Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa

Minun äitini on raivoamisellaan ja häpäisemisellään sammuttanut monta valoa sisältäni. Tiesin sen jo ilman terapiaakin, ja toivoisin että hän tajuaisi asian myös itse, mutta minä en sitä aio hänelle sanoa, koska siltä ihmiseltä puuttuu täysin kyky nähdä omia vikojaan ja seurauksena olisi vain marttyyrishow. Ehkä kirjoittajakin voisi avata lapsensa kanssa keskustelun siitä, mistä hänelle oikein ollaan katkeria, jos oikeasti haluaa tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mistä tiedät ettet ole valinnut vanhempiasi? Lisäksi väität, ettet ole saanut heiltä mitään. No, he ovat kuitenkin sinut tähän maailmaan synnyttäneet. Eikö se ole mitään?"

 

Lapsi ei valitse syntymäänsä, vaan vanhemmat. Monien kannattaisi jättää lisääntymättä.

 

Sen voi toki sanoa, että "kiitos kun siitit/synnytit", jos asiasta kiitollinen on.

Olin tosissani kysymyksessäni. Mistä siis tiedät, ettei lapsi valitse syntymäänsä? Tiedätkö varmasti ettet ole sieluna valinnut syntyväsi tähän maailmaan, ja vieläpä tiettyjen vanhempien kautta?

Tämän viestin peukuttaminen kertoo kaiken palstan tasosta. Totaalista hörhöilyä. Tietenkin mm. lapsena silvotut, vanhalle ukolle lapsena naitetut pikkutytöt ovat valinneet vanhempansa. Loogista, tuumii palstahörhöt. 

Argh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Mistä tiedät ettet ole valinnut vanhempiasi? Lisäksi väität, ettet ole saanut heiltä mitään. No, he ovat kuitenkin sinut tähän maailmaan synnyttäneet. Eikö se ole mitään?"

 

Lapsi ei valitse syntymäänsä, vaan vanhemmat. Monien kannattaisi jättää lisääntymättä.

 

Sen voi toki sanoa, että "kiitos kun siitit/synnytit", jos asiasta kiitollinen on.

Olin tosissani kysymyksessäni. Mistä siis tiedät, ettei lapsi valitse syntymäänsä? Tiedätkö varmasti ettet ole sieluna valinnut syntyväsi tähän maailmaan, ja vieläpä tiettyjen vanhempien kautta?

No enpä kovin herkästi lähtisi jeesustelemaan, että lapsi, jota vanhemmat pahoinpitelevät, käyttävät seksuaalisesti hyväksi tms. "sieluna valit

Tässä viestissä on hyvä esimerkki spiritual bypassista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on rajaton. Siitä kertoo se, että hän tekee tuollaisen aloituksen.

Sinä olet käynyt terapiassa, kun toistelet samoja fraaseja. Totuus on se, että en ole sen rajattomampi kuin lapsenikaan. Kyllä minun mielestäni hänen käytöksensä on ollut enemmän rajatonta.

Ap

Teillä näyttää olevan jokin vastakkainasetteluasetelma suhteessanne, tai ainakin sinun suhteessasi lapseesi. Et ole lapsesi puolella, vaan yrität puolustella itseäsi ja syyllistää lastasi. Hän ei ilmeisesti ole sellainen lapsi, jonka olisit halunnut tai ei käyttäydy haluamallasi tavalla.

Joskus on vaan parempi lakata pitämästä yhteyttä vanhempiinsa.

Ei tule mieleen että joskus terapiasta on ihan aitoa haittaa ja saattaa vaan pönkittää henkilön väärää käsitystä siitä mistä kenkä ihan aikuisten oikeasti puristaa.

Suurin osa terapeutin asiakkaista ovat huonoitsetuntoisia tyttöjä ja nuoria naisia, jota yritetään hienovaraisesti johdatella elämään. 

Muuten ihan ok., mutta 1 psykoterapia maksaa 12 000e yhteiskunnalle. Olsiko muita keinoja? Miehet toki tekevät itsemurhan, käännytetään päivystyksestä, kouluttautuvat huonommin, käyttävät päihteitä, olisivat muuten psykoottisina osastolla, mutta äidit vaativat tyttärilleen huonepaikat syömishäiriön takia. 

Miksi 85% terapeuteista on naisia? Joskus miehet/pojatkin haluaisivat jutella miehen kanssa. Isä olikin jo äidin mielestä syypää eroon, eikä häntä kannata tavata. Tämä talvitakki on minun ostama ( elatusmaksut +lisäraha ), eikä isäsi anna mitään. Niin onneton kaksiokin ( Isä maksaa sen kolmion + korotetut lapsilisät ).

Vierailija kirjoitti:

Tuossa on vaan sellainen riski, että jos kehotetaan muuttamaan omilleen, niin 10 vuoden päästä käsitellään terapiassa tätä hylkäämisen kokemusta...

Sitten käsitellään. Se nyt vaan on niin että aikuisen ihmisen pitää muuttaa omilleen.

Vierailija kirjoitti:

Se on jotenkin ironista, että jo se syyttely-asetelma itsessään on tilaisuus vanhemmalle korjata virheensä. Koska nyt siinä hetkessä vanhempi voi olla vastaanottajana, tukena ja turvana niissä vaikeissa asioissa, mitä hän ei ole aiemmin koskaan tehnyt.

Lapsi voi saada siitä parantavan kokemuksen, kun vanhempi hyväksyy lapsen vihan ja kiukun. Nöyrtyy, ja suostuu menemään itseensä. Vaikka miten egoon sattuu. Monella ei taida riittää joustavuutta ja kykyä nöyrtyä sellaiseen. 

Enpä tiedä onko se aina egon kipua tai nöyrtymisen vaikeutta. Se voi olla myös niin suurta häpeää ja huonommuuden tunnetta, että sitä on vaikea kestää. Vähän eri asia kuin ylpeyden kolhu.

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette kokeneet huonon lapsuuden jollain mittarilla, ihan rehellisesti, antaisitteko anteeksi jos vanhempanne vaikuttaisivat katuvilta ja anteeksi pyytäisivät. 

Olen paljon tätä pohtinut, minulla ei tosiaan ollut hyvä lapsuus ja olen terapiassakin sitä käsitellyt. Olen myös tullut siihen tulokseen, että en kyllä anteeksi antaisi.

Hyvä kysymys. Luulen, että antaisin. Jos siis kaikki olennainen keskusteltaisiin läpi. Voisi vaatia aika pitkiä keskusteluja.

Ei siis tulisi mitään yleisarmahdusta kun toinen vähän säälittelisi itseään ja pahoittelisi olleensa huono vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Sinä tartut lillukanvarsiin. Sillä ei ole juuri mitään väliä millä puhetyylillä asiat hoitaa, koska tavoite on paljon tärkeämpi. Ihmisen henkinen parantuminen. Kun asiat on käsitelty, ei ole enää tarvetta syyttelylle ja raivoamiselle. "

 

Sillä on erittäin paljon merkitystä millä tyylillä asiat hoitaa ja käsittelee ihmissuhteissa. Jos tätä ei hahmota, tulee tuhonneeksi aika monta ihmissuhdetta matkan varrella.

Ei, koska sillä on väliä mistä ihmissuhteesta on kyse. Lapsen ja vanhemman ihmissuhteesta on valta-asema. Joskus voi olla erittäin tervehdyttävää ravistella itsensä itsenäisyyteen horjuttamalla sitä valta-asemaa. Vaikka sitten huutamalla äidilleen sen yhden kerran, että tajuatko miten paska mutsi olit. Sen jälkeen tapahtuu rauhoittuminen, hyväksyntä ja anteeksianto, ja asia voidaan jättää menneeseen. 

Valitettavasti se on kuitenkin niin että katkeruus on iso jos on jäänyt paljostakin paitsi,ja oltu vielä ikävä vanhempi. Ei sitä noin vain unohda, etenkin kun omia lapsia syntyy, ne muistot tulee aina mieleen. 

Täyspaska varmasti tietää olevansa paska, kun jotain siltä väliltä on ristiriitaisuutta täynnä. Sitä tuskin sellaiselle tarvitsee sanoakaan, eikä edes pysty jos ei kunnon yhteyttä. 

Naiivi ajatus että lapsi on aikuisena enää se "lapsi joka antaa anteeksi ja halaa" kun hakee sääliä. Ei se mene niin. Kaikki voi jäädä myös ikuisesti noin. Tuossa tilanteessa ei kannata mennä ainakaan martyrisoimaan itseä ja haukkumaan lastaan suvulle vaikka erkaantuisikin kauemmas! Entä kun lapsi on 30 tai 40? Puljaaminen ajaa erilleen.

Jotenkin ajattelen, että lastaan vihaava vanhempi kyllä ulosantaa sen niin monin eri tavoin miten lapsi ei riitä, kun taas suutuksissa tai väsyneenä osittain asiasta sanottu on eri asia. Kukin tyylillään. Jos on tehnyt tyhmiä ajatuspäätelmiä lapsestaan, voihan se olla että se kuva vääristyy siellä toisessakin päässä ennenpitkää. 

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette kokeneet huonon lapsuuden jollain mittarilla, ihan rehellisesti, antaisitteko anteeksi jos vanhempanne vaikuttaisivat katuvilta ja anteeksi pyytäisivät. 

Olen paljon tätä pohtinut, minulla ei tosiaan ollut hyvä lapsuus ja olen terapiassakin sitä käsitellyt. Olen myös tullut siihen tulokseen, että en kyllä anteeksi antaisi.

Minä olen antanut anteeksi, vaikka eivät pyytäneet ennen kuolemaansa.

Minua helpotti, kun ymmärsin, että he olivat oman kasvatuksen uhreja ja jatkuva katkeruus syö vain minua. Jatkoin elämää.

Hesarin juttua lainaan:

"Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessia."

Ja edelleen: "Lapsi saattaa sanoa vanhemmalleen asioita, jotka eivät ole vanhemman mielestä totta tai tämä on eri mieltä niistä. Pyykkönen muistuttaa, että kyse on potilaan kokemusmaailmasta ja sen tulkinnasta. Hän alleviivaa yhtä sääntöä yli muiden: tunne on kokijalleen totta, vaikka faktat eivät kaikilta osin olisikaan hallussa."

Minkä ihmeen vuoksi vanhempien pitäisi ottaa vastaan vihaa terapeutin esiin provosoimista valemuistoista? Viha ja katkeruus ja niissä tunteissa pyöriminen ei vie ketään parempaan mielenterveyteen. Mikä oikeus on romauttaa vanhempien mielenterveys raivoamalla valemuistoistaan?

Psykodynaamiselta terapialta pitäisi poistaa Kela korvattavuus, koska se ei selvästikään auta ketään, ehkä terapeutin tilillä kasvaa saldo. Tämänkään ketjun terapiassa käyneet kommentojat eivät näytä parantuneen: vihaan juuttuneita oman vastuunsa elämästä kieltäviä "lapsia".

Onko kyse tästä mihin kulminoituu koko tyttöjä ja poikia eriarvoistava kasvatus Suomessa:

"Pojat istuu pöydän päässä passattavana, tytöt äkkiä pois nurkista".

Vierailija kirjoitti:

Hesarin juttua lainaan:

"Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessia."

Ja edelleen: "Lapsi saattaa sanoa vanhemmalleen asioita, jotka eivät ole vanhemman mielestä totta tai tämä on eri mieltä niistä. Pyykkönen muistuttaa, että kyse on potilaan kokemusmaailmasta ja sen tulkinnasta. Hän alleviivaa yhtä sääntöä yli muiden: tunne on kokijalleen totta, vaikka faktat eivät kaikilta osin olisikaan hallussa."

Minkä ihmeen vuoksi vanhempien pitäisi ottaa vastaan vihaa terapeutin esiin provosoimista valemuistoista? Viha ja katkeruus ja niissä tunteissa pyöriminen ei vie ketään parempaan mielenterveyteen. Mikä oikeus on romauttaa vanhempien mielenterveys raivoamalla valemuistoistaan?

Psykodynaamiselta terapialta pitäisi poistaa Kela korvattavuus, koska se ei selvästikään auta ketään, ehkä terapeutin tilillä kasvaa saldo. Tämänkään ketjun terapiassa käyneet kommentojat eivät näytä parantuneen: vihaan juuttuneita oman vastuunsa elämästä kieltäviä "lapsia".

Tästä paistaa vain kirjoittajan loukattu ylpeys. Ei ole aikuisuus ihan hallussa, jos oman lapsen negatiiviset tunteet romauttavat vanhempien mielenterveyden.

Vierailija kirjoitti:

Tässä ketjussa on nyt iloisesti sekaisin sellaisia, joita ahdistaa etteivät teininä saaneet joka päivä uusia merkkivaatteita ja sellaisia jotka ovat tyyliin seksuaalisen hyväksikäytön uhreja tai muuten todella kaltoin kohdeltuja. 

Oikeasti kaltoinkohdellut ovat kyllä sitten väärässä ketjussa. Koko ketjun pointtihan on se että niin Hesarin jutussa kuin ketjun avauksessakin vanhempi kokee tehneensä parhaansa ja saa silti aikuisen lapsen syyttelyt osakseen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hesarin juttua lainaan:

"Syyllistäminen kuuluu osana psykoterapian eheytymisprosessia."

Ja edelleen: "Lapsi saattaa sanoa vanhemmalleen asioita, jotka eivät ole vanhemman mielestä totta tai tämä on eri mieltä niistä. Pyykkönen muistuttaa, että kyse on potilaan kokemusmaailmasta ja sen tulkinnasta. Hän alleviivaa yhtä sääntöä yli muiden: tunne on kokijalleen totta, vaikka faktat eivät kaikilta osin olisikaan hallussa."

Minkä ihmeen vuoksi vanhempien pitäisi ottaa vastaan vihaa terapeutin esiin provosoimista valemuistoista? Viha ja katkeruus ja niissä tunteissa pyöriminen ei vie ketään parempaan mielenterveyteen. Mikä oikeus on romauttaa vanhempien mielenterveys raivoamalla valemuistoistaan?

Psykodynaamiselta terapialta pitäisi poistaa Kela korvattavuus, koska se ei selvästikään auta ketään, ehkä terapeutin tilillä kasvaa saldo. Tämänkään ketjun terapiassa käyneet kommen

Tästä paistaa vain kirjoittajan loukattu ylpeys. Ei ole aikuisuus ihan hallussa, jos oman lapsen negatiiviset tunteet romauttavat vanhempien mielenterveyden.

Meinaat että normaali ihminen ei hätkähdäkään jos oma aikuinen lapsi tulee syyttämään tapahtumattomista asiosta? Oletko psykoterapeutti vai muuten vaan erikoinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Te jotka olette kokeneet huonon lapsuuden jollain mittarilla, ihan rehellisesti, antaisitteko anteeksi jos vanhempanne vaikuttaisivat katuvilta ja anteeksi pyytäisivät. 

Olen paljon tätä pohtinut, minulla ei tosiaan ollut hyvä lapsuus ja olen terapiassakin sitä käsitellyt. Olen myös tullut siihen tulokseen, että en kyllä anteeksi antaisi.

Minä olen antanut anteeksi, vaikka eivät pyytäneet ennen kuolemaansa.

Minua helpotti, kun ymmärsin, että he olivat oman kasvatuksen uhreja ja jatkuva katkeruus syö vain minua. Jatkoin elämää.

Minä en ole tietoisesti antanut anteeksi, kun ei sitä ole pyydetty. Vanhemmat ovat vain joko vaienneet täysin tai kerjänneet sääliä itselleen valittelemalla olevansa kai sitten huonoja ihmisiä, jos olen sanonut jonkun asian tuntuneen pahalta. En kuitenkaan enää juurikaan mieti vanhempiani, koska he ovat kuolleet. Vanhat traumat ovat vielä jäljellä, mutta uusia ei enää synny, kun ihmissuhde on ohi.

Vierailija kirjoitti:

Lapsella on varmaan eri näkemykset, mitä on käsitelty tai mitä ei. Hänen näkökulmaansa ei ole käsitelty vaan äiti on pyytänyt anteeksi asioita kuten äiti itse on kokenut. Onko äiti ikinä kuunnellut lastaan asiassa?

Jännästi jutussa äiti toimii päinvastoin kuin siinä hänelle neuvoja antava psykoterapeutti sanoo. Sen sijaan että hän kohtaisi tyttärensä, hän vähättelee, torjuu ja pakenee. Ei edes yritä löytää yhteistä näkemystä kuten hänelle neuvotaan. Hän jopa haukkuu tyttären koko sukupolvea.

"

Olen pohtinut, että omassa nuoruudessani 1980-luvulla kaksikymppisillä oli täydempi vastuu elämästään. Meitä ei paapottu nykynuorten tapaan. Jotenkin tuntuu, että tänä päivänä vanhemman kuuluu olla vastuussa aikuisesta lapsesta aiempaa enemmän.

Nuoruusiän kehitysvaihe on selvästi pidentynyt, venyen toisinaan yli 25-vuotiaaksi saakka, Pyykkönen sanoo.

"

Tuo ylläoleva lainausko on sinusta koko sukupolven haukkumista? Et oo vttu tosissas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et vain pysty hyväksymään lapsesi erillisyytä, etkä ymmärrä mikä on kaltoinkohtelua. Lapsi syyttelee sinua, koska luulee sinun oleavan läheinen, vaikka et ole sitä kuin omilla ehdoillasi. Sitä fantasiamaailmaa ei ole enää, vaan lapsesi elää omaa elämäänsä.

Ah,nämä fraasit jälleen. 

Ap

Missäs se nöyryys nyt on?

Eikö minulla saa olla omia mielipiteitä, onko terapiausko pakollista?

Ap

Ai että tämä on mielenkiintoinen ketju. Oma tarinani on sellainen, että vanhemmille on täysin mahdotonta pyytää anteeksi. Äiti syyllistyy heti, todeten että lopulta kaikki on aina äitien syytä! Niin no, itse hän jäi väkivaltaisen ja päihdeongelmaisen miehen kanssa avioliittoon, ja me lapset siitä kärsimme, koska hän ei halunnut jättää itse rakennettua ja arkkitehdin piirtämää omakotitaloa. Me kaksi lasta olemme molemmat kertoneet hänelle, että ainoa oikea teko olis ollut viedä meidät turvaan. Elintasosta viis. Hän ei sitä myönnä, eikä tule ikinä pyytämään anteeksi. Eikä sen paremmin tämä joka piti koko perhettä varpaillaan ja pelon vallassa. Yksinäinen vanhuus odottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap on rajaton. Siitä kertoo se, että hän tekee tuollaisen aloituksen.

Sinä olet käynyt terapiassa, kun toistelet samoja fraaseja. Totuus on se, että en ole sen rajattomampi kuin lapsenikaan. Kyllä minun mielestäni hänen käytöksensä on ollut enemmän rajatonta.

Ap

No en kyllä todellakaan ole käynyt terapiassa! Projisoit, sinulla on oma mantra.