Lue keskustelun säännöt.
Tiedättekö ihmistyypin, joka kääntää puheen aina itseensä?
25.12.2023 |
Tai pahimmasss tapauksessa johonkin kolmanteen osapuoleen?
Esim. Kerrot vaikka, että olet ollut juuri sairaalassa ja tämä ihminen alkaa heti ensimmäisen lauseen jälkeen tilittää jotain omaa vanhaa (tai vaikka naapurin sirpan) sairaalakokemustaan? Mikä näitä oikein vaivaa??
Kommentit (127)
Niitä ihmistyyppejä ON 70 % ihmisistä.
"Entäs kun MINÄ.......
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika monella on mennyt tässä ketjussa ap:n pointti. On ok kertoa myös omista vastaavista kokemuksista, sillä tavalla suurin osa meistä samaistuu toisen kokemukseen. Mutta on hiton epäkohteliasta vaihtaa lennosta puhe koskemaan itseään kommentoimatta mitenkään toisen kokemusta tai osoittamatta myötätuntoa. Ihminen, joka toimii näin antaa itsestään tosi huonon vaikutelman. Silloin on kyllä huonot sosiaaliset taidot ja keskustelutaito puuttuu kokonaan.
Minä en ainakaan käännä puhetta KOSKAAN koskemaan itseäni.
;D
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Yksi työkaveri tekee tuota. Jossakin vaiheessa alkoi pistää silmään että joka kerta kun se avaa suunsa niin se aloittaa tarinan omasta itsestään. Pahin oli kun pomo tuli kertomaan jotain lapsensa uudesta talosta ja muutosta niin eiköhän tuo yksi kiekaissut keskustelun päälle jotain HEI mEkIN MUUteTTIIn SiLlOin 80-LuVULlA! Keskustelun oikeana aiheena oli siis lasten auttaminen muutoissa ja miten nuorilla on ollut vaikea löytää hyviä kämppiä. Kukaan ei edes noteerannut tuota kommenttia tai katsonut tuohon työkaveriin päin, vaan keskustelu jatkui kuin sitä ei olisi ikinä tapahtunutkaan.
Ihan sama mikä on puheenaiheena - sää, viikonloppu, lomat, matkat, muutot, lapsenlapset jne. - niin jo-ka ju-ma-lan ker-ta se vain alkaa paasaamaan omasta itsestään, kokemuksistaan ja tekemisistään. En usko että on itse tietoinen tavastaan.
Minusta tuollainen on kyllä niin selkeästi sosiaalista kömpelyyttä, että sitä kohtaan tuntee jopa myötätuntoa. Siinä yhdistyy niin vahvasti palava halu olla osa keskustelua ja täydellinen kyvyttömyys ymmärtää sosiaalista vuorovaikutusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ok. Kerrot ap olleesi sairaalassa. Minä sanon "voi kauheaa". Sinä jatkat kokemuksesi selittämistä ja minä sanon taas " voi kauheaa". Sinä jatkat ja minä sanon "aivan". Sinä jatkat ja minä sanon "niin" ja sinä jatkat ja minä sanon" aivan, niin ,voi kauheaa, täytyy tästä mennä. Jaksuja". Ap on tyytyväinen ja tuntee nyt tulleensa kuulluksi ja ymmärretyksi?
Kyllä. Ei tarvitse oikeastaan sanoa mitään, vaan kuunteleminen riittää. Jos minulla on tarve kertoa joku asia, niin olen tyytyväinen silloin, kun saan kertoa sen enkä kuunnella jonkun tuntemattoman ihmisen 20 vuoden takaisia kokemuksia aiheen sivusta.
Ap
Ongelma on siinä, että yksi kaipaa pelkkää kuuntelijaa, toinen haluaisi neuvoja, kolmas haluaa piristystä, neljäs kaipaisi myötäeläjää jonka kanssa itkeä, viides toivoisi nimenomaan sitä vertaistukea ettei tuntisi olevansa niin yksin...
Eikä mikään näistä näy päälle. Keskustelu arkojen aiheiden ympärillä on varsinainen miinakenttä, kun mitään selkeää muodollista etikettiä ei ole, vaan kaikilla on ihan eri odotukset koko keskustelusta.
No ei ole mikään miinakenttä. Jos kaveri kertoo omasta kokemuksestaan, niin riittää että on siitä kiinnostunut. On empaattinen, kysyy jotain tarkentavaa, päivittelee hieman. Muuta ei tarvita. Jos kaveri on vailla neuvoja, se kyllä erikseen kysyy niitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ei ole mikään miinakenttä. Jos kaveri kertoo omasta kokemuksestaan, niin riittää että on siitä kiinnostunut. On empaattinen, kysyy jotain tarkentavaa, päivittelee hieman. Muuta ei tarvita. Jos kaveri on vailla neuvoja, se kyllä erikseen kysyy niitä.
Kyllä se on pahimmillaan miinakenttä, koska etenkin pahasti järkyttyneet ihmiset ovat todella herkkiä ja epäreilujakin (eivätkä tietysti yleensä itse sille mitään voi). Tiedän esimerkiksi yhden ihmisen, joka katkoi verisesti loukkaantuneena välejä tuttaviin, jotka olivat sanoneet hänelle hänen läheisensä kuoleman jälkeen "olen pahoillani". Se oli kuulemma liian kulunut fraasi. Toki tuossa tapauksessa oli astetta kummallisempaa, ettei hän pahimman surun ja järkytyksen mentyä ohi tajunnut, kuinka epäreilusti toimi.
Sosiaalinen osallistuja. Haluaa tehdä asiasta yhteisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tietenkin tämä kuuntelija kertoo pahemman tarinan kuin omasi on. Kilpailua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole mikään miinakenttä. Jos kaveri kertoo omasta kokemuksestaan, niin riittää että on siitä kiinnostunut. On empaattinen, kysyy jotain tarkentavaa, päivittelee hieman. Muuta ei tarvita. Jos kaveri on vailla neuvoja, se kyllä erikseen kysyy niitä.
Kyllä se on pahimmillaan miinakenttä, koska etenkin pahasti järkyttyneet ihmiset ovat todella herkkiä ja epäreilujakin (eivätkä tietysti yleensä itse sille mitään voi). Tiedän esimerkiksi yhden ihmisen, joka katkoi verisesti loukkaantuneena välejä tuttaviin, jotka olivat sanoneet hänelle hänen läheisensä kuoleman jälkeen "olen pahoillani". Se oli kuulemma liian kulunut fraasi. Toki tuossa tapauksessa oli astetta kummallisempaa, ettei hän pahimman surun ja järkytyksen mentyä ohi tajunnut, kuinka epäreilusti toimi.
Myös "otan osaa" voidaan tulkita pahaksi, koska eihän kukaan voi oikeasti ottaa osaa toisen suruun, jos ei ole täysin samassa tilanteessa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi olla, että menee nyt metsään mulla, mutta eikö se juuri ole keskustelua?
Yksi kertoo olleensa sairaalassa, toinen pahoittelee, kenties kysyy lisätietoa ja toivoo parempaa jatkoa sairaalassa olleelle ja sitten mahdollisesti jakaa oman kokemuksensa vertaistukimielessä.
Miksi se olisi narsismia? Eikö ennemmin se ole narsismia, kun joku haluaa pyöriä omassa surkeudessaan loputtomiin ja se, ettei elämässä/keskustelussa ole millekään muulle tilaa?
Vierailija kirjoitti:
Voi olla, että menee nyt metsään mulla, mutta eikö se juuri ole keskustelua?
Yksi kertoo olleensa sairaalassa, toinen pahoittelee, kenties kysyy lisätietoa ja toivoo parempaa jatkoa sairaalassa olleelle ja sitten mahdollisesti jakaa oman kokemuksensa vertaistukimielessä.
Miksi se olisi narsismia? Eikö ennemmin se ole narsismia, kun joku haluaa pyöriä omassa surkeudessaan loputtomiin ja se, ettei elämässä/keskustelussa ole millekään muulle tilaa?
Ongelma on se, että nämä kohdat jää välistä: 'toinen pahoittelee, kenties kysyy lisätietoa ja toivoo parempaa jatkoa sairaalassa olleelle', ja ihminen siirtyy suoraan kohtaan: 'jakaa oman kokemuksensa vertaistukimielessä'.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monet eivät osaa kuunnella.
Joiltain puuttuu empatiakyky.
Tuloksena on sitten se, että aletaan puhua omasta kokemuksesta ja ehkä kuvitellaan että se jotenkin lohduttaisi.
Aina voi kysyä että miten voin auttaa, jos ei muuten tiedä miten käyttäytyisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei ole mikään miinakenttä. Jos kaveri kertoo omasta kokemuksestaan, niin riittää että on siitä kiinnostunut. On empaattinen, kysyy jotain tarkentavaa, päivittelee hieman. Muuta ei tarvita. Jos kaveri on vailla neuvoja, se kyllä erikseen kysyy niitä.
Kyllä se on pahimmillaan miinakenttä, koska etenkin pahasti järkyttyneet ihmiset ovat todella herkkiä ja epäreilujakin (eivätkä tietysti yleensä itse sille mitään voi). Tiedän esimerkiksi yhden ihmisen, joka katkoi verisesti loukkaantuneena välejä tuttaviin, jotka olivat sanoneet hänelle hänen läheisensä kuoleman jälkeen "olen pahoillani". Se oli kuulemma liian kulunut fraasi. Toki tuossa tapauksessa oli astetta kummallisempaa, ettei hän pahimman surun ja järkytyksen mentyä ohi tajunnut, kuinka epäreilusti toimi.
Myös "otan osaa" voidaan tulkita
Kun näitä "niin minä mieleni pahoitin" avautumisia aikansa lukee, niin ei yhtään ihmettele, että osa ihmisistä väistelee kohtaamasta kriisissä olevaa ihmistä, koska joka tapauksessa lopulta sanoo jotain väärin.
Kyllä. Tosi vaikea tapaus. Aivan sama mitä kukaan kertoo, aina löytyy omakohtaista kokemusta, Äärimmäisen rasittavaa oikeasti, Tasan yhden tämmöisen ihmisen tunnen ja on työpaikan rasitus ja maanvaiva. Ihminen, jonka juttuja ei oikeasti kukaan jaksa kuunnella.
Meidän entinen työterveyslääkäri oli juuri tuollainenkin. Ihan sama minkä vaivan takia hänen luokseen meni, niin aina hänellä itsellään oli ollut sama vaiva. Todella ärsyttävää.
Joskus mietittiin että jonkun miehen olisi pitänyt mennä valittamaan jotain miesten vaivaa, vaikka ahdas esinahka tjsp, ihan vaan testiksi että oliko tällä naislääkärillä ollut sama. :-D
Ompa harvinaisen junnaava ja raskas keskustelu.
Itse pidän siitä, että joku jakaa vastaavan kokemuksen, sillä se muistuttaa etten ole asiani kanssa yksin. En myöskään koe keskusteluissa, että pitäisi puhua vain minun asioistani tullakseni kuulluiksi. Ajattelen, että toisten kanssa kommunikoidessa jos myös itse joustaa odotuksissa ja kommunikaatiotyylissä, pääsee paljon helpommalla.
Törmään toisinaan ihmisiin joille on kauhean tarkkaa miten muiden tulee toimia heidän kanssaan ja tuntuu että elämä on näille ihmisille aika raskasta.
Jos lähtee siitä oletuksesta, että ihmiset yleensä tarkoittavat hyvää ja silti kaikki ovat välillä itsekkäitä, laskee muiden kanssa asioidessa verenpaine kummasti.