Avun pyytäminen on vaikeaa, vielä pahempaa on se kun kukaan ei auta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti kukaan tällä maapallolla ei ole velkaa toiselle mitään, olemme lopulta aika yksin. Siksi oma aloitteellisuus on tärkeätä avun hakemisessa, on yhteydessä apua tarjoaviin palveluihin yms. Ei voi odottaa että joku tulee kotoa hakemaan.

aina tätä samaa... hae apua sieltä järjestelmästä mikä ei toimi tai järjestelmistä, kun oikeasti tarvitsisi vaan ihminen ihmistä..

"toivottavasti joku muu auttaa sua"

Et voi tietää, mitä sen toisen ihmisen elämässä on menossa. Ei välttämättä resurssit riitä kenenkään auttamiseen.

Kaltaisesi ihmiset ovat kuin hukkujat: jos ei tiedä, mitä tehdä, ei pidä mennä hukkuvaa pelastamaan. Se nimittäin hyvin helposti hukuttaa sinutkin, kun paniikissa vaan takertuu. Pelastajan täytyy osata sellainen kuljetusote, että ei vaaranna itseään.

Noissa sun tekemissä jutuissa on kyseessä henkivallat, kaikki joogat,meditaatiot yms tulevat lähi idästä ja niissä jyllää demoniset voimat. Jeesus pelastaa ja on ainoa oikea tie, se tyhjä tyhjiö johtuu siitä että ihminen on syntinen ja tarvitsee Jumalaa elämäänsä joka täyttää sen tyhjiön, toisaalta ilman uskoa on vaikea olla otollinen Raamatulle eli evankeliumin ilosanomalle. Itse en ole kokenut vielä "uudestisyntymistä" eli Jumalan pyhällä hengellä täyttymistä ja tuskin koen. Mutta haluaisin. Noihin joogiin tms ei kannata eksyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monta ihmistä olet itse vetänyt pinnalle? Miten teit sen?

Omassa lähipiirissäni olen yrittänyt auttaa monia ja epäonnistunut joka kerralla.

Psyykkisesti oireilevalle oli tarjolla terapiaa ja pysyvä hoitosuhde, mutta hän "ei jaksanut" mennä vastaanotoille.

Jatkuvista rahahuolista valittajan neuvoin nettisivuille, joissa opetetaan suunnittelemaan omaa taloutta ja välttämään velkaa. Ei huvittanut opetella.

Tuo on neuvomista, ei auttamista.

Niin no, ei se toisen puolesta tekeminenkään mitään auttamista ole. Se on mahdollistamista.

 

Jos tuttavasi on vaikka kipeä ja teet hänelle ruokaa ja tiskaat niin se on auttamista eikä kipeilyn mahdollistamista. Sinulla on selvästi asenne, että kaikki avun

Mä ymmärrän sun pointin, mutta nykyisin kauppojen kotiinkuljetukset toimii. Voi vaikka Woltin kautta tilata eineksiä ja lämmittää ne mikrossa. Muuta tiskiä ei tule kuin haarukka tai lusikka. Jos asuu paikassa, jossa ei ole kauppojen kotiinkuljetuksia, on se kotivara ihan hyvä olla olemassa. Ja varata vaikka jonkin verran kertakäyttöastioita, niin ei tule tiskiä ollenkaan. Ja jos  käyttäisikin lautasia, juomalaseja jne, niillekin riittää, kun huuhtaisee juoksevan veden alla ja tiskaa sitten, kun on paremmassa kunnossa. 



Mä olen kyllä käyttänyt sairastuneiden ihmisten koiria ulkona, kun he eivät ole itse pystyneet viemään. Mutta ei kyllä kävisi mielessäkään käydä vielä kokkailemassa ja tiskaamassa. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monta ihmistä olet itse vetänyt pinnalle? Miten teit sen?

Omassa lähipiirissäni olen yrittänyt auttaa monia ja epäonnistunut joka kerralla.

Psyykkisesti oireilevalle oli tarjolla terapiaa ja pysyvä hoitosuhde, mutta hän "ei jaksanut" mennä vastaanotoille.

Jatkuvista rahahuolista valittajan neuvoin nettisivuille, joissa opetetaan suunnittelemaan omaa taloutta ja välttämään velkaa. Ei huvittanut opetella.

Tuo on neuvomista, ei auttamista.

Niin no, ei se toisen puolesta tekeminenkään mitään auttamista ole. Se on mahdollistamista.

 

Jos tuttavasi on vaikka kipeä ja teet hänelle ruokaa ja tiskaat niin se on auttamista eikä kipeilyn mahdollistami

Aika kylmää. Elämän päähän potkimalle ihmiselle ei mikään ole tärkeämpää, kuin tunne siitä että joku välittää. Ja sinä et suostu välittämään ihan vaan jostain omista periaatesyistäsi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti kukaan tällä maapallolla ei ole velkaa toiselle mitään, olemme lopulta aika yksin. Siksi oma aloitteellisuus on tärkeätä avun hakemisessa, on yhteydessä apua tarjoaviin palveluihin yms. Ei voi odottaa että joku tulee kotoa hakemaan.

aina tätä samaa... hae apua sieltä järjestelmästä mikä ei toimi tai järjestelmistä, kun oikeasti tarvitsisi vaan ihminen ihmistä..

"toivottavasti joku muu auttaa sua"

Miten voisin sinun yksinäisyyttäsi lievittää täällä vauvapalstalla? Olen pahoillani että olet yksinäinen, mutta valitettavasti sen oman sosiaalisen verkoston luominen vaatii aloitteellisuutta. Nyt odotat että joku tulee hakemaan kotoa ja "pelastaa" sinut.

Ihan perinteisestikin auttaminen on perheen ja suvun vastuulla. Se voi olla vaikeaa tajuta, että joidenkin sukulaiset ovat täysin muista piittaamattomia ihmishirviöitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monta ihmistä olet itse vetänyt pinnalle? Miten teit sen?

Omassa lähipiirissäni olen yrittänyt auttaa monia ja epäonnistunut joka kerralla.

Psyykkisesti oireilevalle oli tarjolla terapiaa ja pysyvä hoitosuhde, mutta hän "ei jaksanut" mennä vastaanotoille.

Jatkuvista rahahuolista valittajan neuvoin nettisivuille, joissa opetetaan suunnittelemaan omaa taloutta ja välttämään velkaa. Ei huvittanut opetella.

Tuo on neuvomista, ei auttamista.

Tämä. Neuvoja jaellaan, tiedetään paremmin. Käytännössä ei kukaan auta.  kysy muualta . meme muualle hakemaan apua .

Jos asenne on tuo, niin oikeasti en ihmettele miksei apua heru. Olet nyt länkyttänyt tänne monta

Minä ymmärrän sinua ap, ja kaipaan samaa. Minusta ei ole ikinä oikein pidetty huolta. Ei edes silloin kun olin lapsi. Kaikki tarvitsevat rakastavia ja huolehtivia läheisiä

Vierailija kirjoitti:

Aika monien vastaukset täällä ovat ilkeitä. Ei ihme että yksinäiset tuntee häpeää ja noloutta. Suomalaiset taas osoittivat miksi tämä yhteiskunta on oikeasti pahoinvointivaltio.

Niin on. Olen ihan järkyttynyt näistä vastauksista. Sitä häpeää pitäisi näiden kylmien kusipäiden tuntea, eikä apua tarvitsevien ja heikkojen. 

Nro 43: "Aika kylmää. Elämän päähän potkimalle ihmiselle ei mikään ole tärkeämpää, kuin tunne siitä että joku välittää. Ja sinä et suostu välittämään ihan vaan jostain omista periaatesyistäsi. "



Tänä päivänä ihmiset selviävät varsin hyvin ilmankin, että joku tuttava tulee laittamaan ruokaa tai tiskaamaan. Ihmiset osaavat varautua siihen, että joskus voi sairastua tai muuten tulla tilanne, että ei pääsisikään kauppaan. Mikroaaltouuni on ihan loistava keksintö. Enää ei tarvitse mennä ensin liiteriin pilkkomaan puita, kantamaan puut sisälle, lämmittää puuhella puilla, jotta saisi keitettyä edes teeveden. Ruuan valmistuksesta puhumattakaan.



Kuten edellisessä kommentissani sanoin: "Mä ymmärrän sun pointin". Ei se ihminen tarvitse kokkia eikä tiskaajaa vaan ihmisen, joka välittää. Välittää voi muullakin tavalla. Vaikka jutella sairaan kanssa puhelimessa ja kysyä, mitä kuuluu. Kuunnella. Lohduttaa. Tai sitten auttaa konkreettisesti sellaisissa asioissa, joita ei voi millään muulla tavalla ratkaista kuin saamalla apua joltain toiselta ihmiseltä. Kuten esimerkiksi se koiran ulkoilutus. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monien vastaukset täällä ovat ilkeitä. Ei ihme että yksinäiset tuntee häpeää ja noloutta. Suomalaiset taas osoittivat miksi tämä yhteiskunta on oikeasti pahoinvointivaltio.

Niin on. Olen ihan järkyttynyt näistä vastauksista. Sitä häpeää pitäisi näiden kylmien kusipäiden tuntea, eikä apua tarvitsevien ja heikkojen. 

Äläpä muuta 😳 Me olemme yksinäisiä ja traumatisoituneita, ja kun lukee ketjua, on asenneilmapiiri aivan uskomattoman _sairas_! Itsemurhien luvattu maa, kiusaajakansa! 

Minä en ole saanut oikein missään elämänvaiheessa sellaista asianmukaista riittävää hoitoa ja tukea. Siitä tulee helposti kierre, toisaalta koen yksinjäämisen liian helposti traumaattisena lapsuuteni vuoksi ja toisaalta olen ehdollistunut sille, että en osaa sanoittaa omia tarpeitani muille (koska niitä ei täytetty) joten saatan kokea tulleeni hylätyksi ja yksin jätetyksi, vaikka toinen osapuoli ei edes tiedä, että olen jotain vailla. Tiedostan ja tunnistan tämän itsessäni, niin en lähde muita (maallikoita) syyttelemään tai ainakin muistutan itseäni omasta vastuusta. Minä saattaisin hyvinkin ilmaista itseäni kiertoteitse niin, että olen yksinäinen ja olettaa, että toisen pitäisi ymmärtää, että tarkoitan kysyä sillä, että voitaisiinko jutella tai mennä vaikka kahville. Mutta se on hankalaa, kun on sosiaalisesti kömpelö ja ahdistunut ja on näitä triggereitä.

Pahinta on kuitenkin se, että olen monesti täysin uupuneena ja romahtaneena yrittänyt saada apua ammattilaisilta, suoraan puhumalla, ja sitten lääkäri kieltäytyy sairaslomasta, koska en hänen mielestään vaikuta oikealla tavalla olevan lopussa. Sekin on seurausta lapsuuden traumasta se emotionaalinen dissonanssi ja sen päälle neuro-epätyypillisyys, niin koen tosi vaikeaksi "esittää" ulospäin sitä, miten rikki olen.

Joskus saatan avautua täysin sydänverellä somessa kavereille ja saan siihen vaan kommentteja, että vitsit kun  oot aina niin  hauska. En osaa jotenkin kertoa, että olen romahduksen partaalla, surullinen, yksinäinen, vihainen ja ahdistunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monien vastaukset täällä ovat ilkeitä. Ei ihme että yksinäiset tuntee häpeää ja noloutta. Suomalaiset taas osoittivat miksi tämä yhteiskunta on oikeasti pahoinvointivaltio.

Niin on. Olen ihan järkyttynyt näistä vastauksista. Sitä häpeää pitäisi näiden kylmien kusipäiden tuntea, eikä apua tarvitsevien ja heikkojen. 

Äläpä muuta 😳 Me olemme yksinäisiä ja traumatisoituneita, ja kun lukee ketjua, on asenneilmapiiri aivan uskomattoman _sairas_! Itsemurhien luvattu maa, kiusaajakansa! 

Minäkin luin eilen tätä ketjua ja täytyy kyllä myöntää ja ihan tosielämässäkin kuinka kylmiä,empatiakyvyttömiä ja täysin myöntätunnottomia suurin osa on ja kaikissa ikäluokissa ja asemasta riippumatta. Vahingoniloisia ja ilkeitä on paljon ja vain vähän niitä oikeasti vilpittömiä ja hyväätarkoittavia. Todellakin,kiusaajakansa niin työpaikoilla kuin kouluissa. Huvikseen kun katsoo myös korkeassa asemassa olevien esim politiikkojen haastatteluja tulee kylmät väreet kuinka tunteettomia ja sieluttomia suurin osa on. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika monien vastaukset täällä ovat ilkeitä. Ei ihme että yksinäiset tuntee häpeää ja noloutta. Suomalaiset taas osoittivat miksi tämä yhteiskunta on oikeasti pahoinvointivaltio.

Niin on. Olen ihan järkyttynyt näistä vastauksista. Sitä häpeää pitäisi näiden kylmien kusipäiden tuntea, eikä apua tarvitsevien ja heikkojen. 

Äläpä muuta 😳 Me olemme yksinäisiä ja traumatisoituneita, ja kun lukee ketjua, on asenneilmapiiri aivan uskomattoman _sairas_! Itsemurhien luvattu maa, kiusaajakansa! 

 

Minäkin luin eilen tätä ketjua ja täytyy kyllä myöntää ja ihan tosielämässäkin kuinka kylmiä,empatiakyvyttömiä ja täysin myöntätunnottomia suurin osa on ja kaikissa ikäluokissa ja asemasta riippumatta.

Tämä on ensimmäinen kommenttini ketjuun eli ei ole oma lehmä ojassa. Vaikka kommentoijat voi vaikuttaa sydämmettömiltä, he ovat mielestäni oikeassa siinä että pohjimmiltaan apu lähtee itsestä eikä sitä voi toinen ihminen ulkoapäin syöttää. Joogasta kirjoittanut puhuu asiaa, kannattaa lukea toiseenkin kertaan. Tämä konkretisoitui itselleni kun aloin auttaa yhtä ihmistä omien voimavarojen rajoilla ja huomasin ettei mikään määrä apua riitä kun vika löytyy avun tarvitsijan pelistä. Kiva kuulla että tämä henkilö oli soitellut toiselle ihmiselle yksinäisyyttään ja avuttomuuttaan samaan aikaan kun minä olin paikalla. 

Lisäys yllä olevaan kun lainaukset on ihan rikki. Yksinäisyyden ja elämän vaikeuksien valitus tapahtui vieläpä niin että olin auttamassa tätä ihmistä ja eräs toinen soitti että "Mirkku" soitti ja on kovin surkea ja yksinäinen ja kaikki tuntuu vaikealta, ehtisitkö käymään sen luona? Vastasin että olen täällä :D. 

Gramma apua on parempi kuin kilo neuvoja. Usein ihan pikkuasioissa auttaminen, kuten kaupassa käynti, yhdessä siivoaminen, kävelylenkki jutellen, ottaa kädestä kiinni ja sanoo että kaikki järjestyy, auttaa paljon.

Mutta sille omalle epämukavuusalueelle ei useimmat mene, kun on kyse toisen auttamisesta. Miten moni parisuhde päättyy tämän takia. Auttaminen on nykyään se mitä pihistellään viimeiseen asti. 

Mä autan mielelläni muita, tietyin ehdoin. Yritän aavistaa, tuoko se apu mitä voin antaa, toiselle mitään hyvää vai päinvastoin. Koska liian monta kertaa on käynyt niin, että jos pystyn auttamaan muutaman kerran, sitä odotetaan siitä eteenpäin jatkuvasti ja tulee vain pettymys tai jokin "hylkääminen " kun en voikaan jatkaa apua loputtomiin. Ja siihen en vain pysty. Mikä ilmeisesti tarkoittaa sitä, että mun apuni olikin vain negatiivinen asia, joka pahensi toisen elämää. Jos mulla on pienikään aavistus, että näin voisi käydä, peräännyn heti alussa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monta ihmistä olet itse vetänyt pinnalle? Miten teit sen?

Omassa lähipiirissäni olen yrittänyt auttaa monia ja epäonnistunut joka kerralla.

Psyykkisesti oireilevalle oli tarjolla terapiaa ja pysyvä hoitosuhde, mutta hän "ei jaksanut" mennä vastaanotoille.

Jatkuvista rahahuolista valittajan neuvoin nettisivuille, joissa opetetaan suunnittelemaan omaa taloutta ja välttämään velkaa. Ei huvittanut opetella.

Tuo on neuvomista, ei auttamista.

Hyysäävällä puolesta tekemisellä, maksamisella ja antamisella valitettavasti usein vain mahdollistaa ongelman jatkumisen ennallaan. T. Eri

Hanki joku harrastus. Jos on rahasta pulaa, niin  vaikka Papier Mache -tekeminen on halpaa. Tarvitset vain tapettiliisteriä (jauhetta voi olla kierrätyskeskuksissakin), ja sanomalehtiä. Niitä voi ottaa vaikka taloyhtiön paperiroskiksesta.

Kun saa käsillään jotain aikaiseksi, niin se on hyvin terapeuttista ja auttaa myös sielua.

"Itse olen ollut tuossa samassa "miksi kukaan ei auta" -suossa. Lopulta ymmärsin, että mikään määrä apua ei riittäisi, koska sisälläni on tyhjiö, jota kukaan muu ihminen ei kykene täyttämään.

Koska meidän ihmisten oletetaan täyttävän se itse. Osa ihmisistä on alkujaan niin tiivitä ja ehjiä, että sitä reikää ei ole, mutta muiden on opittava täyttämään se itsellään ja omalla rakkaudellaan.

Se tunne, että "kukaan ei auta" on viime kädessä vain sitä, että ihminen ei rakasta itseään. Ihan oikeasti on, olen ollut siellä, tiedän, ja nähnyt monia, monia samassa jamassa.

Valitettavasti mitään oikotietä ei sen reiän täyttämiseen sitten ole. On ihan pakko tehdä itse jotain. Minua auttoi kundaliinijooga, meditaatio ja rentoutusharjoitukset. Päivittäin. Vaatii aikamoista sitoutumista. Ensimmäiseen neljään kuukauteen ei tapahtunut mitään, mutta tiesin, että kuolen jos en pysty muuttumaan, joten ei ollut mitään menetettävää. Nykyään huomaan, että jos olen kaksi päivää tekemättä harjoituksiani, alan taas kokea tarvitsevani ulkopuolista apua, vaikka hyvin tiedän että apu on yhtä lähellä kuin lähin älylaite ja youtube (joogavideon muodossa).

Ettei olisi liian helppoa, jokaisen on löydettävä se oma kundaliinijoogansa."

Tämä on paras kommentti mikä tästä aiheesta on täällä kirjoitettu ehkä ikinä. Jooga ja meditaatio ovat sikäli hyvä valinta että maailman tunnetuimmat traumaterapeutit kuten esim Bessel van der Kolk suosittelee nykyään sitä. Jos uskonnollisista syistä ei käy, mindfulness on toinen loistava vaihtoehto jossa on samantyyppisiä elementtejä ja joka on nykyään myös osa mainstream-terapioita. Nimimerkillä omaa kokemusta on ja onneksi löysin mindfullnessin. Ja sitten ei kannata odottaa mitään helppoa tietä, mutta se on sen arvoista. Uskoisin että jooga ja meditaatio on se "helpompi" tie.

Vierailija kirjoitti:

"Itse olen ollut tuossa samassa "miksi kukaan ei auta" -suossa. Lopulta ymmärsin, että mikään määrä apua ei riittäisi, koska sisälläni on tyhjiö, jota kukaan muu ihminen ei kykene täyttämään.

Koska meidän ihmisten oletetaan täyttävän se itse. Osa ihmisistä on alkujaan niin tiivitä ja ehjiä, että sitä reikää ei ole, mutta muiden on opittava täyttämään se itsellään ja omalla rakkaudellaan.

Se tunne, että "kukaan ei auta" on viime kädessä vain sitä, että ihminen ei rakasta itseään. Ihan oikeasti on, olen ollut siellä, tiedän, ja nähnyt monia, monia samassa jamassa.

Valitettavasti mitään oikotietä ei sen reiän täyttämiseen sitten ole. On ihan pakko tehdä itse jotain. Minua auttoi kundaliinijooga, meditaatio ja rentoutusharjoitukset. Päivittäin. Vaatii aikamoista sitoutumista. Ensimmäiseen neljään kuukauteen ei tapahtunut mitään, mutta tiesin, että kuolen jos en pysty muuttumaan, joten ei ollut mitää

Tarkennan vielä että pelkkä jooga ja meditaatio on hyviä, mutta kuten kirjoittaja kertoo, se on yksistään enemmän lääke kuin parannus ja jos lääkettä ei saa, oireet palaa. Mindfullnes sen sijaan vie reitille joka parantaa, mutta se on samalla niin tuskallista että vaaditaan todellista motivaatiota. 

Vierailija kirjoitti:

Se on tämä yksinpärjäämisen kulttuuri. Todella surullista. Suomi, muka, onnellisin maa. Näistä kommenteistakin huomaa kuinka kylmiä ja tylyjä ihmiset ovat nykyään. 

Voi hellanlettas sentään. Itsesääli on paras sääli

Tiedän tunteen.

t. yh isä