppani jolla vakava päihdeongelma, näillä keskenään sitten kunnon traumabond jossa rakastetaan, erotaan, tapellaan, rakastetaan, palataan yhteen, erotaan. Joo, ei todellakaan riitä sosionomin osaaminen tollasten kuvioiden ratkomiseen 😅  Mieluummin olisin auttanut esim. niitä uupuneita pikkulasten äitejä, auttamalla kodin- ja lastenhoidossa ja siinä ohessa olisi voinut jutella ja miettiä murheita, auttaa rakentamaan turvaverkkoa ja yhteisöä, miettiä tukikeinoja ja jaksamista pitkällä tähtäimellä. Mutta eihän noille nykyään enää mitään apua anneta. 

Kävin pyörähtämässä myös työkkärissä, mutta siellä sama ongelma.. istutaan ja puhutaan, mitään oikeen konkreettista apua ei ollut niille ihmisille antaa. No sijaistin myös hetken kuntouttavassa työtoiminnassa, se oli hyvä paikka. Tehtiin työttömien kanssa yhdessä hommia ja siinä sivussa pystyy käyttämään osallistavia menetelmiä, tukea ryhmäytymistä, auttaa ihmistä hakemaan palveluita ja apua yms. Mikä on sosionomin ydinosaamista. Harmi vaan että noi paikat ajettiin hallituksen toimesta aikalailla alas. 

Nyt töissä päiväkodissa. Työ on siellä aika puuduttavaa, eikä se vastaa omaa osaamista suurelta osin (syötetään, vessatetaan, puetaan, riisutaan, ulkoilutetaan, nukutetaan lapsia suurin osa päivästä). Menee vähän niinkuin oma osaaminen ja koulutus hukkaan siinä. Lapsilla ja perheillä on kyllä aika paljon haasteita, usein lähinnä kasvatuksellisia, missä sosionomin osaamista kyllä tarvitaan. Mutta sille työlle ei oikeastaan jää hirveästi aikaa, eikä se edes muille avaudu, koska työskentelen kuitenkin tiukasti siinä omassa lapsiryhmässä. Vaatisi aika paljon lapsiryhmän ulkopuolista työaikaa, että voisin aidosti tukea perheitä esim. kotitapaamisten kautta yms. Joissain kunnissa on alueellisia sosionomeja varhaiskasvatuksessa, joilla tälläinen, matalan kynnyksen perhetyö- tyyppinen työnkuva. Mutta on vielä harvinaista. 
 

Sosiaalityöntekijänä jaan tuskaa. Meillä on lasussa aivan liian monimutkaisia ongelmia perheillä ja ainoa työkslu on sosionomien perhetyö.  Hypätään syvään päätyyn täysin osaamatta uida. Eihän siitä mitään tule.  En tiedä auttaisiko sen sosionomikoulutuksen muokkaus. Nykyinen on meidän näkökulmasta riittämätöntä.

Totuus on ettei teidän asiakkaistanne montaakaan voi mitenkään auttaa, mutta jotain yhteiskunnan täytyy yrittää. Eniten varmaan ainakin lapsia auttaisi konkreettinen lasten- ja kodinhoitoapu ja se että lähellä olisi luotettavia aikuisia. Myös pysyvä huostaanotto olisi monelle hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmistuin muutama vuosi sitten. Harjoitteluissa jo kohtasin ristiriitaa työssä, kun tarkoitus olisi auttaa ihmisiä eteenpäin, mutta mielestäni käytännön työ ei sitä oikein vastannut. Esim. lastensuojelun perhetyössä työskentely oli enemmän sohvalla istumista ja juttelua; näiden ihmisten ongelmat vaan oli usein sitä tasoa, että olisi vaatinut jo terapeuttia. Sosionomi ei ole terapeutti eikä ihmeidentekijä. Jos vanhempi on vaikka syvästi lapsuudessa itse traumatisoitunut, mielenterveysongelmainen, päihdetausta, uusi kumppani jolla vakava päihdeongelma, näillä keskenään sitten kunnon traumabond jossa rakastetaan, erotaan, tapellaan, rakastetaan, palataan yhteen, erotaan. Joo, ei todellakaan riitä sosionomin osaaminen tollasten kuvioiden ratkomiseen 😅  Mieluummin olisin auttanut esim. niitä uupuneita pikkulasten äitejä, auttamalla kodin- ja lastenhoidossa ja siinä ohessa olisi voinut jutella ja miettiä murheita, auttaa rakentamaan turvaverkkoa ja yhteisöä, miettiä tukikeinoja ja jaksamista pitkällä tähtäimellä. Mutta eihän noille nykyään enää mitään apua anneta. 

Kävin pyörähtämässä myös työkkärissä, mutta siellä sama ongelma.. istutaan ja puhutaan, mitään oikeen konkreettista apua ei ollut niille ihmisille antaa. No sijaistin myös hetken kuntouttavassa työtoiminnassa, se oli hyvä paikka. Tehtiin työttömien kanssa yhdessä hommia ja siinä sivussa pystyy käyttämään osallistavia menetelmiä, tukea ryhmäytymistä, auttaa ihmistä hakemaan palveluita ja apua yms. Mikä on sosionomin ydinosaamista. Harmi vaan että noi paikat ajettiin hallituksen toimesta aikalailla alas. 

Nyt töissä päiväkodissa. Työ on siellä aika puuduttavaa, eikä se vastaa omaa osaamista suurelta osin (syötetään, vessatetaan, puetaan, riisutaan, ulkoilutetaan, nukutetaan lapsia suurin osa päivästä). Menee vähän niinkuin oma osaaminen ja koulutus hukkaan siinä. Lapsilla ja perheillä on kyllä aika paljon haasteita, usein lähinnä kasvatuksellisia, missä sosionomin osaamista kyllä tarvitaan. Mutta sille työlle ei oikeastaan jää hirveästi aikaa, eikä se edes muille avaudu, koska työskentelen kuitenkin tiukasti siinä omassa lapsiryhmässä. Vaatisi aika paljon lapsiryhmän ulkopuolista työaikaa, että voisin aidosti tukea perheitä esim. kotitapaamisten kautta yms. Joissain kunnissa on alueellisia sosionomeja varhaiskasvatuksessa, joilla tälläinen, matalan kynnyksen perhetyö- tyyppinen työnkuva. Mutta on vielä harvinaista. 
 

Sosiaalityöntekijänä jaan tuskaa. Meillä on lasussa aivan liian monimutkaisia ongelmia perheillä ja ainoa työkslu on sosionomien perhetyö.  Hypätään syvään päätyyn täysin osaamatta uida. Eihän siitä mitään tule.  En tiedä auttaisiko sen sosionomikoulutuksen muokkaus. Nykyinen on meidän näkökulmasta riittämätöntä.

Jos sosiaalityö lopetettaisiin kokonaan ja korvattaisiin se siitä säästyneellä rahalla, niin enemmän ongelmia korjaantuisi kuin mitä se sosiaalityö korjaa.

Teette turhaa ja haitallista työtä, siksi se tuntuu merkityksettömältä paskalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mielenterveyskuntoutujien asumisyksikössä töissä ja meillä on myös sosionomeja täällä. Heillä on erittäin pahoja puutteita osaamisessa. Eivät tiedä mitään esim tavallisimmista psyykelääkkeistä eivätkä tiedä mikä on psykoosin ja masennuksen ero. Hoitajataustaisilla on mt-puolen koulutus ja kokemus. Tästä sosionomien osaamattomuudesta on tullut ongelmia. 

Itse ainakin kävin sosionomiksi opiskellessa myös mielenterveys- ja päihdeopinnot läpi valinnaisina opintoina. Lääkeosaamista ne ei toki anna, enkä tiedä tarviiko sitä varsinaisesti, ellei edes toteuta lääkehoitoa, jotka taas vaatii luvat ja opiskelua. 

Jos oikeasti teillä on henkilökunnassa henkilöitä jotka ei erota masennusta ja psykoosia, niin esimiehen kannattaisi ohjata heidät käymään noi opinnot läpi, että saa edes perustason tietämyksen. Avoimesta amkista löytyy. Tai sit joku luennoimaan aiheesta, tää ei koskaan ole huonoa kerrata vanhoillekkaan, koska tieto lisääntyy ja kehittyy koko ajan. 

Sosionomit joutuu toteuttamaan lääkehoitoa ihan samalla tavalla noissa paikoissa. Koulutus siihen toki annetaan, mutta ymmärrys lääkkeistä on todella onnetonta, eikä asiakkaiden ohjaus ole siinä suhteessa kestävällä tasolla.

-psyk.sh

Mikään pikakurssi ei valmenna tähän. Psyk. puolen hoitajat suorittaa usein parikin pitkää harjoittelua psyk.osastoilla, joissa heille käytännössä opetetaan se lääkehoidon merkitys ja toteutus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mielenterveyskuntoutujien asumisyksikössä töissä ja meillä on myös sosionomeja täällä. Heillä on erittäin pahoja puutteita osaamisessa. Eivät tiedä mitään esim tavallisimmista psyykelääkkeistä eivätkä tiedä mikä on psykoosin ja masennuksen ero. Hoitajataustaisilla on mt-puolen koulutus ja kokemus. Tästä sosionomien osaamattomuudesta on tullut ongelmia. 

Itse ainakin kävin sosionomiksi opiskellessa myös mielenterveys- ja päihdeopinnot läpi valinnaisina opintoina. Lääkeosaamista ne ei toki anna, enkä tiedä tarviiko sitä varsinaisesti, ellei edes toteuta lääkehoitoa, jotka taas vaatii luvat ja opiskelua. 

Jos oikeasti teillä on henkilökunnassa henkilöitä jotka ei erota masennusta ja psykoosia, niin esimiehen kannattaisi ohjata heidät käymään noi opinnot läpi, että saa edes perustason tietämyksen. Avoimesta amkista löytyy. Tai sit joku luennoimaan aiheesta, tää ei koskaan ole huonoa kerrata vanhoillekkaan, koska tieto lisääntyy ja kehittyy koko ajan. 

Sosionomit joutuu toteuttamaan lääkehoitoa ihan samalla tavalla noissa paikoissa. Koulutus siihen toki annetaan, mutta ymmärrys lääkkeistä on todella onnetonta, eikä asiakkaiden ohjaus ole siinä suhteessa kestävällä tasolla.

-psyk.sh

No sehän ei ole sosionomin vika, jos sosionomilla teetetään hoitajan töitä 😅 Tiedän että tätä tehdään, itsellä on sosionomitutkinnon lisäksi myös lähärin koulutus. Siihen itse vedän rajan, että en sosionomina ala lääkehoidosta vastaamaan. Monessa paikkaa olisi aiheellista tarkastella niitä työnkuvia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen mielenterveyskuntoutujien asumisyksikössä töissä ja meillä on myös sosionomeja täällä. Heillä on erittäin pahoja puutteita osaamisessa. Eivät tiedä mitään esim tavallisimmista psyykelääkkeistä eivätkä tiedä mikä on psykoosin ja masennuksen ero. Hoitajataustaisilla on mt-puolen koulutus ja kokemus. Tästä sosionomien osaamattomuudesta on tullut ongelmia. 

Itse ainakin kävin sosionomiksi opiskellessa myös mielenterveys- ja päihdeopinnot läpi valinnaisina opintoina. Lääkeosaamista ne ei toki anna, enkä tiedä tarviiko sitä varsinaisesti, ellei edes toteuta lääkehoitoa, jotka taas vaatii luvat ja opiskelua. 

Jos oikeasti teillä on henkilökunnassa henkilöitä jotka ei erota masennusta ja psykoosia, niin esimiehen kannattaisi ohjata heidät käymään noi opinnot läpi, että saa edes perustason tietämyksen. Avoimesta amkista löytyy. Tai sit joku luennoimaan aiheesta, tää ei koskaan ole huonoa kerrata vanhoillekkaan, koska tieto lisääntyy ja kehittyy koko ajan. 

Sosionomit joutuu toteuttamaan lääkehoitoa ihan samalla tavalla noissa paikoissa. Koulutus siihen toki annetaan, mutta ymmärrys lääkkeistä on todella onnetonta, eikä asiakkaiden ohjaus ole siinä suhteessa kestävällä tasolla.

-psyk.sh

Mikään pikakurssi ei valmenna tähän. Psyk. puolen hoitajat suorittaa usein parikin pitkää harjoittelua psyk.osastoilla, joissa heille käytännössä opetetaan se lääkehoidon merkitys ja toteutus.

Niin? Miksi sosionomilla tulisi olla yhtä kattava osaaminen noista asioista kuin psykiatrisella sairaanhoitajalla? Nyt valoja päälle. Teillä on isoja puutteita työpaikalla työnjohdossa ja työnkuvissa. Sosionomilla pitäisi olla ihan oma, eriytetty työnkuva kuin hoitajalla. Ei sosionomi voi hallita kattavasti lääkehoitoa millään, kun ei se ole osa hänen koulutusta tai osaamista. Sitä vastoin hänellä on muuta osaamista, mitä hoitajalla ei ole. 

Mutta toki sotealalla nyt ei yllätä, että tämmöstä touhua teetetään. Olenpa kuullut siitäkin että fyssareilla teetetään lähihoitajan töitä. Kaikkea sitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valmistuin muutama vuosi sitten. Harjoitteluissa jo kohtasin ristiriitaa työssä, kun tarkoitus olisi auttaa ihmisiä eteenpäin, mutta mielestäni käytännön työ ei sitä oikein vastannut. Esim. lastensuojelun perhetyössä työskentely oli enemmän sohvalla istumista ja juttelua; näiden ihmisten ongelmat vaan oli usein sitä tasoa, että olisi vaatinut jo terapeuttia. Sosionomi ei ole terapeutti eikä ihmeidentekijä. Jos vanhempi on vaikka syvästi lapsuudessa itse traumatisoitunut, mielenterveysongelmainen, päihdetausta, uusi kumppani jolla vakava päihdeongelma, näillä keskenään sitten kunnon traumabond jossa rakastetaan, erotaan, tapellaan, rakastetaan, palataan yhteen, erotaan. Joo, ei todellakaan riitä sosionomin osaaminen tollasten kuvioiden ratkomiseen 😅  Mieluummin olisin auttanut esim. niitä uupuneita pikkulasten äitejä, auttamalla kodin- ja lastenhoidossa ja siinä ohessa olisi voinut jutella ja miettiä murheita, auttaa rakentamaan turvaverkkoa ja yhteisöä, miettiä tukikeinoja ja jaksamista pitkällä tähtäimellä. Mutta eihän noille nykyään enää mitään apua anneta. 

Kävin pyörähtämässä myös työkkärissä, mutta siellä sama ongelma.. istutaan ja puhutaan, mitään oikeen konkreettista apua ei ollut niille ihmisille antaa. No sijaistin myös hetken kuntouttavassa työtoiminnassa, se oli hyvä paikka. Tehtiin työttömien kanssa yhdessä hommia ja siinä sivussa pystyy käyttämään osallistavia menetelmiä, tukea ryhmäytymistä, auttaa ihmistä hakemaan palveluita ja apua yms. Mikä on sosionomin ydinosaamista. Harmi vaan että noi paikat ajettiin hallituksen toimesta aikalailla alas. 

Nyt töissä päiväkodissa. Työ on siellä aika puuduttavaa, eikä se vastaa omaa osaamista suurelta osin (syötetään, vessatetaan, puetaan, riisutaan, ulkoilutetaan, nukutetaan lapsia suurin osa päivästä). Menee vähän niinkuin oma osaaminen ja koulutus hukkaan siinä. Lapsilla ja perheillä on kyllä aika paljon haasteita, usein lähinnä kasvatuksellisia, missä sosionomin osaamista kyllä tarvitaan. Mutta sille työlle ei oikeastaan jää hirveästi aikaa, eikä se edes muille avaudu, koska työskentelen kuitenkin tiukasti siinä omassa lapsiryhmässä. Vaatisi aika paljon lapsiryhmän ulkopuolista työaikaa, että voisin aidosti tukea perheitä esim. kotitapaamisten kautta yms. Joissain kunnissa on alueellisia sosionomeja varhaiskasvatuksessa, joilla tälläinen, matalan kynnyksen perhetyö- tyyppinen työnkuva. Mutta on vielä harvinaista. 
 

Sosiaalityöntekijänä jaan tuskaa. Meillä on lasussa aivan liian monimutkaisia ongelmia perheillä ja ainoa työkslu on sosionomien perhetyö.  Hypätään syvään päätyyn täysin osaamatta uida. Eihän siitä mitään tule.  En tiedä auttaisiko sen sosionomikoulutuksen muokkaus. Nykyinen on meidän näkökulmasta riittämätöntä.

Siis sosiaalityöntekijänä ihmettelet, että moniongelmaisten ihmisten ongelmiin ei riitä yhden sosionomin osaaminen? 

Kuule ei siinä koulutuksen muokkaus auta, kun ne perheet tarvitsisi vähintään sitä terapeuttia, päihdetyöntekijää, mielenterveyshoitajaa, lasten terapeuttia, toimintaterapeuttia ja nepsyvalmentajaa. Sosiaalityöntekijät itse toimii lähinnä paperityön alle hautautuvina päätösautomaatteina, jotka ilmestyy palaveriin joskus ja jouluna ja myöntää tueksi tehostetun perhetyön. Sitten sosionomien pitäisi hallita kaikki edellämainittu ”auttaminen”. Systeemisessä työssä sosiaalityöntekijän pitäisi olla se vahvin linkki lapseen, mutta kaikki tietää, että käytännössä se on se sosionomi, jos joku. 

Eihän se perhetyö monen kohdalla todellisuudessa ole kuin sen kyttäämistä ja raportointia, että pitääkö ne lapset ottaa huostaan vai ei. Onhan sekin toki tyhjää parempi näille lapsille.