Lue keskustelun säännöt.
Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa
27.12.2023 |
Mielestäni täällä oli jo yksi keskustelu aiheesta, mutta en löydä sitä.
Koska olen itse äitinä vähän samanlaisessa tilanteessa, keskustelisin asiasta mielelläni.
https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html
Lapseni on 27-vuotias, hän on valmistunut yliopistosta ja uskoisin, että hänellä on hyvä tulevaisuus edessään. Noin vuosi sitten hän meni terapiaan ja mikään ei ole sen jälkeen ollut ennallaan. Teimme ennen yhdessä asioita, se loppui kuin seinään ja nyt tunnen itseni vain huonoksi ja vialliseksi. Jos olisinkin halunnut lapselleni pahaa, mutta olen aina halunnut hänelle vain hyvää. En todellakaan ole täydellinen, mutta sivumennen sanottuna ei ole hänkään.
Olisikohan näiden mielen puoskareiden toimintaan puututtava laajemminkin? Vaikka lastani rakastankin, mietin, voinko koskaan antaa anteeksi.
Kommentit (2477)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ymmärrän ap:ta. Terapiassa käsketään syyllistää äitiä, huutaa hänelle ja sanoa niin pahasti, että loukkaa. Anteeksipyynnötkään eivät riitä, vaan sen jälkeen suljetaan kokonaan äiti pois. Ei ole helppoa olla äiti.
Tässä on nyt yksi tällainen epävakaa draamakuningatar marttyyriuhriäiti jonka kanssa on hirveän raskasta olla tekemisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos lihapullaneuvoista.
Se nyt oli ihan keksitty esimerkki, mutta ymmärsin jujun.
Tuohon neuvomiseen se tuppaa meillä aina kaatumaan. En sano mitään arvostellen enkä pahuuttani ja jos se toinen osapuoli ei niin kärkkäästi niistä katkoisi välejä, niin voisi ne välit pysyä jatkossakin.
Vähän haasteellistahan se on kun olen saanut neuvon, että keskustelun taso pitää pitää siinä mitä tytär pitää eikä saa kysyä mitään. Tämä on hyvästä tahdostani huolimatta minulle liian vaikeaa. Lyön jatkuvasti päätä seinään. Olen aina tullut toimeen kaikkien ihmisten kanssa, minua sanotaan kivalsi ja hyväksi ystäväksi, mutta tämä tärkein ei sitten toimi.
Valmiiksi jo pelkää koska se taas loppuu ( jos enää alkaakaan) mitä voi ja saa sanoa. Siinä pelkää itsekin sitä miten kovaa ja pitkään taas
Sinä siis tiedät, että tyttäresi ei siedä pyytämättä tulevia neuvoja eikä sitä että kyselet hänen asioistaan. Silti et mitenkään pysty olemaan neuvomatta ja utelematta.
Puhutko ystävillesi samalla tavalla kuin tyttärellesi? Jos puhut, niin ilahtuvatko he pyytämättä tulevista ohjeista ja uteluista?
Pidätkö itse siitä, että sinua neuvotaan ja sinulta kysellään asioita? Jos pidät, niin sieltä löytyy ratkaisu. Voit pyytää tutärtäsi neuvomaan ja kyselemään, niin sinun ei enää tarvitse. Kaikki ovat sitten tyytyväisiä.
Vierailija kirjoitti:
Ei paha ole kenkään ihminen vaan toinen on heikompi toista. Paljon hyvää on rinnassa jokaisen vaik ei aina esille loista.
Oi ihmiset toistanne ymmärtäkää niin ette niin kovat oisi.
Just. Elämässäni on ollut kaksi oletettavasti psykopaatin diagnoosiin yltävää ihmistä. Molemmat ovat olleet minulle aivan ihania ja tehneet hyviä asioita, mutta molemmat myös ovat satuttaneet minua enemmän kuin kenetkään muut ja mennään jo sillä rajalla, että olisi suotavaa saada juridisia sanktioita.
Moni pitää näitä kahta hyvinä tyyppeinä.
Pysyn heistä etäällä. Kaukana. Irti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ymmärrän ap:ta. Terapiassa käsketään syyllistää äitiä, huutaa hänelle ja sanoa niin pahasti, että loukkaa. Anteeksipyynnötkään eivät riitä, vaan sen jälkeen suljetaan kokonaan äiti pois. Ei ole helppoa olla äiti.
Tässä on nyt yksi tällainen epävakaa draamakuningatar marttyyriuhriäiti jonka kanssa on hirveän raskasta olla tekemisissä.
Yhden viestin perusteella päätät kirjoittaa noin. No, se on sun valintasi, mutta täysin pieleen menee sun arvailusi. Olen aikuisen lapsen äiti, mutta kyllä minulla on lapseeni hyvä yhteys ja olemme paljon tekemisissä. Mutta niin kuin sanoin, ymmärrän ap:n puolta asiassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron omasta terapiakokemuksestani. Kyllä, terapiaa ja terapeutteja on monenlaisia.
Menin aikuistumisen kynnyksellä terapiaan, koska terveys ja mielenterveys alkoi hajota niin, että jaksaminen ja arjesta selviytyminen alkoi vaikeutua. Olin kirjoittanut lukiosta ällän paperit ja aloittanut juuri jatko-opinnot. Ei ollut päihdeongelmia tai holtitonta käytöstä.
Äidille kerroin, että olen aloittanut terapiakäynnit (2 x vko). Hän ei ikinä kysynyt, miten voin, miten terapia menee, auttaako se, miltä minusta ylipäätään tuntuu ja miksi edes koen tarvitsevani terapiaa. Hän totesi vain, että siellä kuitenkin sanotaan vain, että vika on vamhemmissa. Ei sanottu. Terapiasuuntaus oli toimimaton nuorelle ihmiselle, joka on kasvanut vääristyneessä kodissa. Terapeutti vain istui ja antoi minun puhua.
Täällähän voisi anonyymisi hyvin avata asiaa tarkemmin jotta keskusteluun saa lihaa luiden ympärille. "vanhempani ovat laiminlyöneet minua vakavasti, olen kokenut merkittävää henkistä väkivaltaa" on toiselle sitä ettei ole saanut viikkorahaa yhtä paljon kuin naapurin lapsi. (tämä oli kärjistys, tietysti)
Niinhän sitä voisi (jos nyt jätetään pois henkilöllisyydren paljastumisen riski). Mutta kun keskustelu ei suju niin, että haluan viedä sitä syvemmälle. Minulle tulee tunne, että minua tentataan, minua ei uskota, kokemukseni nollataan, puolestani tiedetään paremmin (mikä on ihan uskomatonta tässä kontekstissa) ja ilkeillään ja vähätellään ja nolataan (rinnastus viikkorahaan).
Enpä usko, että kukaan lääkärinvalan vannonut psykiatri kirjoittaisi B-lausuntoa siitä, että olen sairastunut siitä, etten ole saanut haluamaani määrää viikkorahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yli 2000 kommenttia eikä minkäänlaista konsensusta ole syntynyt.
Oletko yllättynyt?
Nämä äidit haluaisivat ratkaista asian niin, että lapsi ymmärtäisi tehneensä väärin ja tulisi tolkkuihinsa ja kaikki olisi kuin ennen.
Mutta eihän se tietenkään näin mene.
Joo katoin kans tuota viikkorahakommenttia että kukaan ei ala tuolle kertomaan yhtään mitään elämästään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joo katoin kans tuota viikkorahakommenttia että kukaan ei ala tuolle kertomaan yhtään mitään elämästään...
Esimerkiksi sen lapset.
Eihän ole poissuljettua, että aiemmin läheinen lapsi kokee pettymyksiä omilleen päästyään ja helppona ratkaisuna alkaa syyllistää kasvatustaan tms. vastoinkäymisistä. Jotenkin vain tuntuu, että jos vanhemmilla on aikuisuutta he sietävät tuota syyllistämistä johonkin rajaan, ottavat sen tyynesti vastaan eivätkä provosoidu huutoriitaan lapsensa kanssa.
Pahinta mielestäni lapsen nujertaminen ja häpäisy tuossa kohtaa kelvottomaksi tunariksi. Tuollaisella kovuudella ne lapset voidaan häätää tiehensä niin, etteivät todellakaan ikävöi vanhempiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mä ymmärrän ap:ta. Terapiassa käsketään syyllistää äitiä, huutaa hänelle ja sanoa niin pahasti, että loukkaa. Anteeksipyynnötkään eivät riitä, vaan sen jälkeen suljetaan kokonaan äiti pois. Ei ole helppoa olla äiti.
Tässä on nyt yksi tällainen epävakaa draamakuningatar marttyyriuhriäiti jonka kanssa on hirveän raskasta olla tekemisissä.
Yhden viestin perusteella päätät kirjoittaa noin. No, se on sun valintasi, mutta täysin pieleen menee sun arvailusi. Olen aikuisen lapsen äiti, mutta kyllä minulla on lapseeni hyvä yhteys ja olemme paljon tekemisissä. Mutta niin kuin sanoin, ymmärrän ap:n puolta asiassa.
No ethän ymmärrä. Sinä maalailet jotain ihmeellistä fantasiaa, että "terapiassa käsketään huutamaan äidille" jne. Ethän sinä todellakaan tiedä sanaakaan, mitä AP:n lapsen terapiassa on sanottu. Vai mitä?
Sinä ymmärrät ihan vain sen mitä itse tarinoit.
Miten energiasyöpön kanssa voi hoitaa asiat? Eihän hän lakkaa olemasta energiasyöppö, ellei muuta itseään perusteellisesti ja voi olla myös niin, että ihminen kokee toisen imemän energian itsestään olemallaan vaan paikallaan? = traumatriggeri, joka laukaisee alivireystilan = energia katoaa ihmisestä, toinen ei tahallaan syö sitä. Jossain tapauksissa toki tekee sen tahallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En saa lainattua.
1. Minä en utele häneltä mitään enkä kysy enempää kuin mitä kuuluu.
2. En neuvo suoraan. JOS hän on kertonut jostain ongelmasta olen ehdottanut jotain mikä minusta on hyvä neuvo. Tietenkin hän tekee niin kuin itse haluaa. Siihen en puutu mitenkään.
3. Ystävien kanssa jaetaan vinkkejä ja kysellään toisilta neuvoja.
4. En utele heiltä eivätkä he minulta.
Mielestäni on ihan tavallista ihmisten välistä vuorovaikutusta. Emmekä vatvo ja vatuloi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Joo katoin kans tuota viikkorahakommenttia että kukaan ei ala tuolle kertomaan yhtään mitään elämästään...
Niinpä. Nämä oman elämänsä poniteoreetikot voisivat painua v...
On ihan uskomattoman törkeää kuitatata tärkeimmän kiintymyssuhteen laiminlyönnit sillä, että joku valittaa kun ei saanut ponia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten energiasyöpön kanssa voi hoitaa asiat? Eihän hän lakkaa olemasta energiasyöppö, ellei muuta itseään perusteellisesti ja voi olla myös niin, että ihminen kokee toisen imemän energian itsestään olemallaan vaan paikallaan? = traumatriggeri, joka laukaisee alivireystilan = energia katoaa ihmisestä, toinen ei tahallaan syö sitä. Jossain tapauksissa toki tekee sen tahallaan.
Tämäpä se että miten voi hoitaa asiat jos "hyväkin" vuorovaikutus ahdistaa. En usko että minun äidillä on ollut kovinkaan monta hyvää päivää aikuisessa elämässään. Ehkä yhden käden sormilla laskettavissa. Ihan hänen tapa elää musta pilvi pään yläpuolella riittää siihen että vastapuolen keho jännittyy valmiustilaan että joko taas kohta mennään ja hermostutaan jostain turhanpäiväisestä ja itketään ja täristään ja poor me vaikka ei ollut mitään syytä. Ei oikeasti ollut.
Vierailija kirjoitti:
En saa lainattua.
1. Minä en utele häneltä mitään enkä kysy enempää kuin mitä kuuluu.
2. En neuvo suoraan. JOS hän on kertonut jostain ongelmasta olen ehdottanut jotain mikä minusta on hyvä neuvo. Tietenkin hän tekee niin kuin itse haluaa. Siihen en puutu mitenkään.
3. Ystävien kanssa jaetaan vinkkejä ja kysellään toisilta neuvoja.
4. En utele heiltä eivätkä he minulta.
Mielestäni on ihan tavallista ihmisten välistä vuorovaikutusta. Emmekä vatvo ja vatuloi mitään.
Ihan oikeastiko kerrot ystävillesi aikuisten lastesi ongelmia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eri mutta haluaako yllä kirjoittava esittää ettei vakavaa henkistä väkivaltaa lapsia kohtaan ole olemassakaan? Perustuen mihin?
Toisaalta myöskin, onko vakava henkinen väkivalta ainoa luvallinen syy olla mahdollisimman vähän tekemisissä tätä harjoittavan vanhemman kanssa vai onko myös engeriasyöppöä vanhempaa luvallista vältellä?
Eikö kenenkään vanhemman kanssa voi puhua ihan asiallisesti, selvittää ne ongelmat sen energiasyöpönkin kanssa, ettei välejä tarvitse katkoa? Eikö nykyisin enää puhuta, vaan kaiki pitää hoitaa terapiassa ja välejä katkoen? Ihan kuin maalaisjärki olisi kadotettu.
-ihan ohiksena
Siitähän tässä on kyse, kohtaamattomuudesta ja keskustelutaitojen puutteesta. Kun lapsi löytää äänensä terapiassa ja haluaa puhua vanhemman kanssa vähemmän mukavista asioista, vanhempi loukkaantuu ikihyviksi.
Miettii sitten vauvapalstalla, että voinko ikinä antaa anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
En saa lainattua.
1. Minä en utele häneltä mitään enkä kysy enempää kuin mitä kuuluu.
2. En neuvo suoraan. JOS hän on kertonut jostain ongelmasta olen ehdottanut jotain mikä minusta on hyvä neuvo. Tietenkin hän tekee niin kuin itse haluaa. Siihen en puutu mitenkään.
3. Ystävien kanssa jaetaan vinkkejä ja kysellään toisilta neuvoja.
4. En utele heiltä eivätkä he minulta.
Mielestäni on ihan tavallista ihmisten välistä vuorovaikutusta. Emmekä vatvo ja vatuloi mitään.
Kohdassa 2 yleensä kaivataan vain kuulijaa ja empatiaa, ei tietoa siitä, mikä sinun mielestäsi olisi hyvä ratkaisu.
Jos haluat auttaa, voit kysyä mitä toinen siinä tilanteessa toivoisi tai voit kysyä "voinko auttaa jollakin tavalla". Sitten pitäisi vain malttaa kuunnella mitä toinen puhuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eri mutta haluaako yllä kirjoittava esittää ettei vakavaa henkistä väkivaltaa lapsia kohtaan ole olemassakaan? Perustuen mihin?
Toisaalta myöskin, onko vakava henkinen väkivalta ainoa luvallinen syy olla mahdollisimman vähän tekemisissä tätä harjoittavan vanhemman kanssa vai onko myös engeriasyöppöä vanhempaa luvallista vältellä?
Eikö kenenkään vanhemman kanssa voi puhua ihan asiallisesti, selvittää ne ongelmat sen energiasyöpönkin kanssa, ettei välejä tarvitse katkoa? Eikö nykyisin enää puhuta, vaan kaiki pitää hoitaa terapiassa ja välejä katkoen? Ihan kuin maalaisjärki olisi kadotettu.
-ihan ohiksena
En käy terapiassa. Minulla on hyvä puoliso ja perhe. Olen myös hyvässä työpaikassa.
Oman hyvinvointini kannalta on hyväksi, että olen äitini kanssa tekemisissä mahdollisimman vähän. Hän on katkera elämälleen, ei näe itse omaa osuuttaan oman elämänsä valintoihin millään tavoin. Oksentaa pettymystään niskaani, minä en ole äitini terapeutti enkä ole vastuussa hänen valinnoistaan millään tavoin.
"ei näe itse omaa osuuttaan oman elämänsä valintoihin millään tavoin"
Onko joku onnistunut joskus selittämään tämän läheiselleen? Olisi jäätävä läpimurto jos se onnistuisi.
Kyllä mä ymmärrän ap:ta. Terapiassa käsketään syyllistää äitiä, huutaa hänelle ja sanoa niin pahasti, että loukkaa. Anteeksipyynnötkään eivät riitä, vaan sen jälkeen suljetaan kokonaan äiti pois. Ei ole helppoa olla äiti.