Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi sai lahjaksi ison pehmolelun, jota ei halunnut. Möin sen uutena 10 eurolla tutulle, pienen tytön lahjaksi. Nyt on draamaa.
02.01.2024 |
Lahjan hankki lapseni isovanhempi, joka ilmoitti nyt joulun pyhinä, että hän ei osta enää yhtään ainutta lahjaa meidän perheeseen. Hän oli sanonut sukulaiselle, että me myydään lasten kalliit lahjat ja tupakkaan käytetään rahat. Kumpikaan meistä ei kylläkään polta. Minulla on välillä ääni käheänä pakkasilla, mistä on voinut syntyä väärä kuva. Mietin, miten tällaisessa pääsee eteenpäin. Minusta se jättipehmolelu oli aika lapsellinen ja luulen, että lapsi ei sen takia tykännyt ollenkaan. Onko tässä ihan turha alkaa selittää, että mieluummin varmaan lapsi haluaa leffaan tai ostaa jotain mieluista edes sillä kympillä, jolla myin eteenpäin.
Kommentit (451)
Vierailija kirjoitti:
Mikä yleistys se on? En oikein ymmärrä kysymystäsi. Kerroin esimerkin siitä, että miten oudolta vaikuttava lahja voi olla tärkeä ja tuoda iloa vielä vuosikymmeniä myöhemmin.
Minä en puhu lahjoista romuina. Talomme ei ole täynnä romua. Ostamme harvoin mitään. Ehkä siksi meillä on tilaa säilyttää lahjaksi saatu teekannu ja muitakin lahjaesineitä. Ei kaikkia, osa on mennyt rikki, kulunut käyttökelvottamaksi, annettu eteenpäin kun lapset kasvaneet (mm. leluja, urheiluvälineitä, vaatteita). Sitten kaikilla on myös muistoja isovanhemmista, kummeista, ystävistä. Tauluja, käyttöesineitä, huonekaluja.
Nykyään lapsille opetetaan, että pyydä vain rahaa lahjaksi. Minusta se on tyylitöntä. Jos ei halua vastaanottaa lahoja, niin silloun "Kiitos. Emme tarvitse mitään. Emme oikeasti halua mitään. Mutta tule käymään ja tuo vaikka glögiä". Tuolla tavalla fiksu ja lahjoihin kyllästynyt kommunikoi.
Mun lapsille ei ole opetettu pyytämään rahaa. Ylipäänsä perheen ulkopuolisilta ei pyydetä mitään tavaraa. Jos lahjatoiveita kysytään, niin silloin saa vastata.
Esimerkki elävästä elämästä. Mummo kysyy lapselta toivetta. Tämä toivoo kissa-pehmoa. Mitä paketista ilmestyy? Jotain halpis lehmä-figuureita sekä maaseutuaiheinen värityskirja. Miksi kysyä toivetta, jos sitä ei meinaakaan toteuttaa. Kyseessä siis alle kouluikäinen lapsi ja mummo ~70v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä huomaa selkeitä sukupolvieroja. Ennen vanhaan, kun tavaraa oli vähemmän sitä kunnioitettiin eri lailla, ja näin myös arvostettiin.
Nykyään kun tavaraa tulee ovista ja ikkunoista, on erittäin edullistakin, niin tavara ei itsessään ole arvokas. Tavarat ovat monelle, etenkin lapsiperheelle riesa, niiden järjestelyyn ja aiheuttamaan sotkuun menee hirveästi aikaa ja energiaa. Tavara ei tuo iloa, vaan vie sitä. Sen sijaan arvostetaan aikaa ja kokemuksia. Vanhempi kansa laittaa tunteet tavaroihin, nuorempi ei.
Maailma on nyt vain muuttinut, ei se ole kenenkään vika.
Näinpä ja tuolla kivasti joku kirjoittikin, että ovat suvun ja ystävien kanssa sopineet, että aika on hyvä lahja. Eiköhän jokaisen, joka tavaraa ei tahdo, kannattaisi tehdä sama.
Sen sijaan, että annetaan ymmärtää, tai sanotaan suoraan, että tuo seuraavan kerran rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tökeröä wt-käytöstä äidiltä.
Tökerömpää on vaati, että toinen säilyttää tilaa vievää esinettä kodissaan. Varsinkin, kun esineellä ei ole muuta virkaa kuin kerätä.pölyä.
Ei tälläistä ole kenelläkään valtaa vaatia. Kyllä sieltä kotoaan saa hävittää ihan mitä lystää ja ihan miten lystää. Senkin voi valita, tekeekö hävittämisen hienotunteisesti vai tökerösti lahjanantajaa loukaten.
Mun anoppi vaatii. Huutaa, haukkuu martturoi ja syyllistää, kun kaikki hänen tuomansa tavarat eivät ole paraatipaikalla.
Ja niitä tavaroita oli paljon. "Lahjoja" tuotiin meille miltei joka viikko. Meillä tämä ongelma on takana päin, ja ongelmia oli paljon muitakin. Olemme ottaneet anoppiin melkoisen haj
Eikö pitäisi varakkaasta anopista olla iloinen? Köyhemmille on jo synttäri ja joulu rasitus kun pitäisi se täsmälahja viedä että miniä on tyytyväinen.
Miksi miehet joilla on ylirakastava äiti naivat hankalan ihmissuhdetaidottoman puolison?
Kuten joku miniä eiken kirjoitti, anopin loukkaantuminen/ suuttumus tulee anopin pään sisältä, aikuisen pitää käsitellä tunteensa ja ymmärtää että hän itse on vastuussa tunteistaan.
Eikö se sama päde miniään, hän ei hallitse tunteitaan, suuttuu hyvää tarkoittavista lahjoista eikä kykene vuorovaikutukseen vaan kaikki elämän harmit on jonkun muun syytä. Se aika kuukaudesta, stressi, parisuhdeobgelma, kaikki on anopin syytä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä muakin kismittäisi. Miten isovanhempi sai tietää asiasta?
Kävi kylässä ja kysyi missäs se hänen ostamansa pehmolelu on. Lapsi vastasi totuudenmukaisesti.
-ap
Joo, nämä ovat ikäviä tapauksia. Itsellä on tuttava, joka kylään tullessaan alkaa tarkastaa kirjahyllyä ja ihmettelee miksei hänen antamansa teos ole esillä. Ei ole, koska annoin sen nopeasti pois tai heitin roskiin. Arvostan käytettyjä tavaroita, mutta en silloin, jos niissä on kellarinhaju. Jos antaa jollekin jotain, niin sen perään ei enää kysellä. Korkeintaan voi varmistaa oliko pikkulapselle ostetttu vaate sopiva.
Juuri näin. Jonkun sopivuusasian voi ehkä tarkistaa sillä ajatuksella, että tarvittaessa lahjan voi vaihtaa. Mut muuten niihin kuuluisiin hyviin käytöstapoihin kuuluu se, että lahjoihin ei sisälly mitään käyttö/leikkimis/säilytysvelvollisuuksia eikä niiden perään kysellä. Tietty samoin kuuluu kiittäminen ja jos lahja on mieluinen, niin ilahduttaahan se kuulla asiasta.
Itse teen mieluiten niin, että epävarmoissa tilanteissa lahjaa antaessa mainitsen, että kuitti on tallessa, jos ei ole sopiva/jos tämmöinen jo on. Sitten ei mun tarvitse jälkikäteen kysellä perään ja lahjan saaja tietää, että vaihtaminen tarvittaessa on ok. Kerran esim. annettiin joulupäivänä sukulaislapsille lautapeli, joka olikin jo tullut aattona toisesta paketista. Annettiin kuitti vanhemmille, jotka osti välipäiväalesta jonkun muun pelin ja kaikki oli tyytyväisiä.
En myöskään tajua tuota jonkun esittämää ajatusta, että vain antamalla lahjoja ja kyselemällä oliko hyvä voi saada selville, mistä ihmiset tykkää. On täysin mahdollista puhua mieltymyksistä ja esim. kysyä vanhemmilta heidän lastensa mieltymyksistä jo ennen lahjan antamista. Esim. tiedän, että veljeni tykkää vihreistä kuulista mutta ei maitosuklaasta, vaikken ole koskaan antanut hänelle lahjaksi kumpaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tökeröä wt-käytöstä äidiltä.
Tökerömpää on vaati, että toinen säilyttää tilaa vievää esinettä kodissaan. Varsinkin, kun esineellä ei ole muuta virkaa kuin kerätä.pölyä.
Ei tälläistä ole kenelläkään valtaa vaatia. Kyllä sieltä kotoaan saa hävittää ihan mitä lystää ja ihan miten lystää. Senkin voi valita, tekeekö hävittämisen hienotunteisesti vai tökerösti lahjanantajaa loukaten.
Mun anoppi vaatii. Huutaa, haukkuu martturoi ja syyllistää, kun kaikki hänen tuomansa tavarat eivät ole paraatipaikalla.
Ja niitä tavaroita oli paljon. "Lahjoja" tuotiin meille miltei joka viikko. Meillä tämä ongelma on takana päin, ja ongelmia oli pal
Varakas anoppi voi myös olla painajainen, jos on kovasti itsekäs ja hallitseva persoona, joka luulee olevansa oikeutettu päättämään kaikesta lastensa elämässä.
Onneksi kaikkia lahjoja ei ole pakko ottaa vastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tavaraa ja rojua. Meillä lapset ovat toivoneet yleensä tekemistå ja elämyksiä. Huvipuistoranneke, lippu konserttiin tai teatteriin, lahjaksi kosmetologikäynti, pääsylippu Superparkiin, elokuvaliput jne. Tänä joulunakin meidän 9 v. sai esittää toiveen ukille ja ukin vaimolle. Hän toivoi 10 kerran sarjakorttia uimahalliin ja suklaajoulupukki. Uimahallissa käy aika usein. Ei meidän esikoinenkaan ole toivonut tavaroita, vaan juuri jotain elämyslahjaa, esim. kasvohoito nuorelle iholle oli paras lahja ikinä, siis hänen kertomansa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Mikä yleistys se on? En oikein ymmärrä kysymystäsi. Kerroin esimerkin siitä, että miten oudolta vaikuttava lahja voi olla tärkeä ja tuoda iloa vielä vuosikymmeniä myöhemmin.
Minä en puhu lahjoista romuina. Talomme ei ole täynnä romua. Ostamme harvoin mitään. Ehkä siksi meillä on tilaa säilyttää lahjaksi saatu teekannu ja muitakin lahjaesineitä. Ei kaikkia, osa on mennyt rikki, kulunut käyttökelvottamaksi, annettu eteenpäin kun lapset kasvaneet (mm. leluja, urheiluvälineitä, vaatteita). Sitten kaikilla on myös muistoja isovanhemmista, kummeista, ystävistä. Tauluja, käyttöesineitä, huonekaluja.
Nykyään lapsille opetetaan, että pyydä vain rahaa lahjaksi. Minusta se on tyylitöntä. Jos ei halua vastaanottaa lahoja, niin silloun "Kiitos. Emme tarvitse mitään. Emme oikeasti halua mitään. Mutta tule käymään ja tuo vaikka glögiä". Tuolla tavalla fiksu ja lahjoihin kyllästynyt kommunikoi.
En ole sama, mutta ihmettelen, mikä pakkomielle on viedä jokin tavara. Ja jos tavaraa ei toivota, pyydetään glögiä. Miksei kampaamoon hiustenleikkausta tai hieronta? Tai kuten minun lapseni toivoi: uimahallin sarjalippu. Tai elokuvalippu. Jotain mikä tuo iloa elämään. Miksi tyytyä siihen tavaraan, jota ei tarvitse eikä halua?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyajan lapset ja mammelit eivät osaa ihan peruskäytöstapoja, sen näkee tässäkin ketjussa. Kun saat lahjan, kiität siitä ja sillä siisti. Ei pitäisi olla niin vaikeaa.
Näissä asioissa pitäisi olla avoin.
Annoin muutamia vuosia sitten silloin n. 10 v. kummilapselle lahjaksi hupparin. Kun olin lapsen äidin kanssa seuraavan kerran yhteyksissä hieman joulun jälkeen, kysyin oliko lahja ollut mieluinen. Lapsen äiti kehui vuolaasti, ja hehkutti kuinka lapsi pitää hupparia päällään koko ajan.
Ei kulunut kuin kuukausi, kun näin paidan myynnissä nettikirpparilla nimikkeellä UUSI. Eikä kyse voinut mitenkään olla siitä, että se olisi jäänyt niin lyhyessä ajassa pieneksi.
Jos paita oli väärää mallia/kokoa/väriä, lapsen äiti olisi voinut vain laittaa viestiä asiasta. En minä olisi pillastunut, jos minulle olisi sanottu, että nyt on niin, ettei kummityttö koe punaista väriä omakseen. Eivät kaikki lahjat aina osu kerrasta nappiin. Paita olisi voitu vaihtaa toiseen ja that's it. Mutta että ensin valehdellaan päin naamaa, ja sitten laitetaan tavara vaivihkaa myyntiin. Meni maku lahjojen antamisesta sille perheelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä yleistys se on? En oikein ymmärrä kysymystäsi. Kerroin esimerkin siitä, että miten oudolta vaikuttava lahja voi olla tärkeä ja tuoda iloa vielä vuosikymmeniä myöhemmin.
Minä en puhu lahjoista romuina. Talomme ei ole täynnä romua. Ostamme harvoin mitään. Ehkä siksi meillä on tilaa säilyttää lahjaksi saatu teekannu ja muitakin lahjaesineitä. Ei kaikkia, osa on mennyt rikki, kulunut käyttökelvottamaksi, annettu eteenpäin kun lapset kasvaneet (mm. leluja, urheiluvälineitä, vaatteita). Sitten kaikilla on myös muistoja isovanhemmista, kummeista, ystävistä. Tauluja, käyttöesineitä, huonekaluja.
Nykyään lapsille opetetaan, että pyydä vain rahaa lahjaksi. Minusta se on tyylitöntä. Jos ei halua vastaanottaa lahoja, niin silloun "Kiitos. Emme tarvitse mitään. Emme oikeasti halua mitään. Mutta tule käymään ja tuo vaikka glögiä". Tuolla tavalla fiksu ja lahjoihin ky
Glögipullo on vierasta varten. On kohteliasta sanoa, että tuo jotain (edullista) tuotetta x, jos tiedät että vieras ei mielellään tule tyhjin käsin.
Miksi ihmeessä muiden pitäisi maksaa uinnin sarjakortit, hieronnat, kosmetologit tai hiustenleikkuut. En minä ainakaan sellaisia vaadi itselle tai lapsille muiden kustantamia 100 e lahjoja. Naurettavaa. Ainoastaan silloin, jos vieras vastimalla vaatii että haluaa ostaa jotakin kallista. Silloinkin mielellään jututan lasta ja lahjan antajaa, että jotain mistä lapsi muistaa antajan tai jotain mitä voivat tehdä yhdessä. Me vanhempina kustannamme lapsemme menot muuten.
Hyvä lahja aikuiselta lapselle voi olla esim. kirja. "Mutta kun meillä ei lueta kirjoja". Opetelkaa lukemaan. Siitä on enemmän hyötyä kuin 10 e, joka saadaan lahja myymällä tai lapsen kulujen jyvittämisestä muille.
Vierailija kirjoitti:
Näissä asioissa pitäisi olla avoin.
Annoin muutamia vuosia sitten silloin n. 10 v. kummilapselle lahjaksi hupparin. Kun olin lapsen äidin kanssa seuraavan kerran yhteyksissä hieman joulun jälkeen, kysyin oliko lahja ollut mieluinen. Lapsen äiti kehui vuolaasti, ja hehkutti kuinka lapsi pitää hupparia päällään koko ajan.
Ei kulunut kuin kuukausi, kun näin paidan myynnissä nettikirpparilla nimikkeellä UUSI. Eikä kyse voinut mitenkään olla siitä, että se olisi jäänyt niin lyhyessä ajassa pieneksi.
Jos paita oli väärää mallia/kokoa/väriä, lapsen äiti olisi voinut vain laittaa viestiä asiasta. En minä olisi pillastunut, jos minulle olisi sanottu, että nyt on niin, ettei kummityttö koe punaista väriä omakseen. Eivät kaikki lahjat aina osu kerrasta nappiin. Paita olisi voitu vaihtaa toiseen ja that's it. Mutta että ensin valehdellaan päin naamaa, ja sitten laitetaan tavara vaivihkaa myyntiin. Meni
Jos lapsen äiti olisi sanonut ettei lahja ollut mieluinen niin vauvapalstalla oltaisiin paheksuttu vastausta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näissä asioissa pitäisi olla avoin.
Annoin muutamia vuosia sitten silloin n. 10 v. kummilapselle lahjaksi hupparin. Kun olin lapsen äidin kanssa seuraavan kerran yhteyksissä hieman joulun jälkeen, kysyin oliko lahja ollut mieluinen. Lapsen äiti kehui vuolaasti, ja hehkutti kuinka lapsi pitää hupparia päällään koko ajan.
Ei kulunut kuin kuukausi, kun näin paidan myynnissä nettikirpparilla nimikkeellä UUSI. Eikä kyse voinut mitenkään olla siitä, että se olisi jäänyt niin lyhyessä ajassa pieneksi.
Jos paita oli väärää mallia/kokoa/väriä, lapsen äiti olisi voinut vain laittaa viestiä asiasta. En minä olisi pillastunut, jos minulle olisi sanottu, että nyt on niin, ettei kummityttö koe punaista väriä omakseen. Eivät kaikki lahjat aina osu kerrasta nappiin. Paita olisi voitu vaihtaa toiseen ja that's it. Mutta että ensin valehdellaan päin naamaa, ja sitten laitetaan tavara vaivihkaa myyntiin. Meni
Yritti vain olla sinulle mieliksi. Ei kaikista ole tuollaiseen, että suoraan töksäyttää, että oli epämieluinen. Myydään pois vähin äänin.
Lahjaa ei ole koskaan syytä moittia ellei tietoisesti aina joku tuo jotain krääsää. Vähin äänin vain hankkiudutaan eroon. Ei pitäisi olla lahjan antajallakaan olla valittamista, kun vapaaehtoisesti lahjan ostaa. Lahjat ei aina osu kohilleen.
Uinnin 10 kerran lippu maksaa meidän kaupungissa vuodenvaihteen hinnankorotuksen jälkeen 33 euroa. Onko se kallis? Minä ostan usein sarjalippuna 10 elokuvalippua. Niitä annetaan myös lahjaksi. Yhdelle lipulle tulee hintaa 10,50 euroa. Onko se kallis lahja? Mitä krääsää kukaan viitsii edes kantaa kympillä kaupasta? Ei sillä, etteikö voi ostaa myös tavaroita lahjaksi, mutta silloin olisi syytä tietåå, mistä lahjan saaja pitää. Kirjat on kivoja, mutta kun meillä esimerkiksi luetaan vain e-kirjoja. Maksan joka kuukausi lähes 20 euroa kirjapalvelusta, jossa voi lukea mitä tahtoo. Koko perheen tunnukset. Eipä enää ole meillä isoa kirjahyllyä täynnä kerran luettuja kirjoja. Tabletteja on taloudessa 3 kpl, ja niiltä luetaan myös uutuuskirjat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan lapset ja mammelit eivät osaa ihan peruskäytöstapoja, sen näkee tässäkin ketjussa. Kun saat lahjan, kiität siitä ja sillä siisti. Ei pitäisi olla niin vaikeaa.
Kun saat lahjan, kiität siitä ja sillä siisti. Juuri näin ajattelen itsekin. Lahja otetaan vastaan ja siitä kiitetään. Sen jälkeen ei enää lahjan antajalle pätkääkään kuulu, mitä sille lahjalla tehdään. Ei tarvitse vahtia, onko se minun vuonna 2010 antama palapeli varmasti koottu tai onko pikkulasten satukirja luettu. Tunnen jopa ihmisen, joka sai hierontaan lahjakortin ja lahjoitti sen vaimolleen. Mitä sitten? Lahja on annettu, siitä on saatu kiitos ja siihen päättyy lahjan kiertokulun vahtiminen.
Olisit ostanut sillä lapselle mieluisen lelun ja näyttänyt isovanhemmille.
Tässä ketjussa näkee sukupolvien aikana tapahtuneen muutoksen. Vanhemmat ihmiset muistelee jotain posliinikoiria tai puhallettuja pulloja, joita on saatu lahjaksi. Niitä pitäisi arvostaa ja sitten suututtaa, kun nuoret nykypäivänä toivoo vaan spotifyn tilausta tai ps-kaupan lahjakorttia. Kirjatkin pitäisi lukea paperilta, vaikka joka toisella lapsiperheellä on nykyisin äänikirja- ja e-kirjapalvelut käytössä 24/7. Mutta eihän se ole mitään, jos ei tule viidettä Nalle puh-kirjaa muksulle lahjaksi. Entäs kun muksu kehtaa sanoa, että ei kiinnosta Nalle Puh tai jättimäinen Angry birds-pehmo, jotka oli muotia 5 vuotta sitten. Tietenkin vedetään herneet nenään, kun mikään oikea lahja ei kelpaa.
Lopetin itsekin lahjojen antamisen ja siirryin lahjakortteihin, kun kuulin sukulaisen perheessä vietävän kirpputorille lahjat ja vaatteet jne. Sittemmin myös lahjakortit on jääneet pois, kun ei sitä koko sukua ole sittenkään pakko lahjoa. On jäänyt omille mukuloille enemmän annettavaa ja siitä ovat tykänneet, kun äipän ei tartte sanoa, ettei johonkin ole varaa vaan toiveet on kyetty toteuttamaan.
Totuus tulee Lapsen suusta törkeää käytöstä Isovsnhrmpaa kohtaan Älkää kinutko lahjoja enää !
Toisenlaiset Lahjat ovat teille sopivia , Koulutarvikkeet, saippuaa koko kylälle, puhdasta, vettä , vuohi, kanoja ,hygenia tarvikkeita naiselle , huopa ,
Koulutus , hätäapu paketti !
Kyllä ne köyhissä Maissa ja niissä maissa, joissa on kriittinen tilanne Kyllä ovat kiitollisia avustanne ja
kahjoistwnbe useiden satojen Toisenlaisen lahjan ostajille.
Lapsennrkln Synttäri lahjaksi i ostatte , koulupuvun , symbolisen lahjan. Halauksen kyllä se, koululainen kiittää.
Vanha sananlasku sanoo: Kiittämättömyts on maailman palkka.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näkee sukupolvien aikana tapahtuneen muutoksen. Vanhemmat ihmiset muistelee jotain posliinikoiria tai puhallettuja pulloja, joita on saatu lahjaksi. Niitä pitäisi arvostaa ja sitten suututtaa, kun nuoret nykypäivänä toivoo vaan spotifyn tilausta tai ps-kaupan lahjakorttia. Kirjatkin pitäisi lukea paperilta, vaikka joka toisella lapsiperheellä on nykyisin äänikirja- ja e-kirjapalvelut käytössä 24/7. Mutta eihän se ole mitään, jos ei tule viidettä Nalle puh-kirjaa muksulle lahjaksi. Entäs kun muksu kehtaa sanoa, että ei kiinnosta Nalle Puh tai jättimäinen Angry birds-pehmo, jotka oli muotia 5 vuotta sitten. Tietenkin vedetään herneet nenään, kun mikään oikea lahja ei kelpaa.
No en nyt vanhaksi sanoisi itseä vielä, neljäkymppisiä en ole viettänyt saati viisikymppisiä. Olen siis tuo posliinikoiravanhus. Sanoisin, että ennemmin kyse on kodin kulttuuriperimästä, ehkä sellaisesta sydämen sivistyksestäkin ja sen ymmärtämisestä, että lahja ei ole talousapupaketti vaan jotain lahjan saajan ja antajan välillä.
Pahimmillaan vanhemmat listaavat vain kalliita lahjoja, joita muiden pitäisi heidän lapsilleen tai heille itselleen, aikuisille lapsille, ostaa. Lapsen ja lahjan antajan välillä ei ole mitään kommunikaatiota. Ei tule kiitosta lahjasta. Esim. isovanhempi ostaa 5 lippua leffaan. Käytöstapainen perhe a) kiittää b) kysyy haluaisiko isovanhempi käyttää lapsen kanssa liput johonkin näytökseen.
Posliinikoira tai kirja on esimerkkejä. Ja kyllä, varmasti löytyy äänikirjapalveluita ym. Vilkaisemalla lapsen äidinkielestä saamaa numeroa, selviää kyllä että lukeeko hän vai onko se vanhempien illuusio, kun kerta monenlaista palvelua on ostettu. Jää itsellekin enemmän ruutuaikaa, kun lapsi voi kuunnella iltasatunsa.
Pointtini on se, että vanhempien tulee opettaa lapsille käytöstapoja ja ihmisten ja kyllä, tavarankin, arvostusta. Muut eivät ole ottoautomaatteja vaan ihmisiä.
Hienotunteisuus on aina liittynyt lahjoihin. Itse ymmärsin sen kyllä jo lapsena.
Alue: Aihe vapaa
Tai miksi ei myydä eteenpäin?
Mä oon joskus kysynyt sitä kuittia, kun kyseessä oli väärän kokoinen vaate. Kauhean huudon sain vastaukseksi, luennon kuinka on sopiva koko, vaikka vaate ei mahtunut lapsen päälle.
Mulla on vähän "normaalista poikkeava" vastus näissä asioissa. Normaali ihminen kai osaa tällaiset hoitaa ilman draamaa.