Lue keskustelun säännöt.
Mietitkö koskaan ketään nuorena kuollutta?
Kommentit (102)
Vierailija kirjoitti:
Lapsuusystävääni, kuoli nuorena auto-onnettomuudessa. Tytärtäni 19v syöpään. Veljeäni 27v aivoverenvuotoon. ......
Elämätön elämä surettaa.
Otan aidosti osaa. Me menetimme yhden lapsistamme, kun hän oli kolmikymppinen. Hänellä oli paljon suunnitelmia tulevaisuuden varalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"...miten kaikki olisi nykyään, jos asiat olisi menneet toisin."
Tällaisella jossittelulla herkästi kiusaa itseään, jos itsarin tehneet ovat olleet läheisiä ja asioita ei saa enää korjattua heidän kanssaan. Oli karu asia hyväksyä se, että on myös ihmisiä, jotka tahallaan yrittävät ajaa toisia itsemurhaan ja ylpeilevät yhä sillä, että heidän henkinen väkivaltansa on siihen aikaisemminkin riittänyt.
Itsemurha tehdään aina toisten ihmisten takia.
Tämä on vanha ketju, vuodelta 2023, mutta voin vastata kysymykseen: kyllä. Tyttäreni teki itsemurhan 26-vuotiaana enkä minä selviä siitä koskaan.
Ei tehdä. Yksi musta hetki voi saada asioille valtavat mittasuhteet.
Mietin sitä kolmekymppistä, joka joi itsensä hengiltä. Kahta muuta, jotka menivät junan alle. Sitä, joka putosi korkealta. Ja kaikkia niitä monia, jotka selvisivät yli nelikymppisiksi, mutta eivät yli kuudenkymmenen.
Mietin, menetin kaksi pikkusisarustani Kaakkois-Aasian tsunamissa. He olisivat nyt nuoria aikuisia, mietin joskus minkälaisia he olisivat. Toisaalta nykyään tuntuu aika vaikealta ja oudolta ajatella sitä että millainen se päiväkoti-ikäinen olisi aikuisena, en ehkä tiedä.
Yksi opiskelukaveri kuoli parikymppisenä, teki itsemurhan. Hän oli just sellainen esimerkki siitä, että en olisi ikinä uskonut, siitä miten koskaan ei voi tietää mitä toinen ihminen todellisuudessa ajattelee.
On niitä tapauksia, ihmisen iässä melko nuorina menehtyivät. Eräs mukava tuttu tai kaveri, jonka kanssa tuli vietettyä yhteistä aikaa. Ilmeisesti elämässä meni hyvin, mutta sitten tuli vaikeuksia. Menehtyi keski-ikäisenä. Toinen oli hyvä opettaja, joka menehtyi myös melko nuorena. Välillä pohtii mitä tapahtui tai mikä olisi voinut mennä toisin. Onneksi hyvät muistot säilyvät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin yhtä ihastustani, joka tappoi itsensä päälle parikymppisenä. Se oli itselle ensimmäinen iso järkytys ja sydänsuru vaikkemme siis yhdessä olleetkaan. Mitä haaskausta - nuori, jolla kaikki edessä. Olisin tehnyt mitä vaan estääkseni sen, jos vaan olisin tiennyt tilanteen. Mietin miten paljon on aikaa on kulunut (yli 30 vuotta) ja mitä kaikkea tapahtunut. Itsekin syvissä vesissä uinut, mutta jos olisin antanut periksi, en olisi kokenut monia hyviä hetkiä. No onneksi kuollut ei itse sentään mitään voi katua tai surra. Tämä asia vaan kuitenkin pysyy mulla takaraivossa aina vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, ysärillä 4 tuttua poikaa teki pikkukunnassamme its arin melko lyhyin väliajoin. Niin turhaa
Mietin isoäitini 17-vuotiasta veljeä, joka jossain kiintiössä vietiin mukamas punaisena vankileirille ja kuoli siellä. Ki dutettiin. Oli ollut mun mummin paras ystävä.
Sitten mietin yhtä kaveriani, joka hurahti hare krishnaan ja ne sai hänet noudattamaan oppejaan liian tarkasti. Kuoli kotonaan nälkään ja löytyi viikkoja myöhemmin. (Ne oli sitä ennen lopettaneet toimintansa tässä kaupungissa.
Mietin isoisäni isoäitiä ja mieheni äitiä, jotka kuoli lastensa ollessa vauvoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jaa niin, Mietin myös rinnakkaisluokkalaista poikaa, joka tykkäsi hassutella koulussa ja viihtyi siivoojien seurassa (eikö ollut kavereita).
Hän teki lukioikäisenä im.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaverini poikaystävä oli täynnä energiaa ja tulevaisuudensuunnitelmia. Jotai parikymppinen, kun kuorma-auto tuli kolmion takaa kylkeen ja poika kuoli.
En onneksi ole menettänyt ketään läheistä kovin nuorena, mutta 37-vuotiaana syöpään kuollutta parasta ystävääni mietin paljon vielä vuosienkin jälkeen. Tänään olen ajatellut häntä ainakin kolmesti, ja toki nyt taas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä minä omaa tapaturmassa kuollutta lastani mietin vielä vaikka siitä on jo noin 20 vuotta.
Tuttavapiiristä kuoli nuorena tosi monta. Ei ketään läheistä mutta samoissa porukoissa liikkuneita mukavia ihmisiä. Kaikkia heitä joskus muistelen ja usein niitä viimeisiä kertoja kun tavattiin ja useimpien haudallakin olen kohdallw osuessa käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuota omaa lasta tulee muisteltua varsinkin syntymäpäivän ja kuoleman aikoihin.
Olen ajatellut 10 vuotta sitten kuollutta lastani ihan joka päivä.
Joskus käy mielessä eräs poika lukiosta. Työttöystävä jätti ja poika hirtti itsensä piharakennukseen. Poika parka, ei ymmärtänyt ettei kaikki lopu parisuhteeseen päättymiseen.
Toisinaan muistelen ystävääni, joka 33-vuotiaana naisena hyppäsi viidennestä kerroksesta katuun. Olin samassa asunnossa tuolloin ja ensimmäinen alhaalla hänen luonaan.
Joskus tulee mieleen koulutoveri, joka jäi auton alle kun olin oppikoulun ekalla luokalla. Vastaa siis peruskoulun 5. luokkaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tuota omaa lasta tulee muisteltua varsinkin syntymäpäivän ja kuoleman aikoihin.
Olen ajatellut 10 vuotta sitten kuollutta lastani ihan joka päivä.
Ei kai tämä mikään kilpailu olekaan
Tottakai sellaista miettii joskua. Sitten muistaa, että siitäkin on jo kymmeniä vuosia aikaa.
Kaikkein ikävintä on nuo nuorten itsemurhat, jotenkin pitäisi saada viestiä perille, että aina on muitakin vaihtoehtoja. Surunsa ja huolensa voi olla joku aikuisen silmin ihan mitätönkin harmi, mutta nuoret tuntevat eri tavalla.
Useimmat vanhemmatkin kyllä reogoisivat ja hakisivat apua nuorelle. Tiedän yhden perheen, jotka muuttivat kauas kotikaupungistaan, että nuori pääsi uuteen ympäristöön.
Jostain syystä nuori ei halua niitä ahdistuksiaan puida kenenkään kanssa, joku saattaa olla sellainen huolehtiva luonnoltaan ja ottaa sitten toistenkin murheet kantaakseen ja taakka voi olla liian suuri.