Lapsi sai lahjaksi ison pehmolelun, jota ei halunnut. Möin sen uutena 10 eurolla tutulle, pienen tytön lahjaksi. Nyt on draamaa.

Vierailija kirjoitti:

Kun lukee tämän keskustelun ymmärtää miksi naistyöpaikat ovat riitaisia , klikkiintyneitä,  kiusaamista paljon.

Esim ajatus, aikuinen ihminen ei voi loukkaantua, pitää hallita itsensä, loukkaantuminen lähtee itsestä, se ei ole kenenkään syy.

Tuommoista puopua en keittiöpsykologoiltakaan ennen kuullut.

Mutta miksi te alaikäisten äidit ette hallitse itseänne, loukkaannutte koko ajan anopin joutavista puheista, lahjoista jne.   Ahneutenne on niin suunnaton ettette voi sietää kuin juuri kalliit esineet jotka mielestänne olisi pitänyt lahjoittajan antaa.

Joku kirjoitti:anoppi ei vaivaudu tutustumaan lapsiin eikä leikkimään heidän kanssaan.   Voi hyvät hyssykät,  kun koko ajan meteli ettei anoppi saa käydö eikä taatusti mennä anopille, sillä voi olla pullaa.

Kahtokaas peiliin!

Älä tee tästä mitään anoppi-ketjua. Tässä ketjussa ei ole anoppi tarjonnut pullaa, eikä ap ole maininnut anoppia. Voi yhtä hyvin olla appi tai hänen isänsä ja hänen äitinsä. Lapsella tyypillisesti on 4 isovanhempaa,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallisia kohteliaisuussääntöjä lahjoihin liittyen ihmisillä. Lahja pitää säilyttää vaikka mikä olisi, ettei lahjan antaja pahoita mieltään. 

Jos lahjan antaja on itsellesi millään tavalla tärkeä ihminen, niin kyllä, nimenomaan on kohteliasta säilyttää lahjaa edes hetki jotta antaja ei pahoita mieltään. Ei sitä tavaraa tarvitse perinnöksi jättää, mutta on äärimmäisen törkeää että lahja laitetaan puoli-ilmaiseksi kiertoon heti kun se on saatu ja vielä pahimmassa tapauksessa kerrotaan tästä lahjan antajalle. Siitä lahjasta voi sitten hankkiutua eroon myöhemmin, mielellään vähin äänin.

Jos se ihminen on mulle tärkeä, voin kertoa, että tällä kertaa lahjan valinta ei mennyt nappiin. Riippuen lahjasta, voin pyytää kuittia, palauttaa rai laittaa tavaran eteenpäin ilman sen kummempaa draamaa.

 

Ihmiset ovat tärkeitä, tavarat eivät. Jos lahjat ovat vallan väline (mummo suuttuu kun lahja ei miellytä), niin vika on kyllä mummossa.  Saa se huono valinta harmittaa, mutta aikuisen ihmisen pitäisi osata asia käsitellä ilman draamaa ja valheita, kuten väittää miniän myyneen pehmon saadakseen tupakkaa. 

Kyllä mummollakin saa olla tunteet ja mummo saa pahastua siitä, että hänen ostamiaan lahjoja myydään pois suoraan kääreistä, koska äiti pitää lahjaa lapsellisena ja lapsi ei ole lahjasta heti ollut innoissaan. Mummo tuskin on suuttunut vain sen vuoksi, että lahja ei osunut tänä vuonna nappiin. Toki mummolle voi sanoa kohteliaasti, että lapsi ei lahjasta tykännyt ja sen vuoksi laitettiin nalle sopivampaan perheeseen, mutta ei kenelläkään voi olla niin kiire että pitää heti joulupyhinä pistää nalle myyntiin ja vielä noin halvalla. Minusta voi hyvin odottaa vaikka tammi-helmikuun ja myydä sitten lahja pois, ei siitä lapsestakaan tiedä jos tykästyy lahjaan vähän myöhemmin. Ainakin itselleni kävi näin monta kertaa, kun olin lapsi.

Eli jos nyt joku vanha sukulaisen päättäisi ostaa minulle vaikka nojatuolin niin minun pitäisi se ylikiitollisena ottaa vastaan ja järjestää sille tila ja valvoa ja palvoa nojatuolia. Pois en voisi myydä tai antaa. Joka päivä vain pitäisi katsoa tuota nojatuolia, josta en pidä ja se ei sovi muuhun sisustukseen. Pitäisikö sitä pitää vuosi tai enemmän ennen kuin uskaltaisin myydä ettei sukulainen mieltä pahoita.

Itse olisin jo pahoittanut mieleni, sillä kotiini tuodaan tavaraa, jota en halua, en tarvi, en tykkää ja se on tiellä. Minun omaa lahjaa toivetta ei ole kuunneltu yhtään. Halusin vain pikku tyynyn ja nyt minulla on nojatuoli. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi ei halunnut sitä pehmolelua, niin ei mitään ongelmaa minun mielestä. 

Lahjahevosen suuhun ei katsota.

Nykylapset kasvatetaan niin, että hernekin vaivaa patjan alla ja sitten ihmetellään, kun elämä on niin vaikeaa.

Tuossa on kyllä mummon patjan alla herne. Lapsenlapsen lahja ei ollut lapsenlapselle mieluinen, ja myyty halvalla. Yhyy ja nyyhk, itkispotkis. Sitten lokakampanja lapsenlapsen äidistä pystyyn. Kuka tässä nyt asian teki vaikeaksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kummallisia kohteliaisuussääntöjä lahjoihin liittyen ihmisillä. Lahja pitää säilyttää vaikka mikä olisi, ettei lahjan antaja pahoita mieltään. 

Jos lahjan antaja on itsellesi millään tavalla tärkeä ihminen, niin kyllä, nimenomaan on kohteliasta säilyttää lahjaa edes hetki jotta antaja ei pahoita mieltään. Ei sitä tavaraa tarvitse perinnöksi jättää, mutta on äärimmäisen törkeää että lahja laitetaan puoli-ilmaiseksi kiertoon heti kun se on saatu ja vielä pahimmassa tapauksessa kerrotaan tästä lahjan antajalle. Siitä lahjasta voi sitten hankkiutua eroon myöhemmin, mielellään vähin äänin.

Jos se ihminen on mulle tärkeä, voin kertoa, että tällä kertaa lahjan valinta ei mennyt nappiin. Riippuen lahjasta, voin pyytää kuittia, palau

MIKÄÄN ei oikeuta isovanhemman satuilua siitä, että pehmo myytiin tupakkirahojen takia. Luulisi, että isovanhemmaksi ehtineellä on ennenkin ollut pettymyksiä, ja osaisi vähän kypsemmin suhtautua asiaan. 

Vierailija kirjoitti:

En mäkään varmaan enää ostaisi lahjoja, jos selviäis, etten osaa ostaa oikeanlaisia. 

Eli sinä ja reilu 400 muuta loukkaantuu tuollaisesta? Siis mitä ihmettä? Miten sitä muka voisi edes koskaan kysymättä tietää mistä joku tykkää?! Se on vain fakta, ei mikään henkilökohtainen loukkaus. Suuttua nyt taas ihan tyhjästä. Mitä lapsia te oikein olette? Olen itse sanonut, että jos ei ole mieleisiä niin voi palauttaa, vaihtaa, antaa eteenpäin tai muuta vastaavaa. Pyrin ensisijaisesti selvittämään ennakkoon mistä kukakin tykkäisi tai mitä tarvitsisi, mutta jos se ei ole syystä tai toisesta mahdollista, sanon suoraan, etten tietämättä tarkemmin ehkä osannut valita mieleistä tai sopivaa ja että lahjan voi halutessaan vaihtaa, palauttaa tai mitä vaan.

Vierailija kirjoitti:

Eli jos nyt joku vanha sukulaisen päättäisi ostaa minulle vaikka nojatuolin niin minun pitäisi se ylikiitollisena ottaa vastaan ja järjestää sille tila ja valvoa ja palvoa nojatuolia. Pois en voisi myydä tai antaa. Joka päivä vain pitäisi katsoa tuota nojatuolia, josta en pidä ja se ei sovi muuhun sisustukseen. Pitäisikö sitä pitää vuosi tai enemmän ennen kuin uskaltaisin myydä ettei sukulainen mieltä pahoita.

Itse olisin jo pahoittanut mieleni, sillä kotiini tuodaan tavaraa, jota en halua, en tarvi, en tykkää ja se on tiellä. Minun omaa lahjaa toivetta ei ole kuunneltu yhtään. Halusin vain pikku tyynyn ja nyt minulla on nojatuoli. 

Meille on käynyt juuri noin. Nojatuoli kyseessä, mustaa kangasta. Olin sanonut, että ei tarvita nojatuolia. Sitten kun tämä lähisukulainen soitti huonekalukaupasta ja kertoi ostaneensa nojatuolin, kysyin, että eihän se ole tumma, koska inhoan sisustuksessa tummia värejä ja etenkin mustaa. Hän sanoi vaan, että sittenpä näet. Olihan siinä näkemistä, kun tuoli tuotiin kotiin: Aivan hirvitys tuoliksi. Kaiken maailman besserwisserit sanoi, että ompelija tekee halvalla siihen uudet päälliset. Kävin kysymässä, maksaa monta sataa ompelijalla ja valmiita ei löydy. Lahjan ostaja suuttui, kun nojatuoli hävitettiin muuton yhteydessä. Väitin, että ei mahtunut muuttoauton kyytiin.

Btw tuo sama nojatuolin antaja on antanut meille lasten dvd-elokuvia lahjaksi. Meillä ei ole mitään laitetta, jolla niitä voisi katsoa. Hänelle sanottiin siitä jo ensimmäisellä kerralla. On ihan mahdollista, että on ostanut niitä ainakin 5 vuotta tahallaan, jos silloin alun perin loukkaantui lahjansa arvostelusta. Olen ihan surutta lahjoittanut niitä lasten dvd-leffoja eteenpäin. 

Vierailija kirjoitti:

Eli jos nyt joku vanha sukulaisen päättäisi ostaa minulle vaikka nojatuolin niin minun pitäisi se ylikiitollisena ottaa vastaan ja järjestää sille tila ja valvoa ja palvoa nojatuolia. Pois en voisi myydä tai antaa. Joka päivä vain pitäisi katsoa tuota nojatuolia, josta en pidä ja se ei sovi muuhun sisustukseen. Pitäisikö sitä pitää vuosi tai enemmän ennen kuin uskaltaisin myydä ettei sukulainen mieltä pahoita.

Itse olisin jo pahoittanut mieleni, sillä kotiini tuodaan tavaraa, jota en halua, en tarvi, en tykkää ja se on tiellä. Minun omaa lahjaa toivetta ei ole kuunneltu yhtään. Halusin vain pikku tyynyn ja nyt minulla on nojatuoli. 

No ei kai kukaan mitään huonekaluja yleensä osta lahjaksi ja varmasti jostain noin isosta ja kalliista lahjasta neuvotellaan ainakin normaaleissa perheissä etukäteen, jos sellainen ollaan hankkimassa. Sitten taas joku pehmolelu lapselle on vähän eri juttu ja sen nyt voi huomattavasti nojatuolia harmittomampana antaa olla vähän aikaa, eikä lähteä heti kauppaamaan johonkin ja pahastuttamaan antajansa mieltä. Jos ei pidä kuin hyvin tietynlaisista lahjoista, niin varmaan kannattaa sitten sanoa ettei saa ostaa yhtään mitään niin ei tule pettymyksiä puolin tai toisin.

Jostain syystä lasten pitäisi olla aina vain kiitollisia. Jos kohdellaan huonosti niin pitää vain olla kiitollinen ettei kohdeltu vielä huonommin ja jos ostetaan huonoja lahjoja niin pitää vain olla tyytyväinen ettei ostettu vielä huonompaa lahjaa. Lapsillakin on tunteet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi ei halunnut sitä pehmolelua, niin ei mitään ongelmaa minun mielestä. 

Lahjahevosen suuhun ei katsota.

Nykylapset kasvatetaan niin, että hernekin vaivaa patjan alla ja sitten ihmetellään, kun elämä on niin vaikeaa.

Tuossa on kyllä mummon patjan alla herne. Lapsenlapsen lahja ei ollut lapsenlapselle mieluinen, ja myyty halvalla. Yhyy ja nyyhk, itkispotkis. Sitten lokakampanja lapsenlapsen äidistä pystyyn. Kuka tässä nyt asian teki vaikeaksi?

Juuri näin.

Vierailija kirjoitti:

Eli jos nyt joku vanha sukulaisen päättäisi ostaa minulle vaikka nojatuolin niin minun pitäisi se ylikiitollisena ottaa vastaan ja järjestää sille tila ja valvoa ja palvoa nojatuolia. Pois en voisi myydä tai antaa. Joka päivä vain pitäisi katsoa tuota nojatuolia, josta en pidä ja se ei sovi muuhun sisustukseen. Pitäisikö sitä pitää vuosi tai enemmän ennen kuin uskaltaisin myydä ettei sukulainen mieltä pahoita.

Itse olisin jo pahoittanut mieleni, sillä kotiini tuodaan tavaraa, jota en halua, en tarvi, en tykkää ja se on tiellä. Minun omaa lahjaa toivetta ei ole kuunneltu yhtään. Halusin vain pikku tyynyn ja nyt minulla on nojatuoli. 

Näissä ketjuissa on aina alleviivatun tärkeää, että vanhemman sukulaisen, varsinkaan anopin, mieltä ei saa missään hetkessä pahoittaa. Syö vaan kiltisti mielialalääkkeesi ja tyydy kohtaloosi. 

Tuolia pitää palvoa, hellästi pyyhkiä pölyt. Istua ei saa, ettei vaan kulu. Pysyy parempaa sun kodissa, vanhemman sukulaisen iloksi. 

Lisäksi muistathan, että vanhempi sukulainen on säästänyt rahaa ainakin vuoden tuoliin, harkiten ja aikaa säästelemättä etsinyt tuolin juuri sinua ajatellen. Lahjahevosen suuhun ei saa katsoa, lisäksi vanhemman sukulaisen on täysin sallittua käyttää sun kotia kierrätyskeskuksen välivarastona, koska hyvä hyvyys. Vähintään mitä kiitollisuudesta voit tehdä (kiitollinen, eä ylipäätään sait jotain), on  säilyttää tuoli ikuisesti. Vanhemman sukulaisen kunnioittamiseksi tuoli on aseteltava paraatipaikalle, punainen mattokaan ei olisi pahitteeksi.

Edes ajatus kotiin muuten sopimattoman tuolin hävittäminen on paheksuttavaa. Ehkä sitä kotia voisi muuttaa, että tuoli sopisi sinne paremmin? Se tosin vähentäisi tuolin huomiota, huono sekin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli jos nyt joku vanha sukulaisen päättäisi ostaa minulle vaikka nojatuolin niin minun pitäisi se ylikiitollisena ottaa vastaan ja järjestää sille tila ja valvoa ja palvoa nojatuolia. Pois en voisi myydä tai antaa. Joka päivä vain pitäisi katsoa tuota nojatuolia, josta en pidä ja se ei sovi muuhun sisustukseen. Pitäisikö sitä pitää vuosi tai enemmän ennen kuin uskaltaisin myydä ettei sukulainen mieltä pahoita.

Itse olisin jo pahoittanut mieleni, sillä kotiini tuodaan tavaraa, jota en halua, en tarvi, en tykkää ja se on tiellä. Minun omaa lahjaa toivetta ei ole kuunneltu yhtään. Halusin vain pikku tyynyn ja nyt minulla on nojatuoli. 

Meille on käynyt juuri noin. Nojatuoli kyseessä, mustaa kangasta. Olin sanonut, että ei tarvita nojatuolia. Sitten kun tämä lähisukulainen soitti huonekalukaupasta ja kertoi ostaneensa nojatuolin, kysyin, että eihän se ole

Surullista millaisia jotkut on ja mikä pahinta, aivan liian usein se asiallisempi osapuoli saa vielä syytökset päälle, kun nämä muiden yli kävelevät keskenkasvuiset marttyyrit kertoilevat muille omaa tarinaansa. 

En minäkään kovin innoissani ollut kun anoppi antoi joululahjaksi jättipehmolelun. Heillä on mummulassa yksi tuon jätin jalan kokoinen nalle, josta lapsi tykkää. Siitäpä se oli ajatus sitten lähtenyt. Yhden illan jaksoi olla tuosta vähän innoissaan, nyt se vaan vie tilaa. Ikinä en kuitenkaan anopille kehtaisi moittia, saati myydä heti pois alihintaan. Käytöstavat!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli jos nyt joku vanha sukulaisen päättäisi ostaa minulle vaikka nojatuolin niin minun pitäisi se ylikiitollisena ottaa vastaan ja järjestää sille tila ja valvoa ja palvoa nojatuolia. Pois en voisi myydä tai antaa. Joka päivä vain pitäisi katsoa tuota nojatuolia, josta en pidä ja se ei sovi muuhun sisustukseen. Pitäisikö sitä pitää vuosi tai enemmän ennen kuin uskaltaisin myydä ettei sukulainen mieltä pahoita.

Itse olisin jo pahoittanut mieleni, sillä kotiini tuodaan tavaraa, jota en halua, en tarvi, en tykkää ja se on tiellä. Minun omaa lahjaa toivetta ei ole kuunneltu yhtään. Halusin vain pikku tyynyn ja nyt minulla on nojatuoli. 

No ei kai kukaan mitään huonekaluja yleensä osta lahjaksi ja varmasti jostain noin isosta ja kalliista lahjasta neuvotellaan ainakin normaaleissa perheissä etukäteen, jos sellainen ollaan hankkimassa. Sitten taas joku pehmolelu lapse

Meille tuotiin kulmasohva, iso sellainen, kun anopin tuttava pisti olkkarinsa uusiksi, ja halvalla sai. Kaiken muun turhan lisäksi. Aika paljon oli rikkinäistäkin, mutta ei se haittaa. Ja jos haittaa, niin kahden pienen lapsen ja kokoaikaisen työn kanssa riittää aikaa korjailla anopin löytöjä käyttökelpoisiksi. Nykyään ei tuo mitään "kun mikään ei miniälle kelepaa". No, kaatopaikkaroinaa en kotiini tarvitse. 

Vierailija kirjoitti:

Jostain syystä lasten pitäisi olla aina vain kiitollisia. Jos kohdellaan huonosti niin pitää vain olla kiitollinen ettei kohdeltu vielä huonommin ja jos ostetaan huonoja lahjoja niin pitää vain olla tyytyväinen ettei ostettu vielä huonompaa lahjaa. Lapsillakin on tunteet. 

Ne oikeasti huonot lahjat on jotain ihan muita kuin jättinalleja ym. Tietenkään ketään ei saa kohdella huonosti tai pilata juhlia antamalla oikeasti ala-arvoisia lahjoja, mutta lapselle pitää opettaa että lahjat on lahjoja ja niitä ei voi muilta valita kuin jostain katalogista ja pettymyksiäkin tulee aina välillä, tuskin kukaan saa vain täydellisiä lahjoja läpi elämänsä. Niillä lahjan antajilla on myös tunteet, ihan niin kuin lapsellakin. Eikä niitä tunteita tahallaan yleensä kukaan tallo.

Halvalla vielä myydä hyh hyh. Itse lahjoitan pois mitä en tarvi. 

Ap:n oman kertomuksen mukaan lahjojen antaja on valittanut siitä, että arvokkaat lahjat on aina myyty. Tuskin hiekanjyvänen siellä patjan alla on yhdestä lahjasta kasvanut myllynkiveksi. 

Ja ei minun mielestäni lahjaa ei tarvitse säilyttää, olen sanonut, että vie esim. vaatteet jätteiden lajittelunyhteydessä keräykseen, jos eivät miellytä tai ole sopivia. Ja ostan vain kaupasta ja tiedän koko numeron. Ihmisten makukin muuttuu. Annoin vuonna 2009 isoja Ultima Thule laseja lahjaksi. Saaja oli myynyt ne torissa. Nyt he ovat ostaneet itse useamman maljan ja laseja ainakin kahta kokoa. Ja myynti on ollut ihan okei, mitä säilyttämään astioita, mistä ei pidä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jostain syystä lasten pitäisi olla aina vain kiitollisia. Jos kohdellaan huonosti niin pitää vain olla kiitollinen ettei kohdeltu vielä huonommin ja jos ostetaan huonoja lahjoja niin pitää vain olla tyytyväinen ettei ostettu vielä huonompaa lahjaa. Lapsillakin on tunteet. 

Ne oikeasti huonot lahjat on jotain ihan muita kuin jättinalleja ym. Tietenkään ketään ei saa kohdella huonosti tai pilata juhlia antamalla oikeasti ala-arvoisia lahjoja, mutta lapselle pitää opettaa että lahjat on lahjoja ja niitä ei voi muilta valita kuin jostain katalogista ja pettymyksiäkin tulee aina välillä, tuskin kukaan saa vain täydellisiä lahjoja läpi elämänsä. Niillä lahjan antajilla on myös tunteet, ihan niin kuin lapsellakin. Eikä niitä tunteita tahallaan yleensä kukaan tallo.

 

Mutta lapsella on oikeus myös pettymyksen tunteisiin. Kaikesta ei pidä olla niiiin kiitollinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jostain syystä lasten pitäisi olla aina vain kiitollisia. Jos kohdellaan huonosti niin pitää vain olla kiitollinen ettei kohdeltu vielä huonommin ja jos ostetaan huonoja lahjoja niin pitää vain olla tyytyväinen ettei ostettu vielä huonompaa lahjaa. Lapsillakin on tunteet. 

Ne oikeasti huonot lahjat on jotain ihan muita kuin jättinalleja ym. Tietenkään ketään ei saa kohdella huonosti tai pilata juhlia antamalla oikeasti ala-arvoisia lahjoja, mutta lapselle pitää opettaa että lahjat on lahjoja ja niitä ei voi muilta valita kuin jostain katalogista ja pettymyksiäkin tulee aina välillä, tuskin kukaan saa vain täydellisiä lahjoja läpi elämänsä. Niillä lahjan antajilla on myös tunteet, ihan niin kuin lapsellakin. Eikä niitä tunteita tahallaan yleensä kukaan tallo.

 

Mutta lapsella on oikeus myös pettymyksen tunteisiin. Kaikesta ei pidä olla niiiin kiiiitollinen. 

Vierailija kirjoitti:

Jostain syystä lasten pitäisi olla aina vain kiitollisia. Jos kohdellaan huonosti niin pitää vain olla kiitollinen ettei kohdeltu vielä huonommin ja jos ostetaan huonoja lahjoja niin pitää vain olla tyytyväinen ettei ostettu vielä huonompaa lahjaa. Lapsillakin on tunteet. 

No mutta kun ne mummon tunteet. Ja lapsethan oppivat kivasti nöyryyttä, kun saavat epämieluisia lahjoja. Vai miten nuo mummon käytöstä puolustelevat asioita esittävät.