Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Lapsi sai lahjaksi ison pehmolelun, jota ei halunnut. Möin sen uutena 10 eurolla tutulle, pienen tytön lahjaksi. Nyt on draamaa.
02.01.2024 |
Lahjan hankki lapseni isovanhempi, joka ilmoitti nyt joulun pyhinä, että hän ei osta enää yhtään ainutta lahjaa meidän perheeseen. Hän oli sanonut sukulaiselle, että me myydään lasten kalliit lahjat ja tupakkaan käytetään rahat. Kumpikaan meistä ei kylläkään polta. Minulla on välillä ääni käheänä pakkasilla, mistä on voinut syntyä väärä kuva. Mietin, miten tällaisessa pääsee eteenpäin. Minusta se jättipehmolelu oli aika lapsellinen ja luulen, että lapsi ei sen takia tykännyt ollenkaan. Onko tässä ihan turha alkaa selittää, että mieluummin varmaan lapsi haluaa leffaan tai ostaa jotain mieluista edes sillä kympillä, jolla myin eteenpäin.
Kommentit (451)
Maailma on muuttunut aika kylmäksi ja kovaksi. Näitä arvoja osa vanhemmista siirtää lapsiin tai ei ainakaan yritä estää edes niiden siirtymistä.
Veljeni sai jättimäisen posliinikoiran enoltaan, kun oli jo 16 tai 17. Koira on kulkenut mukana kaikki asunnot. Eno ollut kuolleena 20 vuotta ja tuo koira on ihana muisto veljelleni enosta.
Lahjan ideahan on juuri tuo. Joskus saa jotain yllättävää ja sellaista, mitä ei itse ostaisi, mutta siitä tulee tärkeä lahjan ostajan vuoksi. Muistona. Minullakin on näitä, vähän kummallisiakin esineitä, ja on kiva sanoa esim. "Laitetaanpa tee tähän Emma-tädiltä saatuun teekannuun".
Raha, raha, raha. Se ei tuo onnea. Se kannattaa lapsille opettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Maailma on muuttunut aika kylmäksi ja kovaksi. Näitä arvoja osa vanhemmista siirtää lapsiin tai ei ainakaan yritä estää edes niiden siirtymistä.
Veljeni sai jättimäisen posliinikoiran enoltaan, kun oli jo 16 tai 17. Koira on kulkenut mukana kaikki asunnot. Eno ollut kuolleena 20 vuotta ja tuo koira on ihana muisto veljelleni enosta.
Lahjan ideahan on juuri tuo. Joskus saa jotain yllättävää ja sellaista, mitä ei itse ostaisi, mutta siitä tulee tärkeä lahjan ostajan vuoksi. Muistona. Minullakin on näitä, vähän kummallisiakin esineitä, ja on kiva sanoa esim. "Laitetaanpa tee tähän Emma-tädiltä saatuun teekannuun".
Raha, raha, raha. Se ei tuo onnea. Se kannattaa lapsille opettaa.
Jos sinun veljesi on säästänyt 17-vuotiaana saamansa posliinikoiran, niin mikä yleistys se on. Minun miehelläni 48 v. ei ainakaan ole jotain 30 vuoden takaista krääsää säästössä. Minä itse taas en ole ikinä ollut varhaislapsuuden jälkeen romujen perään. Päin vastoin kun muutin ensimmäiseen omaan asuntoon, jätin lapsuudenkotiin joka ikisen nallen ja koriste-esineen. Äitini keräsi kaikenlaista. Vähintään 20 keittokirjaa. Meillä riitti maljakoita. Joulukoristeita oli niin paljon, että monta laatikollista kannettiin varastosta ennen joulua. Minua niin oksettaa, kun mistään ei voi luopua. Kun hän sairastui, heitin roskikseen ainakin 50 kaulahuivia ja saman verran vanhoja sukkahousuja. Tarvittiin tilaa vaipoille ja kyllä sitä tilaa helposti järjestyikin, ihan kaappeihin, kun niistä poisti turhat pois. Mitä kovaa tai kylmää siinä on, ettei kerää kotiaan täyteen roinaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma on muuttunut aika kylmäksi ja kovaksi. Näitä arvoja osa vanhemmista siirtää lapsiin tai ei ainakaan yritä estää edes niiden siirtymistä.
Veljeni sai jättimäisen posliinikoiran enoltaan, kun oli jo 16 tai 17. Koira on kulkenut mukana kaikki asunnot. Eno ollut kuolleena 20 vuotta ja tuo koira on ihana muisto veljelleni enosta.
Lahjan ideahan on juuri tuo. Joskus saa jotain yllättävää ja sellaista, mitä ei itse ostaisi, mutta siitä tulee tärkeä lahjan ostajan vuoksi. Muistona. Minullakin on näitä, vähän kummallisiakin esineitä, ja on kiva sanoa esim. "Laitetaanpa tee tähän Emma-tädiltä saatuun teekannuun".
Raha, raha, raha. Se ei tuo onnea. Se kannattaa lapsille opettaa.
Jos sinun veljesi on säästänyt 17-vuotiaana saamansa posliinikoiran, niin mikä yleistys se on. Minun miehelläni 48 v. e
Ensimmäinen puhuu posliinikoirasta, joka muistuttaa tärkeästä henkilöstä ja sinä vanhoista sukkahousuista. Miten nämä ovat mitenkään verrannollisia?
Appeni harrasti roskiksen siivousta. Samalla kun järjesti roskat paikoilleen, löysi aarteita. Sieltä mm. Pieni vanha puhallettu lasipullo. Antoi sen aikanaan lapselleni lahjaksi. Silloin vähän pyörittelin silmiäni, ettei sit voinut mitään lapselle mieluista ostaa (oli pihi mies). Nykyään lapseni, 30v., muistelee vaariaan lämmöllä aina, kun pullon näkee. Esineenä kaunis. Mutta tuo myös muistoja. Ei siis mikään romu.
Mikä yleistys se on? En oikein ymmärrä kysymystäsi. Kerroin esimerkin siitä, että miten oudolta vaikuttava lahja voi olla tärkeä ja tuoda iloa vielä vuosikymmeniä myöhemmin.
Minä en puhu lahjoista romuina. Talomme ei ole täynnä romua. Ostamme harvoin mitään. Ehkä siksi meillä on tilaa säilyttää lahjaksi saatu teekannu ja muitakin lahjaesineitä. Ei kaikkia, osa on mennyt rikki, kulunut käyttökelvottamaksi, annettu eteenpäin kun lapset kasvaneet (mm. leluja, urheiluvälineitä, vaatteita). Sitten kaikilla on myös muistoja isovanhemmista, kummeista, ystävistä. Tauluja, käyttöesineitä, huonekaluja.
Nykyään lapsille opetetaan, että pyydä vain rahaa lahjaksi. Minusta se on tyylitöntä. Jos ei halua vastaanottaa lahoja, niin silloun "Kiitos. Emme tarvitse mitään. Emme oikeasti halua mitään. Mutta tule käymään ja tuo vaikka glögiä". Tuolla tavalla fiksu ja lahjoihin kyllästynyt kommunikoi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meilläpäin pari naista tienaa tupakkarahoja ottamalla kaupungin roskalavaryhmästä kaiken tarjotun isoja huonekaluja lukuun ottamatta. Ilmeisesti kirpparipöytiä pitävät, joskus näyttävät jotain myyvän kirpputoriryhmissä. On
Ei se väärin ole. Joku haluaa päästä romusta eroon. Jos nämä naiset jonkun euron tienaavat, niin mitä sitten? Ei ole keneltäkään pois.
Juuri näin. Minä vien naapuriin kaiken lasten vanhan tavaran ja pieneksi jääneet lastenvaatteet. Heillä on 3 lapsenlasta, jotka elävät köyhyydessä. Olen ihan itse kehottanut, että jos eivät jotain tarvitse,voisi myydä eteenpäin. Todellakaan se ei ole minulta pois, jos muutaman euron tienaavat meidän vanhoilla vaatteilla ja tavaroilla. En ole kirppispöytiä varannut vuoden 2017 jälkeen. Silloin meidän pöydästä v
Mitä.tekemistä.tällä.romujen.kierrätyksellä.on.joululahjojen.kanssa??
Vai ettekö te tosiaankaan osaa erottaa, millä tavalla joululahja tai synttärilahja eroaa arkisesta romujen kuskaamisesta ees taas?
"Nykyään lapsille opetetaan, että pyydä vain rahaa lahjaksi. Minusta se on tyylitöntä. Jos ei halua vastaanottaa lahoja, niin silloun "Kiitos. Emme tarvitse mitään. Emme oikeasti halua mitään. Mutta tule käymään ja tuo vaikka glögiä". Tuolla tavalla fiksu ja lahjoihin kyllästynyt kommunikoi."
Täsmälleen näin! Voi hyvin sanoa, että pyrimme vähentämään tavaraa! Itsekin pyrin ja olen sanonut suoraan juuri siten, että toivon todella, että tulet käymään, mutta lahjoja ei nyt mielellään, kun on menossa muutenkin tavarasta eroon pääseminen.
On ihan tuskastuttavaa oikeasti, kun kämpässä on parin kuolinpesän roinat ja uutta tunkisi lahjapaketissa. Lapsillakin on vaikka mitä lelua ja roinaa + synttärinä ja jouluna me vanhemmat joka tapauksessa tietysti ostamme jotain lahjaa.
Kaikki meillä kävijät ovat läheisiä joka tapauksessa, joten heiltä on jo saatu monta ihanaa lahjaa, jotka ovat käytössä ja muistuttavat näistä rakkaista ihmisistä. Senkin olen sanonut.
Ja ovat kaikki ymmärtäneet, kun olen sanonut, että haluan lapsille myös opettaa, että pelkkä vieraaksi saapuminen on jo lahja, sillä tiedän, että muillakin on kiireitä ja menoja, joten meille tuleminen on järjestelyn ja joskus vaivankin takana.
Olemme nyt sopineet, että vain isommat merkkipaalut muistetaan, ei jokaista joulua ja synttäriä. Todella helpottavaa, meitä on jo sisaruksia pelkästään 3 ja lapsia yhteensä 7, tähän päälle ystävät ja heidän lapsensa, joten mieletön määrä energiaa vapautuu, kun emme kanna toisillemme niitä legopaketteja ja kynttilälyhtyjä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tökeröä wt-käytöstä äidiltä.
Tökerömpää on vaati, että toinen säilyttää tilaa vievää esinettä kodissaan. Varsinkin, kun esineellä ei ole muuta virkaa kuin kerätä.pölyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tökeröä wt-käytöstä äidiltä.
Tökerömpää on vaati, että toinen säilyttää tilaa vievää esinettä kodissaan. Varsinkin, kun esineellä ei ole muuta virkaa kuin kerätä.pölyä.
Ei tälläistä ole kenelläkään valtaa vaatia. Kyllä sieltä kotoaan saa hävittää ihan mitä lystää ja ihan miten lystää. Senkin voi valita, tekeekö hävittämisen hienotunteisesti vai tökerösti lahjanantajaa loukaten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsenlapsen toivoessa pankkikorttia, ostin k-lahjakortin, kun sekä koulun että urheiluhallin lähellä oli k-market. Ajatuksena oli, että halutessaan voi käydä ostoksilla ja samalla oppii huolehtimaan kortista. Vanhemmat käyttivät kortin, tallettivat kyllä rahan lapsen tilille. Koko lahja-ajatuksen vesittyi.
Ajatuksena ehkä kiva, mutta se on vanhempien vastuulla opettaa lapsilleen rahan käyttöä. Olivatko he tietoisia tästä taka-ajatuksesta?
Mun lapsille on tullut s-ryhmän lahjakortteja, täällä kaverisynttäreiden vakiolahja on kympin kortti ässään. Ihan saavat pitää ne ja käyttää itselleen parhaalla tavalla. Ainoa huono puoli on, että eivät muista paljonko saldoa niissä on jäljellä. Lompakossa on sitten läjä kortteja, joissa kaikissa jokunen sentti rahaa. No, eh
Jos se valuutta on kolikoita ja seteleitä (tai pullonnpalautuskuitti) muoviläpyskän sijaan, ovatko ostokset erilaisia?
Tässä huomaa selkeitä sukupolvieroja. Ennen vanhaan, kun tavaraa oli vähemmän sitä kunnioitettiin eri lailla, ja näin myös arvostettiin.
Nykyään kun tavaraa tulee ovista ja ikkunoista, on erittäin edullistakin, niin tavara ei itsessään ole arvokas. Tavarat ovat monelle, etenkin lapsiperheelle riesa, niiden järjestelyyn ja aiheuttamaan sotkuun menee hirveästi aikaa ja energiaa. Tavara ei tuo iloa, vaan vie sitä. Sen sijaan arvostetaan aikaa ja kokemuksia. Vanhempi kansa laittaa tunteet tavaroihin, nuorempi ei.
Maailma on nyt vain muuttinut, ei se ole kenenkään vika.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Maailma on muuttunut aika kylmäksi ja kovaksi. Näitä arvoja osa vanhemmista siirtää lapsiin tai ei ainakaan yritä estää edes niiden siirtymistä.
Veljeni sai jättimäisen posliinikoiran enoltaan, kun oli jo 16 tai 17. Koira on kulkenut mukana kaikki asunnot. Eno ollut kuolleena 20 vuotta ja tuo koira on ihana muisto veljelleni enosta.
Lahjan ideahan on juuri tuo. Joskus saa jotain yllättävää ja sellaista, mitä ei itse ostaisi, mutta siitä tulee tärkeä lahjan ostajan vuoksi. Muistona. Minullakin on näitä, vähän kummallisiakin esineitä, ja on kiva sanoa esim. "Laitetaanpa tee tähän Emma-tädiltä saatuun teekannuun".
Raha, raha, raha. Se ei tuo onnea. Se kannattaa lapsille opettaa.
Ilmeisesti iso posliinikoira on veljellesi mieluinen. Jättipehmo ei ollut mieluinen ap:n lapselle. Ymmärrätkö eron?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tökeröä wt-käytöstä äidiltä.
Tökerömpää on vaati, että toinen säilyttää tilaa vievää esinettä kodissaan. Varsinkin, kun esineellä ei ole muuta virkaa kuin kerätä.pölyä.
Ei tälläistä ole kenelläkään valtaa vaatia. Kyllä sieltä kotoaan saa hävittää ihan mitä lystää ja ihan miten lystää. Senkin voi valita, tekeekö hävittämisen hienotunteisesti vai tökerösti lahjanantajaa loukaten.
Mikä on riittävän hienotunteista? Eikö lopputulos ole silti sama? Mun mielestä olisi tökerömpää laittaa pehmo roskikseen. Nyt siitä saatiin 10€, joka toivottavasti käytettiin sen lapsen toivomalla tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tökeröä wt-käytöstä äidiltä.
Tökerömpää on vaati, että toinen säilyttää tilaa vievää esinettä kodissaan. Varsinkin, kun esineellä ei ole muuta virkaa kuin kerätä.pölyä.
Etkö koe yhtään esinettä niin kauniiksi tai rakkaaksi, että pelkkä näkeminen tuo hyvää mieltä tai muistoja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tökeröä wt-käytöstä äidiltä.
Tökerömpää on vaati, että toinen säilyttää tilaa vievää esinettä kodissaan. Varsinkin, kun esineellä ei ole muuta virkaa kuin kerätä.pölyä.
Ei tälläistä ole kenelläkään valtaa vaatia. Kyllä sieltä kotoaan saa hävittää ihan mitä lystää ja ihan miten lystää. Senkin voi valita, tekeekö hävittämisen hienotunteisesti vai tökerösti lahjanantajaa loukaten.
Mun anoppi vaatii. Huutaa, haukkuu martturoi ja syyllistää, kun kaikki hänen tuomansa tavarat eivät ole paraatipaikalla.
Ja niitä tavaroita oli paljon. "Lahjoja" tuotiin meille miltei joka viikko. Meillä tämä ongelma on takana päin, ja ongelmia oli paljon muitakin. Olemme ottaneet anoppiin melkoisen hajuraon, ja elämän laatu parantunut huomattavasti.
Ja ne "lahjat" on palautettu anopille. Lapset saivat pitää lelunsa, joista pitivät.
Kai sinä äitinä muistit valittaa lahjan antajalle lahjan laadusta kun sinulle ja sinun lapselle kelpaa vain täydellinen ja kallis lahjan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tökeröä wt-käytöstä äidiltä.
Tökerömpää on vaati, että toinen säilyttää tilaa vievää esinettä kodissaan. Varsinkin, kun esineellä ei ole muuta virkaa kuin kerätä.pölyä.
Etkö koe yhtään esinettä niin kauniiksi tai rakkaaksi, että pelkkä näkeminen tuo hyvää mieltä tai muistoja?
On muutamia. Mutta sitä ei voi kukaan ulkopuolinen määrätä, mitkä nämä esineet ovat.
Jos lahja on epäsopiva syystä tai toisesta, olisi korrektia kertoa lahjan antajalle ja kysyä, haluaako hän sen takaisin vai mitä ehdottaa lahjalle tehtävän. Jos hänellä on kuitti, hän voi palauttaa sen kauppaan ja saada rahat takaisin. Tai jos haluaa antaa jollekin muulle tai hyväntekeväisyyteen tai pitää itse.
Vierailija kirjoitti:
Kai sinä äitinä muistit valittaa lahjan antajalle lahjan laadusta kun sinulle ja sinun lapselle kelpaa vain täydellinen ja kallis lahjan?
Kallis on suhteellinen käsite. Jos ostaisin jättipehmon lahjaksi, se olisi kallis vain, jos se on saajalleen turha. Kuten ap:n tapauksessa. Jos se ilahduttaisi saajaansa, niin silloin se olisi ihan sopivan hintainen. Teen kalliimpiakin heräteostoksia kuin jättipehmo.
Täydellinen ja kallis eivät välttämättä kulje käsikkäin. Mun lapsi taisi olla kolme, kun sai jouluna pikkuruisen pehmon, rahallinen arvo alle 5 €. Loppui siihen se pakettien avaaminen, kun oli rakkautta ensi silmäyksellä ja heti piti saada leikkiä. Oliko lahja täydellinen? Aivan varmasti. Kallis? Ei.
Alue: Aihe vapaa
Ei ne mitään siitä opi, miten saldo kuluu, kun sitä ei voi tarkastaa. Kun olin kaupassa töissä, ärsyttävää oli noiden viiden eri kortin kanssa maksajat, jokaisella muutamia kymmeniä senttejä. Sitten kun ei saldot riitäkään ostoksiin, deletoi koko maksu ja uudestaan katsoa, mihin ne riittää. Laittakaa mieluummin lapsia vaikka pullonpalautukseen. Siinä näkee kuitista, paljonko sitä rahaa on ja voi sen mukaan laskea ostoksia kaupassa.
Mitä taas tulee siihen, mitä ne lapset ostaa vaikka s-ryhmän lahjakorteilla, niin herkkuja. Ja isommat lapset energiajuomia. Siis jos vanhemmat ei ole mukana.