Lue keskustelun säännöt.
Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa
27.12.2023 |
Mielestäni täällä oli jo yksi keskustelu aiheesta, mutta en löydä sitä.
Koska olen itse äitinä vähän samanlaisessa tilanteessa, keskustelisin asiasta mielelläni.
https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html
Lapseni on 27-vuotias, hän on valmistunut yliopistosta ja uskoisin, että hänellä on hyvä tulevaisuus edessään. Noin vuosi sitten hän meni terapiaan ja mikään ei ole sen jälkeen ollut ennallaan. Teimme ennen yhdessä asioita, se loppui kuin seinään ja nyt tunnen itseni vain huonoksi ja vialliseksi. Jos olisinkin halunnut lapselleni pahaa, mutta olen aina halunnut hänelle vain hyvää. En todellakaan ole täydellinen, mutta sivumennen sanottuna ei ole hänkään.
Olisikohan näiden mielen puoskareiden toimintaan puututtava laajemminkin? Vaikka lastani rakastankin, mietin, voinko koskaan antaa anteeksi.
Kommentit (2477)
Vierailija kirjoitti:
Joo katoin kans tuota viikkorahakommenttia että kukaan ei ala tuolle kertomaan yhtään mitään elämästään...
Otan kaiken kirjaimellisesti enkä halua ymmärtää kontekstia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo katoin kans tuota viikkorahakommenttia että kukaan ei ala tuolle kertomaan yhtään mitään elämästään...
Otan kaiken kirjaimellisesti enkä halua ymmärtää kontekstia.
Tarkoitit varmasti kärjistykseen piilotettua vittuilua sillä kontekstillasi.
Vierailija kirjoitti:
"ei näe itse omaa osuuttaan oman elämänsä valintoihin millään tavoin"
Onko joku onnistunut joskus selittämään tämän läheiselleen? Olisi jäätävä läpimurto jos se onnistuisi.
En tiedä. Yleisesti ottaen tuo on niin valtava näkökulman muutos, että tuskin sitä pystyy kukaan toiselle suoraan syöttämään.
Ehkä niin, että läheinen itse kokee kriisin ja ongelman, ja alkaa etsiä uusia näkökulmia ja vastauksia, kun ymmärtää että vanhat eivät toimi. Silloin voi keskustelussa tarjota uuden ajattelun siemeniä.
Yllättävän pitkään monet jaksavat nilkuttaa elämässä eteenpäin vaikka yhdellä jalalla, mieluummin kuin kestäisivät mitään itsetutkiskelua.
Vierailija kirjoitti:
Niinhän sitä voisi (jos nyt jätetään pois henkilöllisyydren paljastumisen riski). Mutta kun keskustelu ei suju niin, että haluan viedä sitä syvemmälle. Minulle tulee tunne, että minua tentataan, minua ei uskota, kokemukseni nollataan, puolestani tiedetään paremmin (mikä on ihan uskomatonta tässä kontekstissa) ja ilkeillään ja vähätellään ja nolataan (rinnastus viikkorahaan).
Enpä usko, että kukaan lääkärinvalan vannonut psykiatri kirjoittaisi B-lausuntoa siitä, että olen sairastunut siitä, etten ole saanut haluamaani määrää viikkorahaa.
Jännä. Jos multa kysytään tarkemmin mistä on kysymys niin ei minulle tule ollenkaan tuollaisia tunteita. Miksei kysymyksiä voi ottaa vain kysymyksinä sen sijaan että defenssit heti pystyssä.
Ja rinnastus viikkorahaanhan oli jo etukäteen selitetty kärjistykseksi. Silti pitää ottaa itseensä.
Mutta jätetään asia tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ymmärrän ap:ta. Terapiassa käsketään syyllistää äitiä, huutaa hänelle ja sanoa niin pahasti, että loukkaa. Anteeksipyynnötkään eivät riitä, vaan sen jälkeen suljetaan kokonaan äiti pois. Ei ole helppoa olla äiti.
Olipa älytön kommentti. Ei tietenkään ole noin. Terapian tarkoitus on oppia hahmottamaan asiat, ihmissuhteet ja itsensä realistisesti. Oppia ymmärtämään, mikä kaikki on ehkä vaikuttanut itseen ja omaan elämään, että pystyisi korjaamaan niitä asioita, oppisi uusia toimivampia ajattelu- ja toimintatapoja sekä saisi helpotusta huonoon vointiin. On aika hurjaa, miten kyvyttömiä aikuiset ihmiset ovat kohtaamaan omat virheensä ja ottamaan niistä mitään vastuuta. Ja näin tehdään jopa omalle lapselle! Ja juuri em. ihmiset ovat huutamassa aina kovimpaan omaa erinomaisuuttaan milloin missäkin asiassa ja vähättelemässä ja moit
Lisään tähän vielä, että kuule ap niin minunkin äitini halusi minulle aina vain hyvää, mutta eihän se tarkoita, että kaikki on ollut ja mennyt hyvin. Ratkaisevaa on se, miten on toiminut. Moni ei edes tunnista saati sitten tunnusta omaa haitallista toimintaansa eikä se poistu mihinkään vetoamalla, ettei ole koskaan ollut pahantahtoinen. Harva on, mutta tulee satuttaneeksi läheisiään silti, sillä kuten sanottu, ei moni osaa olla kummoinenkaan läheinen tai edes ylipäätään ihminen eivätkä kaikki aina edes tajua sitä itse. Fakta on silti, että se satuttaa muita oli taustalla sitten hyvä tai paha tahto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo katoin kans tuota viikkorahakommenttia että kukaan ei ala tuolle kertomaan yhtään mitään elämästään...
Otan kaiken kirjaimellisesti enkä halua ymmärtää kontekstia.
Tarkoitit varmasti kärjistykseen piilotettua vittuilua sillä kontekstillasi.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kyllä kuulijallakin on joku vastuu siitä miten hän kuulemansa kokee.
Toi on kyllä hyvä että jos vittuilun ja vähättelyn päälle ilmoittaa että älä sitten leikistä suutu, niin kenelläkään ei ole syytä siihen mitenkään reagoida. Esimerkikis laittamalla ne kuuluisat rajat että millä asenteella olevalle ihmiselle alkaa keskustella asiallisesti ja kenet jättää huutelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo katoin kans tuota viikkorahakommenttia että kukaan ei ala tuolle kertomaan yhtään mitään elämästään...
Otan kaiken kirjaimellisesti enkä halua ymmärtää kontekstia.
Tarkoitit varmasti kärjistykseen piilotettua vittuilua sillä kontekstillasi.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kyllä kuulijallakin on joku vastuu siitä miten hän kuulemansa kokee.
Ainahan se on näillä tietyillä tyypeillä kuulijalla se vastuu. Hänellä itsellään, ei koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Toi on kyllä hyvä että jos vittuilun ja vähättelyn päälle ilmoittaa että älä sitten leikistä suutu, niin kenelläkään ei ole syytä siihen mitenkään reagoida. Esimerkikis laittamalla ne kuuluisat rajat että millä asenteella olevalle ihmiselle alkaa keskustella asiallisesti ja kenet jättää huutelemaan.
Luepa nyt rauhassa nuo edelliset kommentit sillä ajatuksella että siellä taustalla on käsi sydämellä vain ihan normaalia kiinnostusta asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saa lainattua.
1. Minä en utele häneltä mitään enkä kysy enempää kuin mitä kuuluu.
2. En neuvo suoraan. JOS hän on kertonut jostain ongelmasta olen ehdottanut jotain mikä minusta on hyvä neuvo. Tietenkin hän tekee niin kuin itse haluaa. Siihen en puutu mitenkään.
3. Ystävien kanssa jaetaan vinkkejä ja kysellään toisilta neuvoja.
4. En utele heiltä eivätkä he minulta.
Mielestäni on ihan tavallista ihmisten välistä vuorovaikutusta. Emmekä vatvo ja vatuloi mitään.
Ihan oikeastiko kerrot ystävillesi aikuisten lastesi ongelmia?
Missä minä niin sanoin että kerron heille?
En kerro.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo katoin kans tuota viikkorahakommenttia että kukaan ei ala tuolle kertomaan yhtään mitään elämästään...
Otan kaiken kirjaimellisesti enkä halua ymmärtää kontekstia.
Tarkoitit varmasti kärjistykseen piilotettua vittuilua sillä kontekstillasi.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kyllä kuulijallakin on joku vastuu siitä miten hän kuulemansa kokee.
Ainahan se on näillä tietyillä tyypeillä kuulijalla se vastuu. Hänellä itsellään, ei koskaan.
Se että tekee tuollaisen yleistyksen kertoo mielestäni enemmän sinun ennakoivasta suhtautumisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi on kyllä hyvä että jos vittuilun ja vähättelyn päälle ilmoittaa että älä sitten leikistä suutu, niin kenelläkään ei ole syytä siihen mitenkään reagoida. Esimerkikis laittamalla ne kuuluisat rajat että millä asenteella olevalle ihmiselle alkaa keskustella asiallisesti ja kenet jättää huutelemaan.
Luepa nyt rauhassa nuo edelliset kommentit sillä ajatuksella että siellä taustalla on käsi sydämellä vain ihan normaalia kiinnostusta asiaan.
Joku voisi lukea tuota silläkin ajatuksella että siinäpä loistava esimerkki siitä mistä tässä ketjussa on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Niinhän sitä voisi (jos nyt jätetään pois henkilöllisyydren paljastumisen riski). Mutta kun keskustelu ei suju niin, että haluan viedä sitä syvemmälle. Minulle tulee tunne, että minua tentataan, minua ei uskota, kokemukseni nollataan, puolestani tiedetään paremmin (mikä on ihan uskomatonta tässä kontekstissa) ja ilkeillään ja vähätellään ja nolataan (rinnastus viikkorahaan).
Enpä usko, että kukaan lääkärinvalan vannonut psykiatri kirjoittaisi B-lausuntoa siitä, että olen sairastunut siitä, etten ole saanut haluamaani määrää viikkorahaa.
Jännä. Jos multa kysytään tarkemmin mistä on kysymys niin ei minulle tule ollenkaan tuollaisia tunteita. Miksei kysymyksiä voi ottaa vain kysymyksinä sen sijaan että defenssit heti pystyssä.
Ja rinnastus viikkorahaanhan oli jo etukäteen selitetty kärjistykseksi. Silti pitää ottaa itseensä.
Mutta jätetään asia tähän.
Tässä on esimerkki toimimattomasta keskustelusta, joka voisi olla vanhemman ja lapsen välillä.
Lapsi kertoo kokemuksestaan ja siitä, miten perheen ulkopuolinen ammattilainen tilanteen näkee ja sen, että lapselle on aiheutunut perhetilanteesta terveydellistä haittaa.
Vanhempi sitten nollaa ja kyseenalaistaa sekä lapsen että lääkärin näkemyksen ja lisäksi pitää asiaa niin vähäpätöisenä, että sillä voi vitsailla tai niin vähäpätöisenä, että kärjistävä rinnastus on viikkorahan saamattomuus. Ei osoita mitään tunnetta sisältävää kohtaamista, kuten pahoittelisi, kysyisi miten voit tms.
Otan esimerkin seksuaalisesta häirinnästä, koska sen pitäisi olla helppo hahmottaa. Joku sanoo tulleensa lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ja sen takia kärsii takaumista, ongelmista intiimielämässään ja joutuu käymään traumaterapiassa. Sitten joku toteaa, että oletko nyt ihan varma, että traumatisoiduit siitä eikä elämäsi olisi ollut tuollaista ihan muutenkin, kaikillahan on joskus vaikeuksia seksielämässä ja joku mennyt tapahtuma ahdistaa. Ja mitä ylipäätään edes tapahtui, joku vieras mies kerran hipaisi reittäsi, kun olit kymmenen?
***
No niin, lapsi sitten pitää kiinni rajoistaan eikä jatka keskustelua vanhemman pyytämään suuntaan ja perustelee selkeästi, miksei halua niin tehdä.
Vanhempi ei edelleenkään vastaa millään empaattista tunnetta sisältävällä tavalla vaan syyllistää lapsen siitä, että tämä nyt tunsi väärin ja mitähän ihmeen vikaa lapsessa ylipäätään on, koska vanhempi ei saa samanlaisia reaktioita itse.
Toteaa itsekin ottaneensa vakavasti tarkoitettuun ja intiimiin keskusteluun kärjistetyn rinnastuksen ja loukkaantuu siitä, että siitä loukkaannuttiin sen sijaan, että toteaisi pahoitellen, että taisi mennä asiattomaksi. Esittää, että lapsi on tässäkin asiassa taas hankala ja liian herkkä.
Lopuksi marttyyrimainen passiivisaggressiivinen tokaisu ja yritys saada keskustelu loppumaan siihen.
(Jonka jälkeen lapsi sulkee taas itsensä vanhemmaltaan ja ottaa etäisyyden ja vanhempi päivittelee, että miten hänellä voi olla noin herkkänahkainen ja kaikesta itseensä ottava lapsi, kun hän nyt ihan vaan keskustelee normaalisti tämän kanssa. )
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Jännä. Jos multa kysytään tarkemmin mistä on kysymys niin ei minulle tule ollenkaan tuollaisia tunteita. Miksei kysymyksiä voi ottaa vain kysymyksinä sen sijaan että defenssit heti pystyssä.
Ja rinnastus viikkorahaanhan oli jo etukäteen selitetty kärjistykseksi. Silti pitää ottaa itseensä.
Mutta jätetään asia tähän."
Tämä on niin laimea ajattelun taso tämä "ei musta vaan tunnu siltä, ja koska musta ei tunnu siltä niin ihan kumma juttu että susta tuntuu siltä".
Koita päästä tuosta yli. Kyse on vuorovaikutuksesta, ei siitä että muiden ihmisten pitäisi lähestyä sinun tapaasi toimia ja ajatella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joo katoin kans tuota viikkorahakommenttia että kukaan ei ala tuolle kertomaan yhtään mitään elämästään...
Otan kaiken kirjaimellisesti enkä halua ymmärtää kontekstia.
Tarkoitit varmasti kärjistykseen piilotettua vittuilua sillä kontekstillasi.
Tässä hyvä esimerkki siitä että kyllä kuulijallakin on joku vastuu siitä miten hän kuulemansa kokee.
Minä koen sinut ihmiseksi, jonka kanssa ei ole mukava keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ymmärrän ap:ta. Terapiassa käsketään syyllistää äitiä, huutaa hänelle ja sanoa niin pahasti, että loukkaa. Anteeksipyynnötkään eivät riitä, vaan sen jälkeen suljetaan kokonaan äiti pois. Ei ole helppoa olla äiti.
Olipa älytön kommentti. Ei tietenkään ole noin. Terapian tarkoitus on oppia hahmottamaan asiat, ihmissuhteet ja itsensä realistisesti. Oppia ymmärtämään, mikä kaikki on ehkä vaikuttanut itseen ja omaan elämään, että pystyisi korjaamaan niitä asioita, oppisi uusia toimivampia ajattelu- ja toimintatapoja sekä saisi helpotusta huonoon vointiin. On aika hurjaa, miten kyvyttömiä aikuiset ihmiset ovat kohtaamaan omat virheensä ja ottamaan niistä mitään vastuuta. Ja näin tehdään jopa omalle lapselle! Ja juuri em. ihmiset ovat huutamassa aina kovimpaan omaa erinomaisuuttaan mil
Eläinsuojelun ammattilaiset ovat kertoneet, että usein laiminlyödyn eläimen omistaja pyytää, ettei eläintä vietäisi pois, koska he rakastavat sitä. Se rakkaus kun vaan ei yksistään riitä, jos se ei yllä toiminnassa sille tasolle, että pitäisi huolta siitä olennosta, jonka on vastuulleen ottanut.
Juuri noin kuin 2174 kirjoittaa. Jos ap on tuo viikkorahaihminen niin ei taida välit olla ihan heti korjaantumassa.
Vierailija kirjoitti:
En saa lainattua.
1. Minä en utele häneltä mitään enkä kysy enempää kuin mitä kuuluu.
2. En neuvo suoraan. JOS hän on kertonut jostain ongelmasta olen ehdottanut jotain mikä minusta on hyvä neuvo. Tietenkin hän tekee niin kuin itse haluaa. Siihen en puutu mitenkään.
3. Ystävien kanssa jaetaan vinkkejä ja kysellään toisilta neuvoja.
4. En utele heiltä eivätkä he minulta.
Mielestäni on ihan tavallista ihmisten välistä vuorovaikutusta. Emmekä vatvo ja vatuloi mitään.
Vastasit ilmeisesti kommenttiini, vaikka et ole sama ketä lainasin ja kenelle kommentoin. Hän sanoi että "Tuohon neuvomiseen se tuppaa meillä aina kaatumaan." Ja toisena ongelmansa kuulosti olevan liiallinen kysely.
Sinulla on ilmeisesti joku toinen ongelma kommunikaatiossa tyttäresi kanssa. Joku joka johtuu vain ja ainoastaan tyttärestä, sillä sinä osaat viestisi perusteella kommunikoida hienotunteisesti ja aikuista lastasi arvostaen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinhän sitä voisi (jos nyt jätetään pois henkilöllisyydren paljastumisen riski). Mutta kun keskustelu ei suju niin, että haluan viedä sitä syvemmälle. Minulle tulee tunne, että minua tentataan, minua ei uskota, kokemukseni nollataan, puolestani tiedetään paremmin (mikä on ihan uskomatonta tässä kontekstissa) ja ilkeillään ja vähätellään ja nolataan (rinnastus viikkorahaan).
Enpä usko, että kukaan lääkärinvalan vannonut psykiatri kirjoittaisi B-lausuntoa siitä, että olen sairastunut siitä, etten ole saanut haluamaani määrää viikkorahaa.
Jännä. Jos multa kysytään tarkemmin mistä on kysymys niin ei minulle tule ollenkaan tuollaisia tunteita. Miksei kysymyksiä voi ottaa vain kysymyksinä sen sijaan että defenssit heti pystyssä.
Ja rinnastus viikkorahaanhan oli jo etukäteen selitetty kärjistykseksi. Silti pitää ottaa itseensä.
Mutta jätetään asia tähän.
Tässä on esimerkki toimimattomasta keskustelusta, joka voisi olla vanhemman ja lapsen välillä.
Lapsi kertoo kokemuksestaan ja siitä, miten perheen ulkopuolinen ammattilainen tilanteen näkee ja sen, että lapselle on aiheutunut perhetilanteesta terveydellistä haittaa.
Vanhempi sitten nollaa ja kyseenalaistaa sekä lapsen että lääkärin näkemyksen ja lisäksi pitää asiaa niin vähäpätöisenä, että sillä voi vitsailla tai niin vähäpätöisenä, että kärjistävä rinnastus on viikkorahan saamattomuus. Ei osoita mitään tunnetta sisältävää kohtaamista, kuten pahoittelisi, kysyisi miten voit tms.
Otan esimerkin seksuaalisesta häirinnästä, koska sen pitäisi olla helppo hahmottaa. Joku sanoo tulleensa lapsena seksuaalisesti hyväksikäytetyksi ja sen takia kärsii takaumista, ongelmista intiimielämässään ja joutuu käymään traumaterapiassa. Sitten joku toteaa, että oletko nyt ihan varma, että traumatisoiduit siitä eikä elämäsi olisi ollut tuollaista ihan muutenkin, kaikillahan on joskus vaikeuksia seksielämässä ja joku mennyt tapahtuma ahdistaa. Ja mitä ylipäätään edes tapahtui, joku vieras mies kerran hipaisi reittäsi, kun olit kymmenen?
***
No niin, lapsi sitten pitää kiinni rajoistaan eikä jatka keskustelua vanhemman pyytämään suuntaan ja perustelee selkeästi, miksei halua niin tehdä.
Vanhempi ei edelleenkään vastaa millään empaattista tunnetta sisältävällä tavalla vaan syyllistää lapsen siitä, että tämä nyt tunsi väärin ja mitähän ihmeen vikaa lapsessa ylipäätään on, koska vanhempi ei saa samanlaisia reaktioita itse.
Toteaa itsekin ottaneensa vakavasti tarkoitettuun ja intiimiin keskusteluun kärjistetyn rinnastuksen ja loukkaantuu siitä, että siitä loukkaannuttiin sen sijaan, että toteaisi pahoitellen, että taisi mennä asiattomaksi. Esittää, että lapsi on tässäkin asiassa taas hankala ja liian herkkä.
Lopuksi marttyyrimainen passiivisaggressiivinen tokaisu ja yritys saada keskustelu loppumaan siihen.
(Jonka jälkeen lapsi sulkee taas itsensä vanhemmaltaan ja ottaa etäisyyden ja vanhempi päivittelee, että miten hänellä voi olla noin herkkänahkainen ja kaikesta itseensä ottava lapsi, kun hän nyt ihan vaan keskustelee normaalisti tämän kanssa. )
Naulan kantaan. Ja todella näit vaivan selittää asian rautalangasta!
Olipa älytön kommentti. Ei tietenkään ole noin. Terapian tarkoitus on oppia hahmottamaan asiat, ihmissuhteet ja itsensä realistisesti. Oppia ymmärtämään, mikä kaikki on ehkä vaikuttanut itseen ja omaan elämään, että pystyisi korjaamaan niitä asioita, oppisi uusia toimivampia ajattelu- ja toimintatapoja sekä saisi helpotusta huonoon vointiin. On aika hurjaa, miten kyvyttömiä aikuiset ihmiset ovat kohtaamaan omat virheensä ja ottamaan niistä mitään vastuuta. Ja näin tehdään jopa omalle lapselle! Ja juuri em. ihmiset ovat huutamassa aina kovimpaan omaa erinomaisuuttaan milloin missäkin asiassa ja vähättelemässä ja moittimassa muita. Olen nähnyt läheltä monta tällaista tapausta ja sitten he kuitenkin syyllistävät heidän itsensä takia oireilevia lapsia. Todella todella surullista ja vastenmielistä katsottavaa enkä yhtään ihmettele, jos monilla katkeaa välit. Eihän tuollaisessa tilnateessa lopulta muuta voi, jos haluaa säilyttää edes jonkinlaiset mielenterveyden rippeensä.
Luojan kiitos oma äitini ei ole tuollainen ja siitä olen häntä monta kertaa kiittänyt ja ollut syvästi kiitollinen. Kysehän on oikeastaan tavallaan vaan kesken jäänestä tai huonosti hoidetusta kasvatustyöstä, joka saatetaan loppuun. Kasvakaa muutkin aikuisiksi, sillä oikeasti aikuinen ihminen on aina valmis tarkastelemaan myös omaakin toimintaansa ja kantamaan siitä vastuun. On aivan turha tulla kehumaan omaa erinomaisuuttaan, jos ei edes tällaiseen normaaliin aikuisuuteen kuuluvaan asiaan pysty etenkin, kun kyseessä on vieläpä oma rakas(?) lapsi. Ja kysymysmerkki juuri siksi, että liekö se lapsi sitten niin kovin rakaskaan. Tai sitten ihminen on vain erityisen kyvytön, jos lapsi on kovin rakas eikä silti pysty kohtaamaan asioita kypsän aikuisen tavoin.