Lue keskustelun säännöt.
Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa
27.12.2023 |
Mielestäni täällä oli jo yksi keskustelu aiheesta, mutta en löydä sitä.
Koska olen itse äitinä vähän samanlaisessa tilanteessa, keskustelisin asiasta mielelläni.
https://www.hs.fi/perhe/art-2000009990694.html
Lapseni on 27-vuotias, hän on valmistunut yliopistosta ja uskoisin, että hänellä on hyvä tulevaisuus edessään. Noin vuosi sitten hän meni terapiaan ja mikään ei ole sen jälkeen ollut ennallaan. Teimme ennen yhdessä asioita, se loppui kuin seinään ja nyt tunnen itseni vain huonoksi ja vialliseksi. Jos olisinkin halunnut lapselleni pahaa, mutta olen aina halunnut hänelle vain hyvää. En todellakaan ole täydellinen, mutta sivumennen sanottuna ei ole hänkään.
Olisikohan näiden mielen puoskareiden toimintaan puututtava laajemminkin? Vaikka lastani rakastankin, mietin, voinko koskaan antaa anteeksi.
Kommentit (2477)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen ei tarvitse eikä saa olla vanhempien terapeutti tai valitusten kuuntelija.
Vanhemman pitää olla lapsensa turva.
Entä jos elämä ei ole täydellistä? Entä jos arjessa on riitaa ja muuta epätäydellistä. Entä jos vanhempi siitä huolimatta yrittää parhaansa? Eikö hän siitä huolimatta ole lapsensa turva?
Et ymmärtänyt kommenttia. En ole kommentin kirjoittaja, vaan aiempi kommentoija, mutta vastaan sinulle silti. Tietenkään elämä ei ole ikinä täydellistä ja tulee riitojakin. Turva viittaa tässä siihen, että vanhempi kantaa henkisen taakan näistä em. vaikeuksista, eikä pudota henkistä lastia lapsensa niskaan valittamalla ja avautumalla hankaluuksista jatkuvasti. Sitä on turva. Riidat ja vaikeudet eivät tuo lapselle turvattomuutta, vaan vanhemman rajattomuus.
Mikä tämä turvapuhe on? Aikuisille ihmisille pitää vanhempien olla turvana? Entäs jos ei ole vanhempia? Meneekö aikuinen siitä rikki? Pitääkö vanhemman olla turva vielä dementoituneena sänkypotilaanakin, tai muuten menee aikuisen elämä pilalle?
mitä jos lapsi ei tee koskaan omia lapsia, eikä opi olemaan valittamatta ja pudottelematta niskaan vaikeuksia, niin eikö hänestä koskaan kasva aikuista?
kun itselläkin on jo perhe, niin pitääkö perheen äidin äidin olla edelleen turva lapselleen, ja jos ei ole niin tämän perheenäidin elämä tuhoutuu? Miten sellainen kykenee itse olemaann koskaan aikuinen joka nojaa äitiinsä iäti?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo vanhuuskysymys on asia joka tuntuu musertavan epäreilulta ja jonka kanssa painin parhaillaan. Ensin elät rankan lapsuuden ja rämmitsen jälkeen kovalla työllä pitävälle maalle. Sitten vanhemmat tulee vanhaksi ja tarvitsee apua ja sama helvetti alkaa uudelleen. Vaikka itsellä on nyt kyvyt aivan toiset kuin lapsena, silti on yllättänyt kuinka paljon se vaikuttaa omaan elämään että joutuu siihen vaikutuspiiriin uudelleen. Senkin jälkeen kun on laittanut rajoja sille mitä sietää ja mitä ei. Tätä on nyt edessä pahimmillaan 10-15 vuotta kun pahempi vanhemmista on masentavan terve.
Ja tämä katkera vanhus ongelmineen on usein vielä pahempi versio kuin se keski-ikäinen äiti.
-ohis
Niinpä. Kuultuani vanhemman pitkäaikaissauraidesta pyysin, että tehtäisiin hänelle vanhuuden suunnitelma
Kuulostaa umpinarsistilta, näin sivusta todeten.
Vierailija kirjoitti:
Miten te aikuiset ketkä olette katkaisseet välit vanhempiinne teette sitten, kun he tulevat tarvitsemaan vanhoiba apua ja edunvalvojaa hoitamaan raha-asioita? Varsinkin jos olette ainoita kapsia tai asutte lähinnä?
Ellei ole muita omaisia kuin te. Tietysti voi olla maistraatin määräämä virkaedunvalvoja, mutta se on kankea ratkaisu. Tietämilläni tutuilla on tehty paperit valmiiksi lastensa kanssa, on ensisijainen ja toissijainen jos se eka on estynyt.
Nämä paperit pitäisi tehdä valmiksi hyvissä ajoin että tietää pankit ym, koska ei ne hoidu pelkällä etänä tehdyllä sopimuksella. Myös tutustua asiaan. Kuten talon papereihin ym.
Varsinkin jos on joku muukin lähiomainen kenellä ei ole vanhempien jälkeen muita kuin sisarukset.
Nämä on tärkeitä asioita mitkä pitäisi hoitaa hyvissä ajoin etukäteen usein lakimiehen avustuksella. Jos on jotain perintöjä jäämässä miten n
Olen luopunut mielessäni kaikesta tuosta. Pärjää miten pärjää. Kai joku kertoo, kun se kuolee. Jos on perintöä, niin katsotaan asiaa sitten kun se on ajankohtaista, tässä kohtaa semmoinen johtaisi vain kiristykseen ja muuhun ikävään.
Voiko ainoa lapsi katkaista välit äitiinsä, voi. Tuntuu uskomattomalta koska aikoinaan kaikki toimi kunnes paratiisiin luikerteli käärme.
Tämä käärme oli jo tuhonnut monta ihmissuhdetta valheillaan, tehnyt rikollisia juttujakin, osasta tuomittu. Erittäin ovela - ja uskottava valheissaan. Luikerteli siis sukulaisen ja hänen tyttären elämään "uutena" ihmisenä (huom: kukaan hullu ei muutu!). Ensin yritti tuhota vanhemman mutta onneksi tämä ymmärsi katkaista välit, sen jälkeen alkoi tyttären manipulointi johon kuului äidistä pahan puhuminen (valheet). Ja vielä sellaisia valheita mitä itse tehnyt elämässään!
Monien vaiheiden jälkeen ollaan tilanteessa jossa äiti ei voi kuin toivoa tyttären silmien avautuvan jotta välit tulisi taas ennalleen. Tytär lienee sekaisin jo kuin seinäkello, käärme-narsistin manipulointi on toiminut häneen, ainoa side äidin ja tyttären välillä on lapsenlapsi. Erittäin kylmät välit siis, omalle kohdalle jos vastaavaa tulisi olisi kissa nostettu jo pöydälle ja tytär laitettu ojennukseen, vaikka uhri on hänkin. Jokin raja siinä miten ainoaa äitiään kohtelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsen ei tarvitse eikä saa olla vanhempien terapeutti tai valitusten kuuntelija.
Vanhemman pitää olla lapsensa turva.
Entä jos elämä ei ole täydellistä? Entä jos arjessa on riitaa ja muuta epätäydellistä. Entä jos vanhempi siitä huolimatta yrittää parhaansa? Eikö hän siitä huolimatta ole lapsensa turva?
Et ymmärtänyt kommenttia. En ole kommentin kirjoittaja, vaan aiempi kommentoija, mutta vastaan sinulle silti. Tietenkään elämä ei ole ikinä täydellistä ja tulee riitojakin. Turva viittaa tässä siihen, että vanhempi kantaa henkisen taakan näistä em. vaikeuksista, eikä pudota henkistä lastia lapsensa niskaan valittamalla ja avautumalla hankaluuksista jatkuvasti. Sitä on turva. Riidat ja vaikeudet eivät tuo lapselle turvattom
Mikä tämä turvapuhe on? Aikuisille ihmisille pitää vanhempien olla turvana? Entäs jos ei ole vanhempia? Meneekö aikuinen siitä rikki? Pitääkö vanhemman olla turva vielä dementoituneena sänkypotilaanakin, tai muuten menee aikuisen elämä pilalle?
mitä jos lapsi ei tee koskaan omia lapsia, eikä opi olemaan valittamatta ja pudottelematta niskaan vaikeuksia, niin eikö hänestä koskaan kasva aikuista?kun itselläkin on jo perhe, niin pitääkö perheen äidin äidin olla edelleen turva lapselleen, ja jos ei ole niin tämän perheenäidin elämä tuhoutuu? Miten sellainen kykenee itse olemaann koskaan aikuinen joka nojaa äitiinsä iäti?
Tässä ei kyllä aina tiedä, onko joku tosissaan, tyhmä vai trollaa.
Juu, ei, aikuinen lapsi ei nyt hae vanhemmasta turvaa. Kyse on siitä, että vanhemman ja lapsen suhde on katki/huono/toimimaton tms., koska lapsi ei saanut lapsena turvaa. Jotta se suhde voisi nyt muuttua toimivaksi kahden aikuisen, joista toinen on vanhempi ja toinen jälkikasvu ja sen mukaan roolitukset, suhteeksi, tarvitsee muodostaa joku yhteinen käsitys menneistä ja sopia asioita.
Kyllä ne lapset ymmärtävät, että vanhemmat ovat aikakautensa tuotoksia ja heikoilla kyvyillä varustettuja, mutta sitä on välillä vaikea ymmärtää, ettei joku edes vaivaudu yhtään tekemään mitään itsensä ja ihmissuhteidensa eteen. Siellä terapiassa yleensä käyvät ne, jotka ovat joutuneet kestämään niiden ongelmat, jotka eivät sinne terapiaan tarpeesta huolimatta menneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kiitos ymmärryksestäsi. Juuri tuota tarkoitin, ettei sitä äitiä voi loputtomiin yrittää muuttaa ja neuvoa puhumaan asioista. Enkä tarkoita (ennenkuin joku ehtii sanomaan) ettei ole haluakaan muuttua kun se äiti nyt saa olla sellainen kuin on. Muuttua voi ja pitää ja tapojaan parantaa, mutta kun ei voi itseään toiseksi muuttaa.
Sen neuvomisasian nostan nyt tikun nokkaan. Jos ja kun se aina siihen kaatuu, niin eikö sitä voi vaan mitenkään ohittaa? On minullakin ollut omaiset mitkä on aikuisena ohjanneet ja neuvoneet, sanoneet annappas kun näytän/neuvon/sanon. Ja niin tekivät. Jos ohje oli hyvä otin sen käyttöön, jos ei hylkäsin hiljaa sen kummemmin hermostumatta.
Tiedän ihan varmasti ettei syynä ohjeistuksiin ollut se, että he olisivat pitäneet minua tyhmänä tai eivät kuunnelleet minua. Ihan hyvän hyvyyttään. Ettei pyörää tarvi keksiä uudelleen. Etten tee jotain samaa virhettä kuin mik
En ymmärrä tätä kommenttia ollenkaan. Jokainen normaali aikuinen voi muuttaa käytöstään, jos/kun huomaa, että tällainen kommunikointitapa aiheuttaa ahdistusta sille toiselle. Miksi lapsen pitäisi vaan osata ohittaa sen vanhemman "kyllä minä tiedän parhaiten" asenne, mutta vanhemman ei tarvitse tehdä mitään? Hän saa olla sellainen, kun on, mutta lapsi ei saa olla? Miksei vanhempi voi vähän pidätellä sitä pätemisintoaan ja opetella muita kommunikointitapoja, jotka on sille omalle lapselle vähemmän haitallisia? Vaikka opetella kysymään, että haluatko vain kuuntelijan vai yritetäänkö ratkaista asia yhdessä? Ei kovin vaikeaa, vai mitä? Ei pitäisi olla liikaa vaadittu.
Tämä on aika surkuhupaisa tämä neuvova äiti, jonka lapsi on niin kypsänä neuvoihin, että laittaa äidin aina jäähylle niitä neuvoja saatuaan. Sen sijaan, että äiti opettelisi pitämään suunsa supussa, hän kyselee täällä, miten sitä lasta voisi muuttaa niin ettei se suuttuisi niistä neuvoista 🙄
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten te aikuiset ketkä olette katkaisseet välit vanhempiinne teette sitten, kun he tulevat tarvitsemaan vanhoiba apua ja edunvalvojaa hoitamaan raha-asioita? Varsinkin jos olette ainoita kapsia tai asutte lähinnä?
Ellei ole muita omaisia kuin te. Tietysti voi olla maistraatin määräämä virkaedunvalvoja, mutta se on kankea ratkaisu. Tietämilläni tutuilla on tehty paperit valmiiksi lastensa kanssa, on ensisijainen ja toissijainen jos se eka on estynyt.
Nämä paperit pitäisi tehdä valmiksi hyvissä ajoin että tietää pankit ym, koska ei ne hoidu pelkällä etänä tehdyllä sopimuksella. Myös tutustua asiaan. Kuten talon papereihin ym.
Varsinkin jos on joku muukin lähiomainen kenellä ei ole vanhempien jälkeen muita kuin sisarukset.
Nämä on tärkeitä asioita mitkä pitäisi hoitaa hyvissä ajoin etukäteen usein lakimiehen avustuks
Olen luopunut mielessäni kaikesta tuosta. Pärjää miten pärjää. Kai joku kertoo, kun se kuolee. Jos on perintöä, niin katsotaan asiaa sitten kun se on ajankohtaista, tässä kohtaa semmoinen johtaisi vain kiristykseen ja muuhun ikävään.
Minäkin olen varautunut henkisesti siihen, että perintö on jotenkin junailtu niin, että omaisuus on siirretty muualle ennen kuolemaa tms. Jos sitten jostain syystä tulisi perintöä niin kiva niin, saisi katettua vähän terapiakuluja.
Vierailija kirjoitti:
Voiko ainoa lapsi katkaista välit äitiinsä, voi. Tuntuu uskomattomalta koska aikoinaan kaikki toimi kunnes paratiisiin luikerteli käärme.
Tämä käärme oli jo tuhonnut monta ihmissuhdetta valheillaan, tehnyt rikollisia juttujakin, osasta tuomittu. Erittäin ovela - ja uskottava valheissaan. Luikerteli siis sukulaisen ja hänen tyttären elämään "uutena" ihmisenä (huom: kukaan hullu ei muutu!). Ensin yritti tuhota vanhemman mutta onneksi tämä ymmärsi katkaista välit, sen jälkeen alkoi tyttären manipulointi johon kuului äidistä pahan puhuminen (valheet). Ja vielä sellaisia valheita mitä itse tehnyt elämässään!
Monien vaiheiden jälkeen ollaan tilanteessa jossa äiti ei voi kuin toivoa tyttären silmien avautuvan jotta välit tulisi taas ennalleen. Tytär lienee sekaisin jo kuin seinäkello, käärme-narsistin manipulointi on toiminut häneen, ainoa side äidin ja tyttären välillä on lapsenlapsi. Erittäin kylmät välit siis, omall
Kuka tässä nyt sitten oli äiti ja kuka tytär ja kuka mikin? Sekavaa. Se on kyllä totta, että narsistit onnistuvat manipuloimaan kahden normaalin ihmisen välejä poikki ja on ihan mahdollista, että kumpikaan tai toinen ei huomaa koskaan mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä on aika surkuhupaisa tämä neuvova äiti, jonka lapsi on niin kypsänä neuvoihin, että laittaa äidin aina jäähylle niitä neuvoja saatuaan. Sen sijaan, että äiti opettelisi pitämään suunsa supussa, hän kyselee täällä, miten sitä lasta voisi muuttaa niin ettei se suuttuisi niistä neuvoista 🙄
Sitten voisi neuvoa lasta, miten lapsi osaisi olla suuttumatta neuvoista.
Vierailija kirjoitti:
"Minä istuin vanhempani kanssa rauhallisesti alas keskustelemaan, hänen reaktionsa oli alkaa raivota sillä silmänräpäyksellä, kun hänen toimintaansa kyseenalaisti."
Sama minulla paitsi että hän ei ala raivota vaan loukkaantuu verisesti ja joutuu pois tolaltaan. Ja tämä kyseenalaistaminen menee siis yleensä jotenkin näin:
Vanhempi: Olen ihan väsynyt ja rikki!! (kehiteltyäni ensin aamusta iltaan draamaa asioista joissa ei oikeasti ole draamaa.)
Minä: Voi surullista, muista nyt levätä, voin auttaa askareissa.
V: Kukaan ei ole KOSKAAN kehottanut minua lepäämään!!
M: Ööö minä juuri kehotin...? Olisi tosi tärkeää levätä että jaksat.
V: Taas minua syytetään!! Minä kyllä jaksan!
M: Syytetään? Mitä, siis minähän---???
V: Mykkäkoulu.
Juu, kyllä omanikin osasi loukkaantua. Pienintäkään kritiikkiä jos hänen käytöksestään kehtasi antaa, vähintään seuraavien parin, kolmen yhteydenoton verran siihen palattiin syvästi haavoittuneena, että kun hän on niin paljon ja parhaansa tehnyt, silti voi häntä tulla arvostelemaan... Niin julma, niin kiittämätön lapsi.
No, nyt ei ole sentään enää reiluun vuosikymmeneen tarvinnut tuota kuviota ihmetellä, kun lakkasin puhumasta oikeastaan mistään, millä olisi oikeasti merkitystä. Annan naapureiden kuulumisten ja saippuasarjojen juonikäänteiden soljua korvieni läpi ja hymistelen mukana, ehkä se sentään helpottaa hänen yksinäisyyttään tai mitä siitä itselleen saakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos. Surkuhupaisa äiti oppi nyt.
Ihan oikeesti kiitos :). Nyt kun vielä pääsisin käytännössä näyttämään että olen oppinut.
Keskustelu on tehnyt tehtävänsä kohdallani ja lopetan kommentoinnin tähän.
Hyvää Uutta Vuotta!
Vierailija kirjoitti:
Kiitos. Surkuhupaisa äiti oppi nyt.
Ihan oikeesti kiitos :). Nyt kun vielä pääsisin käytännössä näyttämään että olen oppinut.Keskustelu on tehnyt tehtävänsä kohdallani ja lopetan kommentoinnin tähän.
Hyvää Uutta Vuotta!
Hyvää uutta vuotta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On muuten todella naiivi ajatus, että äidillä ei ole lupa odottaa vastavuoroista keskustelukumppania aikuisesta lapsestaan. Että kun sillä äidillä on elämässä hankalaa, niin hän ei nyt herranjestas ainakaan aikuiselle lapselleen voi vaikka jostain kriisistään kertoa tai lohtua tai tukea odottaa, koska eihän aikuinen lapsi ole mikään likasanko tai äitinsä terapeutti. Tämä on niin epäinhimillistä kuin olla voi. Miksipä sitten se äiti on sydänsuruista lastaan koskaan lohduttanut tai vaikka ollut tukena, kun kauan haaveiltu opiskelupaikka on mennyt sivu suun. Nyt joku heristää sormeaan, että sehän kuuluu siihen jumalalliseen äitiyteen. Ja niin kuuluukin ja niin olen itsekin tehnyt. Ja toki jaan kipeimpiä asioita elämässäni puolison tai sydänystäväni kanssa, mutta mikä helvetti siinä on, että se terapiassa ihmisyyttään hoitanut aikuinen lapsi ei sitten millään kykene olemaan ihminen ihmiselle, ihminen äidille. Se tuntuu olevan ylivoimaista.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Kiitos. Surkuhupaisa äiti oppi nyt.
Ihan oikeesti kiitos :). Nyt kun vielä pääsisin käytännössä näyttämään että olen oppinut.Keskustelu on tehnyt tehtävänsä kohdallani ja lopetan kommentoinnin tähän.
Hyvää Uutta Vuotta!
Ei kestä. Olen tuo asiaa ihmetellyt, itsekin äiti, jonka täytyy hillitä neuvomisen haluaan
Vierailija kirjoitti:
On muuten todella naiivi ajatus, että äidillä ei ole lupa odottaa vastavuoroista keskustelukumppania aikuisesta lapsestaan. Että kun sillä äidillä on elämässä hankalaa, niin hän ei nyt herranjestas ainakaan aikuiselle lapselleen voi vaikka jostain kriisistään kertoa tai lohtua tai tukea odottaa, koska eihän aikuinen lapsi ole mikään likasanko tai äitinsä terapeutti. Tämä on niin epäinhimillistä kuin olla voi. Miksipä sitten se äiti on sydänsuruista lastaan koskaan lohduttanut tai vaikka ollut tukena, kun kauan haaveiltu opiskelupaikka on mennyt sivu suun. Nyt joku heristää sormeaan, että sehän kuuluu siihen jumalalliseen äitiyteen. Ja niin kuuluukin ja niin olen itsekin tehnyt. Ja toki jaan kipeimpiä asioita elämässäni puolison tai sydänystäväni kanssa, mutta mikä helvetti siinä on, että se terapiassa ihmisyyttään hoitanut aikuinen lapsi ei sitten millään kykene olemaan ihminen ihmiselle, ihminen äidille. Se tuntuu olevan ylivoimaista.
En kyllä yhtään ymmärrä tuollaista roolitusta. Ystävät ovat noita avautumisia varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voiko ainoa lapsi katkaista välit äitiinsä, voi. Tuntuu uskomattomalta koska aikoinaan kaikki toimi kunnes paratiisiin luikerteli käärme.
Tämä käärme oli jo tuhonnut monta ihmissuhdetta valheillaan, tehnyt rikollisia juttujakin, osasta tuomittu. Erittäin ovela - ja uskottava valheissaan. Luikerteli siis sukulaisen ja hänen tyttären elämään "uutena" ihmisenä (huom: kukaan hullu ei muutu!). Ensin yritti tuhota vanhemman mutta onneksi tämä ymmärsi katkaista välit, sen jälkeen alkoi tyttären manipulointi johon kuului äidistä pahan puhuminen (valheet). Ja vielä sellaisia valheita mitä itse tehnyt elämässään!
Monien vaiheiden jälkeen ollaan tilanteessa jossa äiti ei voi kuin toivoa tyttären silmien avautuvan jotta välit tulisi taas ennalleen. Tytär lienee sekaisin jo kuin seinäkello, käärme-narsistin manipulointi on toiminut häneen, ainoa side äidin ja tyttären välillä
Käärme on äidin siskopuoli, lapsuudesta saakka ollut ilkeä ihminen. Yritti tuhota ensin siskopuolensa ja sitten iski siskopuolen lapseen (aikuinen)
Käärme on se narsisti, ja sisarpuoli tajusi sen mutta tyttärensä ei usko olevan niin. Se on valitettavaa. Narsistit pystyy niin moneen pahaan.
Vierailija kirjoitti:
On muuten todella naiivi ajatus, että äidillä ei ole lupa odottaa vastavuoroista keskustelukumppania aikuisesta lapsestaan. Että kun sillä äidillä on elämässä hankalaa, niin hän ei nyt herranjestas ainakaan aikuiselle lapselleen voi vaikka jostain kriisistään kertoa tai lohtua tai tukea odottaa, koska eihän aikuinen lapsi ole mikään likasanko tai äitinsä terapeutti. Tämä on niin epäinhimillistä kuin olla voi. Miksipä sitten se äiti on sydänsuruista lastaan koskaan lohduttanut tai vaikka ollut tukena, kun kauan haaveiltu opiskelupaikka on mennyt sivu suun. Nyt joku heristää sormeaan, että sehän kuuluu siihen jumalalliseen äitiyteen. Ja niin kuuluukin ja niin olen itsekin tehnyt. Ja toki jaan kipeimpiä asioita elämässäni puolison tai sydänystäväni kanssa, mutta mikä
helvetti siinä on, että se terapiassa ihmisyyttään hoitanut aikuinen lapsi ei sitten millään kykene olemaan ihminen ihmiselle, ihminen äidille. Se tuntuu olevan ylivoimaista.
Tavallaan ymmärrän, mutta on asioita, joita ei lapselle voi kertoa. Näitä asioita on esim. parisuhteen asiat ( siis negatiiviset eli esim. puolison haukkuminen, seksiasiat, väkivaltaisuus). Näitä ei voi kertoa, koska lapsi ei halua kuunnella tuollaisia, eikä noihin voi ottaa lapsi mitään kantaa ja asiat kuormittaa toista aivan liikaa. Jos näitä olet kertonut, niin miksi olet niin tehnyt? Lapsi, vaikka onkin aikuinen, ei ole ystäväsi vaan edelleen, sinun lapsesi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo vanhuuskysymys on asia joka tuntuu musertavan epäreilulta ja jonka kanssa painin parhaillaan. Ensin elät rankan lapsuuden ja rämmitsen jälkeen kovalla työllä pitävälle maalle. Sitten vanhemmat tulee vanhaksi ja tarvitsee apua ja sama helvetti alkaa uudelleen. Vaikka itsellä on nyt kyvyt aivan toiset kuin lapsena, silti on yllättänyt kuinka paljon se vaikuttaa omaan elämään että joutuu siihen vaikutuspiiriin uudelleen. Senkin jälkeen kun on laittanut rajoja sille mitä sietää ja mitä ei. Tätä on nyt edessä pahimmillaan 10-15 vuotta kun pahempi vanhemmista on masentavan terve.
Ja tämä katkera vanhus ongelmineen on usein vielä pahempi versio kuin se keski-ikäinen äiti.
-ohis
Niinpä. Kuultuani vanhemman pitkäaikaissauraidesta pyys
Kuulostaa umpinarsistilta, näin sivusta todeten.
Arvaat varmaan, että tämä on vain jäävuoren huippu. En jaksa enkä viitsi kirjoittaa kaikkea.
Mutta luulen, että diagnoosisi ei ole aivan väärä, vaikka tuota muiden narsistiksi kutsumista vähän vieroksun. Hän on erittäin hankala vanhempi, jossa on myös monia hyviä ominaisuuksia. Vaikea lapsuus hänellä.
Eihän sinua mikään estä sitä ohittamasta. Eli jos se siihen aina kaatuu niin älä hyvä ihminen neuvo.