Lue keskustelun säännöt.
Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa
27.12.2023 |
Mielestäni täällä oli jo yksi keskustelu aiheesta, mutta en löydä sitä.
Koska olen itse äitinä vähän samanlaisessa tilanteessa, keskustelisin asiasta mielelläni.
https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html
Lapseni on 27-vuotias, hän on valmistunut yliopistosta ja uskoisin, että hänellä on hyvä tulevaisuus edessään. Noin vuosi sitten hän meni terapiaan ja mikään ei ole sen jälkeen ollut ennallaan. Teimme ennen yhdessä asioita, se loppui kuin seinään ja nyt tunnen itseni vain huonoksi ja vialliseksi. Jos olisinkin halunnut lapselleni pahaa, mutta olen aina halunnut hänelle vain hyvää. En todellakaan ole täydellinen, mutta sivumennen sanottuna ei ole hänkään.
Olisikohan näiden mielen puoskareiden toimintaan puututtava laajemminkin? Vaikka lastani rakastankin, mietin, voinko koskaan antaa anteeksi.
Kommentit (2477)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jännä. Jos multa kysytään tarkemmin mistä on kysymys niin ei minulle tule ollenkaan tuollaisia tunteita. Miksei kysymyksiä voi ottaa vain kysymyksinä sen sijaan että defenssit heti pystyssä.
Ja rinnastus viikkorahaanhan oli jo etukäteen selitetty kärjistykseksi. Silti pitää ottaa itseensä.
Mutta jätetään asia tähän."
Tämä on niin laimea ajattelun taso tämä "ei musta vaan tunnu siltä, ja koska musta ei tunnu siltä niin ihan kumma juttu että susta tuntuu siltä".
Koita päästä tuosta yli. Kyse on vuorovaikutuksesta, ei siitä että muiden ihmisten pitäisi lähestyä sinun tapaasi toimia ja ajatella.
Jos kysytään neutraali kysymys ja joku ottaa sen itseensä niin kumman pitäisi pystyä tulemaan vastaan jos keskustelu ei onnistu?
Tässä tätä kaasuvalotusta taas on. Itse kirjoitit omin pikku kätösin kommenttiisi etteivät sanavalintasi olleet neutraaleja. Lapsellesi toivon voimia pitää rajat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ymmärrän ap:ta. Terapiassa käsketään syyllistää äitiä, huutaa hänelle ja sanoa niin pahasti, että loukkaa. Anteeksipyynnötkään eivät riitä, vaan sen jälkeen suljetaan kokonaan äiti pois. Ei ole helppoa olla äiti.
Olipa älytön kommentti. Ei tietenkään ole noin. Terapian tarkoitus on oppia hahmottamaan asiat, ihmissuhteet ja itsensä realistisesti. Oppia ymmärtämään, mikä kaikki on ehkä vaikuttanut itseen ja omaan elämään, että pystyisi korjaamaan niitä asioita, oppisi uusia toimivampia ajattelu- ja toimintatapoja sekä saisi helpotusta huonoon vointiin. On aika hurjaa, miten kyvyttömiä aikuiset ihmiset ovat kohtaamaan omat virheensä ja ottamaan niistä mitään vastuuta. Ja näin tehdään jopa omalle lapselle! Ja juuri em. ihmiset ovat
Niinpä.
Miten te aikuiset ketkä olette katkaisseet välit vanhempiinne teette sitten, kun he tulevat tarvitsemaan vanhoiba apua ja edunvalvojaa hoitamaan raha-asioita? Varsinkin jos olette ainoita kapsia tai asutte lähinnä?
Ellei ole muita omaisia kuin te. Tietysti voi olla maistraatin määräämä virkaedunvalvoja, mutta se on kankea ratkaisu. Tietämilläni tutuilla on tehty paperit valmiiksi lastensa kanssa, on ensisijainen ja toissijainen jos se eka on estynyt.
Nämä paperit pitäisi tehdä valmiksi hyvissä ajoin että tietää pankit ym, koska ei ne hoidu pelkällä etänä tehdyllä sopimuksella. Myös tutustua asiaan. Kuten talon papereihin ym.
Varsinkin jos on joku muukin lähiomainen kenellä ei ole vanhempien jälkeen muita kuin sisarukset.
Nämä on tärkeitä asioita mitkä pitäisi hoitaa hyvissä ajoin etukäteen usein lakimiehen avustuksella. Jos on jotain perintöjä jäämässä miten ne jaetaan huoliiko joku erikoisesti jotakin tiettyä. Miten lemmikkieläin? Paljon asioita.
Tässä on erittäin hyvä luento aiheesta.
https://www.youtube.com/live/b7s54MbWb2Y?si=XWX2VcwQ-j7SGErT
Vierailija kirjoitti:
Täällä on koko ajan se asenne, että sen ÄIDIN pitää ensin mennä terapiaan puhumaan ja viisastumaan ennen kuin sille lapselle kelpaa. Se on minusta ikään kuin opettamista, opi ja muutu muuten ei ole välejä. Sitä äitiä saa neuvoa, mutta ei vahingossakaan toisinpäin. Ikäihmisen pitäisi vielä muuttua, analysoida ja psykologisoida asiat.
Ellei tähän pysty, jaksa tai ole mahdollisuutta, niin sanotaan, ettei se äiti haluakaan muuttua. Jos hän rakastaisi lastaan, niin hän tekisi kaikkensa suhteen eteen ja menisi vaikka maailman ääriin Dr Philille puhumaan. Ellei hän tee sitä ei halua. Siinä se.
En ymmärrä miksei se lapsi joka niitä välejä katkoo voisi keskustella ja puhua sen äidin kanssa, asioista rauhallisesti niin, että se äitikin ymmärtää. Termit. Istuisivat alas puhumaan. Kuuntelisivat toinen toistaan.
Eikä niin, että sitten, vasta sitten, kun sinä ensin
Niin ja jossain vaiheessa pitää sen lapsen ymmärtää, että ei se äiti välttämättä voi enää muuttua. Äiti kasvoi aikuiseksi ihan eri maailmassa. Ei vanhempiaan voi loputtomasti syyttää, pitää antaa anteeksi ja ymmärtää jos itselleen haluaa rauhan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jännä. Jos multa kysytään tarkemmin mistä on kysymys niin ei minulle tule ollenkaan tuollaisia tunteita. Miksei kysymyksiä voi ottaa vain kysymyksinä sen sijaan että defenssit heti pystyssä.
Ja rinnastus viikkorahaanhan oli jo etukäteen selitetty kärjistykseksi. Silti pitää ottaa itseensä.
Mutta jätetään asia tähän."
Tämä on niin laimea ajattelun taso tämä "ei musta vaan tunnu siltä, ja koska musta ei tunnu siltä niin ihan kumma juttu että susta tuntuu siltä".
Koita päästä tuosta yli. Kyse on vuorovaikutuksesta, ei siitä että muiden ihmisten pitäisi lähestyä sinun tapaasi toimia ja ajatella.
Jos kysytään neutraali kysymys ja joku ottaa sen itseensä niin kumman pitäisi pystyä tulemaan vastaan jos keskustelu ei onnistu?
Osaatko kertoa, miten itse olet yrittänyt löytää yhteyttä keskustelukumppaniisi ja saada keskustelun sujumaan?
Vierailija kirjoitti:
Täällä on koko ajan se asenne, että sen ÄIDIN pitää ensin mennä terapiaan puhumaan ja viisastumaan ennen kuin sille lapselle kelpaa. Se on minusta ikään kuin opettamista, opi ja muutu muuten ei ole välejä. Sitä äitiä saa neuvoa, mutta ei vahingossakaan toisinpäin. Ikäihmisen pitäisi vielä muuttua, analysoida ja psykologisoida asiat.
Ellei tähän pysty, jaksa tai ole mahdollisuutta, niin sanotaan, ettei se äiti haluakaan muuttua. Jos hän rakastaisi lastaan, niin hän tekisi kaikkensa suhteen eteen ja menisi vaikka maailman ääriin Dr Philille puhumaan. Ellei hän tee sitä ei halua. Siinä se.
En ymmärrä miksei se lapsi joka niitä välejä katkoo voisi keskustella ja puhua sen äidin kanssa, asioista rauhallisesti niin, että se äitikin ymmärtää. Termit. Istuisivat alas puhumaan. Kuuntelisivat toinen toistaan.
Eikä niin, että sitten, vasta sitten, kun sinä ensin olet muuttunut. Ennen en voi. Puhuisivat ja kuuntelisivat molemmat. Toisiaan.
Minä istuin vanhempani kanssa rauhallisesti alas keskustelemaan, hänen reaktionsa oli alkaa raivota sillä silmänräpäyksellä, kun hänen toimintaansa kyseenalaisti. Kuten oli reagoinut ihan pikkulapsiajoiltani lähtien. Kyllä hänen olisi pitänyt tajuta hakeutua jo silloin hoitoon, mutta toki sekin piti minun hyväksyä, ettei hän sitä halunnut/siihen kyennyt. Ei silloin eikä myöhemmin. Molempien on sitten myös pitänyt hyväksyä, etteivät välimme tule koskaan olemaan niin läheiset kuin ehkä toivoisimme, koska minä en hänen riehumistaan enää kuuntele ja häntä vituttaa, kun ei pysty enää kontrolloimaan minua ja valintojani. C'est la vie.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten te aikuiset ketkä olette katkaisseet välit vanhempiinne teette sitten, kun he tulevat tarvitsemaan vanhoiba apua ja edunvalvojaa hoitamaan raha-asioita? Varsinkin jos olette ainoita kapsia tai asutte lähinnä?
Ellei ole muita omaisia kuin te. Tietysti voi olla maistraatin määräämä virkaedunvalvoja, mutta se on kankea ratkaisu. Tietämilläni tutuilla on tehty paperit valmiiksi lastensa kanssa, on ensisijainen ja toissijainen jos se eka on estynyt.
Nämä paperit pitäisi tehdä valmiksi hyvissä ajoin että tietää pankit ym, koska ei ne hoidu pelkällä etänä tehdyllä sopimuksella. Myös tutustua asiaan. Kuten talon papereihin ym.
Varsinkin jos on joku muukin lähiomainen kenellä ei ole vanhempien jälkeen muita kuin sisarukset.
Nämä on tärkeitä asioita mitkä pitäisi hoitaa hyvissä ajoin etukäteen usein lakimiehen avustuksella. Jos on jotain perintöjä jäämässä miten n
Minulla on välit katki vanhempaani (molemminpuolinen ratkaisu, lähti hänen aloitteestaan). Hän hoitaa asiat, miten parhaaksi taitaa ja minä hoidan taas omat asiani. Voihan se mennä niinkin päin, että minä olen syöpäpotilas ja hän vielä voimissaan, joten avuntarve olisi toisin päin.
Koska en saanut tarvitsemaani hoivaa itselleni ja asioilleni edes alaikäisenä, en kuvittele hetkeäkään, että saisin sitä myöskään aikuisena. Ja olisi erittäin erikoista, että vanhempi kuvittelisi saavansa sitä minulta. Tietysti voisin hoitaa sen yhtä vasurilla kuin hänkin ja jättää hänet heitteille...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jännä. Jos multa kysytään tarkemmin mistä on kysymys niin ei minulle tule ollenkaan tuollaisia tunteita. Miksei kysymyksiä voi ottaa vain kysymyksinä sen sijaan että defenssit heti pystyssä.
Ja rinnastus viikkorahaanhan oli jo etukäteen selitetty kärjistykseksi. Silti pitää ottaa itseensä.
Mutta jätetään asia tähän."
Tämä on niin laimea ajattelun taso tämä "ei musta vaan tunnu siltä, ja koska musta ei tunnu siltä niin ihan kumma juttu että susta tuntuu siltä".
Koita päästä tuosta yli. Kyse on vuorovaikutuksesta, ei siitä että muiden ihmisten pitäisi lähestyä sinun tapaasi toimia ja ajatella.
Jos kysytään neutraali kysymys ja joku ottaa sen itseensä niin kumman pitäisi pystyä tulemaan vastaan jos keskustelu ei onnistu?
Niin, JOS kysytään neutraali kysymys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuo vanhuuskysymys on asia joka tuntuu musertavan epäreilulta ja jonka kanssa painin parhaillaan. Ensin elät rankan lapsuuden ja rämmitsen jälkeen kovalla työllä pitävälle maalle. Sitten vanhemmat tulee vanhaksi ja tarvitsee apua ja sama helvetti alkaa uudelleen. Vaikka itsellä on nyt kyvyt aivan toiset kuin lapsena, silti on yllättänyt kuinka paljon se vaikuttaa omaan elämään että joutuu siihen vaikutuspiiriin uudelleen. Senkin jälkeen kun on laittanut rajoja sille mitä sietää ja mitä ei. Tätä on nyt edessä pahimmillaan 10-15 vuotta kun pahempi vanhemmista on masentavan terve.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saa lainattua.
1. Minä en utele häneltä mitään enkä kysy enempää kuin mitä kuuluu.
2. En neuvo suoraan. JOS hän on kertonut jostain ongelmasta olen ehdottanut jotain mikä minusta on hyvä neuvo. Tietenkin hän tekee niin kuin itse haluaa. Siihen en puutu mitenkään.
3. Ystävien kanssa jaetaan vinkkejä ja kysellään toisilta neuvoja.
4. En utele heiltä eivätkä he minulta.
Mielestäni on ihan tavallista ihmisten välistä vuorovaikutusta. Emmekä vatvo ja vatuloi mitään.
Ihan oikeastiko kerrot ystävillesi aikuisten lastesi ongelmia?
Missä minä niin sanoin että kerron heille?
En kerro.
Miten tuo kohta 4. jaetaan vinkkejä ja kysellään neuvoja menee kertomatta ongelmaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo vanhuuskysymys on asia joka tuntuu musertavan epäreilulta ja jonka kanssa painin parhaillaan. Ensin elät rankan lapsuuden ja rämmitsen jälkeen kovalla työllä pitävälle maalle. Sitten vanhemmat tulee vanhaksi ja tarvitsee apua ja sama helvetti alkaa uudelleen. Vaikka itsellä on nyt kyvyt aivan toiset kuin lapsena, silti on yllättänyt kuinka paljon se vaikuttaa omaan elämään että joutuu siihen vaikutuspiiriin uudelleen. Senkin jälkeen kun on laittanut rajoja sille mitä sietää ja mitä ei. Tätä on nyt edessä pahimmillaan 10-15 vuotta kun pahempi vanhemmista on masentavan terve.
Ja tämä katkera vanhus ongelmineen on usein vielä pahempi versio kuin se keski-ikäinen äiti.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Miten te aikuiset ketkä olette katkaisseet välit vanhempiinne teette sitten, kun he tulevat tarvitsemaan vanhoiba apua ja edunvalvojaa hoitamaan raha-asioita? Varsinkin jos olette ainoita kapsia tai asutte lähinnä?
Ellei ole muita omaisia kuin te. Tietysti voi olla maistraatin määräämä virkaedunvalvoja, mutta se on kankea ratkaisu. Tietämilläni tutuilla on tehty paperit valmiiksi lastensa kanssa, on ensisijainen ja toissijainen jos se eka on estynyt.
Nämä paperit pitäisi tehdä valmiksi hyvissä ajoin että tietää pankit ym, koska ei ne hoidu pelkällä etänä tehdyllä sopimuksella. Myös tutustua asiaan. Kuten talon papereihin ym.
Varsinkin jos on joku muukin lähiomainen kenellä ei ole vanhempien jälkeen muita kuin sisarukset.
Nämä on tärkeitä asioita mitkä pitäisi hoitaa hyvissä ajoin etukäteen usein lakimiehen avustuksella. Jos on jotain perintöjä jäämässä miten n
Miten tämä välien katkaisu liittyy lapsen omaan vanhuuteen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos ymmärryksestäsi. Juuri tuota tarkoitin, ettei sitä äitiä voi loputtomiin yrittää muuttaa ja neuvoa puhumaan asioista. Enkä tarkoita (ennenkuin joku ehtii sanomaan) ettei ole haluakaan muuttua kun se äiti nyt saa olla sellainen kuin on. Muuttua voi ja pitää ja tapojaan parantaa, mutta kun ei voi itseään toiseksi muuttaa.
Sen neuvomisasian nostan nyt tikun nokkaan. Jos ja kun se aina siihen kaatuu, niin eikö sitä voi vaan mitenkään ohittaa? On minullakin ollut omaiset mitkä on aikuisena ohjanneet ja neuvoneet, sanoneet annappas kun näytän/neuvon/sanon. Ja niin tekivät. Jos ohje oli hyvä otin sen käyttöön, jos ei hylkäsin hiljaa sen kummemmin hermostumatta.
Tiedän ihan varmasti ettei syynä ohjeistuksiin ollut se, että he olisivat pitäneet minua tyhmänä tai eivät kuunnelleet minua. Ihan hyvän hyvyyttään. Ettei pyörää tarvi keksiä uudelleen. Etten tee jotain samaa virhettä kuin mikä on jo tehty. En ihan oikeesti ymmärrä miten se voi olka niin maailman kaatava asia.
"Minä istuin vanhempani kanssa rauhallisesti alas keskustelemaan, hänen reaktionsa oli alkaa raivota sillä silmänräpäyksellä, kun hänen toimintaansa kyseenalaisti."
Sama minulla paitsi että hän ei ala raivota vaan loukkaantuu verisesti ja joutuu pois tolaltaan. Ja tämä kyseenalaistaminen menee siis yleensä jotenkin näin:
Vanhempi: Olen ihan väsynyt ja rikki!! (kehiteltyäni ensin aamusta iltaan draamaa asioista joissa ei oikeasti ole draamaa.)
Minä: Voi surullista, muista nyt levätä, voin auttaa askareissa.
V: Kukaan ei ole KOSKAAN kehottanut minua lepäämään!!
M: Ööö minä juuri kehotin...? Olisi tosi tärkeää levätä että jaksat.
V: Taas minua syytetään!! Minä kyllä jaksan!
M: Syytetään? Mitä, siis minähän---???
V: Mykkäkoulu.
En saa lainattua
se kohta 4:
ruokavinkkejä, vinkkejä huonekalu- ja sisustuskaupoista.
Ei sen kummempaa. En sanonut missään että lapsista tai heidän ongelmistaan puhutaan. Ihan neutraaleja juttuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo vanhuuskysymys on asia joka tuntuu musertavan epäreilulta ja jonka kanssa painin parhaillaan. Ensin elät rankan lapsuuden ja rämmitsen jälkeen kovalla työllä pitävälle maalle. Sitten vanhemmat tulee vanhaksi ja tarvitsee apua ja sama helvetti alkaa uudelleen. Vaikka itsellä on nyt kyvyt aivan toiset kuin lapsena, silti on yllättänyt kuinka paljon se vaikuttaa omaan elämään että joutuu siihen vaikutuspiiriin uudelleen. Senkin jälkeen kun on laittanut rajoja sille mitä sietää ja mitä ei. Tätä on nyt edessä pahimmillaan 10-15 vuotta kun pahempi vanhemmista on masentavan terve.
Ja tämä katkera vanhus ongelmineen on usein vielä pahempi versio kuin se keski-ikäinen äiti.
-ohis
Niinpä. Kuultuani vanhemman pitkäaikaissauraidesta pyysin, että tehtäisiin hänelle vanhuuden suunnitelma. Mietittäisiin esimerkiksi etukäteen asumismuoto niin, että hänen olisi helppo ja turvallista liikkua jne. Sanoin myös, että jos hän haluaa päivittäistä huolenpitoani, hänen pitää muuttaa perheeni lähelle. Toisin päin ei ollut mahdollista.
Hän ei halunnut suunnitella asiaa minun kanssani. Sensijaan otti itseään kymmeniä vuosia nuoremman puolison itseään hoitamaan. Puoliso oli häneen verrattuna vähävarainen ja muutenkin "eri tasoa". Tästä naimakaupasta koitui monenlaista harmia, mutta ehkäpä hän oli tyytyväinen.
Vierailija kirjoitti:
Tuo vanhuuskysymys on asia joka tuntuu musertavan epäreilulta ja jonka kanssa painin parhaillaan. Ensin elät rankan lapsuuden ja rämmitsen jälkeen kovalla työllä pitävälle maalle. Sitten vanhemmat tulee vanhaksi ja tarvitsee apua ja sama helvetti alkaa uudelleen. Vaikka itsellä on nyt kyvyt aivan toiset kuin lapsena, silti on yllättänyt kuinka paljon se vaikuttaa omaan elämään että joutuu siihen vaikutuspiiriin uudelleen. Senkin jälkeen kun on laittanut rajoja sille mitä sietää ja mitä ei. Tätä on nyt edessä pahimmillaan 10-15 vuotta kun pahempi vanhemmista on masentavan terve.
Narsisti tai muu vastaava on sisäisesti ikuinen lapsi ja vaikka olisi tullut kuinka paskasti kohdelluksi, on todella vaikeaa onnistua kääntämään selkä, kun jotkut sensorit sisällä viestivät siitä, ettei se vanhempi"reppana" pärjää nyt edes sitä mitä aiemmin.
Kuitenkin, muista, jokaiselle täytyy oman itsen olla tärkein. Niinhän se oma itse on ollut tärkein myös vanhemmillesi eli omien voimiesi ja vointisi mukaan hoidat tai jätät hoitamatta. Se on vastuullisinta niin.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ymmärryksestäsi. Juuri tuota tarkoitin, ettei sitä äitiä voi loputtomiin yrittää muuttaa ja neuvoa puhumaan asioista. Enkä tarkoita (ennenkuin joku ehtii sanomaan) ettei ole haluakaan muuttua kun se äiti nyt saa olla sellainen kuin on. Muuttua voi ja pitää ja tapojaan parantaa, mutta kun ei voi itseään toiseksi muuttaa.
Sen neuvomisasian nostan nyt tikun nokkaan. Jos ja kun se aina siihen kaatuu, niin eikö sitä voi vaan mitenkään ohittaa? On minullakin ollut omaiset mitkä on aikuisena ohjanneet ja neuvoneet, sanoneet annappas kun näytän/neuvon/sanon. Ja niin tekivät. Jos ohje oli hyvä otin sen käyttöön, jos ei hylkäsin hiljaa sen kummemmin hermostumatta.
Tiedän ihan varmasti ettei syynä ohjeistuksiin ollut se, että he olisivat pitäneet minua tyhmänä tai eivät kuunnelleet minua. Ihan hyvän hyvyyttään. Ettei pyörää tarvi keksiä uudelleen. Etten tee jotain samaa virhettä kuin mik
Koita nyt ihan alkuun ymmärtää, että hänelle se on maailman kaatava asia, vaikka sinulle ei olekaan. Se voi vaikka tuoda hänelle tunteen siitä, ettet kunnioita häntä, ettet ymmärrä häntä tms.
Eli ainoa oikea vastaus on se, että kunnioitat sitä, että hän on pyytänyt lopettamaan sen ja lopetat sen. Ja jos vahingossa joskus huomaat itse alkavasi neuvoa, lopetat kesken ja pyydät anteeksi tai jos hän sanoo, että teit sen taas, pyydät anteeksi ja yrität jatkossa paremmin.
Mieti, että joku sinulle tärkeä ihminen tekisi jatkuvasti jotain asiaa, joka tuntuu sinusta itsestäsi pahalta eikä lopeta, vaikka pyydät.
Jos kysytään neutraali kysymys ja joku ottaa sen itseensä niin kumman pitäisi pystyä tulemaan vastaan jos keskustelu ei onnistu?