Mietitkö koskaan ketään nuorena kuollutta?

Mietin usein Konginkankaalla kuolleita ystäviäni. Milloin olisivat täyttäneet 50v, millaiset lapset olisivat saaneet jne. Välillä kaipaan heitä kovasti.

Vierailija kirjoitti:

Mietin suht useinkin lapsuudenkaveriani joka t*ppoi itsensä yläkouluiässä. Mitä hänestä olisi voinut tulla. Miten maailma on kehittynytkään eikä hän päässyt kokemaan sitä. Elämällä olisi varmasti ollut paljon enemmän annettavaa tuolle suloiselle pojalle.

Minulta lähti 2 kaveria. Toinen oman käden kautta, kun olin 9. luokalla. Sitä edelsi ero seurustelukumppanista, mutta ei mitään näkyviä masennuksen oireita. Paljon kaveriporukassa spekuloitiin, miksi. Hellä oli ulos päin ainakin hyvin normaali perhe: äiti, isä ja 2 lasta. Voihan se olla, että lamavuodet rasitti mieltä. Oli vuosi 1993. Synkät oli puheet ja valtava työttömyys pari vuotta jo sitä ennen. 
Toinen kaveri lähti, kun oltiin jo opiskelemassa. Hän oli aina herkkä, sellainen mietiskelijä ja rauhallinen tyyppi. Minua satutti se, ettei Hön kertonut minulle tai muillekaan, kuinka vakavasti mieli oli horjunut. Äitinsä oli ollut valtavan huolissaan, oman täysi-ikäisen lapsen mielenterveys oli ihan sekaisin ja osastolta oli päästetty yksin kotiin, eivät nähneet riskiä. Se oli alkutalvea kun oli mennyt sitten heidän kesänviettopaikkaan ja siellä teki lopullisen ratkaisun. Hänellä ei ollut edes kännykkää, harvalla opiskelijalla silloin vielä oli. Asuntoonsa oli jättänyt kirjeen, jossa kertoi mistä hänet löytää. Tänä päivänäkään kukaan ei tiedä, saiko hän kyydin joltain vai oliko kävellyt lähes 100 km sinne kesänviettopaikkaan. Oli satanut lunta, ja sen takia poliisin menokin kesti. Ei siinä tietysti mitään ollut tehtävissä enää. Olen monesti palannut siihen, miksi. Miksi jonkun mieli horjuu niin vakavasti. Hieno ihminen lähti.